Ystäväni karkaa tänään lähes kaikilta läheisiltään salaa naimisiin. Menen häihin todistajaksi. Sanovat toisilleen tahdon maistraatissa keskellä päivää, jonka jälkeen juhlimme alle kymmenen hengen seurueella. Mietin, mitä laitan päälle ja sanon maljaa kohottaessani.
Kysyin naapurin äijältä häissään kirkon edessä, jännittääkö? Juhlista on monta vuotta, mutta rauhallinen vastaus jäi mieleeni: ei kai tässä enää mitään jännittämistä ole. Silloin jännitti, kun käveltiin synnytyssaliin ja tultiin sieltä kolmisin ulos. (ei tainnut tyyppi ihan hirveästi jännittää sitäkään, sen verran tiuhaan on sielläkin rampannut) Mielestäni naimisiinmeno on kuitenkin kuumottavaa touhua. Mikä saa parit yleensä menemään naimisiin? Miksi itsekin ehkä haluaisin naimisiin? Olen ollut häissä, joita kiiruhdettiin mahdollisen adoptiohakemuksen toivossa sekä häissä, joita nopeutettiin oleskeluluvan takia. Molemmat olivat rakkauden täyteisiä juhlia, vaikka tiedossa olevia painavia syitä toistensa saamiselle oli rakkauden lisäksi muitakin.
Mikä reissu ihmiset lopulta sitoo toisiinsa? Kävely alttarille, synnärille, lainaneuvotteluun, asuntonäyttöön, lauantaisaunaan, taksijonoon, kummilapsen synttärikutsuille vai joka ilta rappuset yläkertaan yhdessä nukkumaan?
Toisiinsasitovaa rakkaustarinoissa on myös oma pikkukulttuurinsa, joka parien välille syntyy. Tapa pitää kädestä kiinni. Yhteinen lempilevy, samat kiinalaiset annokset samasta paikasta maanantai-iltaisin, tapa puhua ja laulaa samaa termoskannulaulua hyväntuulisella aamupalalla. Lomasuunnitelmat. Meidän mökit. Raivostuttavat samat riidat, toisen toistuva tyyli häipyä ovesta kesken pahimman skitsokohtauksen. Sää aina! Sää et koskaan! Rakkauden avaruusraketit ja pöppelisköppelit, toisen tapa jättää kengät oven taakse _joka kerta_ja toisen tapa kompuroida niihin. Yhteiset matkamuistot, munien määrä makaroonilaatikossa, tiskirätin paikka, levyhyllyn (epä)järjestys. Katsotaanko tänään taas Superhulttio! – Jos sä katot ja mä nukun siinä vieressä omalla sohvapaikallani. Yhteinen pinttynyt sunnuntaitapa, kahvikupin paikka, yhteinen synkka, lempiolut. Meidän ravintola. Sama soundtrack.
Yhteinen pikkukulttuuri on kaikilla omanlaisensa ja se on olemassa, vaikkei sitä paperiin olisi kirjattukaan.
Tänään (konkreettisestikin) kohotan maljan heille, jotka uskaltavat pienoiskulttuurinsa virallistaa. <3 Tänään salainen tyyppi saa sen toisen salaisen tyypin!
(On tasokas kulttuuri olemassa myös susipareilla, jotka vaaleanpunaisessa talossa takaportti auki elelevät ..keep telling that to myself for ever! )
Lue myös
Lue myös 21 kommenttiaErään kriisin anatomiaBrunssitunnelmia ja näkymiä kauniiseen naapurikotiinKotimaisia kevään merkkejä (sis. ALEKOODI)8.5.20195.5.201910.4.2019