Naapurin muijan vauvakutsuilla oli puhetta tämän ajan 16-vuotiaiden arjesta. Kavereihin pidetään yhteyttä videoilla Snäpissä, jossa ilmeisesti voi hoitaa myös seurustelusuhteetkin suurimmalta osin. Kaikilla pitäisi olla uusin iPhone, jolla saa parhaat kuvat, joita otetaan kokoajan -lähinnä itsestään (filttereitä kuvissa ei käytä enää kukaan!) Hiuksia suoristetaan myös oppitunnilla, nilkat ovat nyt in ja paljaana ja yllättäen muodissa ovat myös gazellet, jollaiset itsekin 16-vuotiaana omistin.
Kaiken mindblowing informaation syövereissä tajusin olevani niin kujalla nykynuorisolaisten meiningeistä, etten enää edes tajua, kuinka pihalla olen. En tule koskaan pääsemään Siwalle hengaamaan. Ei ole asiaa edes roskiksille tai parkkikselle. Ysiluokkalainen minä ei enää koskaan saa ääntään kuuluviin, vaan Vitun kalkkis! -huuto demppaantuu keski-ikäisen kulttuuritädin huovutetun kännykkäkotelon sisään.
Sisäisen ysiluokkalaiseni dumppaantuminen järkytti yhtä paljon, kun pahassa Skam-putkessa toistuva jankutukseni Mulla oli just tollaset vaatteet nuorena, mulla oli noi samat kengät! Mulla oli tollane paita.. jolloin tajusin kuulostavani ja nykyisin jopa näyttäväni isältäni aka master of Kalkkikselta, jolla tosiaan oli tapana jauhaa jostain kaksikymmentä vuotta vanhoista vaatteistaan. Että ympäri mennään ja yhteen tullaan! Just tollaset samanlaiset!
Hennatun tukkani alla tajusin olevan huomattavasti helpompaa juosta Eastpackin reppu polvitaipeissa roikkuen kuin yrittää saada kaksikymmentä vuotta vanhoista asioista jauhavaa käppyrää tajuamaan vuotta 95. Kohtalokseni jäi välinpitämättömästi pyöräytellä kajalilla rajattuja silmiäni. Että tuskin oli ihan samanlainen slipoveri sillon joskus vittu seitkytviis. Ihan menetetty tapaus! Ei se tajuu.
Jonka jälkeen lähdin vastarakennettuun koulumme tietokoneluokkaan, johon _jouduimme_ kerran viikossa pariksi tunniksi opettelemaan ohjemien (kuten Word ja Paint) käyttöä.
Intternetti ei vielä ihan meinannut aueta käsityksenä, eikä muutenkaan, mutta joskus harvoin yhteyden pelittäessä onnistuimme koulun koneilla opettajalta salaa ”surffaamaan” (äärimmäisen hitaalla aallolla) chattiin. Nimimerkki soturi avautui päässeensä pitkäaikaisista saatananpalvontapiireistään, mutta olevansa edelleen koukussa viiltelyyn ja oman verensä juomiseen. Koulukuraattori kehoitti katkaisemaan atk-keskusteluni soturin kanssa ja telkusta puski saatananpalvontahommiin hurahtaneista kertovia ajankohtaisohjelmia, joissa esiintyvien henkilöiden ääni oli muutettu madaltamalla ja hidastamalla. Joku hullu oli potkinut hautakiviä Lamminpäässä.
Lukion ekalla hihitimme tapailemani pojan jättämää viestiä, jota kuuntelimme ystäväni äidin puhelinvastaajasta! Hei Pirkko sulla on kyllä pirtee ääni… Ja yksi ystävistäni tapasi öisin soitella kotimme lankapuhelimeen ja lyödä äidilleni luuria korvaan, sillä hän kännissä unohti minun olevan ehkä kaveripiirini ainoa kännykätön luuseri.
