Tietoa mainostajalle ›

Iholla (en ole siinä sarjassa!)

                                                                                                  Kaupallinen yhteistyö: Essex

Syksyllä napsahti kolmekymmentäkolme vuosimittariin. Tosin luulen itseäni jatkuvasti 26-vuotiaaksi, vaikka peili viiruttuu miljardeista naururypyistä (joskus saanut nauraa viimeisenä) ja viime perjantaina käyttäydyin kuin kaksitoistavuotias Hipin yrittäessä tulla hakemaan minua vanhan työpaikkani bileistä levy-yhtiön parkkipaikalta. – No ette todellakaan aja autolla siihen eteen! Siis sää et tuu noitte lasten kanssa pyöriin sinne, kummää oon siellä edustamassa ja siellä on hei kaikki, ootatte siellä pikkukakkosessa mua..

Hippi piti jalanpolkemistani yhtä naurettavana kuin isäni aikoinaan ala-asteen diskon pihassa ja lupasi tulla hakemaan juhlista sisältä kuravaatteisiin puettujen lasten kanssa huutaen koko ****n musaväen ja rokkipolliisien kuullen voisit sie Asikaine millään tulla ny kottiin imettään tätä vauvaa, kus sillä on hirvee nälkä ja myö ollaa jäädytty kohta kolme tuntii tuolla puistosa, kussie oot täällä pätemässä!

Sivuraiteen kautta ajateltuna, ei helppoa ollut kaksitoistavuotiaalla(kaan) Asikaisella. Otan kolmekolmosta kiinni roikkuvasta nahasta, nostan koukkuleukani pystyyn ja ryhdistäydyn. Samalla ryhdistäydyn postaukseni aiheessa, joka tavalleni uskollisena pyörii metikössä, naama ruvella! Josta päästäänkin klip klop klip klop, aasinsilta on pop

-> takaisin asiaan: IHOLLE. 

P7040010.jpg

Ikääntyminen näkyy erityisesti iholla, johon piirtyneen elämänkartan uomista voi tsekkailla, miten homma on mennyt noin niin kuin omasta mielestä.

Naurujen ja häikäisevän elämäni rypyttäneiden silmieni alla häilyvät juhlien, töiden ja vauvojen valvotus. Naamassani näkyvät liiat kahvit, kuten myös porkkanapirtelöt ja vesi. Mahani on venynyt ja paukkunut lasteni kotina jättäen muistoksi kylkiini hassut vauhtiviivat. Surullisena kesänä otsaani viiltyi kolme syvää uurretta, joiden alle meinasin rutistua kutistuessani mytyksi.

Arpi polvessani muistuttaa vaihtamaan rullaluistimien jarrupalan tasaisin väliajoin. Käsieni herkkä atooppinen iho ei ehkä koskaan palaa ennalleen vuosistani baarimikkona, halkeilleet sormeni huutavat limen tai tiskiaineen nähdessään edelleen ai ai ai shaatanaa! Onneksi Hippi hoitaa tiskit ja Poika osaa jo pilkkoa tomaatit salaattiin.

En ikinä unohda mammani ihon uurteita, polttojälkiä hätääntyneen ystäväni käsivarsissa tai miltä lasteni iho tuntuu pidellessäni pieniä silkkiapinoita sylissäni. Sileä vauva ihoani vasten viestittää kropalleni maidontarpeesta ja Hipin karheiden kämmenten hellä silitys helpottaa pahemmissakin itkupotkuraivareissa. Paitsi Te-todellakaan-ette-tuu-hakee-mua-levy-yhtiön-pihasta -raivareissa, joita mikään määrä ihokontaktia ei laannuta.

Talvella ihostani näkyy, että Moro Suomessa ollaan, niin kuin kerran näkyi myös Key Westissä tapahtunut ylilyöntini, jolloin aurinkotuoliin sammumisesta nukahtamisesta seurasi varmaan toisen asteen palovamma. Vanhenin samalla reissulla muutenkin suunnilleen seitsemän vuotta, eikä asialla ole mitään tekemistä henkisen kypsyyden kanssa. Vieläkin sattuu ihoon sekä aivosoluihin nähdessäni kyseisiä reissukuvia, rommikolan tai huomatessani Hemingwayn kirjan hyllyssämme. Only 90 Miles To Cuba indeed! 

Eletty elämä näkyy iholla, iho on elimistömme suurin elin ja mitä näitä nyt on. Silti välillä unohtelen hoitaa ihoani ennen kuin paukkupakkanen puree poskesta tai bikinin ääriviivat palavat kroppaani kahdeksi vuodeksi (jopa se narun rusetti erottuen). Voi olla, että neljänkympin rajapyykin lähestyessä kiirehdin kirurgille kosmetologille ja ihonhoito alkaa jännästi kiinnostamaan samanlaisessa motivaatiopuuskassa kuin verotus aikuisena. 

Tähän asti olen selvinnyt pisamaisen ja kuivuuteen taipuvaisen hipiäni kanssa käyttämällä kunnolla kosteusvoiteita. Perusvoiteina olen jo pidempään käyttänyt apteekista löytyviä Essexin voiteita, jotka sopivat myös atooppiselle iholle, joka tapauksessani etenkin talvella vaatii enemmän puljaamista. Essexin voiteet ovat hyviä arjen perusvoiteita koko perheelle, sillä tuotteet eivät sisällä parabeeneja, hajusteita tai väriaineita. 

