’I wear this thing because I´m the cutest thing ever! Actually I´m so damn cute that it doesn´t matter what I wear. Also naked I´m so cute that my mom has to scream You are so cute! Who is so cute! You are SOO cute every time she sees me. She is crazy! ’
Muistellessani eilen vaikeaa menneisyyttäni, piippasi puhelimeeni kuvaviesti serkultani.
Arkisten hankaluuksien lisäksi kymmenen vuotta sitten asiakaspalvelija Asikaisella on ollut asenne kohdallaan sekä realistiset urasuunnitelmat.
HAHAHAHAHAHHAHAHAHHAH.
Paitsi että.
Suhtautumiseni saamaani viestiin kertoo enemmän tämän hetkisestä (kovaa vauhtia kalkkeutuvasta) asenteestani kuin kymmenen vuoden takaisesta haaveilevasta opiskelijatytöstä, joka öisin Pispalassa yksin heitti baarin viimeiset asiakkaat ulos ja siivosi, jotta ehti itsekin kaljalle tai aamulla kouluun.
Samainen muija muutti yksin Berliiniin tuntematta koko kaupungista ketään, lähti hetken mielijohteesta vaikka Roskildeen, teki itkien sydänverellään haaveilemansa elokuvan, aloitti kirjan. Uskalsi heittäytyä ja kokeilla, vaikka pelotti. Pisti itsensä likoon hulluissakin haaveissa, vaikka elämänkohina suonissa peitti musiikin alleen. Tutustui ihmisiin avoimin kortein, mutta nakkeli niskojaan kaikille, jotka tulivat kertomaan pari asiaa elämän realiteeteistä tai vittuilemaan tiskillä. Luotti rakastua sokeasti kengättömään pitkätukkaan, joka puistossa treffeillä _vahingossa_ poltti kangaskassinsa sekä sen sisällä olleen kirjaston novellikokoelman ja minun paitani. (Ei, ei mikään hälytyskello kilkattanut sinäkään vaiheessa iltaa tai en kuullut kilkatusta elämänkohinan yli)
Eilen keräsin lämpöä Hipin tallennettua mun työkoneelleni osta oma musiikkiaan nimellä perseeseennussimis-biisi, huume-biisi ja (kaiken törkeyden huippu!) biisi nimeltä Jos muija sais tietää. Mitä helvettiä tää mun kone on ihan tukossa, kussää oot tänne ladannu taas jotain. Ja mitä! Mitä nää biisit on hei KASVA NY AIKUISEKSI!
Sanoin niin.
Kasva aikuiseksi.
Voi saatana. On käynyt pahin, mitä voi käydä. Olen vanha ilonpilaaja pieru, joka leijuu kertomassa elämän realiteettejä, kun toinen on sydänverellään tukkinut tietokoneeni perseeseennussimisbiisillä. Menen tästä nyt äkkiä muuttamaan asennettani johonkin ….en edes tiedä, mihin tälläiset niporeppanat voivat mennä! Itseensä!!? Miten tässä on päässyt käymään näin!!!??
AAAAAARGH! Ei minusta pitänyt tulla tälläistä sinisen henkilöauton kuljettajaa, joka kieltää banaanit takapenkillä ja suhtautuu ylimielisesti toistenkin pilvilinnoihin, kun on itse puolivillaisena lakannut yrittämästä.
Kohta tästä blogista tulee elämän realiteettiblogi, jossa mythbusterseina murskataan unelmia eri tekniikoilla. Vähätellään runoilijoita samalla kun naureskellaan epäkäytännölliselle puulämmitykselle, kirjoja kirjoittaville nuorille, huovuttaville kulttuuritädeille ja maalaaville sedille. Ladellaan järkiratkaisuja, korjataan _avomiehen_ housuja, vaikka itse olen pelkkä housu ja pelkuri.
Joskus pelkään katsovani pettyneenä menneisyyteen kysyen, milloin minusta tuli tälläinen?
Minulla on itselleni vastaus. NYT! Keskiviikkona 28.10.2015, mutta oireita huomattiin jo edellisenä päivänä tiistaina 27.10. 2015 sekä kesällä puutarharemontin yhteydessä (mutta pistimme epähuomiossa raskauden piikkiin).
Ihan tosi konservatiivista, rationaalista paska paska keskiviikkoa (jolloin huomasin olevani vanha tosikko, vailla mitään yritystä kurkottaa unelmiin, joka varmaan pian parilla realiteetillä huomaamattaan murskaa lastensa unelmat) kaikille vaan sitten niin! Älkää yrittäkö mitään, ei kannata, petytte vaan! Sanokaa mun sanoneen! Menen tästä tekemään eläkesäästösuunnitelmaa ja unohdan haihattelut.