Matopelit, tekstiviestit ja soittoäänivalikoimat olivat kaikki uskomatonta highteckiä -puhumattakaan kännykän tuomasta rajattomasta vapaudesta, joka ylettyi huomattavasti pidemmälle kuin huoneeseen vedetty lankapuhelimen johto. Kukaan ei enää koskaan tulisi kesken puhelun linjalle ja kysyisi Kuka siellä on? No en miä mee pois, ennen ku siä kerrot, kenen kanssa siä juttelet.
Ah matkapuhelimen tuomaa yksityisyyttä! Ja mahdollisuutta soittaa vaikka kaupungilta -ennen olimme suunnilleen etsineet toisemme kavereiden kanssa grillillä tai koululla tai Tampereen keskustassa, sopineet tunteja aikaisemmin tapaamisia sinne tänne. Itse soittelin lukiossakin vielä aika pitkään milloin mistäkin puhelimesta -jopa puhelinkopista kotiin (ja vähän muuallekin).
Mielenkiintoisia tyyppejä ei voinut tökätä tai tykätä Facebookissa, somessa ei voinut etäisesti vaivihjailla viikonloppusuunnitelmistaan toivoen jonkun huomaavan tai huolettomasti kysellä tsättiboksissa kuulumisia. Vaihtoehtona oli suoraan soittaa puhelu, jota ei tietenkään kehdannut tehdä, joten oli pakko hankkiutua mestoille, jossa on edes pieni mahdollisuus törmätä uusiin puolituttuihin, joihin haluaisi tutustua. Kaverin kaverin bileisiin, jossa joku tuntee jonkun. Kuulin sen kaverin serkulta, että se ja ne on ehkä on tulossa sinne sen kaverin kanssa.. Mennään sinne, ehkä me nähään ne siellä! Tilanteisiin oli pakko hankkiutua, jos kehenkään halusi tutustua. Ja kun niin kävi
– kaikki törmäämiset olivat kohtaloita, kirjoitettu tähtiin.
Ensimmäisen kunnon halpavaatekaupan (Hämpin iso H&M) auettua hämmästelin vaatteiden hintoja sekä kaupassa olevien vaatteiden määrää sekä ennen kaikkea tarjontaa. Rekeissä tosiaan oli tarjolla juuri sen hetken muotivaatteita -joita oli ehkä nähnyt Monicalla, Rachelilla, Dawson´s Creekin jengillä tai Mel B:llä tai C:llä Suosikin jutussa. Koko teiniajan olimme tottuneet (vaihtelevalla menestyksellä) improvisoimaan Seppälän, urheilukaupan ja Sokkarin kamoista jotain (aika) _vähän_ Gwen Stefanin suorien housujen ja verkkatakin tapaista. Kalkkis toi Amerikasta työmatkoiltaan Leviksiä, joiden malli tai jopa kokokin oli välillä vähän sinne päin, koska ei se tajunnu. Mikset sää lukenu sitä lappua, minkä mää kirjotin! Nää ei tosiaan oo 501:set!
Puin ne silti, koska ei muitakaan ollu ja olihan ne sentään Levikset.
Ysärinä löysä villapaitani oli kaukana sensuellista jättineuleesta, vaan hoidin homman hankkimalla helvetisti liian ison (esim isän tai äidin) villapaidan, jonka hartiat valuivat kyynärpäihini ja hihat roikkuivat pilotin hihoista polviini. Ihan pokkana otin isäni kaapista myös valkoisia kauluspaitoja, joiden päälle puin tyköistuvan paidan jättäen vain kaulukset ja helman muodikkaasti näkyviin. Farkkuja raaputeltiin kynsiviiloilla, flanellipaitoja modattiin solmimalla, poolokauluksen päälle puettiin bandana. Pantakorut tehtiin itse, rastat tehtiin itse, kynnet lakattiin itse. Samoilla kynillä rajattiin huulet ja silmät.