PA200395.JPG

ARVONTA. Jee! Sain arvottavaksi lukijoilleni Essex-tuotesarjan palkinnon. Osallistu arvontaan kertomalla ihoon liittyvä muistosi. Arpi, tatuointi, naururyppy tai joku muu, mikä!?

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän blogipostaukseen 8.11. mennessä. Arvonnan voittaja julkaistaan blogissa 11.11. (Muistathan jättää vastauksesi yhteydessä myös sähköpostiosoitteesi (ei näy kommenttisi yhteydessä), ilmoitan voittajalle myös meilillä.)

 

Että tällästä tällä kertaa. Sivuraiteen ja ikäkriisin kautta iholta arvontaan. Klip klop klip klop, osallistumaan!

 

Silkkistä iltaa! Silittäkää toisianne.

Share

50 kommenttia

  1. Sannis L kirjoitti: Vastaa

    Vesirokko tokalla luokalla. Äiti sanoi, ettei saa raapia. Tottelinko? Nyt on sitten iso kraateri otsassa muistona. Tarinan (ilmiselvä) opetus: Tottele nyt hyvä ihminen äitiä!
    Kaiken lisäksi vesirokko alkoi juuri synttärijuhliani seuranneena päivänä ja kas, pian aika moni muukin luokaltani oli poissa koulusta vesirokon takia. Hyvät bileet.

  2. Lempäälän likka kirjoitti: Vastaa

    Polvessa on arpi on edelleen arpi, kun tuli lapsena pyörällä hieman koheloitua… Inhosin niin paljon desinfiointia, että lukittauduin vessaan ja isä joutui murtautumaan sisään ja koko toimituksen ajan kiljuin kuin riivattu 😀 Taisin tehdä saman tempun vielä teini-iässäkin…

    Nykyään jo selviän pelkällä hampaiden kiristelyllä tuostakin hommasta, mutta palkinto olisi niin täydellinen meidän perheelle! Meillä on miehen kanssa kummallakin atooppinen iho ja kun sellaisille vanhemmille syntyy yhteinen lapsi, niin mikä on yhteistulos… Muksu on vuoden ja kuluttanut jo 3 tuollaista isoa pulloa, kun joka ilta on pakko rasvata. Siihen päälle vielä äidin ja isin rasvat, niin kyllä apteekki kiittää siitä rahamäärästä. Itsellä aukesi kämmenselät heti, kun hieman kylmeni ja ilma kuivui. Ja sitten töissä tarvii joka välissä olla pesemässä käsiä saippualla (ai shaatana!!!), mutta kaikkeen tottuu(toivottavasti).

  3. anna-liisa kirjoitti: Vastaa

    Ensimmäisenä tulee mieleeni kuopukseni atopiaan taipuva iho, jota ensimmäiset elinvuodet rasvattiin joka ikisen iltasuihkun jälkeen. Usein tyttö ei erityisesti nauttinut toimenpiteestä, varsinkaan, kun kahdelle sisarukselleen sitä ei tarvinnut tehdä. Nykyisin kuopuksenkin iho on ihan normaali, ongelmaton. 

    Ei ehkä toivottava lisäys tähän kommenttiini; Essexistä on itsellänikin (ja kuopuksella) hyviä kokemuksia, miellyttävä tuotesarja. Nykyisin käytän suomalaista vaihtoehtoa; Orionin voiteet valmistetaan Suomen Turussa ja ovat myös parabeenittomia, hajusteettomia, väriaineettomia. Ja erilaisia, hyviä vaihtoehtoja on useita. 

  4. Mia K. kirjoitti: Vastaa

    🙂 Hyvät juhlat ovat olleet!! 

    Ihollani viipyilee kaikin tavoin nämä mun ihanat 50 vuotta 😉 siinä on jäljet kaatumisista, pienenä muuten rähmällään, teininä örvellystiimissä urheillessa polvet verillä, raju hirvikolari teki ison reityksen koko kroppaan ja kasvoihin, vielä nytkin kasvoistani ja jalkapohjistani tulee lasia ulos. Ihoni muistaa asiat paremmin kuin mä itse 🙂 samaten järkyttävänpitkä yksi synnytys riitti kiitti, ja ihanan poikani untuvaiho omaani vasten! Valvotut yöt, naurut, viinit, itkut, potkut, lyönnit.. kyllä ne tunnistaa. Se että opin ehkä liian myöhään ravitsemaan sitä oikein, litrakaupalla oliiviöljyä etc hyviä rasvoja ja säännöllistä syömistä, on onneksi tasannut tilejä hieman ;D Haluankin kiittää sitä kaikista näistä yhteisistä vuosista! Kiitos. 

  5. Sirppu kirjoitti: Vastaa

    Minullakin.kutdn aiemmalla kommentoijalla, on arpi polvessa pyörällä koheloinnista. Tosin aika paljonkin:jännne näkyi ja polvi turposi aivan valtavasti, mutta lääkäriin ei tullut mentyä siihen aikaan. Serkun riparijuhlat oli aivan lähellä ja hame ei ei peittänyt ruvonnutta polvea eli melkoinen esityshän se oliö. Paha arpi siitä jäi, liekö muuta? sen aika näyttää.

