Onneksi ei koske mua

P4080001.JPG

Muutama viikko sitten juhlimme ystäväni babyshowereita. Ihania paketteja, herkullista ruokaa, paljon muijia ja onnen toivotuksia.

P4080005.JPG

Viime metrejä vaappuva sankaritar sai lahjaksi survival kitin, josta löytyi kaikki tarpeellinen maissinaksuista muistikirjaan, joka tulee tarpeen pään alkaessa kohta prakaamaan.

Lottosimme vauvelin sukupuolta ja syntymäpäivää. Yritimme jakaa hyviä neuvoja todeten äidin kuitenkin itse löytävän itselleen parhaat toimintatavat. Toivottelimme kivaa synnytystä teilaten sen kuitenkin olevan todennäköisesti aika perseestä. Yksi juhlavieraista veti osuvimman(!!) korren kuvatessaan imetyksen aluksi olevan kuin vetäisi ruosteista rautaketjua rinnastaan ulos

Vaikka en isolta mahaltani meinaa enää saada kenkiäni jalkaan ja postilaatikosta puskee äitiyspäivärahaa koskevia lippulappusia, silti päässäni viuhuu okapallo puhuttaessa raskaudesta, synnytyksestä ja vauvoista..onneksi ei koske mua, trallalaa, ois ihan hirveetä mennä synnyttään. Maissinaksut, pikkuruiset vauvanvaatteet, ruosteiset rautaketjut ja synnytyssalit tuntuvat kaukaisilta asioilta -menneisyydestäni! 

Taakse-jäänyt-elämäni häämöttää sairaalan kulman takana ihmetellessäni jännästi kiristäviä sukkahousujani ja hengästymistä pyöräillessäni töihin. Eiku ai niin, mää oon raskaana! Eiku nii joo, kummää oon raskaana!

Tuntuu, että ensimmäisen raskauden aikana ajatukset olivat tulevassa pienokaisessa huomattavasti tiiviimmin, yöllä valvoin ja odotin. Mietiskelin kohonneita riskilukemia ja vauvan vointia. Toki nyt manailen väsymystäni ja muita oireita, mutta pyöritellessämme sopivia ja erittäin sopimattomia nimivaihtoehtoja en vakavasti kykene ajattelemaan minkään nimisen mahanpuoleisesta saapuneen hahmon istuvan aamupalapöydässämme.

Mahani kasvaa nopeammin kuin tietoisuuteni sekaisen työpöytäni vaihtumisesta hoitopöytään.

Tilanne varmaan johtuu vauhdikkaasta arjesta, vauvojen ilmaantumisen yleisestä absurdiudesta ja ehkä viime kerralla tuli tosiaan huomattua, ettei vauvaan tai synnytykseen oikein voi valmistautua. Tyyppi vaan tulee sattumanvaraisella tyylillään (ai shaatana!) ja ottaa kodin haltuun omalla tavallaan (ihanaa!).

Osittain raskauden miettimättä jättäminen johtuu varmaan myös synnytyspelosta. Ennen tätä raskauttani, muistelin kauhulla synnytysreissuani. Nyt muistikuvat tapahtumista tuntuvat hatarilta, suljen koko asian mielestäni. Pitäisi varata aika pelkopolille, mutta sitä ennen pitäisi olla raskaana ja menossa synnyttämään. Enkä mielestäni ole kumpaakaan.

P4080022.JPG

Haluaisin alkaa jo iloita ja saada hyviä etiäisiä tulevasta! VAUVA!

Luin viime vuonna ystäväni baby showereista kirjoittamani tekstin, jonka olen kirjoittanut raskauteni ollessa ihan alussa ja vielä lähes kaikilta salassa. En selvästikään vielä pelännyt, olin onnellinen vauvasta.

 

Share

72 kommenttia

  1. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Aina kun joku kertoo raskaudestaan (eli noin joka toinen kuukausi) sanon että oooo, eikä, vitsi, onnea, ihanaa, uus tyyppi (ja mielessäni huudan että Luojan Kiitos mä en ole toi, se kuka joutuu pian synnyttämään, olis ihan hirveeta olla tossa tunnellissa jonka päässä se häämöttää, sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, aaaargh, ihan hirveetä jos ite pitäis, onneks ei pidä, hyi).

    Mutta hei siis ihanaa, uus tyyppi, niin jännää ja ihmeellistä, ai että!

  2. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Ahahahaaaaaaa! Kävinkin sitten vielä lukemassa sun synnytyskertomuksen ja rupesikin vaan itkettämään, vitsi miten ihmeellistä se on, se on teillä edessä, onnentyypit! 

  3. Mia K. kirjoitti: Vastaa

  4. Kahvittelija kirjoitti: Vastaa

    Mun raskaudet menivät varmaan aika lailla samoissa tunnelmissa! Ekalla kerralla en osannut pelätä synnytystä ja se kokemus oli jotain aivan karmeaa. Luulin olleeni poikkeuksellisen ”huono ja osaamaton” synnyttäjä, jälkeenpäin kuulin, että ihan normaali ensisynnyttäjän synnytys oli ollut. Mä etenin toisessa raskaudessa samanlaisella trallallallaa-meiningillä ehkä noin puoliväliin, kunnes rupesi pelottamaan oikein tosissaan. Sain onneksi hyvin puitua tuntemuksiani ja pelkojani kätilön kanssa toisen raskauden loppumetreillä ja toinen synnytys sujuikin sitten paljon, paljon paremmin, nopeammin ja helpommin kuin ensimmäinen. 

    Mutta oon mä silti aika huojentunut siitä, että meidän osalta lapsiluku on tässä, eikä sinne synnytyssaliin tarvitse enää mennä, ellei nyt sitten jotain totaalista yllätystä joskus tulisi. 

    Vaikka onhan se niin niin niin ihanaa, kun saa sen kohtutuoreen vauvan siihen rinnalle, oi että. <3 Vähän siis myös käy kateeksi, tavallaan.