Edelleen miellän uskottavan ysärilookin syntyvän vähän huonosti istuvista ja oudosti yhdistellyistä vaatteista. Kunnon ysärilookissa leijuu tuhnuus sekä tarkoitukseton sattumanvartaisuus. Nykyisin saatavat sirot flanellipaidat ovat mielestäni täysin äkkivääriä, vaikka sellaisesta kaksikymmentä (!!!) vuotta sitten kuumeisesti haaveilinkin.
Edelleen kiitos päivästä, jona skeittareiden aloittama pipomuoti valui Suomeen asti, eikä enää ollut pakko painella parinkymmenen asteen pakkasessa lakattu tukka niin jäätyneenä päähän, että kärsin saamistani paleltumistani edelleen. Pipopakon tilalle astunut Tunnilla pipot pois -sääntö tuntui täysin absurdilta.
Onnekseni ysärille virtasi myös retrovaatebuumi ja kirppiksiltä löytyi vanhoja sammareita ja 70-luvun verkkatakkeja (jollaisia myös eräät jankuttajat olivat nuoruudessaan käyttäneet ja tekivät sen harvinaisen selväksi!). Välihuomio: KAIKEN TÄMÄN INFORMAATION JÄLKEENKIN AIJON SILTI HANKKIA KESÄKSI GAZELLET. Omistin sellaiset kaksikymmentä vuotta sitten ja tulen omistamaan sellaiset myös tänä vuonna.
Muotivirtaukset tulivat Suomeen jäljessä ja maltillisesti, vähän riippuen sen hetken tv-sarjojen kausista, elokuvien levityksestä ja MTV:n musavideoista! Oih, MTV oli Music Television, josta tuli musaa ja jonka kautta kuuli uutta musiikkia sekä uutisia koskien uusia artisteja. Sanomalehdestä luettiin illan telkkariohjelmat, joita katsottiin kun niiden lähetysaika oli. Toki hätätilanteessa pystyi nauhoittamaan lempiohjelmansa jakson VHS:lle, joka piti heti piilottaa ennen kuin kuin eräät kaksikymmentävuotta sitten samanlaisia 70-luvun vaatteita käyttäneet aikakapselissa elävät dinosaurukset nauhoittivat formuloita päälle!
Sanomalehdet luettiin ja erityisesti ulkomailta tuodut muotilehdet olivat musavideoiden tavoin ikkunoita isoon maailmaan. Kiperät kysymykset ratkottiin Ekin palstoilla, tyttöjen- ja naistenlehdissä tai jäivät ratkaisematta aiheuttaen unettomia öitä. Kukaan ei voinut katsoa vittu googlesta, mitä KVG tarkoittaa tai onko klitoris oikeasti Suzuki PV:n osa.
Green Lime oli aika myrkkyä, mutta Gin Lemonin sai nopeasti alas ja ylöskin. Ravintoloissa ei rampattu ja ennen kuin aivan eksoottiset pussinuudelit löivät läpi, opiskelijat elivät makaroonilla ja ketsupilla, mutta yhtäkkiä kauppoihin tuli uusia tuotteita. Kukaan ei ollut koskaan syönyt sushia -itseasiassa raaka kala ja levä olivat täysin läppiä! Ei kai kukaan nyt sellaisia oikeesti syö, ah haha hahahahhaa! Joku tunsi jonkun, joka oli käynyt Bangkokissa –kuulemma vähän erikoinen tyyppi. Sellainen reppureissaaja ja maailmanmatkaaja, joka ei osaa asettua ja varmaan käytti jotain huumeitakin siellä.
Eksoottista ja spessumpaa herkkua olivat toustit ja pirtelöt. Viikonloppuisin haettiin Kotipitsan perhepitsa, jonka mukana sai oransseja lätkäkarkkeja jälkkäriksi. Jossain kuulemma saattoi tilata pitsan kotiinkuljetettunakin -vähän niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Sepä se vasta olisi elämää!