  6. marjukka. kirjoitti: Vastaa

    Minä ja siskoni olemme aikalailla kuin eri puusta veistetyt; siinä missä hän on pitkä, minä olen lyhyt. Hänellä on tuuheat ja kauniisti lainehtivat hopean tummat hiukset, minulla taas tikkusuora ja ohut punatukka. Meitä molempia kuitenkin yhdistää eräs asia, nimittäin kolme samanlaista luomea vasemman ranteen iholla. Vaikken muuten olekaan mitenkään erityisen kiintynyt luomiini, noita kolmea en vaihtaisi pois. 🙂

  7. Sii kirjoitti: Vastaa

    Mulla on muistona menneestä parisuhteestani palovamma oikeassa ranteessa. Exän mökkisauna polttomerkitsi minut viime keväänä suhteen viime hetkillä (ehkä **ttuiluna). Sydän on toki ottanut myös hittiä sekä kasvot rypistyneet ja valahtaneet kesän kestäneestä itkemisestä. Ihan perus rasvaaminen on toiminut mulla yhtenä semmoisena konkreettisena ”balsamia haavoihin” -rutiinina. Naamaa tuskin voi enää pelastaa, mutta ranteen läntti haalenee koko ajan.

  8. Torey kirjoitti: Vastaa

    Itselläni on poskipään ja silmän välimaastossa arpi, jonka sain serkkuni ristiäisissä 20 vuotta sitten. Kaaduin pihalla ja sepelikivi lävisti poskeni. Lääkärin alkaessa ommella tikkejä, kysyi tätini, näkyykö poskeni sisällä kivi… Onneksi tätini oli tarkkana ja kivi kaivettiin ulos ennen posken ompelua. 😀

     

    Sähköpostiosoite: toreymjmp@gmail.com

  9. norsunoora kirjoitti: Vastaa

    Osallistun! Parhaita voiteita ikinä nämä! Äitini on kohta kuusikymppinen eikä ole naamaansa muuta lotrannut, hyvältä näyttää edelleen. Jospa sama periytyisi meille railakkaammin eläville tyttärille myös 😉

  10. Ellli kirjoitti: Vastaa

    Mieleenpainuvin(ei unohu ei) ihomuisto on pikkujoulukauden piristykseksi keskelle nenänpäätä ilmestynyt finni, joka eräänä(baari-illan jälkeisenä) yönä kameleontin lailla muuntautui harmittomasta pikku näppylästä (rairai)railakkaan pinkiksi, koko huoneen valaisevaksi, lähes jouluvalomaiseksi spektaakkeliksi. Sinä jouluna ei Petteri Punakuonoa laulettu 😀

    Nimim. Ollut ei loiste huono

    Ps. Ehin jo toivoo että oot siinä sarjassa!

  11. Oranssinen kirjoitti: Vastaa

    Joskus muinoin jossain hakemuksessa oli kysymys ”erityisiä tuntomerkkejä, arpia/tatuointeja” ja silloin oli iho virheetön kuin ensijää aavalla ulapalla.
    Ei ole enää, on tatuointeja ja arpia, ryppyjä ja ahavaa, mutta eipä haittaa, elämän jälkiähän ne vaan 🙂
    Kosteusvoidetta kuluu kuitenkin reippaasti, joten ilolla osallistun kisaasi.

    Arpimuistona heitänä tähän vekin vasemmassa silmäkulmassa:
    ylioppilaskeväänä oltiin oltu juhlimassa jotain tenttejä kosteamman kautta ja olin onnistunut hiipimään unille aamuyöllä herättämättä vanhempiani, mutta äitini lienee kuullut ryminäni, koska tuli kitarisojaan revitellen aikaisin aamulla herättelemään ”ylös sieltä nyt, kiirekiirehoppuhoppuhuomennatuleemaailmanloppu”.
    Tietenkään en voinut megalomaanista krapulaani tunnustaa vaan sinkosin ylös kuin ammus ja suuntasin puolijuoksua keittiöön kahvinkeittoon.
    No – eihän sitä surkurupulin pää kestänyt, vaan pyörtyä romahdin ja iskin silmäkulmani keittiön työtason reunaan.
    Verta ja kahvinpuruja jokapaikassa.
    Silmä oli mustana vielä penkkareissakin ja sentin arpi on hankaloittanut symmetrisen silmämeikin tekemistä siitä saakka.

    Mutta sinelmän esitellessä sateenkaaren värejä,huomasin kuinka hienosti lila korostaa silmiäni, väristä tuli lemppari loppuiäksi!

     

  12. Kanelibasilika kirjoitti: Vastaa

    Minulla oli vesirokko niin pienenä etten muista, mutta muistoksi on jäänyt arpi silmän yläluomeen niin että ripsissäni on rako. Lapsena pidin sitä rumana ja harmittelin, mutta joskus maskeerausmallina ollessani silmiin laitettiin irtoripsiä ja kolo oli hetken poissa. Näytin mielestäni oudolta ja nykyään ehkä jopa harmittaisi jos koloon ripsiä joskus kasvaisi 😀 pienen pieni asia, ihan hassua ajatella 🙂

  13. pauliina L. kirjoitti: Vastaa

    Paras (ööm?) muistoni liittyen ihoon tapahtui suunnilleen viisivuotiaana. Olimme vierailemassa setäni luona ja innnostuin kiikkumaan pienellä lasten keinutuolilla. Väärinpäin tietenkin, koska polvet selkänojaan osoittaen sai kovemmat vauhdit. Ilmeisesti televisiosta tuli samaan aikaan jotain hyvin mielenkiintoista, koska seuraavan kerran minut nähtiin silmäkulma telkkarin kulmaan kolahtaneena. Hyvin se kulma aukesikin, koska yhä tänään vasemman kulmakarvan alla vilkkuu sentin mttainen arpi.

