..ihan liian aikaisin.
Vaikka kaikki oli hyvin valmisteltu, tuli täysin puskista viimeinen mahdollisuus postittaa joulukortit matkaan (pikana ykkösluokassa) ja niin seisoin vaunujen kanssa jonottamassa postissa vuoronumerolla 72, joka ei tosin tullut niin nopeasti. Sen siitä saa, kun menee paukuttelemaan henkseleitä jouluvalmisteluissa. Pitihän se arvata.
Pakenin jouluahdistusta poikien kanssa keräämään käpyjä metsään, jossa söin pipossa mielipiteeni mindfullnessista. Keskeneräiset askareet unohtuivat sateisessa metikössä, josta palasimme voimaantuneina mukanamme iso kassillinen käpyjä. Ulkoilusta saadulla energialla askartelimme Pojan kanssa strömsöönä kävyistä kauniita joulukoristeita lahjoiksi.
Valitettavasti strömsöö-energiaa ei ihan riittänyt piparkakkutalon kasausvaiheeseen, jossa ikävästi romahdin samaa tahtia talon vaaleanpunaisten seinien kanssa. Hippi evakuoi lapset turvaan yläkertaan mutisten mennessään ..onko tää ny siun mielestä kivvaa piparkakkujen rakentelua lasten kansa?
Mörinäni saattelemana Hippi sanoi tekevänsä lasten kanssa (yhdessä) joululomalla toisen piparkakkutalon ja eilen jo nostikin uunista saakelin suoraviivaiset muumitalon osat pikkuisine ikkunaruutuineen ja porstuoineen. YLLÄTYS! Manaajatyttöä oksettaa raivokkaasti nähdessään täydellisiä kaavojen mukaan paistettuja talonosia pään pyörähtäessä kolmesataakuusikymmentä astetta ainakin sata kertaa.
Olisi pitänyt uskoa, kun naapurin muija sanoi jo paistovaiheessa piparkakkutalon olevan huono idea.
Joulusiivouksen lykkääminen ajoi aattoviikolla epätoivoisena soittelemaan siivouspalveluun ja kysymään apua joulusiivoukseen, joka yllättäen oli jo vähän myöhäistä. Onneksi kuitenkin tajusin kertoa siivousfirmalle supersuositusta blogistani mahdollisen yhteistyön toivossa. En siltikään saanut siivouspalvelua. Hippi imuroi aatonaattoyönä minun kieriessä häpeässäni sohvatyynyjen alla. Sen siitä saa, kun kusi nousee päähän kahden lukijan tultua Wanhan Tapin pikkujouluissa kehumaan kirjoitusteni olevan thosi hyvää shettiä.
Niin. Kaikesta henkseleiden paukuttelusta sekä sekoilusta huolimatta joulu joutui myös Nekalaan ja viimein lahjat sekä kävyt olivat paketeissa. Pataleivät leivottu, lahjakassit kiikuteltu naapureihin. Osa kämpästä imuroitu, pyykit heitetty koriin. Kassit pakattu valmiiksi joululomailua varten. Tiskikoneen hana kiinni. Nää kortit pitää vielä muistaa tiputtaa laatikoihin mennessämme, sit on kaikki.
Aattoaamuna heräsin hyvillä mielin Hipin yöllä kokkaileman perunalaatikon ja riisipuuron tuoksuun.
Toivottavasti kaikkien joulu sujui mukavasti! <3 Meillä ainakin!
—
Kuva: Zumawire/Mvphotos
Vuosia paikallaan roikkunut lamppu ihmettelee vierelleen laskeutunutta Tintin kuurakettia ja vanha joulukaktus hämmästelee uutta taulua ja roller derby -kamppeita. Oli jännittävä huomata, miten tarkkoja muistijälkiä mieleen on painunut. Kuulin olkkarissa mamman vanhan kellon hiljaisen tikityksen, vaikkei kello enää ollut huoneessa. Tiesin mihin kohtaan katsahtaa keittiössä vilkaistakseni punaista kelloa, miltä eteisen ovi kuulostaa ja mikä juliste on vessan ovessa.
Tiesin vieraskammarin tärkeät käytössäännöt, jotka olemme serkkuni kanssa laatineet ja kiinnittäneet oveen vuosia sitten. Meinasin hermostua ’Yksityishuoneen’ (!!) komentelun kieltävästä säännöstä, kunnes huomasin säännön numeron viisi. Pojat eivät myöskään totelleet sääntöä numero kolme. Itseasiassa sääntöjä oli lähes mahdotonta noudattaa.
