Ennen lapsen saamista kuvittelin kaksivuotiaiden kanssa vääntämisen olevan lähinnä eipäs-juupas-eipäs-juupas-inttämistä tai itkupotkuraivareita, joista en selviäisi selviäisin rauhallisella ja johdonmukaisella toiminnalla. Kantaisin sätkivää haalarisäkkiä varmoin ottein kohti päiväkotia ja perustelisin sinnikkäästi kantani. Vähänpä tiesin muutenkaan, mutta vielä vähemmän arvasin, millaisin konstein kaksivuotias taktikoi.
– Laitas nysse haalari päälle.
– Ei rokotiilillä ole jalkojaa.
– On niillä jalat, ne on vaan vähän pienet. Laita jalat niihin puntteihin ny.
– Ei voi. Ei mahu. Rokotiilillä on tosi iso pyystö! Ei mahu tänne haalariin.
– !!? ..no mutta koita ny, jos se pyrstöki kuitenkin menis.
– Ei rokotiilit pidä haalaria.
– Kyllä krokotiilitkin kylmällä ilmalla pitää haalaria..
– Mutta ne pissaa kaislikkoon…
– !!?
Piinaavin kaikista on Pojan tyyli neuvotella asioista pipertävällä äänellä ja hymyillä silmät vinossa päätään kallistaen. Sanon taktiikkaa itämaiseksi mummeliksi. Yleensä itämainen mummeli virnuilee koko kasvoillaan ja kimittää hymyillen sekopäisesti.
– Et sää saa enää purkkaa
– Mutta yks vielä!
– Sää sait jo sen yhen
– Mutta yks kerrallaan!
– Et sää saa enempää, sää nielasit sen ensimmäisenki.
– Yks kerrallaan!
– Tulee maha kipeeks, jos nielee monta purkkaa.
– Mutta mie nielasen vaan yks kerrallaan.
– Ei, tänään sää et voi enää ottaa yhtään purkkaa..
– Mutta yks kerrallaan!
Herättäessäni pientä peiton alta, turvautuu uninen tyyppi yleensä ylitsepääsemättömään söpöyteen. Kaivautuu peittojen alle pieneen kippuraan ja hihittelee.
– Ei vielä herätä, mie nukun vielä.
– Nyt pitää herätä, tänää on päikkypäivä.
– Mie nukun täällä miun pesässä makoisasti ja sie oot äitimuurahainen.
– Äitimuurahainen nappaa nyt sen pienen muurahaisen ja vie hammaspesulle.
– Ei muurahaisilla ole hampaita!
– On niillä sellaset torahampaat.
– Miks?
– Jotta ne voi purra.
– Mutta ei ketään saa purra äiti, eihän saa?!
***
– Noni, nyt lähetään päikkyyn.
– Mutta ei sinne voi mennä!
– Miksei?
– No kun päikky on kiinni.
– Ei se vielä oo.
– On se. Siellä on ihan pimmeetä ja ovi on lukossa. Siellä ei oo kettään, paitsi se..se..se loma. *kuiskaa kauhuisaan*
– !!?
– Siellä on se kesäloma! Ja mie pelkään sitä lomaa.
Onneksi enää muutama päivä, jonka jälkeen Pojalla alkaa kauhistuttavan epäilyttävä kesäloma.
Jännittävää kesälomaa kaikille!
IHANA <3 :).
Ahahaa! Kaksivuotiaat on mahtavia. Omani käyttää paljon tätä:
– Saanko x:n (keksin, purkan, suklaan jne.)?
– Saat yhden.
– Äiti, kuinka monta vuotta minä olen?
– Kaksi.
– No sitten minä saan kaksi!!!
Itsepähän olemme opettaneet, että ruokia maistellaan yhtä monta lusikallista kuin on ikävuosia. 🙂
Niin onkin. Maailman hellyyttävin tyyppi :´)
Ihana! <2
Ja haa, ehkä määkin voisin ottaa tuon saman kahden taktiikan maisteluun. Tosin meillä on aika usein, että vielä neljä haarukallista ja sitten on kiitos. (tai vähän riippuen, miten on maistunut ennen pöydästä häippäämistä.)
Loistava! 😀
Voi pientä kun lomaa pelkää. 😀
Aiiivan ihana! Vähän samanlaista vääntämistä täälläkin kuultavissa, koko ajan enemmissä määrin 🙂
Yks suosikki onkin muuten nykyään eipäs-joopas-eipäs-joopas- ’leikki’
Pojalla samat fiilikset kesälomasta kuin muumeilla joulusta. Varmasti jotain pelottavaa, kun kaikki siitä kovin hössöttävät kiireellä. Syytä onkin mennä piiloon ainakin pöydän alle.
Joo, en tullu ajatelleeksi, että toiselle tulee tälläinen päikky-kiinni-ja-sitten-on-loma-homma tietysti ihan uutena ja absurdina asiana.. 🙂
Joo, hei nyt kun mietin, niin tuntuu, että joulun tulemisesta on puhuttiin kanssa tyyliin, että mistä se tulee ja missä se nyt on…hmm..
🙂
🙂 Joo, on kyllä niin ihania vääntäjiä, ihan tosi hauska ja viihdyttävä ikä!
Ra-kas-tan tota lasten intuitiivista sekoiluhölinää!! Tekis mieli jättäytyä vaan mukaan.
Mä oon nykyään unissaki kuulemma tollanen sekoiluhölisijä… (mies on äänittänytkin) Mm. etsin ”kotista lammasta” ja toivottelen ”hyvää yötä Lasse Lehtinen, hyvää yötä pää!”
Et sillee jotenki osaan samaistua tohon lasten maailmaan!
Hahah, mahtavia juttuja pikkukrokotiililla! En malta odottaa, että meidänkin pieni alkaisi jutella enemmän ja sen kanssa pääsisi neuvottelemaan erinäisistä asioista. Tällä hetkellä keskustelut kohta puolitoistavuotiaan kanssa ovat lähinnä sarjaa ”joo-ei-moi-hei-äiti-kakka”.
Joo, niin mäkin, se on ihan mahtavaa. Ja usein kyllä heittäydynkin mukaan! <3 Parasta on myös tapa juosta paikasta toiseen, huoneesta toiseen 🙂 Niin ihana!
Niin onkin. Ihana, kun tyyppi pystyy ilmaisemaan kaikkia ajatuksiaan ja mielikuvitustaan niin hienosti ja toisaalta jutut on välillä niin puskuroimattomia, ihan parhaita!
Ja noista muutamista sanoistahan se pian lähtee! Parillakin sanalla voi ruveta jo hienosti vitsailemaan! 🙂
Ah haha hahaha. Mää en pysty kommentoimaan tähän mitään, kun mietin vaan sitä, että sun mies äänittelee noita juttuja 😀 😀
Ahahahahaaaa, sain näistä päivän makoisimmat naurut! 😀 Ihana poikanen sinulla.
No niin onkin, aina jaksan hämmästyä toisen nerokkuudesta 🙂
Hahaa! Ihan mahtavia! Tuota aikaa odotellessa 🙂 🙂 Täällä vielä turvaudutaan itkupotkuraikuleihin…
Joo, nää on kyllä hauskoja kaikki päivittäiset keskustelut tyypin kanssa. Tänään teippasin maalattavaa ikkunaa, niin pieni tuli apuriksi. Tunki selkääni paitani alle sateenvarjon, paperia, pikkuautoja…!!? Mitä sää teet? – Mie autan sinnuu! Tää vielä tänne ja tää vielä tänne!
Whaaat!! 🙂