  14. Kupla kirjoitti: Vastaa

    Moro! Kerrankin kysyttiin jotain mihin mää voin valita minkä kaikista ihojutuistani tänne avaan, vaihtoehtoja meinaan löytyy. Ehkä jokapäiväisin joka itselle näkyy on oikean kämmenselän hampaanjälki, kun isokokoinen (ja hampainen) koira pisti kulmahampaansa siitä läpi asti. Olin jotain 13. Oli vielä oma koirakin, mutta ei kuitenkaan sen syy! Meidän kodossa oli nähkääs muurahaisongelma, rivitalon jossain rakenteissa. Yhtenä kesäaamuna sitten heräsin auringon noustessa (eli hyvin varhain) siihen että kuuluu jotain ihme napsahduksia. Avasin silmäni ja tuhannet lentomuurahaiset oli päättäneet lähtee matkalle aurinkoon ja mojauttivat päin rullaverhoa jonka takana arska siis paisteli. Lento tietysti katkes siihen ja naps vaan ne tipahti alas : MUN PÄÄLLE. Koska mun sänky oli siinä alapuolella. Heräsin siis siihen, että tuhannet murkut kiipeili pitkin poikin mun päällä siinä sängyssä! Voin kertoa että reaktioni oli suakelin nopea. Pomppasin tietysti pystyyn mielessäni nahastani kuoriutuminen tai jotain vähintään vastaavaa. Harmi vaan, että viileällä lattialla sänkyni alla makoillut koirani heräsi kans yhtä nopeasti, koska hyppäsin suoraan koko rotevalla painollani sen käpälän päälle niin että pamahti. Vahingossa tietysti! Olin siinä vaiheessa vielä siinä puolinousevassa asennossa ja käpälänsä murjomiseen havahtunut koira tokas hampaansa kiinni siihen mikä siinä ilmassa roikkui, eli mun käsi. Voin kertoa ettei edes sattunut, koska ne muurahaiset inhotti enempi. Ja koira oli kovin pahoillaan kun huomas kiusaajansa emännäkseen. Olimme kavereita eikä traumoja syntynyt (kelleen). Harmi vaan että muutaman tunnin päästä käsi oli kuin keilapallo ja piti mennä lääkäriin. Ei sille mitään silti tehty, kun puhdistettiin vaan ja sain parit varrmuudenvuoks-piikit. Mutta kovasti lääkäri kehui koiran hampaan menoaukkoa. Sopivasti sillätavalla siitä kaikkien tarpeellisten osasten välistä oli iskenyt, niin ettei mitään vahinkoa peukalon toiminnalle tullut koskaan. Tästä tapahtumasta on siis 30 vuotta aikaa, miettikääs, ja muistan sen silti edelleen kuin eilisen.

  15. Kukkavarvas kirjoitti: Vastaa

    Tatuointeja löytyy useampikin mutta jostain syystä ehkä arvilla on eniten ”tunnearvoa”. Ainakin osalla. Isoimmat tunnemyllerrykset liittyy ihan ensimmäiseen arpeen. Olin kolmevuotias kun villikko serkkuni (joka tätä nykyä on kirkon nuorisotyöntekijä, eipä olisi tuotakaan ammattinäkymää ikinä uskonut lapsuuden perusteella :P) heitti mua jääpuikolla vasempaan poskipäähän. Ei olisi ihan kamalasti tarvinnut mennä huti kun olisi näkö lähtenyt. Tätä nykyä poskipäätä koristaa arpi, joka toki on vaalentunut kolmessakymmenessä vuodessa aika lailla. Yhä edelleen se kuitenkin korostaa poskipäätä ja tuo sitä poskipään korkeutta esiin. En todennäköisesti tunnistaisi omia kasvojani ilman tuota arpea ja olen välillä miettinytkin että toivottavasti se ei vaalene enempää. Saapahan serkkukin muistutuksen pahoista teoistaan joka kerta kun nähdään 😛

  16. Kieppis kirjoitti: Vastaa

    Oi niitä lapsuuden iloja. Joskus ala-asteella kainaloihini ilmaantui mukavia syyliä, joita iskän piti sitten puristella ja rasvata jollain kreemillä lääkärin ohjeen mukaan. Vitsit että inhosin niitä syyliä. Nyt onneksi jäljellä on enää pienet arvet kainaloissa. Ja hei, nykyäänhän myydään niitä kainaloa kaunistavia dödöjä joten no worries! 😀

  17. CougarWoman kirjoitti: Vastaa

    Mulla on oikeassa ranteessa symmetrisen pyöreä, halkaisijaltaan vähän reilu puolen senttimetrin kokoinen arpi. Jos katsoo oikein tarkkaan, arvessa erottaa pieniä ”pilkkuja”.

    Kyseinen arpi on muistona kahdenkymmenen vuoden takaa, kun yökerhojen tanssilattioilla sai vielä tanssia tupakoiden, ja joku känniääliö päätti tumpata käryävän röökinsä oikein huolella mun ranteeseen (siis vahingossa toki). Varmaan vedin jotain macarenaa siinä, silleen tyttöringissä keskelle rakennettua käsilaukkukasaa palvoen. 90-luku <3 

    Niin joo, ne ”pilkut” on siis niitä vähän isompia könttejä tupakasta… 

  18. Oija kirjoitti: Vastaa

    Kahden iho-ongelmattoman aikuisen molemmista lapsista tuli allergisia atoopikkoja, rasvaa kuluu!

