– Äiti miksi sun kainaloon on kasvanu karvoja? Tuleeko susta nyt aikuinen?
– Mää oon jo aikuinen.
– No mutta ootko sää nainen?
– No oon. Kyllä naisillakin kasvaa kainaloissa karvoja. Me vaan yleensä ajellaan ne pois.
– Ai jaa. Miks!!?
– No ..tota..se nyt vaan on jotenkin kivempi niin.
– Ai jaa. Miks!!?
– No..no..emmää tiiä.
– !!?
– ..Noo..koska maailma sanoo niin.
– Ai mikä se on se maailma?
– No maailma on niinku kaikki, sellane yleinen käsitys.
– Mutta sää et tottele maailmaa.
– No en nii. Tai oikeestaan mää en nyt vaan oo kerenny tai muistanu ajella mun kainaloita, kyllä mää ne nytki ajan ku taas, ku kerkeen..
– Mutta äiti, älä sää..älä sää tottele sitä maailman kättä.
– Miks?
– No ku mää tykkään karvakainaloista.
– No mää tiiän sen.
– Mää tykkään kutittaa karvakainaloita, koska se on ihan hassua.
Kunpa maailman käsi ei koskaan tarttuisi häneen.
Hyvää joulukuun ensimmäistä! Ekasta luukusta ajelematon kainalo.
Aivan. Parasta.
Tää on vaan. Sä oot vaan. Te ootte <3
IHANINTA!
Nyt pelottaa…vielä 23 luukkua jäljellä!
😀 Hassua
Maailman käsi, ihana ilmaus. 🙂
Pikkune. Ja iso vastaus ♡
Niin on! <3
Toi lapsi on <3
Huomenna toinen ajelematon kainalo! 😀
On! Tyypillä on pakkomielle, aina kutittamassa 🙂
On, ja niin OSUVA.
Sillä on vastaus kaikkeen <3
Voih!
Lapset on joskus katsoneet mua meikkaamassa ja kysyneet, miksi pitää panna tota ripsiväriä ja oon ollut ihan että ööööh, niin miksiköhän. Ihan maailman ristiriitaisin tilanne etenkin feministinä tyttöä kasvattaessa: toisaalta haluaisin opettaa, että me ollaan just hyviä just näin, toisaalta että on kiva laittautua nätiksi ja nauttia omasta itsestään. Toi jälkimmäinen argumentti ei uppoa lapsiin, koska ne varmaan pitää äitiään ihanimpana silloin, kun se on juuri noussut sängystä ja sillä on rähmää silmissä ja tukka pystyssä ja se on ihan lämmin.
Joskus päiväkodissa muiden lapset kysyy, miksi mulla on huulipunaa ja silloinkin on ihan että ”öööööh, no se on musta nättiä?”
Nää asiat riitelee mun päässä välillä niin kovaa, etten kuule omia ajatuksiani.