Kesä 2019

Tämän kesän budjetista käytettiin kuusikymppiä telttaan ja loput oikeastaan koko perheen pitkään lomaan. Lapset saivat olla koko kesän vapaalla kevätjuhlasta koulujen alkuun, eikä varsinaisesti tehty suurempia suunnitelmia tai mitään muutakaan.

Lähipuistossa pelattiin jalkapalloa, keinuttiin ja istuttiin niin paljon, että lasten keksimä katusoittoharrastus lähti välillä ihan lapasesta. Teimme retkiä leikkipuistoihin, maauimalaan, taidenäyttelyihin, Särkkään ja uimarannoille. Rauhiksessa käytiin monta kertaa tuulisella ja sateisella säällä ja taidamme jatkaa saunareissuja myös syysmyrskyissä, niin innoissaan pienet uimarit olivat tyrskyistä ja ruuhkaisesta saunatunnelmasta.

Mökillä vietetyt päivät venyivät viikoksi ja kalareissut puoleen yöhön. Haavit täyttyivät hauista ja järviveteen alkoi tottua ilman saunaakin. Uimme koko porukka monta kertaa Amerikkaan, etsimme tuntitolkulla sieniä, kokosimme palapelejä, tylsistyimme, soutelimme katiskalle, kokkasimme notskilla kuhakeittoa ja rosvopaistia, paistoimme lättyjä ja söimme aamupalaa rannassa. Välillä pakenin hörskyvää mökkiseuruetta suppaamalla Mallan kanssa kalliosaarten taakse.

Ehdin myös festareille, grillailemaan ystävien kanssa ja muijien mökkireissulle. Istumaan monta iltaa naapurin muijien kanssa, neulekerhoon ja pelaamaan Wanhan Tapin bingoon, jossa Pikkuveli tyhjensi koko potin ja tuuletteli palkintoja hakiessaan. Jopa niin paljon, että koko homma alkoi vaikuttaa järjestetyltä.

Ajoin isän haudalle, jossa lapset vain sekoilivat, irvistelivät yrittäessäni ottaa valokuvaa ja avasivat puutarhaletkun kastellen koko kävelytien. Nyssi jätkät oikeesti hei, ny ollaan haudalla kunnioittamassa!!

Jätin hyvästejä, joita en olisi halunnut vielä jättää ja yritin ehtiä sanomaan kaiken. Tai edes tärkeimmät. Mietin, miksei edes viimeiset jäähyväiset voi mennä ylväästi, vaan ensin ajaa väärään sairaalaan, jonka jälkeen eksyttää City Marketin parkkipaikalle vastaan tulleen kummitädin, joka lupaa tulla etsimään Volvoa uudestaan. Ja nauramme ja itkemme ja tunnemme, kuinka maapallo vain järjenvastaisesti jatkaa pyörimistä, hammaslääkäriin on mentävä ja parkkikiekkoa pitää muistaa käydä kääntämässä, vaikka joku vierellämme on juuri lähdössä palaamatta.

Ihania olivat Hipin kanssa kaksin vietetyt, puolisuunnittelemattomat roadtripit, vaikka Poroholman leirintäalueella ilmoitinkin illalla ysiltä haluavani välittömästi svidduun täältä!! meille osoitetun telttapaikan oltua sentilleen telttamme kokoinen ja trubaduurin viritettyä kitaraansa viidettätoistayötä varten. Hippi lupasi ajaa heti vaikka Turkuun, jos niikseen, ja lopulta huristelimme parikymmentä kilsaa toiseen suuntaan ja pystytimme telttamme kaislojen kätkemälle hiljaiselle niitylle. Minä avasin roseviinin ja Hippi kirjansa.

Seikkailimme taidenäyttelyissä ja hiekkarannoilla, ihanissa ravintoloissa ja pastellisissa auringonlaskuissa ja aamuisin tepastelimme mereen aamu-uinnille. Huristelimme peltomaisemissa ja meren rannoilla kuunnellen Aavikon albumia ja divarista löytämääni Kentin levyä, joka kuljettaa aina jonnekin kaksituhattaluvun alkuun ja saa sydämeni levottomaksi. Visst känns det som att kärleken väntar.

Ehkä vihdoin on oppinut vähän odottamaan tai olemaan paikallaan. Koko kesä meni jouten kuin jossain heiluvan helteen välitilassa leijuen, jonka jälkeen kaikkien kymmenien hitaiden aamujen sarastuksessa alkoi jopa jo kaivata viileämpia heräämisiä, arkea ja uutta, jota tämä syksy tuo tullessaan.

Että saa alkaa jo! Paitsi maailman ihanin punatukkainen lomalasse, joka otti loman loppumisen aika raskaasti ja alkoi välittömästi säästää Kanarian matkaa varten. Punapää olisi kymmenenkin viikon kesäloman jälkeen halunnut vain pelata Hipin kanssa Donkey Kongia, käyskennellä puistossa ja lähteä lippahattu päässä uimarannalle. Pieni rakas!