Tein tällä viikolla muutaman päivän töitä Helsingissä. Minä häippäsin aamujunalla Pasilaan ja muuan nekalalaiskolmikko lähti myöhemmin päivällä ajelemaan perääni. Saatuani työtapaamiseni hoidettua, soittelin Hipille, joka oli juuri saapunut koko revohkan kanssa Helsinkiin.
Hetken kesti kääntää työasioissa skarpanneita(!!) aivojani iloisten matkalaisten reppuselkäiseen retkeilymoodiin Äiti nyt ollaan Helsingissä! Miten sääki tulit tänne Helsinkiin? Olitko sää täällä jo? Ollaanko me Suomessa?
Itsekin ihmettelen usein Helsingin erilaisuutta. Kaupungin suuruutta, hektisyyttä, ihmispaljoutta, korkeutta, merta ja tällä kertaa myös pidemmälle edennyttä kevättä. Aurinko paistoi ja ihmisillä oli jo astetta trendikkäämmät arskat ja kevättrenssit päällä. Puhtaampia lenkkareita ja stadilaisempia ässiä, joiden suhinassa yhren kahveen tilaaminen kuulostaa sen verran maalaiselta, että voisi samantien huutaa Matti Näsä -takakenossa saako täältä eres kunnon kahveeta, mua ei kohta enää huvita taas yhtää mikää! Tappara! Tappara!
Helsingissä tulee joskus myös jossiteltua, miten elämäni olisi mennyt, jos olisin useiden media-alan opiskelutovereideni tavoin muuttanut aikoinaan duunien perässä Helsinkiin. Uisinko nyt ison kaupungin vilskeessä muina kaloina neuvoen lähijunia tamperelaisille hoomoilasille hienommat addut jalassa vai olisinko häipännyt takaisin Berliiniin tai palautunut bumerangina Tampereelle?
Paria kuukautta ennen valmistumistani olin jo sopinut työhaastattelun Helsinkiin, kun Hippi huomasi Soundissa työpaikkailmoituksen tamperelaiselta levy-yhtiöltä, jossa istuin parin päivän päästä haastattelussa tunnistamassa kädet täristen bändejä levyjen kansista.
Hyvin tunnistin!
Elämä jäi siltä sattumalta Tampereelle, kuljetti kahden kilometrin päähän Nekalaan. Aivan hyvä juuri näin ja hyvää sakkia, jotka seuraavat housunlahkeeseen tarrautuneena aamupuurojensa ja hoitokassiensa kanssa vaikka Helsingin duunipäiviin. Hyppivät riemusta kattoon, koska eivät ole koskaan nähneet niiin pitkää taloa, kun Tillin talo on! Ja talon takana on keinu ja sitten siellä oli kukkia. Ja Tillillä on skeittilauta ja välkkyvä pallo!
Meillä oli hauskat pari päivää Helsingissä, Hipin siskon kauniissa kodissa. Oli mukava nähdä Helsingin työkavereita pitkästä aikaa ja työpäivieni jälkeen vietimme perheen kanssa aikaa, kuin olisimme olleet pienellä viikonloppureissulla. Ehdimme sukuloimaan, kahvittelemaan, syömään, poikkeamaan puistoissa, käymään Hipin kanssa treffeillä sekä matkamme loppuhuipennukseksi tekemään reissun Heurekaan, jossa kävimme Pojan odottamassa Suolistossa suhisee -näyttelyssä (palataan tähän!).
Aika ihana reissu. Ja nyt vasta alkaa viikonloppu, juhuu!
Ihanaa viikonloppua kaikille! Tampereen likoille ja äijille sekä Stadin giltseille ja kundeille. Kaikille!
Mä mietin kans usein tota, että mitä jos asuisikin Helsingissä, siellä missä kaikki on lähempänä… Enkä jossittele, näin meni ja hyvä näin ja itse lähdin sillä tarkoituksella että muualle painun. Kaikkea ei voi saada. Mutta rauhallisemman elämäntahdin ja matalammat elinkustannukset ja silti paljon hyvää pöhinää voi saada, kun pysyy pois Kehiltä! Ainahan sinne sitten pääsee käymään.