     

  5. Ilsaaaa kirjoitti: Vastaa

    Tuli mieleen tuosta synnytyspelosta: oletko harkinnut doulan pyytämistä mukaan synnytykseen? Auttaisi pelkopolin lisäksi työstämään pelkoja etukäteen ja valmistautumaan synnytykseen. Doula auttaa luomaan rauhallista ja positiivista ilmapiiriä synnytyksessä, eikä isän osallistuminen synnytykseen sulje doulaa pois, oileastaan päin vastoin. Doulan auttessa apukäsinä, isäkin pystyy täysipainoisemmin keskittymään äidin tukemiseen. Niin ja doula kuuntelee sinun toiveitasi, ei aja siis mitään tiettyä ideologiaa tai synnytystapaa. Lisää doulatoiminnasta kannattaa kysellä Tampereen Napapiiriltä. Synnytyksen ei tarvitse olla automaattisesti kamala ja traumaattinen kokemus, se voi olla myös voimaannuttava, positiivinen ja aktiivinen teko. Tästä ei nyt mitenkään kuulla oma doulatausta läpi, mutta kannustan ehdottomasti tutkimaan vaihtoehtoja 😉

  6. pelagia kirjoitti: Vastaa

    Jep, apua toi pelkopoli. Ää en halua mennä jonnekin puhumaan tulevasta synnytyksestä, saati sitten siitä pieleen menneestä. Ihan niinku näin (suunnitellusti) raskaana olevalle synnytys tulis muka jonain yllärinä 😀 

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, ihan sama asenne on mulla ollut aina, kun joku kertoo raskaudestaan. Sellanen aaaaargh, you have no way out….

    Mutta joo, silti on tultu tähän. Ainoa keino on kieltäminen!!

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mukava kuulla tälläinen positiivinen kokemus juuri tähän väliin 🙂 Ihana kuulla, että sulla meni noin hyvin toinen reissu! Mahtavaa. 

    En oo ehkä vielä edennyt ees tuohon pelkoon, vaan pyörin täällä en-haluu-aatella-sitä-en-haluu-aatella, vaikka päivät vähenee..

  9. annakarin kirjoitti: Vastaa

    Mulla on ihan sama! Huokaisen aina helpotuksesta, etten se kertoja ole minä. Silloin kun odotettiin Helmiä ja Matti kertoi siitä sisko(puolen)sa siskolle, jolla on juurikin kaksi lasta ja aika samalla ikäerolla kuin meillä, hän sanoi: ”Hei onnea! Tosi siistiä, tavallaan”. Mä jotenkin niiiin nään, että siellä on ollut just sama ajatus taustalla. :—D 

    Mut mä olen kyllä yrittänyt viimeiseen asti olla sanomatta mitään negatiivista raskaanaolevalle yhtään mistään raskauteen tai synnytykseen liittyvästä, koska no, ei se ainakaan hänen tai mun oloa yhtään paremmaksi tee. Varsinkin ensisynnyttäjille oon vaan ollut aika ylikannustavakin ja sanonut, että varmasti se menee tosi hyvin ja äkkiä se synnytys on ohi ja sitten ei enää satu (vittu joo, eipä, seuraavat viikot täyttä piinaa). Se on vaikeempaa nyt, kun toinen synnytys oli paljon traumaattisempi kuin ensimmäinen, vaikka yleensä se on juuri toisin päin, mutta pakko silti yrittää.

    Mut hyvin se menee! Ja sitten se on ohi. Ja toisaalta nyt sulla on käsillä just ne jutut, jotka on maailman ihanimpia ja joita sä itku silmässä ja kaiholla muistelet sitten vanhana mummona. <3 

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos kommentista ja vinkistä.

    Jotenkin kenenkään ”ylimääräisen tyypin” tuominen synnytyssaliin ei kuulosta yhtään helpottavalta ajatukselta, vaan lähinnä ahdistavalta. Oon ehkä vähän ennakkoluuloinen, kun ajattelen näin, mutta viimeksi olisin muistaakseni halunnut olla edes hetken kaksin synnytyssalissa, jossa pyöri ihmisiä (kaikki ihan aiheesta) ollessani ihan raivona kivuista ja sekaisin ilokaasusta.

    Varmasti monelle idea on hyvä ja saa doulasta avun, mutta uskon Hipin olevan paras doula omalla kohdallani. (yhtään doulien ammattitaitoa ja osaamista väheksymättä!!)

  11. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha mummoksi asti varmaan pitää odottaa, että traumat unohtuu, heko heko.

    Oon vähän ristiriitasissa fiiliksissä tuosta, ettei ensisynnyttäjää viitsi pelotella (ja hei, joillanhan se oikeesti menee tosi kivasti jne, joten miksi ees pelotella jne, ) mutta itselläni oli viime synnytyksen jälkeen vähän kusetettu fiilis, erityisesti ystävieni toimesta..kyselin esim parhaalta ystävältäni, jota LUULIN luotettavaksi ihmiseksi, että hei mikä homma, että tää niinku ei menny yhtään suunnitelmien mukaan ja sattui niin maksimaalisesti, etten voi kävellä pariin viikkoon, että näinkö nää hommat niin kun menee..ja sen jälkeen kuulin, että mitä hän jutuista tietää ja aika monta lasta on itsekin saanut, että joo, noin ne menee. Perus.

    AAARGH, ette voinu kertoo. No ei viittiny pelotella!

    KIITTI!

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Juuri näin! SAMA!

    Ihmiset kehoittavat menemään pelkopolille ja itsekin yritän sinne hankkiuta, mutta sekin tuntuu todella ahdistavalta. Hippi jo sanoi mun olevan samanlainen kuin ihmiset, jotka eivät tarpeen tullen hankkiudu esim pskykologin puheille ”koska siitä ei kuitenkaan ole mitään apua”. (Mielestäni en todellakaan ole sellainen ihminen…?? )

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Nämä mun omat kommenttini täällä todella antavat sellaisen (todellisen)kuvan musta, että apuaa apuaa, en haluu synnyttämään, koska pelottaa!

    Jonka jälkeen teilaan kaikki apukeinot (doulat, pelkopolit..) ahdistavina.

    Ei hyvä.

    Pitää ehkä vähän miettiä tätä asennettani tässä. 

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Keskustelen itseni kanssa omassa blogissani. 

    ..psykologeista ei ole mitään apua!

  15. annakarin kirjoitti: Vastaa

    No mutta mä jotenkin olen ajatellut, että kainy kaikki kuitenkin tietää, että se SATTUU. Kyllä mä itse asiassa oon sanonut, että kyllähän se sattuu, mut sen unohtaa. Paitsi ettei unohda. :–D Mutta siis kun se pelko saattaa pahimmassa tapauksessa vaikuttaa tosi negatiivisesti koko synnytyksen kulkuun ja varjostaa raskautta, niin mun mielestä pienempi paha on se kusetettu olo kuin se, että on valvonut yöt ja stressanut päivät, miten hemmetin hirveää se synnytys on. Ja kun ei se synnytys edes välttämättä ole hirveää! Mun eka synnytys ei todellakaan ollut, vaan oikeastaan tosi kiva kokemus. Toinen taas, no, siitä ei tarvi puhua. 😀

  16. pelagia kirjoitti: Vastaa

    Jotenkin se pelkopolille meneminen tuntuu siltä kuin myöntäisi, että synnytys voi taas mennä fiaskoksi. Mieluummin ajattelisi, että kaikki menee hyvin, ei pelättävää.

