Täydellinen lomakohde lapsiperheelle

Alkukesän remppailuiden ja lomareissujen jälkeen mietimme Berliiniin lähtöä. Mietimme Italiaan lähtöä. Mietimme mökille lähtöä. Mietimme Kaunissaareen lähtöä. Mietimme, mihin _oikeasti_ haluaisimme lähteä?

Tutustuttuamme mielenkiintoisiin lomakohteisiin, valitsimme hauskan ja helpon vaihtoehdon, jossa varmasti riittäisi aurinkoa aamusta iltaan sekä tekemistä koko perheelle. 

kuva.JPG

Pakkasimme vaaleanpunaiset lasimme ja lähdimme tresorttiimme, jossa kukaan ei ärsyttävästi ole varannut aurinkotuolia pyyhkeellä tai vaadi käyttämään uimahousuja. Altaalla oli hyvin tilaa. Aamiaspuffetissa oli tarjolla banaanikakkua ja mustikkapiirakkaa. Halutessaan sai ottaa molempia. Kahvi tarjoiltiin pöytiin.

kuva.JPG

Altaalla riitti leluja lapsille, eikä vesisodassa ollut sääntöjä. Kaikki olivat vapaata riistaa ja mua ei saa sitten roiskia tai ampua oli sodanjulistus.

kuva.JPG

Puljaamisen lisäksi tresortissa oli tarjolla myös muita kivoja aktiviteetteja. Allasbaarin coctailit ja hedelmät olivat kohtuuhintaisia ja raikkaita. Iltapäivällä saattoi myös piipahtaa paikallisessa ravintolassa syömässä laatuhamppareita.

kuva.JPG

Iltaisin kokoonnuimme ruuhkaisiin grillijuhliin, joissa tutustuimme muihin lomalaisiin.

kuva.JPG

Maistelimme eksoottisia herkkuja, kuten ananasvartaita hapanimeläkastikkeellal, uusia pottuja, maissia ja makkaraa.

kuva.JPG

Aina lomakohteeseen sattuu muutama _vähän_ vauhdikkaampi ilonpitäjä, mutta kyseisen seurueen mekkala ja sekoilu ei ollut häiriöksi.

Taidamme jäädä tänne vielä muutamaksi viikoksi! 

 

PS. Terveisiä tutuille. Postilaatikkoa ei tarvitse tyhjentää!

 

Share

6 kommenttia

  1. Kesähattu kirjoitti: Vastaa

    Ei kai kotiin tarvitse varsinaisesti lähteä 😉 pieni lapsi ei kaipaa mitään sen erikoisempaa kuin saippuakuplat ja vesileikit kesällä, ulkomailta on turha hakea elämyksiä. Ja Italia ja Saksa, siellä on nyt tuskasen kuumaa!

  2. Galla kirjoitti: Vastaa

    Oon sattumoisin käynyt joskus samassa kohteessa. Ilman omia lapsiakin on kyllä suosikkikohde!

  3. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Niin, tämä oli tietty vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettu.

    Ja itseasiassa olimme naapurin pihassa 😉

    Hyvää kesää sinne!

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tervetuloa uudelleen!

  5. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Miksi noissa teksteissä on aina välillä noita ala_viivoja_ne_on_todella_ärsyttäviä

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tällästä tää nyt vaan _on_

Vastaa käyttäjälle Galla Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.