• Asikaine
  • Iholla (en ole siinä sarjassa!)

                                                                                                      Kaupallinen yhteistyö: Essex

    Syksyllä napsahti kolmekymmentäkolme vuosimittariin. Tosin luulen itseäni jatkuvasti 26-vuotiaaksi, vaikka peili viiruttuu miljardeista naururypyistä (joskus saanut nauraa viimeisenä) ja viime perjantaina käyttäydyin kuin kaksitoistavuotias Hipin yrittäessä tulla hakemaan minua vanhan työpaikkani bileistä levy-yhtiön parkkipaikalta. – No ette todellakaan aja autolla siihen eteen! Siis sää et tuu noitte lasten kanssa pyöriin sinne, kummää oon siellä edustamassa ja siellä on hei kaikki, ootatte siellä pikkukakkosessa mua..

    Hippi piti jalanpolkemistani yhtä naurettavana kuin isäni aikoinaan ala-asteen diskon pihassa ja lupasi tulla hakemaan juhlista sisältä kuravaatteisiin puettujen lasten kanssa huutaen koko ****n musaväen ja rokkipolliisien kuullen voisit sie Asikaine millään tulla ny kottiin imettään tätä vauvaa, kus sillä on hirvee nälkä ja myö ollaa jäädytty kohta kolme tuntii tuolla puistosa, kussie oot täällä pätemässä!

    Sivuraiteen kautta ajateltuna, ei helppoa ollut kaksitoistavuotiaalla(kaan) Asikaisella. Otan kolmekolmosta kiinni roikkuvasta nahasta, nostan koukkuleukani pystyyn ja ryhdistäydyn. Samalla ryhdistäydyn postaukseni aiheessa, joka tavalleni uskollisena pyörii metikössä, naama ruvella! Josta päästäänkin klip klop klip klop, aasinsilta on pop

    -> takaisin asiaan: IHOLLE. 

    P7040010.jpg

    Ikääntyminen näkyy erityisesti iholla, johon piirtyneen elämänkartan uomista voi tsekkailla, miten homma on mennyt noin niin kuin omasta mielestä.

    Naurujen ja häikäisevän elämäni rypyttäneiden silmieni alla häilyvät juhlien, töiden ja vauvojen valvotus. Naamassani näkyvät liiat kahvit, kuten myös porkkanapirtelöt ja vesi. Mahani on venynyt ja paukkunut lasteni kotina jättäen muistoksi kylkiini hassut vauhtiviivat. Surullisena kesänä otsaani viiltyi kolme syvää uurretta, joiden alle meinasin rutistua kutistuessani mytyksi.

    Arpi polvessani muistuttaa vaihtamaan rullaluistimien jarrupalan tasaisin väliajoin. Käsieni herkkä atooppinen iho ei ehkä koskaan palaa ennalleen vuosistani baarimikkona, halkeilleet sormeni huutavat limen tai tiskiaineen nähdessään edelleen ai ai ai shaatanaa! Onneksi Hippi hoitaa tiskit ja Poika osaa jo pilkkoa tomaatit salaattiin.

    En ikinä unohda mammani ihon uurteita, polttojälkiä hätääntyneen ystäväni käsivarsissa tai miltä lasteni iho tuntuu pidellessäni pieniä silkkiapinoita sylissäni. Sileä vauva ihoani vasten viestittää kropalleni maidontarpeesta ja Hipin karheiden kämmenten hellä silitys helpottaa pahemmissakin itkupotkuraivareissa. Paitsi Te-todellakaan-ette-tuu-hakee-mua-levy-yhtiön-pihasta -raivareissa, joita mikään määrä ihokontaktia ei laannuta.

    Talvella ihostani näkyy, että Moro Suomessa ollaan, niin kuin kerran näkyi myös Key Westissä tapahtunut ylilyöntini, jolloin aurinkotuoliin sammumisesta nukahtamisesta seurasi varmaan toisen asteen palovamma. Vanhenin samalla reissulla muutenkin suunnilleen seitsemän vuotta, eikä asialla ole mitään tekemistä henkisen kypsyyden kanssa. Vieläkin sattuu ihoon sekä aivosoluihin nähdessäni kyseisiä reissukuvia, rommikolan tai huomatessani Hemingwayn kirjan hyllyssämme. Only 90 Miles To Cuba indeed! 

