Tietoa mainostajalle ›

Pienet häät ja pienoiskulttuuri

Ystäväni karkaa tänään lähes kaikilta läheisiltään salaa naimisiin. Menen häihin todistajaksi. Sanovat toisilleen tahdon maistraatissa keskellä päivää, jonka jälkeen juhlimme alle kymmenen hengen seurueella. Mietin, mitä laitan päälle ja sanon maljaa kohottaessani.

Kysyin naapurin äijältä häissään kirkon edessä, jännittääkö? Juhlista on monta vuotta, mutta rauhallinen vastaus jäi mieleeni: ei kai tässä enää mitään jännittämistä ole. Silloin jännitti, kun käveltiin synnytyssaliin ja tultiin sieltä kolmisin ulos. (ei tainnut tyyppi ihan hirveästi jännittää sitäkään, sen verran tiuhaan on sielläkin rampannut) Mielestäni naimisiinmeno on kuitenkin kuumottavaa touhua. Mikä saa parit yleensä menemään naimisiin? Miksi itsekin ehkä haluaisin naimisiin? Olen ollut häissä, joita kiiruhdettiin mahdollisen adoptiohakemuksen toivossa sekä häissä, joita nopeutettiin oleskeluluvan takia. Molemmat olivat rakkauden täyteisiä juhlia, vaikka tiedossa olevia painavia syitä toistensa saamiselle oli rakkauden lisäksi muitakin.

Mikä reissu ihmiset lopulta sitoo toisiinsa? Kävely alttarille, synnärille, lainaneuvotteluun, asuntonäyttöön, lauantaisaunaan, taksijonoon, kummilapsen synttärikutsuille vai joka ilta rappuset yläkertaan yhdessä nukkumaan? 

Toisiinsasitovaa rakkaustarinoissa on myös oma pikkukulttuurinsa, joka parien välille syntyy. Tapa pitää kädestä kiinni. Yhteinen lempilevy, samat kiinalaiset annokset samasta paikasta maanantai-iltaisin, tapa puhua ja laulaa samaa termoskannulaulua hyväntuulisella aamupalalla. Lomasuunnitelmat. Meidän mökit. Raivostuttavat samat riidat, toisen toistuva tyyli häipyä ovesta kesken pahimman skitsokohtauksen. Sää aina! Sää et koskaan! Rakkauden avaruusraketit ja pöppelisköppelit, toisen tapa jättää kengät oven taakse _joka kerta_ja toisen tapa kompuroida niihin. Yhteiset matkamuistot, munien määrä makaroonilaatikossa, tiskirätin paikka, levyhyllyn (epä)järjestys. Katsotaanko tänään taas Superhulttio! – Jos sä katot ja mä nukun siinä vieressä omalla sohvapaikallani. Yhteinen pinttynyt sunnuntaitapa, kahvikupin paikka, yhteinen synkka, lempiolut. Meidän ravintola. Sama soundtrack.

IMG_0090.jpg

kuva.JPG

Yhteinen pikkukulttuuri on kaikilla omanlaisensa ja se on olemassa, vaikkei sitä paperiin olisi kirjattukaan.

Tänään (konkreettisestikin) kohotan maljan heille, jotka uskaltavat pienoiskulttuurinsa virallistaa. <3 Tänään salainen tyyppi saa sen toisen salaisen tyypin!

 (On tasokas kulttuuri olemassa myös susipareilla, jotka vaaleanpunaisessa talossa takaportti auki elelevät ..keep telling that to myself for ever! ) 

http://www.youtube.com/watch?v=_qRLL_XVCOg
Share

21 kommenttia

  1. Emmi Nuorgam kirjoitti: Vastaa

    Täällä kans yhdet, jotka on nainut kolmesta syystä:

    1. Jos jommalle kummalle tapahtuu jotain, niin meidän lasten elämä on turvallisempaa

    2. Oli kiva juhlia tärkeiden ihmisten kanssa meitä ja meidän lasta

    3. Kiva tietää, että näitä linkkejä työmatkaltaan lähettelevä mies on luvannut olla mun kaa ainakin vielä 45 vuotta

  2. Omppu kirjoitti: Vastaa

    Hemmetti, ei tässä voi kuin sanoa awwww ja niistää nenä. 

  3. annakarin kirjoitti: Vastaa

    Enpä olisi voinut paremmin sanoa. Aika hienolta saa näköjään kuulostamaan senkin, että tietää toisen pikaruoka-annoksen ja sen, mihin jääkaapissa laitetaan jogurttipurkit. Pikkukulttuuria!

    Muakin kuumottaa naimisiinmeno, ehkä jopa enemmän kuin yhteinen lapsi. Ehkä siksi, koska pelkään, että toinen asettaa jotain odotuksia avioliitolle. Lapsen kasvattamisen tietää olevan välillä rankkaa, väsyttävää, outoa, uutta, paskaa. Mutta avioliitossa nuo asiat ainakin tuntuvat tulevan joillekin ihan yllätyksenä. Siispä olen yrittänyt tässä turvata selustaani, ja muistutellut (toivottavasti) tulevalle aviomiehelleni, että: ”ei se elämä häiden jälkeen tästä sitten mitenkään miksikään muutu”. Ei kuulemma, onneksi, tarvitsekaan.