    Mutta joo, kyllä mä ainakin sinne sen ajan varaan, kunhan selviää saanko edes synnyttää normaalisti vai joudunko sektioon. Sektio, APUA.

  17. Kahvittelija kirjoitti: Vastaa

    Mun mielestä oli ihan mukavaa, kun ekan raskauden aikana treffailin muutamia samoilla raskausviikoilla olevia äitejä aika loppumetreillä ja ne kaikki (jo kertaalleen synnyttäneet) olivat tosi kannustavia ja myönteisiä, eivätkä pelotelleet mua (juuri) ollenkaan. Heh, ehkä juuri siksi lauleskelin synnärillä Kirkan Hengaillaan-biisiä vielä siinä vaiheessa, kun kärvistelin supistusten kanssa suihkussa – mietin, että jee jee, hyvinhän tää tosiaan sujuu, täähän on mukavaa! Ja sitten tuli se helvetillinen ponnistusvaihe. Mutta vaikka ne äidit olisivat kuinka varoitelleet mua, että se on ihan järkyttävän kamalan hirvittävää niin en mä kuitenkaan olisi osannut siihen kipuun varautua, ei siihen varmaan vaan osaa. Eli siinä mielessä munkin mielestä kannustava asenne on parempi. 🙂

     

  18. Helmi K kirjoitti: Vastaa

    Ahahahhahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Ei. Voi. Olla. Totta.

  19. Kahvittelija kirjoitti: Vastaa

    Mä kävin yhden kerran pelkopolilla noin rv 38 kieppeillä tokassa raskaudessa, koska mulla jäi ekasta synnytyksestä kaikkein päällimmäiseksi fiilikseksi se, etten osaa ponnistaa. Että mun oman osaamattomuuden takia se synnytys kesti ja kesti, koska mussa ois ollut jotain vikaa. Jos sitä synnytystä olisi käyty läpi heti silloin sen jälkeen tai edes muutamaa päivää jälkikäteen edes jotenkin niin ei ehkä olisi jäänyt niin kaihertamaan. Mutta jostain syystä en päässyt siitä kätilön kanssa keskustelemaan silloin, enkä tiedä, olisinko nytkään osannut itse hakeutua pelkopolille ellei mun ihana terkkari olisi ollut sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaa. Ja kyllä kannatti! Mä en pelännyt synnytyksessä niinkään sitä kipua vaan juuri sitä ponnistamista ja mua auttoi niin paljon se, kun se kätilö luki mulle mun synnytyskertomuksesta, että kaikki oli mennyt niin kuin pitikin ja että olin ollut tosi sisukas ja rohkea. Jos mä olisin kuullut tuon saman silloin heti niin en ehkä tosiaan olisi tarvinnut sitä pelkopolikäyntiä ja olisin säästynyt paljolta stressiltä. 🙂 Sekin kyllä auttoi, että tokalla kerralla olin kätilön kanssa samalla aaltopituudella, kun taas ekalla kerralla mun kätilö tuntui siltä, että oli saanut koulutuksensa armeijasta.

  20. Yoko kirjoitti: Vastaa

    Raskauden unohtamisesta https://vimeo.com/52003662 . En tiedä yhtään mitään raskaudesta, lapsista tai synnytyksestä, mutta tapani mukaan haluan silti osallistua keskusteluun ja tällaista se sitten on. Linkkailen sulle tänne hölmöjä pätkiä.

  21. Satsu kirjoitti: Vastaa

    Ilman sen suurempia synnytystraumoja unohdan tämän toisen lapsen odotuksen kohdalla jatkuvasti millä viikolla raskaudessa on menossa. Tai etten ehkä tarvitse kesäksi uusia biksuja. Tai etten ole syksyllä toivottelemassa asiakkaita tervetulleeksi takaisin lomilta. Ensimmäistä odottaessa tunsin, että tulevaisuuden suunnitelmien esirippua sulkeutui siihen päivään kun äitiysloma alkoi, en nähnyt edes kuvitelmissani miltä elämä näyttäisi sen jälkeen. Nyt en ole tainnut päästä kurkistamaan verhoista vielä ollenkaan;

  22. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo tietää, mutta vähän puskista kaikki silti tuli (eikä unohdu, paitsi nyt mystisesti, kun odotan saliin menoa uudestaan..)

    Ja juu, oikeessahan olet tuossa, ettei tarvi suotta pelotella ja aiheuttaa stressiä, ymmärrän pointtisi 🙂

    Joten voisimmeko kaikki tehdä niin, että kaikki vaan sanoo mulle toisen synnytyksen olevan aina paljon sujuvampi, jotta voisin nyt unohtaa nämä kammoni…ja olla sitten yhtä pöllämystynyt tilanteesta kuin ensimmäiselläkin kerralla. (Ota heti sanasi takaisin tuosta toisesta synnytyksestäsi!!)

  23. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No niin, nyt mä en tiä, uskonko sen sun toisen synnytyksen menneen ihan mukavasti vai sanotko niin vain kannustaaksesi??!?

    😀

  24. annakarin kirjoitti: Vastaa

    Hei mutta ensimmäinen synnyttämäni lapsi oli 3,2 kiloinen ja toinen 4,2 kiloa. Ja olen 157 senttiä pitkä, eikä minulla todellakaan ole mitään synnyttäjän lantiota. Neuvolassa oli, hupsista vaan, unohtunut sanoa, että mahani oli todella erityisen suuri. Joten mä oon aika varma, että kuulun siihen häviävän pieneen ryhmään, jossa toinen synnytys menee huonommin kuin eka! Oikeasti. Helpottiko yhtään? 😀

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Voi ei, toivottavasti saat synnyttää niin kuin haluat tai oot ajatellu : / 

    Inhottavaa vielä tuollainen arpominen. 

  26. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos, kun jaoit tämän kokemuksesi ja tosiaan, hienoa kuulla kaiken menneen paremmin toisella kertaa.

    Ehkä voisin tästä ajatella siitä pelkopolista olevan apua. NYt kun lähinnä ahdistun sinne menemisestä vielä enemmän ja tekis mieli huutaa, ettei kukaan voi auttaa mua tässä tilanteessa puhelemalla!