Ja voi, kuinka kaikista villeistäkin tyylikokeiluista huolimatta, olisin halunnut tähän tekstini kylkeen muutaman vanhan valokuvani, mutta kuvia ysärinä ei luokkaretkiä, matkoja ja sukujuhlia lukuunottamatta suuremmin otettu. Kaikki teetetyt valokuvat makaavat jossain porukoiden vintillä. Minulla ei ole yhdestäkään teinivuosieni ateriasta valokuvaa, mikä toisaalta vähän harmittaakin.
Olisi ollut mukava nähdä suikalepaisti tai janssoninkiusaus pitkästä aikaa -sekä tummalla kajalilla kehystetty epävarmasti pälyilevä kaunis katse täynnä suuria unelmia.
Sitä miettii, miten netti, some, halpalennot ja digikuvat muuttivat maailman niin nopeasti, kunnes huomaa Skamin teineillä samanlaiset kengät kuin aikoinaan itsellään ja toteaa tässä menneen VITTU KAKSKYTÄ VUOTTA!
Ja ai niin. Kahvi oli vittu kahvia.
Oi rakas ja rankka nuoruus.
(Edit: Löysinhän niitä vanhoja kuvia, tsekkaa tästä hieno lookki!)
LUE MYÖS:
KUVAT: Clueless: Nicole Bilderback/Courtesy of Simon & Schuster /http://www.vanityfair.com/hollywood/2015/06/clueless-oral-history-20-anniversary
Romeo & Juliet / Twentieth Century Fox,
Spice Girls / www.glamour.com/about/spice-girls
, Kids/ Guys Upstairs, Independent Pictures, Miramax, Shining Excalibur Pictures,
The Craft / Columbia Pictures,
Courtney Love & Curt Cobain / www.courtneylove.org,
No nymmääsitten itken ja nauran täällä yhtäaikaa. Laitan sulle ihan any time kuvia janssoninkiusauksesta ja suikalepaistista ja jauheliharisotosta. Just say the word.
Oulusa muotiin tuli myös ulkosaumoistaan aukileikatut ja kukikkaalla kankaalla levennetyt farkut, ribbipoolojen ja flanellipaitojen lisäksi. Party Zone -discossa (K-15) oli perjantaisin keskimäärin kerran tunnissa hitaat: mimmit kiersi rinkiä yhteen ja kundit toiseen suuntaan (kyllä! kovin kätevää moinen!). Keskellä sitten uskaliaimmat tanssi mm. Twin Peaksin tunnarin tahtiin. Green limet, ginlemonit, pink catit, peach kossut, hölmöilevät omppupomput, kaikki tuttuja myös täällä. Muille kuin itselleni, tietty ;-).
Että yhtään en haluaisi olla enää se tulevaisuudesta tietämätön, kirkassilmänen mutta ahdisteleva teini, ja sitten ehkä vähän kuitenkin. Nelikymppisiä nimittäin saatetaan hyvinkin viettää 25-v. synttäreideni ’come as you were in 1993’ -teemalla.
Joo, voihan ribbipoolot ja kyllä meilläkin taisi siinä ihan ysärin alussa olla niitä kukkakuoseilla levennettyjä lahkeita… Sellaisilla sitten vaan sinne sun come as you were -bileisiin ja omppujytä kainaloon..vieläköhän niitä saa? 😀 😀
Kiitos Maiju tästä tekstistä! Täyttä asiaa ja rakkautta ysäriin <3 Mutta mitä ja missä se 20 vuotta muka on?!! Työni puolesta nään koulussa joka päivä näitä nykysiä kajalisilmiä – ja ne todella näyttää häkellyttävän paljon samalta kun omina yläastevuosina. On meikkipuuterikerrosta ja ruskeeta mattahuulipunaa, noista vaatteista puhumattakaan. Jopa kuuntelevat samoja biisejä. Ja sitten sitä ajattelee, että rakkauttahan se vain on kaikki. Ihania tyyppejä. Kirjotat taitavasti!
Sepä se, tuntuu kuin aika olisi jäätynyt, hah 😀 Me kun ei olla vanhennuttu YHTÄÄN!