Te ja teidän lähipiirin tapetit, oih, sydän!
Aivan ihanalta näyttää tuo asunto ja teidän perhemeiminki, niinku aina ja tää blogi muutenki. Mun mielestä sä oot just cool, koska vaikutat reteeltä tamperelaiselta, etkä yritäkkä olla muuta. Kivaa viikonloppua teille kanssa!
Kyllä en voisi asua Helsingissä. Voi siellä nyt joskus käydä. Jotain kerran kymmenessä vuodessa.
En ole elämässäni ollut varmaan kymmentä kertaa kun en vaan tykkää.
Oih! Synnyinkaupunkini, josta tykkään erityisesti keväisin! Joskus on tullut leikiteltyä ajatuksella, millaista elämäni olisi, jos olisin asunut siellä pidempään! Jos joku kysyy (tai vaikkei kysykään) mistä oon kotosin, vastaan paikkakunnan, jossa asuin reilu 2-vuotiaasta 26-vuotiaaksi!
Äh. Täällä on myös liikaa tyhjiä kuoria 😉 Tampere on aidompi, ihmisineen, kaikkineen ♡
Mäkin haluun sit sinne takas! Piste.
Hahaa tää on kyllä jännä juttu, miten eri paikat ihmisille näyttäytyy! Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin pienessä kaupungissa Etelä-Suomesssa ja muutin sieltä Helsinkiin opiskelemaan ja ai että sitä suuren kaupungin tuntua! Sitten elämä ja rakkaus vei muille maille ja useamman Lontoossa eletyn vuoden jälkeen päätettiin muuttaa Suomeen viettämään rauhallisempaa perhe-elämää. Ja miten ihanan rauhalliselta ja hidastempoiselta Helsinki nykyisin tuntuukaan, vaikka kantakaupungissa asutaankin. Parasta on, että oman perheen elämänpiiri (työt, päiväkodit, ruokakaupat, harrastukset, monet ystävät) mahtuu muutaman kilometrin säteeseen. Ainoa mikä ”suurkaupunkiudesta” muistuttaa on sikamaiset asuntojen hinnat!
Mutta mikä on tämä ihana tapetti??
Äiteellä on lähikauppaan seittekytä kilsaa. Pääkaupungissa se on käyny kerran. Mieleltään se on paljon nuorempi ko mie.
Mää kyllä harrastan kaikenlaista jossittelua 😉 ja tykkään kyllä käydä Helsingissä, vaikken haluaisikaan sinne muuttaa 🙂
Ja niin, ihana tuo ruusutapetti, tosiaan!!!
Hahaha, kiitos tästä! Joo ei parane yrittää olla muuta, kun ei oo! 😀
Määkään en haluaisi nyt sinne muuttaa, muttaa tykkään kyllä aina käydä siellä 🙂
Joo, Helsingissä oikeesti tuntuu kesä tulevat paljon nopeammin. Miten voi olla vajaassa kahdessasadassa kilometrissä niin hullu ero, vai merituuli vai mikä sen tekee 🙂
Kaikenlaisia kuoria on joka paikassa! 😉
Ja jooh, tykkään kyllä TAmpereesta tosi paljon, vaikka onkin aika kylä. Tai just siksi.
Näinhän se menee..Kun muutin Berliinistä takasin, tuntu Helsinki jotenkin tosi tiiviiltä ja pieneltä ja metron yksi linja nauratti, kun oli tottunut Berliinin vyyhtiin…
Ja nyt kun on tottunut pieneen Tampereeseen, niin Helsinki tuntuu ihan suurkaupungilta ja toiselta maailmalta kuin punatiilinen Manse 🙂
Että näinhän se aina vaihtelee omista lähtökohdista riippuen.. 😀
Täytyykin kysyä, mikä se on. Aivan ihana joka tapauksessa 😀
Haha! IHan mahtavaa!!