Tietoa mainostajalle ›

Ihan vaa sellane perus postaus Långvikistä ja blogiystävyydestä

En suuremmin ole rampannut blogitapahtumissa, showroomeilla, kauppojen avajaisissa tai blogigaaloissa. Toki siitäkin sattuneesta syystä, ettei Nekalan hauskinta muijaa yleensä ole edes kutsuttu tai eräät sairastuvat oksennustautiin ollessani kerrankin jossain ehdolla. Mutta yleensä en vain meinaa ehtiä Helsinkiin tai oikeastaan olen aika tarkka, miten rajallisen vapaa-aikani käytän.

Lisäksi en ole tuntenut ketään mistään!

En jaksa matkustaa yksin junalla Hesaan syömään raakakakkua ja jyviä tuntemattomien ihmisten kanssa, jotka jo kuitenkin tuntevat toisensa ja joilla on mukavaa yhdessä. Muistelevat edellisen illan tastingia, sample salesia tai avajaisia, joihin en ole saanut kutsua, joissa en ole ollut, joista en tiedä, mitä kaikki sanat tarkoittavat. Että anteeksi että olen olemassa, että ketäs vittuja te olette. Ja että mitä helvettiä Helsingissä kuulemma on kauppa nimeltä TRE, joka ei liity Tampereeseen mitenkään ja joka kuulemma rakastaa Flow-festivaalia. Että TRE loves Flow. Mutta ei Tampere Tre vaan TRE. Että mitähän vittua nyt taas! Että NYSSI Hesa oikeesti hei!

Olen jyvälautaseni äärellä niin kujalla, etten osallistu keskusteluun, en meinaa uskaltaa tutustua kivoilta vaikuttaviin tyyppeihin ja alan koti-ikävissäni kaivaa kaulassani roikkuvasta huovutetusta kännykkäpussukasta puhelinta vilkuillakseni Nekalan muijien whatsup-ryhmää, jossa on sietämättömiä punaviiniemojeja enemmän kuin pilkkuja.

EIPÄ VISSIIN MITÄÄN SIVURAIDETTA TÄSSÄ TEKSTISSÄ – > takaisin asiaan,

back to raakakakku and siemen.

Jep, ei ulkopuolisessa raakakakkuilussa, eikä varsinkaan uusien ihmisten tapaamisessa ole mitään vikaa, mutta vapaailtana on paljon helpompaa ja hauskempaa jäädä naapurin muijien kanssa Nekalaan, Hipin kanssa sohvalle, mennä kavereiden kanssa juomaan kaljaa Vanhaan Monttuun tai vaikka Klubille tanssimaan. Sain muuten juuri uuden VIP-kortin Klubille ja kokemani nöyryytys on Teron kanssa selvitetty perinpohjin. Väärinkäsitys saattoi johtua ”osoitesekaannuksesta” ja lisäksi epäilimme entisen toimistokollegani varastaneen vippikorttini ja käyvän Klubilla nimissäni sekoilemassa. Itseasiassa se on aina ollut se ”valeminä”, joka siellä dj-kopilla sönköttää!

AI VITTU ETTÄ ON VAIKEAA PYSYÄ ASIASSA. Vähän darra. Itseänikin vähän pelottaa, mitä seuraavaksi on tulossa.

Mutta yritetään.

Ennen kuin ajauduin helsinkiläisen TRE-kaupan avajaisten kautta kalja kädessä vähän uhkaavasti nojaamaan Klubin dj-kopin pleksiin,

tarkoitukseni oli kertoa,

– että olen vihdoin saanut oikeita ystäviä myös blogiskenestä!

– että olin uusien ystävieni kanssa Långvikissä virkistyslomalla!

– että yksi heistä kyläili meillä Nekalassa!

– että olen siitä hyvin iloinen!

Mutta ehkä kerron ystävistäni ja Långvikistä ja Kekkosesta kuitenkin joku toinen kerta, sillä nyt menee vähän liian lujaa. Mopo lähtee käsistä.

Hullu mentaalikela ja inspiraatio, pakko kirjoittaa kirja, lentää kohti vapautta tai mennä kikkarille tarkistamaan, onko Avotakan kesäkuun numero ilmestynyt. Että mikäs tässä mulla.