  27. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ah hah hah haa! Tää tiivisti hienosti tän mun tilanteen! 😀

    Katson tätä pari kertaa ennen sairaalaan lähtöä 😀

  28. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, tiedän, mitä tarkoitat. Mukavaa kuulla tätä tapahtuvan muillekin.. En oo yhtään kärryillä raskausviikoistani ja nyt tätä kirjoittaessani (ONNEKSI KOMMENTOIT!) että mulla on huomenna aamulla lääkäri, oisin unohtanu!!! AAARGH!

    Varmaan oon vahingossa buukannu syksyksi töitä..

    Meidän pitää ryhdistäytyä..

  29. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    EI!

    PAHENSI!

    AAAAAAAAARRRRRGHHH

  30. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    On..valitettavasti!

  31. annakarin kirjoitti: Vastaa

    Ääääääää mä pidän siis suuni kiinni. Yritin olla positiivinen! 😀 

  32. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    ;D

    Älä ihan heti hakeudu pelkopolille hommiin Anna ” kai ny kaikki tietää, että se sattuu” Karin!

  33. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Mulla takana 4 synnytystä. Mun taktiikka on ollut se, että mä meen ajoissa sairaalaan, niin on sitten kaikki apukeinot saatavilla. Mua ei ahdista se sairaalassa oleminen, mua ahdistaa paljon enemmän ajatus siitä kivusta, kun yrittää kärvistellä automatkan tai lyllertää supistusten kanssa niitä loputtomia käytäviä sairaalassa, että pääsee perille.

    Mä oon kyllä synnyttäjänä mallia ”makaan paikoillani ja kidun”. Liikkuminen on saatanasta. Siksikin mulle on sopinut se hyvissä ajoin asemissa oleminen. Ja joo, viimesimmässä synnytyksessä vältyin luomuilulta, koska olin jo paikalla. Alko meinaan homma etenemään rytinällä.

    Ja vaikka toi mun viimeisin synnytys 7kk sitten, oli nopea ja sain spinaalin, ehdin silti itkeä, että pitikin taas hankkiutua raskaaksi ja kuitenkin todeta jälkikäteen et olihan se hienoa… Päällimmäinen ajatus taaaas kerran on ”Sattuu se saatana kumminkin” 😀 siitä ei pääse mihinkään.

  34. Nyt vähän väsynyt äiti kirjoitti: Vastaa

    Kaikki voi mennä myös ihan superhyvin! Kaikissa kolmessa synnytyksessäni oon viimeistään siellä synnärin käytävällä odotellessani synnytystä hoitavaa kätilöä, miettinyt että ”ei saakeli, miks mä oon TAAS täällä!”. Ekan syntyessä soi Husky Rescue, tokalla joogamusa ja kolmannella sitten Kauko Röyhkän&Mattilan Helvetti, mutta kaikki meni siis varsin lunkisti, kolmas jopa pelkällä ilokaasulla. Mitä mun perusajatus tälle viestille on, että ootko kokeillut äitiysjoogaa? Ahjolassa kävin parilla mammakurssilla ja siellä on aivan huippu ohjaaja. Vaikka varsinaisesti en ole synnytystä pelännyt, viritteli nuo joogat oman mielen sellaiseen fiilikseen, että antaa tulla vaan, kyllä mä kestän! Väitän, että kaksi viimeistä synnytystä meni joogatuntien ansiosta ilman kovia kipulääkkeitä ja sain pidettyä itseni varsin tyynenä (vaikka sattui ja pieni paniikki kolkutteli aina välillä). Ne opitut rentoutus/hengitysharjoitukset oli jees, mutta erityisesti sen ohjaajan fiilis tarttui jännästi. Ja en siis todellakaan ole mikään Pispalassa asuva pakuriteemisu, vaan ihan ekaa kertaa uskaltauduin joogaan raskaana, kun aattelin että silloin voin pistää fyysisen tilan piikkiin sen, etten osaa tai taivu minnekään. No kuitenkin, kyllä se synnytys sieltä tulee ja kyllä se hyvin menee, tavalla tai toisella. Ekastakin selvisit. 🙂

  35. LeenaK kirjoitti: Vastaa

    Mä voin olla se oppikirjaesimerkki että toinen synnytys menee helpommin :-). Ensimmäinen synnytys kesti 28h ja päättyi kiireelliseen sektioon, toka kesti vain 12h ja alateitse. (ja vielä kannustimeksi: kolmas vain 7 tuntia!) Aika pelkotilat jäi tuosta eka synnytyksestä joka ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä (mutta mitään oysyvää vahinkoakaan kenellekään ei jäänyt, että sen puoleen ihan hienosti!), mutta toka raskaudessa en edes synnytystapa-arvioon ehtinyt kun vauva päättinolevansa valmis jo vko 37+0. Viikkolukemaa kyllä ultraava lääkäri epäili kovasti, koska neitihän oli siro 3,7 kg. 😀 Ja kolmas 4,1 kg. (se esikoinen 4,3 kg mutta koko ei kyllä ollut syynä synnytyksen vaikeuteen).

    Niin että toivotaan sinullekin helpompaa synnytystä, ihan todennäköisesti näin onkin!

  36. Någon Annan kirjoitti: Vastaa

    Mulla oli eka synnytys ihan hirveä, monestakin syystä, mutta toka synnytys – no kipua siitä ei puuttunut, mutta se oli nopea ja sen jälkein tuli sellainen olo, että hei, mä pystyn tähän. Se korjasi sen ekan synnytyksen tuottaman _pettymyksen_ kokonaan. En enää edes yhtään irvistele, kun ajattelen ekaa synnytystäni, sen ajatteleminen ei tunnu enää miltään.

    Mulle auttoi pelkopoli, ekalla käynnillä se kätilö vain osasi sanoa kaikki ne asiat, jotka pitää sanoa. Olin mä kyllä loppuun asti skeptinen, että **tuiksi menee tälläkin kertaa. Mulla oli tokassa synnytyksessä kaksi samaa asiaa kuin ekassakin (streptokokki ja huono tarjonta), mutta silti selvisin voittajana (ihan oikeasti tuntui siltä).

    Musta yksi typerimmistä asioista synnytyksessä oli se, että kätilöt eivät koko ajanet pitäneet mua ajan tasalla. Tokassa osasin jo enemmän kysellä itsekin. Mun mielestä olisi kohtuullista, että kerrottaisiin sille synnyttäjälle, mitä tehdään ja miksi. Tuli vähän sellainen lihanpalafiilis.