Mutta ihana kuulla, että sama meininki ja jopa sama tyyli <3 JA MUSA. Kai aina sanot, että kyllä minäkin kuuntelin tätä samaa 20 vuotta sitten, mää kuuntelin tätä jo ennen ku te ees synnyitte!! ?
Tyyli- ja vaatemuisteloita lukiessa mahaa käänsi mutta voi onni, loppu hyvin ja kaikki hyvin, musat pelasti! Ihana 90-luku! <3 Ei ikään enää uudestaan silti mutta musapuolta voi ihan hyvin kuunnella. 😀
JOo, kaikki tyylikokeilut voi (LÄHES) aina kuitata hyvällä musamaulla ;D
Nyt tuli itku ja nauru samaan aikaan! Koska vittu 45-v tänä vuonna. Mun teinit (15-v.) pukeutuu just niin upeasti. Äitinä mun velvollisuus on taivastella ja huokailla, mutta salaa olen kateellinen!
Napapaita ei vain taida olla enää mun juttu… ja kyllä mullakin oli 25 vuotta sitten pitsitoppi ja hähhähhää! minä käytin sitä ilman ristikoita.
Pitsitoppi ja tummaa mattahuulipunaa. Oi Niitä aikoja!
En kaipaa takaisin. 😀
Mä lainasin sujuvasti isoveljen neulepaitoja ja kerran jopa sen armeijan lomahousuja kun se nukkui aamusella vielä kun lähdin kouluun… Oli jätkä ollu ihmeissään että mihis svidduun mun housut on hävinny. 😀
No niin! Tämä muotihomma kyllä on visto. Kun olin yläasteella (paljastuu tässä jo syntymävuosikymmeneni), tiedostavimmat tyypit pukeutuivat 70-luvun kirppisvaatteisiin. Muut nykyajan normcoreen. Minulla oli 70-luku -style eli omien vanhempieni nuoruusmuoti. Myöhemmin (lukiossa) toki järkiinnyin (?) ja siirryin Levis 501 ja 510-aikakauteen, kera Nirvana-henkisen ruutupaidan.
Nyt olenkin niin vanha, että nämä 510:t ja ruutupaidat ovat taas muotia. Minä en niitä enää pue, kuten eivät vanhempanikaan suostuneet 70-lukutyyliin enää uudelleen.
Nilkat paljaana mopolla 20 asteen pakkasessa -ideaa en tule koskaan tajuamaan. Menenkin tästä katselemaan netistä vanhoja Hittimittareita. Niitä, joissa on Timo T.A. tai Mikko Alatalo.
JOo, juurikin tuota _tiedostavaa_ lookkia hain jossain vaiheessa ihan huolella kaikilla kirppisvaatteilla. Loppu se skeittifarkuissa reppus elässä pyöriminen ;D Ja sitä ennen oli ollut kunnon grunge meno, villapaita polvissa..kyllä tuli ehkä kokeiltua ihan kaikki ja vaihdeltua päivittäin, koska ehdin hillua myös spice girls -tolppakengissä.
Ja tämäpä se erottaa, itsehän saatan edelleen lähtee virtaamaan muodin mukana, vaikka nykyisin toki vähän maltillisemmin.. Kohta ne teinivaatteet päällä taas tuolla, voi huoh! Ehkä sitten kun omat lapset vähän kasvaa ja sanoo, äiti lopeta, toi on vähän noloa, niin sitten lopetan ja pukeudun ikäisilleni sopivasti 🙂
Kuinka monta kertaa oonkaan naureskellut, että me oikeasti mentiin yläasteelle LENKKARIT ja jätti iso (isän) paita päällä. Noh, kuinkas nykyään: lenkkarit ja jätti isot (ei isän) paidat päällä. Hassua!
(Mutta parempi tämä muoti on kuin ne 2000-luvun vaihteen napaan ylettyvät toppatakit… hyrrrrr)
JOO! Nykyajan ”normcore” on ysärin ”no-ei-ole-muitakaan-kenkiä-kuin-nämä-lenkkarit-core” 😀 😀
tuttua samaa nuoruutta elettiin :D. Mä muistan, kirppareilta ostetut vanhat vaarien pitkähihaiset aluspaidat., joihin leikattiin peukuille aukko. Kyllä sitä oltiin niin grungea.
