Tässä kuussa vietimme muutamaankin otteeseen 5-vuotissynttäreitä. Synttärisankari halusi kutsua koko päiväkotiryhmänsä, joten päädyimme jälleen pitämään kahdet kekkerit. Toiset pirskeet juhlittiin päiväkotiryhmän kanssa ja toisiin kutsuttiin sukulaisia, ystäviä ja naapuruston perheet.
Jossain vaiheessa mietin myös synttäreiden ulkoistamista Lasten kuplaan tai johonkin muuhun hauskaan paikkaan, mutta koska sankari suunnitteli jo elokuussa hilekoristeita ja ongintahommia pippaloihinsa, oli luontevaa pitää ihan perusperttipaardit kotona.
Saimme jopa mahdutettua kaikki kuusitoista pientä juhlavierasta ruokailuhuoneeseemme pidennettyämme pöytää jatkopätkällä. Ehkä en enää allekirjoita kahden viikon takaista kommenttiani Kylä kuusitoista lasta menee siinä missä yhdeksänkin! mutta olen edelleen sitä mieltä, että oli tosi mukavaa kutsua kaikki.
Molemmat juhlat sujuivat tosi kivasti. Enemmän stressailin isoista kaverisynttäreistä, mutta onnistuin keksimään ihan kivoja ohjelmanumeroita, jotka vähän rytmittivät puolentoista tunnin juhlia. Kaikki meni muutenkin hyvin, Pojan päikkyryhmä on hyvä porukka, jonka yhteistä ruokailua oli ilo seurata.
Synttäreiden ohjelmassa oli karkkipuffa, josta jokainen sai vuorollaan käydä valkoimassa oman mukin, johon sai valita erilaisia karkkeja. Toki pöytään oli katettu kakkua ja naposteltavaa, mutta vieraista taisi olla ihan kiva päästä vuorollaan värikkääseen puffaan tekemään suuria valintoja kupin väristä karkkeihin.
Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli aarteenetsintä, jonka olin työkaverini ohjeiden mukaan ideoinut.
Tulostin kodistamme otettuja valokuvia, joihin olin nuolella merkinnyt kätköpaikkoja. Kätköistä löytyi uusia karttoja, joihin oli merkitty seuraava piilo, kunnes viimeinen kartta ohjasi aarteelle, jonka olin nerokkaana muijana piilottanut takkaan.
Aarteenetsintä meni aika nappiin. Lapset oppivat nopsaan tulkitsemaan nuolia ja etsintäpartio jaksoi hienosti porukalla tutkia karttoja ja etsiä piiloja. Toki aarrejahdissa tapahtui pieniä herpaantumisia, mutta niistäkin aarteenmetsästäjät selvisivät tiiviillä yhteistyöllä.
Valokuvat ja kätköt olivat aika selkeitä, sillä osa etsijöistä oli vielä pieniä. Mutta esimerkiksi työkaverini kertoi lisänneensä karttahommaan haastetta rajaamalla kuvia tiukemmin, jolloin lapsien piti ensin pidempään miettiä, mitä kuva esittää.
Jeps. Tuhkaiseen (!) takkaan kätketystä aarteesta löytyi koko tiimille minimiekat! Juhuu! Miekat liittyivät olennaisesti seuraavaan ohjelmanumeroon.
Joka oli ylläri-ilmapallojen räjäyttely. Jokainen sai poksuttaa kattoon ripustetun ilmapallon, jonka sisältä paljastui yllätys. Ilmapallojen sisälle olin ylläriksi pujottanut hilekynät (Sillä vitun kettukarkit, joita edellisyönä yritin aivan raivona tunkea ilmapalloihin, eivät mahtuneet ja suhraantuivat mössöksi! Dumlet sen sijaan toimivat, ainakin viime kerralla!)
Sitten oli vielä päivänsankarin toiveesta perinteinen onginta, joista jokainen sai paperipillin ja lakun. Myös sukulaiskekkereissä oli ohjelmassa ongintaa, johon osallistuivat perinteisesti kaikki. Keksin omasta mielestäni hauskoja kaloja kaikille ja olihan onginta jälleen hitti, vaikka en ole ihan varma, jaksaako kukaan enää ensi vuonna nauraa anopin onkimalle kaljatölkille.
Sukulaisjuhlien ehdottomasti paras ohjelmanumero oli päivänsankarin tekemät taikatemput, joiden innoittamana myös juhlavieraat innostuivat esittämään osaamiaan temppuja. Kaikki kokoontuivat pienen pöydän ympärille ihmettelemään mystisesti katoavaa kolikkoa ja appiukon ilmiömäistä selvännäkökykyä.
Sankarin toiveesta tein myös puistoon pienen suunnistusradan, jonka kartan suunnittelimme ja piirsimme Pojan kanssa yhdessä. Rasteilta löytyneistä kirjaimista muodostui sana ja viimeisen rastin luona oli lakukätkö. Pojasta oli hauska oppia erilaisten karttakuvien tulkintaa valokuvista sekä piirrustuksesta.
Niin aarteen metsästyksessä kuin puistosuunnistuksessa taisi etsiminen olla hauskempaa ja jännittävämpää kuin aarteiden sisältö. Hyvä niin!
Yhdessä suunnittelemalla ja puuhastelemalla saimme kohtuullisella vaivalla juhliimme mukavaa ohjelmaa, joka oli vieraiden ja synttärisankarin mieleen ja vähän siivitti juhlien kulkua. Tärkeintä oli yhdessä tekeminen ja oleminen sekä tietysti herkuttelu.
Ensi vuodeksi pitää taas keksiä uusia juttuja, mutta onneksi seuraavaan synttäriputkeen on taas vuosi aikaa. Eiköhän tässä jotain keksi, vaikka nyt kyllä lyökin vähän tyhjää. Ja aina voi luottaa suvusta löytyvien Houdinien kykyihin.
Hauskaa viikonloppua kaikille!
Lue myös:
Lue myös