    Oma ihoni on aina ollut runsasluominen. Teininä sitten päätin hankkiutua eroon kahdesta isoimmasta. Ne olivat keskellä selkää, joten varoin tikkien aikaan liikkumista, että jäisi siistit arvet. Kun vedin kotona kenkiä jalkaan lähtiessäni terveyskeskukselle poistattamaan tikkejä, tunsin selässäni, kuinka molemmat tikit ratkesivat. Joo-o, itse arvet ovatkin nyt isommat kuin itse luomet ikinä. Ajattelin joskus jopa, ettei kukaan poika voi ikinä pitää minua kauniina kun on niin isot arvet. Hohhoi ja huokaus 🙂

  19. Riimis kirjoitti: Vastaa

    Minulla kesti lapsena jotenkin verrattain kauan oppia varmaksi pyöräilijäksi apupyöristä pääsyn jälkeen. Luultavasti juonti juurensa siitä, että hyvin pian niiden poistamisen jälkeen panikoiduin eräässä alamäessä (enkä jarruttanut) ja kaaduin vääntäen nilkkani. Tämän jälkeen kaaduin pyörällä järjestäen JOKA KESÄ (noin ikävuosina 6.-9.) jossain kohtaa niin, että polvieni iho aukesi. Tämän johdosta molempien polvieni ihosta 70% on arpikudosta. Viime syksynä kaaduin muuten myös pyörällä ratikkakiskoille ja toinen polvi aukesi taas. Niissä arvissa riittää esiteltävää (olisivatpa vaan vähän coolimpia).

    Toinen ihoon liittyvä muisto on, kun joskus alle kouluikäisenä sain ilmeisesti jonain herkän ihon allergisena reaktiona eräänä ulkona remutun päivän iltana yht’äkkiä nokkosihottuman koko kroppaan. Siis tyyliin kaulasta alaspäin. Olin kauhuissani enkä tiennyt, mikä riivaaja ruumiini oli noitunut, niinpä piileskelin aluksi itkeskelemässä lastenhuoneen oven takana enkä uskaltanut sanoa vanhemmille, mistä oli kysymys. Hyvin nopeasti sain kuitenkin rauhoittelua ja lohtua ja tilanne korjaantui illan mittaan (millä, sitä en tiedä, kenties jollain allergialääkkeellä?). Yhä muistan sen kokonaisvaltaisen kauhistuttavan kihelmöinnin.

  20. maarett kirjoitti: Vastaa

    Vasemmasta peukalostani tekee katu-uskottavan hieno arpi, jonka sain ala-asteella puukässässä, kun saha lipsahti. Koska olin ryhmän ainoa tyttö, piti juosta ulos luokasta kulman taakse itkemään, sillä julkinen tunteiden purkaus tuntui vallan nololta idealta. Todellisuudessa pojat olivat tosi symppiksiä ja lohduttivat, kun tallustelin takaisin luokkaan sormi veressä. Perhoslaastarilla selvittiin!

  21. HennaS kirjoitti: Vastaa

    Noin 4-vuotiaana pari vuotta vanhempi isosiskoni polttomerkkasi vasemman käteni uutena vuotena tulikuumalla tinakauhalla. Vasemmassa kämmenselässä on arpi josta tarkistan vielä tänäkin päivänä kumpi on vasen ja kumpi oikea!

  22. Ananasananas kirjoitti: Vastaa

    Luomimuisto! Perintöluomi, samanlainen ja samasta paikasta löytyy ainakin äitiltä, mummolta, tädiltä, serkulta… ja multa. Tai mikä muisto se nyt on mutta kai sitäkin voi mummona kiikkustuolissa muistella vaikka oliskin jo ryppyjen alla piilossa 😀

  23. wewwaton kirjoitti: Vastaa

    Aina välillä itsekkin hämmästyy peiliin katsoessaan vatsan oikealla puolen olevaa, vajaan kymmenen sentin arpea, jonka sain kuopusta odottaessani kun umpilisäkkeeni piti leikata. Leikkausta enemmän pelotti mitä vauvalle tapahtuu leikkauksen aikana…no loppu hyvin, kaikki hyvin, mitä nyt vauva päätti pyörähtää perätilaan leikkauksen jälkeen 😛 älysi sentään pyörähtää takaisin oikein päin ennen h-hetkeä 🙂

  24. Luppakorva kirjoitti: Vastaa

    Aika paljon on ihossa muistoja. Osa itse aiheutettuja (tatuointi ja teini-iän angstiset viiltelyt), osa vahinkoja (silitysraudan aiheuttama palovamma, polvissa kaatumisien jäljet jne) ja osa leikkausarpia (olkapään tähystys ja sektioarpi). Oma iho on tosi kuiva ja Essex tuttu merkki, joten tottakai osallistun tällaiseen arvontaan!

  25. k...nääs kirjoitti: Vastaa

    Peilistä katsoo joka päivä naama, jossa on onneksi vain otsalla enemmän vesirokkoarpia kuin muualla.
    Siitä kiittäminen on tuttavaa, joka aikoinaan tuli kylään ja toi rokon tullessaan.
    Olin silloin about 30 ja risat.
    Ja sain sitten sen vesirokon. Mikä olo ihmisellä! Luulin että kuolen. Krapulat tämän rinnalla olivat lastenleikkiä. Hmmm, jos ”viestintuoja” itsensä tästä tekstistä mahdollisesti tunnistaa, niin sori vaan kiperät lauseet asian tiimoilta. En koskaan pääse näistä arvista yli, sen verran hyvä iho mulla oli ja on vieläkin vaikka ikää onkin kertynyt. Toivotaan että arpaonni kopsahtaa päähän. Essex rules!