    Eletty elämä näkyy iholla, iho on elimistömme suurin elin ja mitä näitä nyt on. Silti välillä unohtelen hoitaa ihoani ennen kuin paukkupakkanen puree poskesta tai bikinin ääriviivat palavat kroppaani kahdeksi vuodeksi (jopa se narun rusetti erottuen). Voi olla, että neljänkympin rajapyykin lähestyessä kiirehdin kirurgille kosmetologille ja ihonhoito alkaa jännästi kiinnostamaan samanlaisessa motivaatiopuuskassa kuin verotus aikuisena. 

    Tähän asti olen selvinnyt pisamaisen ja kuivuuteen taipuvaisen hipiäni kanssa käyttämällä kunnolla kosteusvoiteita. Perusvoiteina olen jo pidempään käyttänyt apteekista löytyviä Essexin voiteita, jotka sopivat myös atooppiselle iholle, joka tapauksessani etenkin talvella vaatii enemmän puljaamista. Essexin voiteet ovat hyviä arjen perusvoiteita koko perheelle, sillä tuotteet eivät sisällä parabeeneja, hajusteita tai väriaineita. 

    PA200395.JPG

    ARVONTA. Jee! Sain arvottavaksi lukijoilleni Essex-tuotesarjan palkinnon. Osallistu arvontaan kertomalla ihoon liittyvä muistosi. Arpi, tatuointi, naururyppy tai joku muu, mikä!?

    Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän blogipostaukseen 8.11. mennessä. Arvonnan voittaja julkaistaan blogissa 11.11. (Muistathan jättää vastauksesi yhteydessä myös sähköpostiosoitteesi (ei näy kommenttisi yhteydessä), ilmoitan voittajalle myös meilillä.)

     

    Että tällästä tällä kertaa. Sivuraiteen ja ikäkriisin kautta iholta arvontaan. Klip klop klip klop, osallistumaan!

     

    Silkkistä iltaa! Silittäkää toisianne.

    Share
  • Looks
  • Nopeat Nail Appsit -vinkki tamperelaisille

    Kävin viime viikolla Kampaamo Rasiassa värjäämässä tukkani tulisemmaksi. Värin vaikutusta odotellessamme Raisa yllätti minut iloisesti laittamalla kynsiini Nail Appsit. Appsit ovat valmiiksi kuvioitua ja muotoon leikattua lakkaa, joiden laittamiseen meni kymmenisen minuuttia. Raisa valitsi värikkäästä valikoimasta tyylini sopivat kynnet: punainen pohja keltaisilla riikinkukonsulilla koristeltuina. Lukuunottamatta naapurin muijan ihaninta kotikynsisalonkia, en ole koskaan laitattanut kynsiäni ammattilaisella. Lopputulos oli riemastuttava ja heiluttelin käsiäni ihan muina riikinkukkoina.

    Nopeasti laitetut Nail Appsit kestivät hyvin maalaustalkoista ja villistä viikonlopusta huolimatta. Mitä nyt saivat vähän valkoista maalia pintaansa ja muutaman lohkeaman kaljatölkistä. Appsit ovat lakkaa ja ne poistetaan tavallisella kynsilakanpoistoaineella.

    DSC_0380.JPG

    Nopeat Nail Appsit ovat kiva idea vaikka pikkujouluihin, polttarisankarille tai muuten vaan itsensä riikinkukkoistamiseksi. Kynsien laittaminen Tampereella Kampaamo Rasiassa maksaa noin kolmekymmentä euroa. Suosittelen Rasian palveluita muutenkin lämmöllä.

    Kyseessä on suuren luokan blogiyhteistyö, joka sai alkunsa noin kymmenen vuotta sitten Dog’s Homen tiskillä (kun Dog’s Home vielä oli koppi sanan kaikessa merkityksessä) ja hirveän tärkeissä musiikkivideon kuvauksissa, joissa minä tein kuvausryhmälle voileipiä ja Raisa ihmeitä lumisateen tuivertamille tukille. Siitä alkoi hieno yhteistyö, joka on kestänyt minun rastani ja sivukaljukierteeni.

     

    R A S I A, Raisa Äijälä, Puutarhakatu 23, Tampere / 050 574 6274
    Share