Tänään rikoin kaksi lasia tyhjentäessäni tiskikonetta. Sirpaleet tuovat onnea ja astiamme kilisevät lattioille harva se päivä, mutta tänään itketti, koska toinen laseista oli isältä tai muuten vaan. Sirpaleiden kerääminen ja imurin hakeminen viereisestä huoneesta tuntui urheilusuoritukselta, jonka jälkeen piti istahtaa hetkeksi. Taas.
Istuin sohvalla katselemassa keittiön vaalealla lattialla kiiltäviä pienen pieniä siruja. Tuolla yks. Oho tonne asti lentäny yks. Pitääkö toi mattoki ny kantaa ulos. Mikä toi on? Onks toi plektra? Mitä jos se ny syntyy? Onkohan nää sirpaleet merkki jostain? Jos ny lähen synnyttään, nii en kyllä kerro Hipille, että sain tälläsen merkinki. Se pyörittäis silmiä, niinku sillon ku selitin kelloni pysähtyneen yönä, ku Poika synty. En ole vieläkään vaihtanut kaksi vuotta sitten tiltanneeseen rannekellooni pattereita.
Olen istunut liikaa sohvalla tuijottamassa lattioita, mutta toisaalta välillä en pysty tekemään muuta kuin istuskelemaan sohvalla. Odotus on sujahtanut pääni sisään vieden minut mennessään yksinäiseen välitilaan, jossa ajatukset kiertävät kehää ja odotellaan tulevaa, joka tulee kun on tullakseen.
Joka yö herään hätkähtäen katselemaan ruusukammarin ikkunasta. Joskus valvon kolme tuntia. Ikävöin ja rakastan vieressä nukkuvia Hippiä ja Poikaa. Tekisi mieleni herättää ja kertoa päässäni harhailevista ristiriidoista, mutten raaski. Tai saa itsekään kiinni lankojen päistä, vaikka toisaalta unisen Hipin sie oot vaa taas niiii sekasi, tuu tänne miu kainaloon nukkuu -silmien pyörittely vie yleensä murheita mennessään. Syvissä virroissa vastaan ui suurta ikävää, pelkoja sekä ärsyttäviä pikkukaloja lattialla lojuvista kalsareista ja koneeseen unohtuneista pyykeistä. Välissä puikkelehtii Miten-me-sitte-pärjätään -ameeboja ja tuleekohan-toi-’puutarha’-koskaa-valmiiksi –sukellusveneitä. Aamuisin väsyttää.
Eilen nukkumaan mennessä Poika kysyi vakavana Äiti mitä jos mää vaan lennänki taivaan tuuliin? Lennän lentokoneella taivaalle ja sitte mää leikkaan saksilla pilviä. Millä sää sitte mut nappaat? Meinasin purskahtaa itkuun pienen rakkaan lukiessa ajatuksiani. Silitin silkkistä selkää. Nappaatko sää mut tikapuilla? – Eiku isi nostaa mut sillä sen hienolla nosturilla tosi korkeelle ja sitten mää yllään nappaan sut iha helposti. Pieni naama kikatti isoon tyynyyn. Nii! Ja äiti sää oot kyllä moinen moinen pierukakka! Poika todella osaa lukea ajatuksiani.
Myllätyssä pihassa seisoo kaivuri poikineen ja portailta lähtiessään pitää hypätä salaojaputken yli. Pihan remppaporukka juttelee kahvikupit kädessään mukavia. Älä sää ny ala ressaa, ettet synnytä siihe, kylä me kato hoiretaa tää. Olkkarin remontti on kesken. Yläkerrassa äitiyspakkaus on levällään kuin pääni. Listat on pitkin lattioita, mutta niinhän ne aina on muutenkin. Jos se ei vielä syntyis ja saatais valmiiksi tää ja tää, niin sitte ois hyvä. Mää vielä jaksan puuhata, jos välillä istun hetken…
Kiire voi keskeytyä ja tapettirullat vieriä lattialle hetkenä minä hyvänsä, jolloin puhkeaa pieni vallankumous, joka sääriä pitkin valuen tekee pyykit, auki unohdetut liisteripurkit ja rankkasateen rikkomat aikataulut täysin merkityksettömiksi. Huutaen kiteyttää kaikki öisen ikkunan ja iltaisen tiskikoneen ääressä läpikelatut ajatukset yhdeksi:
Kun kaikki vain menisi hyvin.