  37. piupali kirjoitti: Vastaa

    Ei sua voi kauheasti kiinnostaa tuntemattomien henkilökohtaiset kokemukset, mutta aina kun on pienikin tilaisuus jauhaa omista synnytyskokemuksista niin – no, mä olen paikalla! Eka oli k-a-m-a-l-a. Kamala. KAMALA. 27 tuntia, sis. tunnin ponnistusvaihe ja imukuppi. Toka kesti 1,5 tuntia ja oli i-h-a-n-a. En tietysti ymmärtänyt lähteä ajoissa sairaalaan (kts. edellisen synnytyksen kesto) joten jäin ilman kivunlievitystä. Eka oli silti tuskaisempi, kivuliaampi ja kamalampi. Ja toipuminen, en edes aloita siitä kuinka monta viikkoa olin eka kerralla istumatta, toka kerralla istuin jo synnytyssalissa Aaaa ja tuolla aikaisemmin oli puhetta lapsen koosta – älä huoli. Mun eka oli 3,4kg ja toka yli nelikilonen. Ja mun lähipiirissä on ihan kamalasti samanlaisia kokemuksia: että eka kerta kamala ja toinen helpompi vaikka isompi lapsi.

  38. possu kirjoitti: Vastaa

    Molemmat lapset syntyneet sektiolla, koska olivat melko järeitä. Kaikki meni hyvin, mutta joskus mietin millaista olisi synnyttää. Yksi kaveri kyllä jo totesi, että ”älä turhaan mieti, mä en usko että oot menettänyt mitään.”. Tämän enempää en ota kantaa synnytyksiin, kun en mitään niistä tiedä.

     

  39. Laikku kirjoitti: Vastaa

    Parhain Asikaine,
    mulla ainakin toisen lapsen kohdalla toimi ihan ponnistusvaiheeseen asti toi kieltäminen — ei koske mua! Oikeesti! Ponnistusvaiheessa sitten myösin tosiasiat: pakkohan tässä on synnyttää, mun nimittäin. Ja sanonpahan vaan, että kaikki mennee varmaan sun kohdalla tosi liukkaasti ottaen huomioon kuinka sujuvalta ensimmäinen keikkasi kuulostaa. Toisella kerralla ”mestat” ammottaa jo valmiiksi muutaman centin auki, helpottaa kummmasti se 🙂

  40. en till köttbit kirjoitti: Vastaa

    Just Tää, miksi miksi miksi Suomen terveydenhoitojärjestelmässä kerta toisensa jälkeen naisten kokemat asiat on just tätä, lihanpalana pöydällä olemista??? Oman kokemuksen mukaan kaikkein kauheimpia on ne naisterkkarit ja naislääkärit jotka tekee eniten töitä juuri naisten vaginaan liittyvien asioiden kanssa; empatiakyky negatiivinen ja mitäänhän ei sille potilaalle tarvi kertoa vaikka se värkkinsä kanssa tossa pöydällä makaa. Kamalia kokemuksia jo 15 vuoden ajan eri puolilta Suomea ja aina naispuolisten ns. ammattilaisten puolesta. Mieslääkärit (siis vaginaexpertit) on taas ollu lähes poikkeuksetta oikein mukavia.
    Synnytykseen en osaa mitään sanoa kun ei ole sattunut omalle kohdalle, mutta todennäköisesti menee paljon nopeammin kuin Eka kun paikat on jo valmiiksi löysät… Ylläolevan kommentti valmiiksi mestoilla olemisesta oli aika fiksu.
    Tsemppii!

  41. psykalta kirjoitti: Vastaa

    …mutta sähän toimit erinomaisesti omana psykologinasi! 😀

  42. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Synnytys ku synnytys!

  43. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    joo, asia etenee 😀 LÄhetän kohta itselleni laskun!

  44. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä! Paljon!

    JOo, toi on hyvä taktiikka, hyvä sää! Mä taisin viimeksi mennä vähän liian myöhään, tosin vauva oli jo syntynyt kolme tuntia ennen kuin ”piti tulla näyttäytymään” ekan puheluni perusteella.

    Ja nythän siellä on sellanen paina-numeroa-se ja soitellaan takas 😀 Oon vaan ymmärtänyt, ettei oo hyvä mennä ruuhkauttaan sinne liian aikaisin tilannetta. Vaikeaa arvioida, koska saa saapua..

  45. koikkarista nääs kirjoitti: Vastaa

    Jumppapallo alla, ilokaasua (omaankin) naamaan, mies käsketty sivummalle. Keskityin itseeni ja ilokaasun oikeaan ajoitukseen. Näillä pärjäsin vikalla kerralla mainiosti. Ponnistusvaihe on ponnistusvaihe, that´s it. (Ketä kiinnostaa muiden pitkät synnytysjorinat, ekat, tokat tai vikat).

    Siis keskity ihan oikeesti ittees ja kroppaas. Muuta en sano.

  46. Kukkavarvas kirjoitti: Vastaa

    Mä en ole koskaan käynyt pelkopolilla niin en tiedä oisko jeesannut mutta mä sain parhaiten apua kun etsin itse tietoa ja luin ihan kaikkea synnytykseen liittyvää. En toisten kokemuksia tai kertomuksia mutta siis synnytyksen eri vaiheista, niistä kropan omista kivunlievitysmenetelmistä, siitä mitä voin itse yrittää synnytyksen aikana jne. Eli faktaa. Mulla oli tokan ja kolmannen synnytyksen välissä kymmenen vuotta ja siksi olin vähän kuin ”ensisynnyttäjänä” liikkeellä. Ei mitään muistikuvaa koko hommasta. Kun aloin ymmärtämään sitä synnytyksen kulkua ja eri vaiheita niin ei tuntunut enää niin pelottavalta. Ja vaikka siellä synnytyksessäkin sitten epiduraalin halusin niin kuitenkin tuntui jollain tapaa helpottavalta kun bongaili niitä eri vaiheita ja juttuja ja pystyi miettimään että ”okei hei joo nyt on päällä se regressio”. Kun siinä tilanteessa ei voi oikein hallita mitään vaan heittäytyä vaan sen touhun mukaan niin helpotti kun tiesi missä vaiheessa nyt mennään. Eniten apua sain parjatusta bebesin synnytysinfosta. Sieltä kun suodatti veke ne mitkä meni itsellä jo sinne ”melko diippiä shittiä”-sektorille niin sai parhaiten sitä ehtaa infoa. Tässä linkki sinne, lue tai ole lukematta 🙂 http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=3

  47. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Mulle ne kuitenkin soitti suht heti takas ja uudelleensynnyttäjä saa muuten ihan ite päättää milloin on omasta mielestä hyvä aika mennä. Et kato, kannattaa olla asialla toista kertaa 😀

    Olihan se tietty melkoinen järkytys, kun ne sano, että mee kotiin tai käveleen tai hengaile tuolla äitipolin odotustilassa (Tays kyseessä), mut tuu takas parin tunnin päästä. Niin juu ja ruuhkasta puheenollen, silloin syyskuun viimeisenä viikonloppuna korjattiin edellisen uudenvuoden iloittelujen tuloksia 🙂 Mukuloita syntyi normaalia enemmän= saliin pääsi vasta, kun oli ihan oikeesti tosi kyseessä.

