Terveisiä perseestä

 

Terveisiä remontin keskeltä  perseestä! Oltuani viikonlopun evakossa Hipin homobileiden tieltä palasin tiistaina toiveikkaana kotiin: Hippi sanoi tehneensä keittiön purkamisen ja pohjatyöt valmiiksi. Voisimme aloittaa tällä viikolla keittiön rakentamisen. Saapuessani vaaleanpunaisen talomme pihaan vanha keittiömme tervehti roikkuen vielä puoliksi ulkona keittiön ikkunasta ja vanha lavuaari yritti epätoivoisena paeta kierrätyskeskusta esittämällä ulkokeittiötä keskellä (muuten niin hienoa) puutarhaamme.

Hippi oli tosiaan vapaaviikonloppunsa aikana ’tehnyt’ ’pohjat’ ’valmiiksi’. (Saatanan hippi!)

kuva.JPG

Kannettuamme Naapureiden kannettua uudet keittiökalusteet olohuoneeseemme aloitimme tiistai-iltana urakan, jonka aikana poistuimme keittiöstä ainoastaan rautakauppaan hakemaan liisteriä tai kulmakioskille ostamaan kaljaa. Leviksiini on ilmaantunut uusi kivipesu, Hippi on alkanut etunimen sijaan kutsumaan minua sukunimellä ja tiedän, millaisille jutuille nauraa aamuneljältä maalatessaan kattoa. EI MILLEKÄÄn! 

Se on nyt ihan hyvä noin! Tähän eteen tulee kuitenkin kaappi! Kuka sitä kattoo! Anna nyt tänne se! Otatko tän sahan pois miun jalasta! Ei noin! Onko ne virrat nyt pois ei? Otatko munkin tai nakkeja? Keitetäänkö lisää kahvia? Anna tänne se! Älä sitä nyt siihen paa! Ehtii tässä kaks tuntia nukkua ennen sähkäreitä. Oho toi tippu tuolta. Ais saatana! Kato, mitä täältä takaa löyty!  ovat olleet toistuvia hokemia.

Parisuhde olisi koetuksella, mikäli sellainen ehtisi Asikaisen ja Kaken välillä olemaan.

kuva.JPG

Muutaman päivän aikana keittiössämme on käynyt kaksi sähkäriä, kaksi nokikolaria, yksi palotarkastaja, yksi putkimies, kaksi kodinkoneliikkeen kantajaa, keittiöasennusystävä sekä useita naapureita auttamassa rakentamisessa, lainaamassa työkaluja sekä tuomassa puuttuvaa HDL:ää*. Koko keittiöremontti on äärimmäisen perseestä ja olen valmis syömään hattuni sekä kaikki valheeni remontista kivana elämäntyylinä, mutta jos tästä jotain hyvää on revittävä: ihmiset ovat parhaita!

Kaikki duunarit ja tarkastajat, viimetingassa lyhyellä varoitusajalla apuun soitetut ja ruikutetut ammattilaiset ja assarit, ovat kaikki olleet joustavia, hauskoja ja avuliaita. Joo, kyllä tää tästä saadaan hoitumaan! Kävin tukusta teille myös sellaisen vesivahinkovaroituspiipparin. No kaimmää ny ennen juhannusta ehin siinä vielä poiketa! No ei erikseen tarvi kahveja keittää, mutta kyllä mää otan, jos sulla kerran siinä on. Joo, kattotaan tää pistorasian paikka kohdalleen! Emmää tätä ehdi tekeen, mutta mää soitan muv veljen tänne, jos se vaikka joutais. Joo, meillä on, mää tuon teille lainaan! Tää tiskikone periaatteessa toimii nyjjo, jos sää vaan vedät jatkarin tähän. Mää käyn kaupassa, tarvitteko jotain.

Fiilistellessäni yöllä kahdelta liisteripurkki kädessäni parhaita Jukeja ja Lasseja, Hippi totesi Niin, ne on kaikki miehiä! Naapurin muijaa ei kuitenkaan sovi unohtaa. Hei mennään tonne maaliosastolle kattomaan, oisko se hyvännäköne myyjä nyssiellä!

kuva.JPG

Ihanaa juhannusta! Itse ajattelin kerätä kukkatapettia tyynyn alle ja nahdä unia tulevasta unelmakeittiöstä! Nyt täytyy mennä, Avotakka soittaa!

 

HDL=hyvää duunifiilistä

Share

11 kommenttia

  1. sanninen kirjoitti: Vastaa

    Hah! No niin, nyt alkaa kuulostamaan meidän elämältä rempan parissa. Tsemppiä! Teiän keittiöstä tulee ihanin.

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀

    Hieno tulee, mutta semppiä tarvitaan <3

  3. Lähiöleidi kirjoitti: Vastaa

    Hah-hah, hauska! ”Saatanan hippi” 🙂 Ja kivoja kuvia sivupalkissa, ”real life”.

  4. ellu. kirjoitti: Vastaa

    Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella, että meillä ei käynyt yhtäkään sähkäriä/putkaria/muutakaan ulkopuolista ”ylimääräistä käsiparia”! :O Olisin muutaman kerran sellaisen tänne kyllä ottanut, ihan vaan varmuudeksi.. mutta hyvinhän se näytti näinkin sujuvan 🙂 Ja hei, sitten on ihan parasta, kun saa laittaa tavarat uusiin kaappeihin ja kun kaikki alkaa oikeasti näyttää valmiilta! Siinä unohtuu ne torailut ja vääntäminen, kun näkee kättensä jäljen! 🙂

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! Kyllähän se välillä naurattaa…

    🙂

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Meillä ei olisi kyllä tullut ilman apukäsiä hommista välillä mitään..

    Ja juu, sitä hetkeä odottelen, kun pääsen noita uusia hienoja kaappeja järkkäilemään. Siihen vaan tuntuu vielä olevan aika pitkä aika..

    Hyvää kesäilyä sinne 🙂

  7. bramasole kirjoitti: Vastaa

    Anteeksi, mutta repeilin tälle niiiiin paljon.. 😀 Jotain niin tuttuakin ja toisekseen, niin hauskasti kirjoitettu! Kiitos tästä 🙂

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Saat anteeksi ja ole hyvä 😉

    Ja jos on tuttua,  niin tsemppiä sinne myös!

  9. Nata - White Trash Disease kirjoitti: Vastaa

    tuttua hommaa!! huh, onneks ohi ja lopputulos kaiken sen saatanallisen säätämisen arvonen! tsemppii!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos!

    Sun keittiön keittiön ennen ja jälkeen kuvat näyttää kyllä hyvin homman määrän. Huh huh. Mutta todella hieno se myös on, eli ehkä kannatti kuitenkin.

    Nyt täällä jo tehdään sähköjä! Jos huomenna jo saisi tiskikoneen päälle ja uunin paikalleen. (toivo elää, että jo tänään…)

  11. Nata - White Trash Disease kirjoitti: Vastaa

    mulla oli sähköt viimeisenä to do -listalla, koska mitään ei vedetty uusiks, vaan vaihdettiin vain rasiat. ja tiskaria ei itselläni ole, enkä uunia ole vielä kertaakaan käyttänyt haha. eli olette jo voiton puolella, jos meitsinkin on pärjännyt ilman 😀

     

Vastaa käyttäjälle bramasole Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.