Terkkuja täältä Koikkarin Prismasta! Hetki meni ennen kuin löysin farmarivolvolle parkkipaikan läheltä ovea, sillä aamutossuissa on loskassa hankala kantaa pientä toppahaalariin puettua sätkivää meritähteä. Lisäksi etsiessäni parkkipaikkaa huomasin jonkun juuri jättäneen vapaat autokärryt marketin tuulikaappiin, toki ne oli jo joku ehtinyt napata. Onneksi löysimme yhdet irralleen ajelehtimaan jääneet kärryt, sillä unohdin kaikki ostoskärryjen lukkoon kelpaavat kolikot toisen takin taskuun. Perus.
Tulin tänne, sillä täällä on myös Alko! Illalla aijon huitaista lasillisen punaviiniä, paitsi jos nukahdan taas nukuttaessani lapsia. Lisäksi rebellinä ostan myös päikyn tädeille joululahjaksi punaviiniä, vaikka nopean gallupin perusteella alkoholin vieminen päiväkotiin on vähän epäilyttävää. Idea sai kuitenkin rajua kannatusta kahdelta osallistujalta, jotka sattuivat olemaan gallupin ainoat varhaiskasvatuksen ammattilaiset. Suklaata, kukkia, askarteluja tulee kasoittain ja lisäksi mietin, mitä itse haluaisin saada lahjaksi (kasoittain). Haluan kiittää arjen sankareita kuluneesta syksystä ja pyytää anteeksi kaikkia vaatteita, joita en ole muistanut tai muka ehtinyt nimetä.
Itse en saa edes puettua puolessa tunnissa kahdelle lapselle toppahaalareita, kura-asuja ja kumppareita. Mihin tahansa lähteminen on silkkaa säätöä. Ennen tännekin lähtöä sählättiin, kauppalista unohtui toisen lapsista maatessa olohuoneen lattialla huutaen kauppareissun sijaan haluavansa katsoa Pikku Kakkosta ja pienemmän hanskaa etsimme vartin löytämättä sitä. Mutta täällä sitä ollaan, tällä kertaa tällä porukalla toisen lapsista jäätyä sohvalle huilaamaan.
Niin – pitää muistaa ostaa uudet kurahanskat, sillä hiekkaisen eteisemme musta-aukko on jälleen imenyt parin uusimmalta. Puurokin on ollut lopussa jo kolme päivää ja purkkaa pitää muistaa ostaa. Ja kaverisynttäreille joku kiva lahja. Robottikäsi olisi hyvä, jos sellainen löytyisi jostain. Ja kahvia! Join taas aamulla puoli pannua, sillä heräsin viime yönä kaksi kertaa lapsen kömpiessä viereemme ja toisen puolestaan myöhemmin huhuillessa äitiä lastenhuoneeseen. Ja talouspaperia, jota kuluu viikossa täysin mysteerinen määrä lasten kaataessa kaikkea kaikkialle. Miten voi leipä aina tippua kädestä väärin päin sohvatyynylle!? Miksi mikään ei ikinä pysy kädessä. Keittiössä en ole pitänyt mattoa enää kahteen vuoteen, en jaksanut enää pestä sitä viikottain. Ai niin, pesuainetta pitää muistaa ostaa. Jotain myrkytöntä.
2-vuotias hymyilee kärryssä näyttäen värikkäältä ninjalta kypärämyssyssään. Tai avandgarde-taiteilijalta. Riippuen ilmeestä ja juttujen absurdiuden asteesta. Kypärämyssyn keksijä ansaitsisi myös palkinnoksi pullon punkkua. Kätevää ja todella koomista. Jutellaanko muumista äiti?
– No jutellaan vaan.
– Missä Nippu asuu?
– No en tiä, mmm..varmaan se siellä muumitalossa…
– Ei asu Nippu muumitalossa. Missä Nippu asuu?
– Ei ku niijoo, asuukse jossain ihme montussa..siinä yhessä jaksossahan ne hakee sitä jostain kolosta..
– Jutellaan mörrkömuumista.
– No mitäs siitä? Onko se vähän jännittävä?
– Ei oo.
– No mitäs siitä möröstä sulla oli mielessä?
– Minä oon mörkön kaveri.
– Mmm..ai oot vai?
– Olen. Minä oon mörkön kaveri! Mörköllä ei oo kavereita! Mörkö on ihan yksin!