Jahas, muistan paidat, mut me ei tajuttu peukkuaukkoa… 🙂
Kiitokset tästä pienestä hetkestä menneisyyteen. Oi niitä aikoja!
No niinpä! 🙂
Mutta missä on lätykät purjehduskengät ja nahkasuikaleilla koristellut farkut, kaikki se inkkarimuoti? Ja mullakin oli ne kankaalla levennetyt farkut. Ja pikeepaita tietenkin.
Ysärillä olisi pidetty kyllä mielenvikaisena, jos joku olisi ruoka-annoksesta kuvia ottanut. Tai itsestään.
Oliko ne ysärin alussa? Vai kasarina ne purkkarit? 🙂
Kiitos Asikaine tästä tuttuakin tutummasta aikamatkasta. Loistavasti maalattu ajankuva!
Kiitos kommentistasi! 🙂
Luin kaikki tekstit alusta asti, mahtava blogi!! Nyt on sama fiilis, kuin järjettömän Netflix setin tai hyvän kirjan jälkeen: mitäs nyt????! =D
Tästäkin selvitään, kai ny! Ja oli kai mulla joku omakin perhe ja elämä tuolla taustalla jossain… Uusia kirjoituksia ja kevätpäiviä odotellessa siis 🙂
Jee, hei kiitos kommentistasi ja lueskelustasi! Vähänkö tuli hyvä mieli, meikä on netflixi!!
Toivottavasti tulet jatkossakin tänne lueskelemaan!
Oih…ihan meni kylmät väreet koko ajan kun luin! Niin tuli elävästi mieleen oma ysärinuoruus, ihana ja kamala, enkä mistään hinnasta sitä kyllä haluaisi uusiksi elää?
Niin, sulla on niin kauan sun nuoruudesta ku sä oot ton ikäinen. Kaksyt vuotta, hehee, sehän on ikuisuus teini-iästä. Ai nii mut vittu mähän oon ihan saman ikäinen ku sä. KAKSKYT VUOTTA?? Mitä??? Mulla oli lukiossa sit huipputrendikkäät matalat farkut. Mikä ois sensuellimpaa kuin g-stringeillä koristeltu persvako??? Seksikkään huipentuma oli sellaiset strassilla koristellut. Mmmmm, tästä alkaa työmiehen viivani, wink wink.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Sellainen takaisinpaiskautuminen jopa kuuntelematta noita biisejä, että huhheijaa.
Maailman parasta tekstiä, liikuttavan nostalgiaryöpyn ohella!
Ai jeesus. Iski sieluun ja vähän joka paikkaan. Järkyttävä ja ihana nuoruus tuli siinä sit yllättäin ja pyytämättä täyttämään mieleni tekstisi kautta. Samalla kun luin omia janssoneitas ja leviksiäs niin iski atk-tunnit, valkoset farkut, pink pantherit ja gin lemonit, fritsut ja yöpukuhaalarit mieleen. Mulla on nyt tällä hetkellä itelläni teinari, joka on samanikäinen kun itse olin kun kävin festareilla ekaa kertaa kavereideni kanssa. Sillä erotuksella et ite vedin kännit puskassa porukoilta pöllityllä käymässä olevalla kotiviinillä ja sit tässä ajassa taas omaa teinaria en päästä hikiseen ees elokuviin kavereitten kanssa. Mitenhän tästä keski-iästä oikein selviää kun ei ole selvinnyt ees omista nuoruusvuosistaankaan vielä kunnolla. 20 vuotta. Aika kova.
Voihan fritsut ja Gin lemonit ja Sinä&Minä -lehdet…Ihana kamala ysäri. Sen eläneenä ei varmana päästä ketään elokuviin tai mihkään muuallekaan 😀 Apua!