  4. Iksu kirjoitti: Vastaa

    Musta oli turvallista mennä naimisiin ennen lapsen syntymää, jotta oltaisiin virallisesti pari, jos jotain pahaa sattuisikin. Asioiden hoitaminen on silloin helpompaa. Musta on kivaa sanoa olevani vaimo (hihih) ja musta on kivaa ihailla näitä kauniita timantteja mun nimettömässä. Musta on kivaa vitsailla erilaisista aviollisista oikeuksista. Musta on kivaa että koko perheellä on (osittain) sama sukunimi. Mutta ei nää asiat muuta sitä rakkauden määrää suuntaan tai toiseen.

    Ihana kirjoitus!

  5. wilmiiina kirjoitti: Vastaa

    Itsehän joskus aiheesta kanssa kirjottelin, tosin tälläsenä avioliiton puolestapuhujana. ( http://teepaitajafarkut.blogspot.fi/2013/08/parisuhdepohdintaa.html )
    Musta on tuntunut pitkään, että enemmän itse on joutunut puolustelemaan omaa avioliittoaan vs avoparit omaa valintaansa, johtunee ehkä kaveripiiristä, nykyajasta tai sitten vaan jostain mistä mä en tiedä.
    Omasta puolestani yks tärkeimmistä syistä rakkauden jälkeen on se, että kun aina voi tapahtua jotain kamalaa, koska sellaista elämä on.
    Olen nähnyt miten äiti joutui hautaamaan miehensä vain parin avioliittovuoden jälkeen ja jäi aivan puille paljaille, koska leskeneläkettä saadakseen Suomessa pitää olla naimisissa vähintään viis vuotta.
    Tiedän että tää on melkoisen raastava ja vähän turhankin realistinen näkökulma asiaan, mut näin meillä ja loppujen lopuksi mun mielestä toi on oikeastaan kuitenkin ihan hyväkin syy 🙂

  6. possu kirjoitti: Vastaa

    Meillä oli myös ekana sama nimi postilaatikossa ennen kuin hankittiin lapsia, tarkkaa syytä en osaa sanoa miksi, mutta jotenkin tuntui turvallisemmalta. Ja tuota (ihanasti sanottu!) pikkukulttuuria oli takana jo pitkä matka. Mikään ei muuttunut papin aamenen jälkeen, mitä nyt lapsia pyörii jaloissa. Ja nekin tietää mihin maidot ja makkarat laitetaan jääkaapissa…

  7. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

    Sitähän se perhe-elämä on, pienoiskulttuuria tulvillaan joko avioliitossa tai ilman 🙂 Ihania pienoishäitä!

  8. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Ihan yhtä merkityksellinenhän suhde voi olla avioliitolla tai ilman. Joillekin se avioliitto vain on sellainen luonnollinen seuraava siirto. Kuten minulle. Mentiin miehen kanssa naimisiin lapsemme kastetilaisuuden yhteydessä pienen väkimäärän paikalla ollessa, siispä virallistimme oman pienoiskulttuurisen suhteemme. Se, että vaikuttiko lapsemme syntymä kauan puhutun naimisiinmenon lukkoon lyöntiin sanoisin: Kyllä. Se tuntui oikealta ja kaikki saavat nyt kantaa samaa sukunimeä. Ihan yhtä onnellisia ja samanlainen perhe olisimme ilman, että olisimme sanoneet tahdon. Eikä se eri sukunimikään olisi meistä sen huonompaa perhettä tehnyt. 

    Ei onni ainakaan siitä ole kiinni oletko aviossa vai avosuhteessa. Joillekin se on looginen tapa edetä, joillekin se tuo turvaa ja jotkut tekevät sen silkasta romanttisuudesta. Turvaa ja romantiikka kai voi saada avopuolisoltakin ihan yhtä lailla. Olin yhtä onnellinen ennen avioliittoa kuin nyt. 🙂

  9. Järkky kirjoitti: Vastaa

    Mikään ei muuttunut emmekä edes juhlineet haulikkohäitämme. Nojoo, mentiin sentään vähän parempaan paikkaan syömään ja hotelliin yöksi, ettei sentään himaan hävityksenkauhistuksen keskelle. Emme edes päivittäin muista käyttää sormuksia. Mutta silti se tieto siitä naimisissa olemisesta on tuolla taustalla, tuo turvallisuuden tunnetta jos jotain kauheaa sattuisi ja on se kyllä ajatuksenakin kivaa – olla jonkun vaimo. Pienoiskulttuuria vaalitaan myös, se on se kaikkein kotoisin ja turvallisin asia, se menee ohi sen dokumentin, jonka sveitsiläiskaarti-henkiseen asuun sonnustautunut käräjäoikeuden tuomari meille antoi. Ja asiasta viidenteen: teidän kämppä vaikuttaa ihanalta!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihana kuulla, että on muitakin, jotka aattelevat naimisiinmenoa kuumottavenpana kuin yhteinen lapsi!  Se oikeasti tuntuu jännittävältä, koska siinä on ”vaan” omat päätökset kyseessä. 