  26. Matilde kirjoitti: Vastaa

    Vatsassani on nätti pieni arpi. Minulta on leikattu umppari eli umpisuolenlisäke, kun olin 13-vuotias.
    Niin ja liiasta nauramisesta on ilmaantunut ns. naururyppyjä!

  27. Taatoo kirjoitti: Vastaa

    Vasemman kyynärtaipeen kohdilla arpikudosta joka tuli 1-vuotiaana. Äiti oli kaatanut vieraille kahvia kuppeihin, mennyt kutsumaan vieraat pöytään niin enkös mä ollut mennyt kurottamaan pöydälle ja tietty sormet tassin reunalle joka kippas kuumat kahvit päälle ja nailon paita (kyllä, olen niin vanha eli ihan 70-luvun alkua tämä tapaus) suli ihoon kiinni. Synttärikahvitukset vaihtui käyntiin sairaalan päivystyksessä. En tiätty ite tästä muista (onneksi, palovammat on niin pirun kipeitä) mutta tämä selittää miksi mulla on edelleen tarve siirrellä kaikki kättä lämpöisempi keskemmälle pöytää, ihan erityisesti jos muksuja ees lähimaillakaan.

  28. jermia kirjoitti: Vastaa

    Jostain kummasta syystä ala-asteiässä nenäni pieleen kasvoi järkyttävä pallonmuotoinen luomi, jota kaikki aina luulevat finniksi… Tosi kiva hei.

    Silmäkulmassa on pieni punainen kuoppa, siinä kohtaa, josta äiti kerran puristeli ontelosyylää tms. Yäk.

    javies@hotmail.fi

  29. Mirkam kirjoitti: Vastaa

    Olin 7-8 -vuotiaana perhepäivähoitajani kesämökillä. Mökki oli pienessä saaressa, jonne pääsi pitkää laituria pitkin mantereelta. Ulkohuussi oli sijoitettuna juurikin tuonne mantereen puolelle. Hoitotieteen huuteli huussista, että pitäisi mökistä lisää vessapaperia tuoda. Minäpä näppäränä tyttönä kiireesti juosten asiaa toimittamaan. Juosten, koska täti raasulla hätä, huussissa istuu ilman paperia. Näin muistan ajatellen.

    Menomatkalla sujui mallikkaasti, mutta takaisin tullessa kompastuin 10cm korkeaan männynjuureen ja löin polven toiseen. Ihme sinänsä, että pääsin melkein koko matkan juosten kaatumaan, koska koko saari oli kangasmaastoa ja niitä koholla olevia juuria riitti. No mitä, huuto oli mitä hirveinä ja polvessa ammottava reikä. Seuraava muistikuva oli saunasta, missä itkeä niiskutin kipeää polveani. Saunan päälle hoitotäti sitoi haavan päälle kunnon köntin voita. Juu-u, ihan ehtaa voita. Älkää kysykö miksi. Muistan samaisen tädin hoitaneen muutaman muunkin vaivan voilla.

    Polveen tuli aikanaan valtava rupi ja se piti repiä irti, kunhan sitä oli ensin järvivedessä reunoilta pehmitetty. Ja taas oli polvessa valtava reikä.

    Teinivuosina surin surkeaa kohtaloani ja rumaa polveani. Olihan se arpi ruma, noin 2cm pitkä ja melkein sentin leveä, keskellä polvilumpiota. Sittemmin on tainnut akka rypistyä vähän joka puolelta ja polven arpi menettänyt merkityksensä kosmeettisena haittana.

  30. Vrase kirjoitti: Vastaa

    Rakastin pienenä pyöräilyä. Opin ajamaan pyörällä ilman akupyöriä (kyllä, luulin niitä Aku Ankan pyöriksi) jo 3-vuotiaana. Pyöräilin kaikkialle, enkä ole lopettanut vieläkään. Ikäväkseni (tai polveni ikäväksi) rakastin myös hameita. Mitä pidempi ja runsaampi helma, sen parempi.

    Koska en oppinut virheestäni kovinkaan äkkiä, päättyivät aika monet pyöräretket iso hame päällä siihen, että olin ojassa, hiekkatiellä naamallani tai multapellossa. Jostain syystä useimmiten haavat tulivat oikeaan polveeni. Ruvethan on tehty revittäviksi, joten oikeassa polvessani on edelleen pieniä ja isompiakin arpia, joita hiljattain fysioterapeutti luuli leikkausarviksi.

  31. Hannnna kirjoitti: Vastaa

    Mulla on herkkä ja kuiva iho. Kynnet kasvaa nopeasti, mutta on ohuet ja terävät. Ala-asteikäisenä olin menossa siskoni kanssa saunaan ja riisuin vaaleanpunaisen paitani, molemmilla oli samanlainen, niin että vasen käsi ottaa kiinni oikeasta helmasta ja oikea vasemmasta ja rinnalla kädet menevät ristiin. Raapaisin siinä sitten itseäni peukalonkynnellä rintaan niin että tuli aika syvä haava ja vielä kolmekymppisenäkin se siinä näkyy. Muistan tilanteen hyvin, miltä haava näytti, missä seisoin… Raavin itse asiassa aika usein itseäni vahingossa verille. Olen molempia poikianikin vahingossa raapaissut nenänvarteen niin että on tullut haava. :/

    Vanhemmalla pojista on kuiva kutiseva iho ja mielellään tätäkin rasvaa kokeilisin, nykyinen on turhan rasvainen. Itsekin luotan perusvoiteisiin, tuoksuista varsinkaan en piittaa.