Kärryissä hikoileva punapää alkaa hädissään itkeä eläydyttyään niin rankasti Tove Janssonin luoman traagisen hahmon yksinäisyyteen. Empaattinen itkukohtaus tyrehtyy antaessani kärryymme laittamasta patongista palasen pulleisiin käsiin. Otan kuuman kypärämyssyn pois ja silitän pipon nuhruttamaa tukkaa samalla, kun katson leipähyllyn vieressä seisovaa silmälasipäistä rouvaa joo-joo-mää-maksan-tän-patongin- tää-oli-meijän-kaikkien-parhaaksi-älä-vihaa-mua -ilmeelläni.
Kärryttelemme maitohyllyjen ohi ja naureskelen miettiessäni Pikkuveljen tapaa sanoa Nipsua Nipuksi. Nippu sitä ja Nippu tätä. Samalla yritän epätoivoisesti muistella keittiön pöydälle unohtamaani kauppalistaan kirjaamiani asioita. Öjjyä sanoo punaposki kärryistä. Mitä? – Ölljyä. No sitähän piti ostaa. Miten se on taas kuunnellut ja muistaa kaikki jutut vaikkei hänelle edes ostoksista puheltu. – Ja puuroa. Ja perunoja.
Luetellessaan unohtamani listan puuttuvia asioita pieni avandgardisti heiluttaa samalla muille asiakkaille ostoskärryistä. Punaposkinen leveä hymy saa sydämeni värisemään, vaikka kaikki kanssa-asiakkaat eivät huomaa kohteliaan kaksivuotiaan hienovaraisia tervehdyksiä. Miten voi jollain olla noin leveät posket, pitäisi soittaa ennätysten kirjaan. Leveän virneen paljastama harva hammasrivistö meinaa räjäyttää tajuntani. Miltäköhän tuo näyttää, kun sille kasvaa puuttuvat hampaat? Uskomaton kohelo. Alaksää pelata jääkiekkoa?
– Alan! Pellaan kiakkoa!
Laitan kärryihin juustoja ja oliiveja. Ehkä voisi viikonloppuna pitkästä aikaa leipoa pitsaa ja kattaa pöydän kauniisti.
Kassalla kaveri vaatii päästä pois kärryistä ja pikkukätöset alkavat ahkerasti lapata hihnalle ostoksia. Motoriikka ei ihan riitä, mutta voimaa on. Sipulipussi lentää ostoshihnan yli valuen melkein myyjän syliin. Onneksi myyjää naurattaa. Takanamme seisovaa asiakasta ei naurata. Ehkä tästä selvitään olemalla ripeitä.
Ei ole edelleenkään mitään bonuskorttia mihinkään. Ehkä joskus muistan hommata sen, nyt en ainakaan jää täyttämään mitään kaavakkeita tähän, talvitakissa ja homssahtaneen tukan peittävässä pipossa alkaa olla jo helvetin kuumakin. Ai niin, pitäisi joskus varata se parturi.
Seuraavaksi punapää vilahtaa levittelemään isoa räpisevää ostoskassiamme pakatakseen ostoksemme. Huomatessani kananmunakennojen ja säilykepurkkien lentävän kaksivuotiaan iloisella heijarikaarella kaupan kivilattialle levitettyä kauppakassia kohti, sydämeni jättää pari lyöntiä välistä. Vittu saatana. Huh, ihme, ettei mitään mennyt rikki tällä kertaa. Hienosti sää osasit laittaa nää meijän tavarat sinne kassiin. Kiitos.
Talouspaperit eivät meinaa pysyä täyden kassin päällimmäisenä ja pieni apuri pakahtuu saadessaan papereista oman kantamuksen. Hymyillen jokaiselle vastaantulijalle, niin onnellisena saadessaan ylpeänä kantaa vastuuta ja paperirullia, ettei näe kulkusuuntaa taapertaen seinää päin ja kompuroiden siitä talvikengillään lattialle rähmälleen. Miten noin voi käydä kenellekään, täysin spiidi ja saku koko tyyppi. Seinää päin!
Meinaan itkeä ja nauraa auttaessani kaupan aulaan levinnyttä meritähteä takaisin jalkeilleen, pieni toppavaatteiden hiostama käsi tarrautuu luottavaisesti omaani puristaen samalla koko sieluni ryttyyn. Ei se haittaa, rakas. Tässä on sulle nää paperit, sun pitää auttaa mua kantamisessa, mutta pidä nyt mun kädestä kiinni, niin on helpompi.