Nyt sillä on hikka. Onkohan sillä kaikki hyvin? Onkohan se liikkunut tänään normaalisti? Nyt se käänty. Koskakohan se tulee? Toivottavasti sillä on kaikki hyvin. Kukakohan sieltä tulee.
Kun kaikki vain menisi hyvin.
Hyvää yötä! Täällä isovelii! Mene jo nukkumaan sinne äitin varpaaseen!
Voi sinua raskausmyttyä <3
Hih, tää on vaan yhtä rakkautta! <3
Huh huh huh! Hienosti kuvasit juuri sen tunteen mikä mulla oli koko loppuodotuksen. Ulkopuolinn ja epäsosiaalinen olo, vaikka ei mitään ns vakavaa,mutta silti just sellasessa odottavassa välitilassa. En jaksanu oikeen sopia mitään menoja ku ei kuitenkaan tiedä pääseekö tai jaksaako.
Kiitos muutenkin ihanasta blogista, nauran ja itken kun tätä luen. Yleensä nauran,mutta nyt vähän itketti!
Äläny rupee synnyttään! Kaikki järjestyy.
Sulla on kyllä sana hallussa. Omasta tokasta raskaudesta on jo aikaa, mutta samankaltaisia ajatuksia tunnistin tekstistäsi. Tsemppiä loppuodotukseen ja remppahommiin!
Oi ihana kirjotus! Ihana raskaus! Ihana synnytys!? Pitäiskö tehdä sittenki vielä kolmas vauva..? Tässähän herkistyy ihan virkamieskin.
Nyt on kyllä tuntemukset hyvin summattu, ihan täysillä märisen peiton alla. Viime aamuyönä sain mieheltä määräyksen rauhoittua ja nukkua kainalossa, kun itkin synnytystä, rahatilannetta, pesemättömiä pyykkejä, viikonloppuna saapuvia vieraita, äkillistä suklaahimoa ja sitä kuinka paljon rakastan elämää, miestä ja tätä lasta. Tuntuu tämä loppuraskaus tasapainottelulta jossain onnellisuuden ja täydellisen hulluuden rajamailla. Kiitos Asikaine! Helpotti, ettei tarvi tuntea olevansa ainut sekopää tällaisessa tilassa <3
<3
Joojoojoojoojooojoojoooooooooo.
Terv. viime yönä kahdelta viimeisen kerran kelloa katsonut. Mies meni lapsen viereen kymmeneltä ja siitä asti palloilin (heh-heh) oman pääni kanssa.
Peukut pystyssä teille, hyvin se menee! Kerro Hipille terveisiä!
<3
Kyllä kaikki menee hyvin! Ja kato, mitä sää sitte stressaisit jos kaikki remppahommat olis valmiina ennen vauvan tuloa??? Alkaisit kumminki suunnitteleen jotain laajennusosaa… Tekee hyvää sydämelle välillä vähän nostaa adrenaliinitasoja, sitten ainakin toimii jos tulee tosipaikka.
Ihan spontaanit itkut tuli tästä tekstistä, johtuu ehkä eilen taivaan tuuliin lentäneen tädin muistelemisesta ja yleisestä kesäloma-ja remppa-ahistuksesta, mutta kiitollinen olen kun jaksat kirjoittaa!
Tsemppiä ja vaihda nyt hetkeksi kertakäyttöastioihin 😉
Ihana sinä!
Kaikki menee hyvin.
<3
Kiitos ihanasta kommentistasi! Kiva kuulla, että lueskelet ja naureskelet! 🙂
Joo, muistelen mulla olleen viime kerralla myös tälläinen epämääräinen haikeus ja vaikeus. Nyt tilanne vaan ympärillä vielä vähän hysteerisempi. Mutta kiva kuulla, etten ole ainoa.
Hei! Jos mää en viikko sitten synnyttäny sinne kellarin vesialtaaseen, mää luulen että nyt pitää ootella siihen asti, että piha on valmis ja siinä on palju, ”jossa voimme kaikki nauraa tälle joskus yhdessä!”
NOT!
Kiitos! Aina lohduttaa, kun kuulee kohtalotovereista! <r
Hahaha! Kysy kuukauden päästä, niin sanon, että pitää tehdä kolmas…Nyt näillä tunnelmilla oon vähän epävarma 😉
ah, lisää sekopäitä! Helpottavaa! Onnea sinne myös loppuodotukseen ja tsemppiä hulluuteen!! <3