    Mut hyvin se menee, mee vaan reippaasti kärkkymään lääkitystä!

  48. possu kirjoitti: Vastaa

    Kyllä. Tyyli saa olla vapaa, lopputulos on se mikä ratkaisee!

  49. lajfkfh kirjoitti: Vastaa

    Mä olen erimieltä. Mun ei mielestäni tarvitse tietää mitä siellä tapahtuu. Ekassa synnytyksessä repesin melko lailla ja veri suihkusi, kuulin tästä vasta jälkikäteen ja hyvä niin,olisin turhaan kauhistunut. Enkä myöskään tarvinnut sitä tietoa että minulle tehdään episiotomia, yhtäkkiä vaan kirpaisi kovasti, en silloin tiennyt miksi. Enkä sitäkään tietoa todellakaan silloin tarvinnut tai halunnut. Meitä on siis niin monenlaisia. Musta on vaan ärsyttävää kun koko ajan tiedotetaan mitä tehdään, vaikka hammaslääkärissä. Senkun ammattilaiset tehkööt hommansa, minä teen omani. Toki ammattilaisiakin on monen eri tasoisia. Mutta ei ole helppoa miellyttää kaikkia. 😉

  50. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, enköhän just silloin syyskuun viimesenä ollut siellä viimeksi 😀 En kyllä tukkinut käytäviä, kun vietiin niin kiireellä saliin, että Hippikin jäi hissistä..

    Mutta tätä toiskertalaisuus”sääntöä” en tiennyt, kiitos vinkistä! 😀 Menen sinne kai mää ny tiän, mää oon ollu täällä ennenki! -asenteella..

  51. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä! Hyviä neuvoja <3 Ja erityisen kiva kuulla musavalinnoista synnytyksissä!!

    (olin toki tietysti kirjoittamassa tähän, etten todellakaan aijo mennä joogaan tai mihinkään voimaannuttaviin ryhmähengityksiin, mutta EI! Nyt asennemuutosta.)

    En ole kokeillut äitiysjoogaa, pitäisi ehkä kokeilla..täytyykin ehkä vilkaista, oisko kesällä mitään ryhmää. Jooga ei lajina oikein ole ollut mun juttu, (tykkään vauhdikkaammasta liikunnasta) mutta nyt pitää ehkä joustaa. He he he he. joustaa.

     

  52. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä! Mukava kuulla, että kaikki meni (lopulta) hyvin! Huh!

    Tosin oisit voinu kertoa vain tokasta ja kolmannesta ja jättää sen ekan synnytyksen mystisen hämärän peittoon ;D

  53. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tästä!
    Melkein kaikki kyllä on sanoneet pelkopolista olleen apua, että kai mun pitää uskoa pikku hiljaa ja käyttää se kortti. 

    Ikävä kuulla tuosta lihanpalafiiliksestä, tosi kurjaa, kun muutenkin on vaikeassa paikassa. Itsehän luulin ilokaasuissani, että mulle valehdellaan koko ajan, kun kerrottiin, missä kohtaa ollaan menossa. Väitin vastaan, että kaikki vaan huijaa..

  54. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kyllä ne kiinnostaa, hyvinkin paljon. että täällä saa jauhaa, on jopa suotavaa! Kiitos, kun kerroit.

    IHana kuulla tuosta sun _tokasta_ synnytyksestä sekä myös lähipiirisi kokemuksista. Toivotaan, että menisin samalla muotilla kuin te muut 🙂

    I-h-a-n-a? (tätä on kyllä vähän vaikea uskoa!)

  55. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ha ha haa! Hyvä, että muutkin on vetäneet kieltotaktiikalla, ihan siellä salissakin vielä 😉 Vähän oon tässä kahden vaiheilla ja kokeilenko pelkopolit, joogat yms valmistautumiset vai vedänkö laput silmillä lankkua pitkin saliin…aaaaarghhhhh

  56. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos neuvoista!

    Mulla ei se ilokaasu kyllä riittänyt oikein mihinkään. Olin vaan ihan sekasin ja lopulta se takavarikoitiin kokonaan ja mulle jäi se pelkkä maski käteen ja yritin todella raivoissani hengittää sitäkin vielä…

    Mutta hyvin vedetty teikä!! 🙂

    (ja kyllä kiinnostaa, synnytysjorinat!)

  57. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos vinkeistä ja tuosta linkistä. Täytyykin tarkistaa tämä vielä, kuulostaa järkeenkäypältä!

    Viimeksi yritin kylmällä ja kuumalla vedellä sekä tens-laitteella hillitä kipuja ja niillä pärjäsinkin kotona niin pitkään (paitsi tens-ei kyllä toiminut, se olisi ollut kai parempi, jos synnytys olisi käynnistynyt hitaammin) että sitten en meinannut enää päästä siirtymään sairaalaan..

    Huoh. Mutta joo, luenpa nuo infot vielä tässä odotellessani.

  58. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

    Ja joo, kyllä kuulostaa ihan tosi ikävältä tuo lihapalameininki. ei onneksi ole sattunut omalle kohdalle, vaikka siellä synnyttämässäkin kävin. Mutta toivoisin, ettei satu kenellekään missään pöydillä 🙁

  59. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Niin, kukin tyylillään!

    Paras tietysti olisi, jos saa itse toivoa omat toiveensä tyyliin ”haluan tietää koko ajan, missä mennään” tai ”älkää kertoko mitään, mitä ei oo pakko”. Niin olisi kaikista parhain.