Iltapalaksi voisi tehdä pannaria. Kun nyt on taas hilloakin.
Prismassa kaikki ihan ookke!
Hyvää jouluviikkoa kaikille! Otetaan rauhassa niin Prismoissa kuin kivijaloissakin.
Muita markettireissuja ja hajatelmia:
IHANA teksti! Kaikille joita Mörön kohtalo huolettaa tai Mörön kylmyys pelottaa, suosittelen kirjaa Muumipappa ja meri. Suurilta osin kirja menee ihan ohi, mutta luin sen itse iltapuhteeksi, merkkasin ylös kaikki kohdat joissa Mörkö oli, ja muutamana iltana neljävuotiaalle luin ne läpi vähän muokaten koska – Tattadaa – tarinassa Muumipeikko saa Mörön yksinäisyyden kaikkoamaan ja Mörkö ei enää ole kylmä! Ja siitä lähtien kaikissa pelottavissa, surullisissa kohdissa voi todeta ”tässä tarinassa Mörkö ei VIELÄ ole saanut Muumipeikosta kaveria ja muuttunut lämpimäksi”.
Haha, ei auta! Juuri luetaan Muumipappa ja meri -kirjaa iltasatukirjana juurikin tämä toinen kaveri härvää siinä koko ajan, häiritsee, höpisee ”mörköstä”, eikä meinaa kuunnella ollenkaan 😀 😀
Tämä, tämä ja tämä. Kun luin Hesarin jutun, mietin, että mitä niin kamalaa järkyttävää siinä on, jos joskus käy tuulipuku päällä Prismassa ;D ;D ;D Ymmärrän, että kaikkien oma valinta, hankkiiko lapsia (Respect vaan jokaisen omalle päätökselle) ja ymmärrän esimerkiksi, että ihmiset ei halua menettää vapauttaan, hienoja ulkomaan matkoja, uramahdollisuuksia jne. Mutta jutussa, etenkin otsikossa, oli ”prisma-perhe” nostettu kaiken pahan (tai LOPUN) aluksi!!!!!
Hahahahahahaha!
Kiitos Asikaine, sun blogi on mahtava, ja tsemppiä sinne Koikkarin Rismaan tai missä ikinä menetkään ja hyvät joulut!
Haha! Risma! 😀
Ja joo, juurikin näin, kaikki tekee itse päätökset ja ymmärrän sen täysin, mutta juttua lukiessa iitsekin mietin sitä otsikkoa, että tämäkö oli se painavin syy, että voi prisma-perhe ja tuulipuku! Pahin paikka, mihin voi joutua…
Ihanaa joulunodotusta sinne myös!
❤️Ihana kirjoitus, tippa linssissä luin!
Täällä Supermarketissa tarvitsisi jonkinsortin akillesjännesuojan, kun on nämä pikkukärryt!
Enkä näpyttele kaupassa ja lapsen ääressä puhelinta, rouva, mulla on vaan täällä ostoslista. Suosittelen!
Jaaaahass! Siellä prisma-mutsi-kollega vaan kaapii puhelinta, kun lapsi kaahaa kärryillä! Juuri tämän takia prismaantuminen on kaiken pahan alku ja juuri
Kiitos ihanasta kommentistasi! ja toivottavasti selvisitte ostosreissustanne leppoisasti, en ole ihan varma, kumpi on pahempi, autokärry vai pikkukärry, mutta PAKKO ne on aina ottaa <3 <3
No voi ny perse. Itkuhan tästä tuli. Oma meritähteni uinuu omasta Prisma experiensestä väsähtäneenä vaunuissa.
Prisma on todellinen experiense! Tulee välillä itku ja välillä uni <3 😀
Sydän sulle Asikaine!
<3 <3
Jotenkin tästä tuli mieleen kun kerran missä-lie-Rismassa joku tollanen mulle tuntematon pieni ihminen kysyi että saako pakata mun ostokset. No sai tietenkin, ja huikkasi sitten iloisesti perääni että ”viinirypäleet oon alimmaisina!”
ahahhahahha, naurettiin täällä äsken tälle jutulle vedet silmissä!! Kiitos tästä! <3
Ihana kuvaus kauppareissusta <3 Pakko jakaa myös Twitterissämme @omassakaupassa. Tervetuloa uudelleenkin Koikkarin Prismaan ja tunnelmallista joulunaikaa!
Ihana!
Ihana teksti Asikaine, niiin hyvä! Kiitos!