Heipparallaa!

 

Lisää sekoilua:

Diippei keloi blogitauolta

Nyssi Avotakka! – Mistä sisustustrendit ihan oikeasti tulevat?

Se granola on vittu mysliä!

Taisteluni

Share

14 kommenttia

  1. Puumis kirjoitti: Vastaa

    ”En jaksa matkustaa yksin junalla Hesaan syömään raakakakkua ja jyviä tuntemattomien ihmisten kanssa”

    Aissaatana kun repesin. Tuo on nimittäin hyvin pitkälti minunkin mentaliteetti ollut tämän koko blogiskeeeenen kanssa (vaikka tässä ei itseasiassa ole mitään perää, kivoja ne on kaikki ja tulee puhumaan ainakin ne ketkä uskaltavat – viimeksi yksi sanoi jälkeenpäin että oli tunnistanut (miten voi tunnistaa kun kirjoitan anonyyminä mutta okei) mutta ei ollut USKALTANUT tulla puhumaan).

    On siellä ilmaista viinaakin usein ja hiilihydraattejakin jos oikein onnistaa!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jahas, mää oon siis selvästikkin ollut väärissä juhlissa 😀

  2. Hannele kirjoitti: Vastaa

    Aahahahaa, se on kuule justiinsa näin. Ihana sinä! Nää sun postaukset ja sun käyttämä kieli on niin parasta, kiitos nainen. <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos itsellesi, tuli todella hyvä mieli tästä kommentista <3

      ;´D

  3. Yhtä asiaa mä en tässä usko. Sitä, että sä jäisit näiden mainioiden juttujen perusteella hiljaiseksi siellä uusien ihmisten, jyvien ja raakakakkujen seassa 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahah, no totta, yleensä oon kyllä hölöttänyt kaikille ihan huolella!! 😀 😀

  4. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Word!
    Oot mun idoli, hyvää kesää Nekalaan <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos <3 Hyvää kesää sinne myös!! 🙂

  5. LÄÄKKEET kirjoitti: Vastaa

    nyssi asikaine LÄÄKKEET!!!!!!!!!!! unohtuko ?

    oot paras! tää blogi on paras.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      ..tais unohtua : D 😀

  6. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Tiäkkö. Mää olen kattellu tässä kohta pari viikkoa yliopiston mäeltä Viinikan kirkon tornia ja joka kerta ajatellu suurella syrämmmellä sua, että siälä sää ny ihan tossa lähellä olet. Mutta että te starabloggaajat siellä omissä sfääreissänne kuitenkin leijuskelette kun teidän elämä on niin paljon hienompaa ja hauskempaa kun meidän norminaputtajien, että pitäkää tunkkinne saatana minä kertaan ruotsin kielioppia ja opiskelen enkä varmasti saa mistään mitään siemeniä koskaan.

    Just nii. Oot paras. Älä mene Helsinkiin, paitsi käymään, että saavat vähän vaikutteita. 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Varmaan oon juuri siellä kirkon juurella ollut potkimassa jalkapalloa perheeni kanssa. Niinkin loistokasta.
      Itse taas lähinnä ajattelen, etten pääse sinne yliopiston norsunluutorniin koskaan, koska en osaa mm. ruotsin kielioppia. 😀

  7. Kiksu kirjoitti: Vastaa

    Vitsi ku olis viä kakskyt ja elämä ees!Mä niin tykkään sun jutuista.Ja kateeks käy noi naapurin muijat! Mulla on vain lesket molemmin puolin.Ei niistä paljon riemukkaaksi seuraksi oo.
    Miten helvetis täs näin kävi….Onnea sun glamoröösille plokiuralle!
    Nyt vain jää kiinnostamaan kumpi on se joka kävi Nekalassa kylässä….

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Naapurin muijat on kyllä parhaita, ihan ykkösmuijia ja parasta seuraa.

      Nekalassa kyläili turkulainen Laura!

      Ihanaa kesää sinne! Elämää on myös kahdenkympin jälkeen!! ..onhan?

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.