• Ruoka
  • Höttöisiä hyökkäyksiä sadepäiviä vastaan

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Harmaista harmaimman sadepäivän kunniaksi testasimme eilen Pojan synttärilahjaksi saamia aurinkoisia leipomisvälineitä. Pieni kokki osaa jo taitavasti rikkoa kananmunat kulhoon ja käyttää vatkainta. Leivoimme vaahtokarkki-pätkis-muffinsseja, jotka valmistuivat reilussa puolessa tunnissa.

    Helppoon reseptiin löytyi heittämällä kaapista kaikki ainekset.

    2 munaa
    1,5 dl sokeria
    120 g sulatettua margariinia
    1 1/2 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl vaniljasokeria

    vaahtokarkkeja ja pätkiksiä oman mielen mukaan

    Sulatimme margariinin kattilassa, jonka jälkeen kaatelimme kaikki ainekset kulhoon. Vatkasimme taikinan kuohkeaksi. Kaadoimme taikinan isoihin kukkavuokiin ja tiputtelimme perään vaahtokarkkeja ja pätkiksen paloja. Paistoimme muffinsseja noin 20 minuuttia 200 asteessa.

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Tänään palkitsimme porukkamme lempeillä tortilloilla. Poika oli jo pidemmän aikaa toivonut ruoaksi ”lahtelaista lihamukia”, eli juomalasiin pystyyn asetettua tortillarullaa (keksin idean joskun hätäpäissäni, kun pieni tortillamestari oli haukannut rullaansa molemmista päistä, joista tomaattikastikkeet ja oliivit pukkasivat pihalle…)

    OLYMPUS DIGITAL CAMERA

    Hyvin sujunutta nelivuotisneuvolakäyntiä oli todellakin syytä juhlia lahtelaisella lihamukilla ja muilla hyvillä täytteillä! Tosin äidin osalta reissu ei sujunut ihan putkeen, olin unohtanut puolet lomakkeista kotiin ja hukannut neuvolakortin (syytän GoneMaria!), mutta 4-vuotias veti homman tyylillä!

     

    Herkullista viikonloppua kaikille!

    Share
  • Asikaine
  • Ensi viikon fiilistelyjä

    Ensi viikolla Tampereella järjestetään taas joka vuotiset musa-alan pönötys- ja flönötysjuhlat Musiikki & Media sekä Lost In Music -festivaali. Tampereelle kokoontuu musa-alan porukkaa ja usein olen saanut tapahtumassa uusia asiakkaita, kontakteja ja prokkiksia sovittua. Välillä olen ollut paneeleissa keskustelijana ja tärkeänä sopinut useita työtapaamisia viikonlopulle, välillä olen piilottanut passini illalla kahdeksan aikoihin, vaijennut töistäni tyystin, kadonnut Doriksen pimeimpään nurkkapöytään ja saapunut kuudelta aamulla taksilla kotiin.

    Parasta tapahtumassa ovat työkaverit, joita ensi viikolla näkee pitkästä aikaa kunnolla. Toissapäivänä työkaverini soitti fiilistelläkseen tulevaa viikkoa, kuinka hän ehkä ostaisi jopa uudet farkut ja näkisimmekö jo torstaina. Hetken päästä hän soitti uudestaan, koska en ollut kuulostanut tarpeeksi (!!) innostuneelta ensimmäisen puhelun aikana (vaikka todellakin olin ja _olen_ innoissani!).

    Samainen kollega on jo hyvissä ajoin pommitellut gaalan istumajärjestykseen ja osallistujalistoihin liittyen tunnelmaa nostattavia viestejä!

    img_2589

    img_2591

    Ihan parasta! Meillä saattaa olla aika hauskaa ensi viikolla. Syyskuu on ollut niin projektintäyteinen ja kiireinen sekä lopulta niin saakelin sateinen, että aika ihana jo fiilistellä tulevaa tapahtumaviikkoa. Gaala-kolttu pitäisi jostain taas tempaista ja alkuviikolla tehdä koko viikon edestä töitä.

    Alkavan viikonlopun vietän tiiviisti poikien kanssa ja ensi viikolla ohjelmassa on festareita, paneeleita, juhlatunnelmia sekä toivottavasti äärimmäisen hyviä keikkoja ja uusia bändejä. Suosittelen Lost In Music -festivaalia kaikille!

     

    Kannattaa tsekata juhlavuotta viettävän Lost In Music -festivaalin ohjelma!

    Share