  11. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! 🙂

    Ja onnea! <3

    varmasti on hienoa olla vaimo! Itsekin välillä haaveilen ajatuksesta..ehkä joskus..

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Whaat! En mä oo ikinä oudoksunut tai kyseenalaistanut teidän (tai muiden) naimista!? Musta se on ollut aina lähinnä itsestäänselvyys, että otitte ja menitte <3. Hyvä niin. 

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Onnea teille! 🙂 Muistan onnelliset kihlajaisenne! <3

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihanat muistot on teidän häistä ja hienoa ollut seurata teidän liittoa <3 AIDAN TAKAA olen seurannut! 

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihana kuulla! Onnea teille <3 

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Onnea teille sinne turkulaisavioliittoon, aika ihanalta vaikuttaa!! 😉 Eihän se sormus, vaan se ajatus.

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Snif, ihana kuulla!

  18. wilmiiina kirjoitti: Vastaa

    Eeeeeeeih, emmä tota noin tarkottanu, että sinä olisit!
    Vaan siis vaan omana kokemuksena olen huomannut, että joutuu jotenkin kauheasti puolustelemaan meidän päätöksiä tosi monille, vaikka omasta mielestä se on nimenomaan ollutkin juuri se itsestäänselvyys 😀
    Se on vaan jännä huomata miten se tuttavapiiri kovasti määrittelee noi tollaset jutut.
    Kun sillon nuorempana Turussa mun kaikki kaverit meni naimisiin tosi nuorina eikä siinä ollut mitään omituista, mutta se nyt olikin ihan suoraa seurausta niistä ”piireistä” missä pyörin 😀

    Ja tosiaan erittäin jännä miten suurimmalle osalle lapsen hankkiminen on tavallaan avioliittoa paljon helpompi ”ratkaisu”, kun ite ollaan taas aivan liian tyytyväisiä elämäämme, eikä olla hankkimassa lapsia kenties koskaan.

    Onneks ihmiset on erilaisia, muuten elämä olis aika tylsää 😀

  19. Järkky kirjoitti: Vastaa

    Tampere – Suomen Turku. Turku – Suomen Tampere. Näin mutsi kuittaili mulle, kun muutettiin tänne. Mutta siis joo, auvoisaa avoliittoa Nekalaan! Ehkä se hippi sua jonain päivänä kosasee tai sit ei, mutta ei sillä ole väliä koska vaikutatte niin onnellisilta! Sanoo ventovieras täältä muutaman blogikirjoituksen perusteella.

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Niin, en mäkään tarkoittanut, että MINÄ olisin, vaan että whaat, onko ihmisille tosiaan joutunut ”puolustautuun”, että on naimisissa? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tosin nyt kun mietin, itsekin ehkä jouduin vastaamaan monta kertaa, oliko lapsi vahinko. Ikään kuin avaamaan vähän tarkemmin valintojani tai ehkä ihmiset vaan jotenkin vähän yllättyivät raskausuutisestamme.

    Ja niin, en näe lasta ”ratkaisuna” sitoutumiseen. Halusimme lapsen. Toki siinä mietti, että niin sitten tulee sitouduttua tuohon lapsen isäänkin loppuelämäksi, olimme yhdessä tai emme.(Tätä en todella tarkoita, että ihan sama, ollaanko yhdessä vai ei, mutta ainahan sitä miettii, mitä jos käy jotain. Peruslähtökohtona tietysti ajattelimme, että olemme yhdessä aina, meillä on hyvä perhe olla jne) 

    Mutta joo, tätä avioliittoasiaa tulee kyllä mietittyä. Ja hei, tuota lesken eläke -asiaa en edes tiennyt..höm höm.

  21. wilmiiina kirjoitti: Vastaa

    No hyvä että tuli tämä selvitettyä 😀
    Ettei tarkotettu mitään 😀

    Mut siis kyllä, mun mielestä edelleen kun ihmisille ensinnäkin selviää että me ollaan naimisissa, ne vähintäänkin pyörittelee silmiään (silleen salaa) jotenki epäuskoisina…
    Ja siis todellakin välillä jotkut kysyy ihan suoraan et miksi me ollaan tehty tällänen ratkaisu.
    Toki siihen on nyt jo tottunu, me ollaan oltu naimisissa kuitenki jo niin kauan.

    Joo, siis toi ratkaisu oli vaan sana jota käytin paremman puutteessa (oon tyhmentyny ihan hulluna kun istun vaan kotona enkä löydä sanoja :D).
    Enkä mä ole tosissaan koskaan ollut se ihminen joka lähtee tuomitsemaan ihmisiä jotka eivät mene naimisiin. Ei se kuulu mulle millään lailla ja jos ihmiset ovat keskenään onnellisia, niin mikseivät tekisi elämällään niinku itse haluavat, kun ei se ketään loukkaa 😀 (tai ei ainakaan pitäis loukata…)

    Toi leskeneläkehomma on kyl aivan hurja, siihen kannattaa kyllä paneutua 😉

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.