  60. San kirjoitti: Vastaa

    Mua on kyllä kanssa hirvittänyt synnytys joka kerta. Vähän semmoinen denial-meininki on ollut ihan sinne sairaalan porteille saakka. En ehkä aivan pelkopolipotilasmatskua ole ollut, mutta en voi sanoa, että synnytyksen ajatteleminen olis etukäteen tuntunut koskaan yhtään kivalta. Aina vaan mietin, että ”ei perkele, sekin homma on taas pakko tehdä”. Ja siellä synnärillä kivuissani myös mietin kahdella jälkimmäisellä kerralla (koska ekalla kerralla olin niin hyvin epiduraaleissani, ettei tullut edes ääntä korotettua) että ”voi saatana, on kyllä vittumainen tämä kipu”. Nimittäin onhan se.

    Mutta nyt vikalla (ja vikaksi jäävällä) kerralla oli kyllä myös just semmoinen voimauttava ja eheyttävä kokemus, jollaisista joskus kuulee satuja. Kestin kivut hengitellen ja meni ihan vahingossa luomuna se homma. Välillä vaan puoliso anto vesihuikkaa ja mä mietiskelin, että onneks on viimeinen kerta tätä laatua. Mutta en mitenkään vaipunut epätoivoon tai panikoinut.

    Synnytys eteni sopivan nopeasti, mutta ei hallitsemattomasti. Olin just sanonut kätilölle, että ”kohta voisin ottaa vaikka sen spinaalin”, lähinnä siksi, kun ajattelin, että touhussa voi vielä tovi vierähtää, eikä mulla ollut mitään intoa mihinkään infernaaliseen kipukokemukseen. Mutta kätilöpä tutki mut ja sanoi, että ”oot kuule 10 senttiä auki jo”. Ookoo…

    Ponnistusvaihe oli sellainen, että sanoin kätilölle: ”Nyt kyllä tuntuu, että pitäis ponnistaa.” Se sanoi: ”Oota vähän, laitan hanskat käteen.” Just sen verran pystyin venaamaan. Sitten ponnistin kaksi kertaa, tai oikeastaan en tehnyt mitään, vaan mun keho työnsi sen lapsen maailmaan. Ei vitsit. Sit kysyin äimänä, että ”ai oliks se nyt tässä”. Elämäni hienoin hetki!

    Niin, ja toivuin nopeasti, ei tullut naarmun naarmua, eikä edes ne jälkisupistukset, joiden pitäisi kuulemma olla uudelleensynnyttäjillä hirmuisia, tuntuneet oikein missään. Putkeen meni. Toivottavasti sullakin, murunen!

  61. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Ai niin, ja mä lueskelin ennen tätä vikaa synnytystä kyllä netistä synnytyskertomuksia, mutta hain ne tarkoituksella googlesta vain hakusanoilla tyyliin ”voimauttava synnytys”, ”helppo synnytys” ja ”onnistunut synnytys”. Yritin ihan tosissani valaa itseeni semmoista, uskoa, että homma voi sujua myös ihan kivasti, koska mua pelotti ja jännitti niin paljon.

    Ja vaikken ollut koskaan haaveillut mistään luomusynnytyshommista, niin kun luin sellaisia synnytyskertomuksia, sain niistä kyllä paljon jotain mystistä ”henkistä pääomaa”, josta olikin sit aivan oikeaa hyötyä tositoimissa. Tää siis vinkkinä, jos niitä synnytyskertomuksia jossain vaiheessa hairahdut lukemaan.

  62. San kirjoitti: Vastaa

    Oho, toi olin siis mää.

  63. Jepander kirjoitti: Vastaa

    Ei hitto, olen puolivälissä raskaana ja luen näitä kommentteja, että ”ahaa, oho, aika mielenkiintoista että noilla tollasta, juu, hui, voi kamala”. Yhtään ei koske mua. Ehei, sitten vaan elokuussa alan hoitaa sitä vauvaa joka tulee, tralalaa, varmaan kopassa jättävät portaille.

  64. ap kirjoitti: Vastaa

    Mulla on takana kaksi synnytystä ja toinen oli kyllä helpoista helpoin. Sellaista toivoisin kaikille! Eka kesti päälle 11h ja ois ollut nopeempi ilman avotarjonnassa olevaa vauvaa, tuo hidasti varsinkin ponnistuksen melkein kahteen tuntiin. Ja silti jälkikäteen kysyttäessä annoin synnytykselle arvosanaksi ysin! Voi helvetin hormonit, pistävät kyllä pääkopan ihan sekaisin jos tuntien kipujen ja parin tunnin pusertamisen jälkeen saavat ajattelemaan, että hei, ihan jees, eipä paljon paremmin ois voinut mennä, annetaan ysi! Olen katkera hormoneilleni, ei se synnyttäminen niin kivaa ollut! Mut sitten tää toinen, se oli siis 4,5tuntia ekasta supistuksesta siihen, että oli kaikki valmista. Tunti sängyssä yöllä, joo nää on supistuksia, joo tulee 10min välein, ei oiken enää pysty nukkumaan. Tunti suihkussa (hiusten pesu ja koipien sheivaus!!!,siihenkin vielä pystyi), tunti valmistelua lähtöön ja matka sairaalaan, tunti sairaalassa (ai että 20min käyrillä, no en kuule pysty, en hei pysty, sattuu, hei olin ekallakin kerralla jo 6cm auki sairaalaan tullessa, et viitsitkö vaikka tsekata et saatais homma etenemään… -oho hei sä ootkin täysin auki, nyt ÄKKIÄ SALIIN ETTEI VAUVA SYNNY KÄYTÄVÄLLE!!! -mähän sanoin et 20min käyrillä ei oo hyvä ajatus!) sitten 6min ponnistus ja 4,2-kilonen vauva on syntynyt jättämättä muutakuin vähän ”asfaltti-ihottumaa” sinne jonnekin. Ekan kerran 3,6kg oli pahempi. Kummallakin kerralla oon ollut heti ihan kykenevä istumaan jne. Neuvolassa etukäteen sanottiin että voi odottaa että toinen tulee puolet nopeemmin. Onneksi silti tajuttiin lähteä ajoissa sairaalaan, kun tulikin vielä nopeemmin. Olen ja olin jo ekan synnytyksen jälkeen sitä mieltä, että mieluummin synnytyän kuin olen 9kk raskaana. Synnytys on äkkiämmin ohi kuin se pahoivointi-liitoskivut-muutkolotukset-valtava mursu-olotila.