  32. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Onhan noita arpiakin tullut, esim. vasen polveni kulkee nimellä festaripolvi, ja vesirokosta on muistona (onneksi vain) yksi arpi nenän vieressä.

    Ihaninta on kuitenkin muisto siitä, miltä tuntuu oman vauvan silkkinen iho. Sen toivon muistavani vanhana mummonakin! Nyt se vauva on jo 15 v. poika, eikä enää niin silkkinen, itsestäni toki puhumattakaan. Mutta ei haittaa, tulipa teini tänäänkin halaamaan minua _oma-aloitteisesti_ 🙂

  33. elinah kirjoitti: Vastaa

    Minulla on 7 veljeä, niiden kanssa remutessa sattui kaikenlaista ja jonkin verran on iholle arpiakin jäänyt. Ehkä hauskin niistä on haaleat hampaanjäljet selässä, jotka erottuvat edelleenkin! Pikkuveli ei pärjännyt painissa joten vihapäissään päätti ”vähän” purasta. 😀

    Rasvat tulisivat kyllä tarpeeseen, monta kuukautta on pitänyt hakee tk:sta perusvoidereseptit mutta ei vaan pysty! Vaikka tänäänkin ajoin siitä ohi, mutta kun ei pysty niin ei vaan pysty! 😀

  34. Marle kirjoitti: Vastaa

    Molempien isovarpaideni kynnet on leikattu parikymmentä vuotta sitten. Ei mennyt ihan putkeen ja en olekaan sen jälkeen käyttänyt sandaaleita, en kehtaa. Toisaalta säärissä on nykyään niin paljon suonikohjuja, että pitkät housut ja kumpparit on ihan passeli kesäasu 🙂

  35. Lennu kirjoitti: Vastaa

    Polvessa arpi edelleen muistona kun 5-vuotiaana halusin laittaa omakotitaloraksallamme pitsisukkikset ja rimpsuhameen (vaikka äiti ehdotti housuja) ja sitten kaaduin ja rikoin suosikkivaatteet 🙁

  36. Vuosi villasukissa kirjoitti: Vastaa

    Nuoruusvuosina suhtauduin nolona muotojen mukana tulleisiin ”raskausarpiini”. Nyt noloudet ovat unohtuneet ja vatsani on aivan raidallinen. 😉 Eikä se edes haittaa, tiikerinahan alla kasvaa kolmas lapsemme. <3

  37. scaredy-cat kirjoitti: Vastaa

    Vähänkö muuten kattoisin Iholla-sarjaa jos siinä olis Asikaine ja Hippi!!!

  38. kulmakarva kirjoitti: Vastaa

    Mun paras kaveri vetäisi mua lapsuudessa pelin tiimellyksessä sählymailalla silmäkulmaan. Tikkejä ommeltiin muistaakseni viisi kulmakarvan yli.. Arpihan siitä jäi ja mun toisessa kulmakarvassa arven lisäksi ikuinen karvaton kolo, kulmakarva menee ”keskeltä poikki”. 😀

  39. Silkkitassu kirjoitti: Vastaa

    Mulla on oikean käden keskisormessa varmaan aina arpi erään joulun piparitalon kokoamisesta, kun kuuma sokeripisara tipahti iholle. Tämä tapahtui 10 vuotta sitten eikä vieläkään näy häviämisen merkkejä. Ei onneksi ole iso, mutta muistuttaa aina siitä joulusta kotona vanhempien luona. 
    Qevnie(at)gmail.com

  40. MeM kirjoitti: Vastaa

    Innokkaana ihon suihkuttelijana ja ylipesijänä kuivatan ihoni Saharan autiomaaksi etenkin tähän vuodenaikaan. Mikä onkaan ihanampaa kuin pitkä kuuma suihku ja tehokkaat naaman putsarit jotka jättää ihon natisevan puhtaaksi? Ah puhtaus… Kiitos kuivuudesta vaan.

  41. Auuanni kirjoitti: Vastaa

    Täälläkin yksi voiteilla läträilevä atoopikko! Tuntuu, että iho on välillä niin herkillä, että pelkästään rupea tuijottamalla saa aikaan ikuisen arven tai jäljen ihoon. Tuplajeejee tästä ominaisuudesta on tullut nyt kun tässä vuoden sisään on naamaan ilmaantunut näppy jos toinenkin, joten aiemmin melko puhtoiset poskeni ovat nykyään pienten punaisten arpi-wannabe-läikkien peittämät vaikka mitään en oo tehnyt niitä ansaitakseni!

    Argh, mutta ihoa se vain on ja aina lohduttaa ajatella että melko varmasti 10 vuoden päästä olen kateellinen tämänhetkisestä ulkonäöstäni ajatellen, että ”olisinpa vaan silloin tajunnut nauttia kun niin olin nätti, aijjettä!”

    Loistoblogi muuten! Toimii hyvin koti-ikävän akuuttihoitona tällaiselle Tampereen kasvatille 😀

  42. Maiski kirjoitti: Vastaa

    Ahhah, jotenkin repesin tuolle otsikolle 😀 Ja atoopikkona aihepiiri kiinnostaa tietysti myös.