    Eli siis, hyvin se menee. Ja toi on ihan tehokas toi asian kieltäminen. Eipähän tarvii miettiä, kyllä sen sitten luonto ja kätilöt hoitaa!

  65. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tajusin, että se oli sää 😉

    Kiitos näiden kokemuksien jaosta..Voi että, jotenkin tällä hetkellä tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, että mikään synnytykseen liittyvä voisi sujua jotenkin mukavasti ja voimaannuttavasti..huoh.

    Mutta ehkä pitää kuitenkin täyden kieltämisen sijaan yrittää vähän lueskellä, jos siitä voisi olla jotain apua tilanteessa. Viimeksi kaikki meni vähän liian nopsaan tuntuen silti ikuisuudelta samaan aikaan. aaaargh..

  66. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    <3 <3

    Tralalaaa…tuttua!!!

  67. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jes, kiitos! Näitä toinen meni kivasti -juttuja haluaisin kuulla! Haha! Mutta huih, onneksi ehdit sentään sairaalaan, jos on noin kiirus tullu!!

  68. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Mulla myös toinen raskaus positiivinen! Ekalla kerralla synnärissä olisin vaikka tappanut itseni, jos olisi annettu mahdollisuus, ihan sama, vaikka se syntymätön vauva olisi mennyt siinä samalla, kunhan olisi siitä tuskasta päässyt eroon keinolla millä hyvänsä. Sattuneesta (AUTS!) syystä pidettiin vähän pitempi tauko ennen seuraavaa lasta.

    Onneksi (?) oli jo loppuraskaus helteestä johtuen tosi raskasta, niin kypsyi se ajatus, että vauva on mahasta saatava ennen pitkää pihalle sattui nyt sitten se synnyttäminen miten paljon tahansa. Lopulta ehdin olla sairaalassa 20 minuuttia ennen vauvan syntymää, ja jälkikäteen tuli mieleen, että hyvä, ettei kadulle tippunut, plops… Kaikki lääkkeet ja puudutteet jäi saamatta ja olisin voinut saman tien kävellä kotiin vauva kainalossa. Huonekaverina oli toinen toissynnyttäjä, jonka kanssa ihmeteltiin yhdessä, että mitä helkkaria meitä täällä makuutetaan keskellä kirkasta päivää, kun kotonakin olisi tekemistä.

    Kyllä se hyvin menee. Ja tarvitseeko kertoakaan, miten rauhallisia, helppoja ja kivoja toiset lapset ovat vauvoina? Niillä menee aika esikoisen touhuja seuratessa kuin linnunmaitoa vaan. Neuvolalääkäri sanoi kyllä, että kolmannet lapset ovat vielä iisimpiä, mutta en ole uskaltanut kokeilla. (Älkää nyt viittikö ruveta sitten kommentoimaan, että vasta viides oli se koliikkimuksu, Asikaine ei just nyt kaipaa sitä tietoa.)

  69. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Huih, apua! Onneksi ehdit sairaalaan kuitenkin!! Vaikka toisaalta muuten ihan mukana, että meni noin nopsasti! Hyvä kuulla näitä positiivisia juttuja.

    Ja kuule: ei ole kukaan kertonut, että toiset menee siinä samalla sivussa 😀 Kaikki vaan kertoo, kun on kaksi lasta, niin sitten se on IHAN ERI HOMMA, sitten ei paljon blogia kirjotella ja portailla istuskella!! NII!

    Että hyvä kuulla positiivinen puoli tähänkin 😉

  70. Rinkeli2 kirjoitti: Vastaa

    Halusit lisää onnistuneita kakkoskerran synnytyksiä, tässä lyhyesti omani sellainen. Kotona selvisin viitisen tuntia suht säännöllisten supistusten kanssa, apunani jumppapallo, kuuma kylpy, kävely ja matala murinaääntely leuka rintaa vasten painettuna aina kipeämmän supistuksen tullessa (tuo oikeasti auttoi paljon, enkä ole sitä mistään kurssilta oppinut, ihan vaan spontaanisti aloin murista, kun muistin ekasta synnytyksestä neuvon, että leukaa rentouttamalla saa ”alapäätäkin” rennoksi). Eikä missään vaiheessa tuntuneet sietämättömiltä supistuskivut. Sitten sairaalaan, 15 min ajomatkalla alkoi tuntua aika pahalta, kun ei pystynyt liikkumaan. No kätilön tarkastukseen heti, 9 cm auki, ”tää lapsi syntyy ihan just!”. 20 minuuttia sairaalaantulon jälkeen oli beibi maailmassa, ilman muuta kivunlievitystä kuin kaksi kotona otettua Panadolia. Eli ihan vahingossa meni luomuna synnytys ja toipuminen niin paljon nopeampi ja helpompi kuin ekasta. Kävelin ite synnytyssalista osastolle, mikä tuntui mahtavalta edelliskertaan verrattuna!

  71. Rinkeli2 kirjoitti: Vastaa

    Piti vielä sanoa, että luota omaan tuntemukseesi siitä, milloin lähteä sairaalaan. Mulle soitettuani synnärille sanottiin, että ”yritä nyt vielä selvitä kotona, ota Panadolia”, mutta itsellä oli tuolloin fiilis, että olis voinu saman tien lähteä. Kätilön ehdotus liittyi varmaan siihen, kun ei ne kivut olleet sietämättömiä, ja vaikka supparit oli säännöllisiä ja lyhyin välein, eivät puhelimessa olleen kätilön mielestä olleet kestoltaan tarpeeksi pitkiä, ”kunnollisia, avaavia supistuksia”, olis pitänyt olla vähintään minuutin, mulla 30-45 sekuntia. Vaikka olihan ne sitten olleet ”kunnollisia”, kun kerran 9 cm olin auki! Ja meni sitten tosiaan ajoitus aika tiukille. Jälkikäteen vähän pelästytti ajatus, että mitä jos olis syntynyt matkalle…

  72. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei, ihan mahtavaa! Hyvä sää! Kiitos neuvoista ja vinkeistä. Ja juurikin tuo jännittää myös, että siellä tyyliin ollaan laittamassa kotiin takaisin, jos menee ”ennen aikojaan” ja sitten taas pelottaa, että menee juuri niin tiukille kuin viimeksi, että juostaan saliin ja lievitykset ei kerkee : / Ja sitten se, että mitä jos onkin väärin päin ja mitä jos..ja ja. Kaikki pelottaa.

    Mutta positiiviset kokemukset (etenkin nopeat sellaiset) antaa toivoa!! 🙂

Vastaa käyttäjälle Lottovoitto Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.