  43. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Nonni. Mulla oli pienenä syylä toisessa kämmenessä, just siinä kohdassa, mihin saman käden nimettömällä juuri ja juuri ylettyy itse koskemaan. Syylä on jo aikoja sitten poistunut, mutta vieläkin tunnen sen muistin kautta, tiedätkö? Se on tosi näppärää siksi, että vieläkään en osaisi oikeaa ja vasenta, ellen varmuuden vuoksi hipaisisi nimettömällä kämmentä, ja tietäisi, että _se_ käsi on vasen.

    (Anti-muisto: olen tosi hyvilläni siitä, etten ottanut niskaan tautointia, jossa on pienet huoltomerkit käsinpesusta kolmessakymmenessä asteessa ja rumpukuivauksen kielto.)

  44. Asta O. kirjoitti: Vastaa

    On tullut ryppyjä huolista ja huolehtimisesta, mutta kaipa nuo veikeät naururypyt muistuttavat, että päällimmäisenä on ilo!

  45. villahuivi (Lilyn rekisteröityminen hukassa) kirjoitti: Vastaa

    Yksi erikoisimmisra arpi-muistoista liittyy polven sisäsyrjässä olevaan arpeen. Haava tuli Meksokossa surffilaudan evästä, kun oli pakko mennä liian isoihin aaltoihin pelleilemään… Mutta mielenkiintoisinta oli lääkärillä joka haavaa paikkasi umpeen, kun hän siinä polvieni välissä puuhaillessaan alkoi iskemään… Only in Mexico! 😀 (Pakko lisätä, että eipä käynyt flaksi.)

    Kiitos tässä samassa yhteydessä blogista! Toinen tampereen likka, pian kahden äiti, lueskelee mielenkiinnolla!

  46. anna s. kirjoitti: Vastaa

    Nämä essexin voiteet ovat todella hyviä! Minulla on atooppinen iho, ja ihoni tykkää niistä oikein paljon. 🙂

    Mielestäni arvet ovat ihania muistoja eletystä elämästä, ja niitä ei mielestäni tarvitse peitellä. Minulla on monia arpia, ranteessani on muisto ensimmäisestä kerrasta kun käytin silitysrautaa 🙂 Rinnoissani on arvet imetyksestä, ja polvessani arpi kun pienenä kaaduin pyörällä.

  47. hilkka kirjoitti: Vastaa

    Täälläkin yksi apteekin rasvojen suurkuluttaja. Minulla on kesäisin myös pisamat, ja ajan kanssa olen oppinut niitä rakastamaan!

  48. Psorikädet kirjoitti: Vastaa

    Olen sairastanut psoria murrosiästä lähtien (siis noin 40 vuotta). Kohtaamillani ihmisillä on suunnaton tarve parantaa käteni vaikka ne eivät juuri vaivaa itseäni. Erkoisimpia kohtaamisiani on tältä syksyltä Lontoossa, kun Salisburyn tummaihoinen kassa halusi ehdottomasti kertoa minulle kuinka teen öljystä ja aineesta jota en heikolla englanillani tunnistanut salvan, joka parantaa ’eximani’. Otin ohjeen hymyillen vastaan ja kiitin tiedosta. Haluan kuitenkin nyt kertoa, että psoria ei voi parantaa. Sen voi saada oireettomaksi aina välillä, mutta se ei parane. Kokemuksesta toteaisin, että se harvoin vaivaa kantajaansa yhtä paljon kuin muita.

  49. Arkimieli kirjoitti: Vastaa

    Yksi atoopikko täälläkin, essexiä on kulunut kaikissa muodoissaan jo vuosikausia kilokaupalla, joten arvontavoitto passaisi paremmin kuin hyvin! 

    Oma iho tuntuu yhtä aikaa sekä omalta että arvaamattomalta: joskus atooppinen iho käsissä ilmoittelee ihottuman että nyt on stressiä enemmän kuin olisi hyväksi, otahan vähän iisimmin. Oma suojamekanismi siis, ja tosiaan ihon kunto tuntuu olevan yhteydessä henkiseen oloon enemmän kuin mihinkään muuhun. Jos on elämässä kaikki hyvin, on ihokin yleensä melko hyvänä, vaikeina aikoina sitten kutittaa ja tulee ihottumaa, ihan kun ei silloin olisi muutenkin tarpeeksi huolenaihetta ilman että käsistä tai taipeista on iho auki ja kipeä. Mutta olisipa ihmeellistä jos suihkussa voisi vaan käydä, ilman että sen jälkeen pitää rasvata itsensä hiusrajasta varpaisiin! Se se vasta olisi luksusta, kaikenmaailman pikasuihkut ja virkistäytymiset on aina olleet poissa laskuista, pikemminkin pitää miettiä että jokohan sitä taas pitäisi/jaksaisi käydä suihkussa. Mukavinta on silti, kun kumppani kehuu miten minun ihoni on niin ihanan silkkinen ja pehmeä, vaikka (tai juuri siksi) se aina itselle niin paljon vaivaa ja murhettakin välillä aiheuttaa.

  50. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos ihan kaikille näistä ihan mahtavista stooreista ja osallistumisesta arvontaan!! Näitä oli mielenkiintoista ja hauskaa lueskella. Arvonta on nyt vihdoin suoritettu ja voittaja selvillä.

    LÄMMIN KIITOS KAIKILLE OSALLISTUMISESTA <3 <3

    http://www.lily.fi/blogit/asikaine/loputon-syksy-essex-arvonnan-voittaja

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.