Tähtibloggaaja Asikaine – Marja Hintikka Live

Tyypillisenä media-alan työläisenä muistan työharjoitteluni telkkarissa, jossa itselleni tuli jokseenkin puskista uskomaton kamerakammoni. Kyseessä ei edes ollut perinteinen apua-miltä-mää-näytän -kohtaus, vaan yllättävä jäätyminen, vaikka tehtävänä oli vain kävellä jättimäisen gorillapuvun kätkössä lastenohjelmien lavasteissa (oleellinen osa media-alan opintokokonaisuutta ja muutenkin tarpeeseen tullut taito).

Lopulta jäätynyt gorilla seisoi juontajien takana tuijottaen suoraan kameraan, kunnes hätkähtäen perääntyi pois lavasteista kysymään itseltään why me!? Parin viikon päästä istuin mediamogulihaaveet särkyneenä rotsi auki levy-yhtiössä työhaastattelussa. Siis mää oon aina tykänny iha hirveesti muusikois..musiikista!

Jännitän kameroita, enkä ole ihan luontevimmillani kuvissa.

Näyttökuva 2016-1-19 kello 9.06.04.png

Mutta fotogeenin puuttuminen tai gorillahomma eivät estä hankkiutumasta uusiin tilanteisiin, kuten Marja Hintikka Live -ohjelmaan.

Olin eilen suorassa lähetyksessä yleisössä Tähtibloggaaja-vieraana ja jännitin pientä puheenvuoroani viikon. Pieni homma, iso hässäkkä. Onneksi on ystäväpiiri, jotka uskottavasti jankuttivat hyvin se menee, se menee just hyvin! Et näytä lentoemännältä, eeet, hyvin menee! sekä kampasivat homssunutturani ja läpyttivät olalle.

P1180367.JPG

Naapurin muija lähti tietysti messiin, lainasi paidan, osti matkaliput ja antoi junassa leijonapatukan sekä kokiksen käteeni. Ja sit mulla on nää kaikki uudet sisustuslehdet, mitä sää haluut lukee? Pasilan Hesestä haimme mukaamme lisää groopieita tsemppaamaan. Ihanat! 

Kotonakin kivasti kannustustettiin.

P1050352.jpg

– Hei arvaa mitä, mut pyydettiin sinne Maria Hintikkaan bloggaajavieraaks!

– Ai oikeesti!?

– No joo joo, vähänkö kivaa!

– No on.. joo.. varmaan…

– No on!

– Mie en sitte lähe sinne minnekkää.

– No eksää voi lähtee mun mukaan sinne tueks, kum mua jännittää.

– E!

– No mut sinne yleisöön istuu mun vieree.

– E!

– Tai ees sinne saattaan, johki oottaan sinne aulaan.

– E!

– Siis oikeesti, tuut mun tueks mukaa ku mua jännittää!

– E!

– Kiva, kussää kannustat mua!

– Kyllä mie sinnuu kannustan, mutta mie vihhaan kaikkee tollasta…Mie vihhaan kaikkia gaaloja ja kaikkia tollasia siun ahistavia pönötysjuttuja, emmie, mie en lähe mihkää.

– No oonko mää ikinä pakottanu sua mun kanssa pönöttään yhteenkää gaalaan, aina mää meen yksin?

– Kerran sinne yhteen pakotit miut…

– ..!!?

– Houkuttelit ilmasella viinalla ja Chisulla.

– No mutta tää on ny iha eri juttu.

– Emmie lähe ennää mihkää. Mutta mee sie ja pie sie siellä hauskaa. Mie kannustan sinnuu kotona, mie voin kattoo sen telkkarista.

– Voit kattoo telkkarista?!

– Joo.

– Kiitti hei.

– Ole hyvä.

Näyttökuva 2016-1-19 kello 9.06.28.png

P1180364.JPG

Onneksi ohjelmassa oli symppiksiä vieraita (mahtava Jani Toivola!) ja yleisössä oli rento tunnelma. Reipasta ja iloista sakkia oli saapunut paikalle. Itsekin kerkesin jopa rentoutua nauttimaan tunnelmasta ja ihan hyvinhän kaikki meni.

Jakson aiheena oli sinkkukateus, perheellisten ja perheettömien keskinäiset kateuden aiheet. Monella tapaa mielenkiintoisesta teemasta riitti kevyempää keskustelua, mutta toki toteutumaton perhehaave on myös herkkä ja henkilökohtainen asia puhua. Nostan stetsoniani ohjelmassa keskusteluvieraana olleelle Heidi Suomelle rohkeasta esiintymisestään ja hienosta elämänasenteestaan.

Vaikka olen onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani ja rakastan vauva-aikaa, itselläni on tapana kriisailla käpyyntymisestäni ja välillä haikailla oikeastaan vaan ihan kaikkea, mitä muilla on ja itsellä ei. Pitäisi muistaa keskittyä omaan suoritukseensa tai ihan jopa suorittamattamuuteen, nähdä omat onnenkohdat tarkemmin, eikä vilkuilla naapurin nurtseja. Paitsi jos siellä on grilli kuumana tai uima-altaassa vedet.

P1180365.JPG

P1180361.JPG

Meillä oli kiva reissu ja paluumatkan ravintolavaunussa riitti tunnelmaa tutustuessamme Slipknotin keikalta palaavaan porukkaan. Itselläni on vähän huono ennakkoasenne kyseistä bändiä kohtaan heidän kerran tultua Roskildessä paikkaamaan viimetipassa peruuntunutta David Bowien keikkaa. Whaaaat. Se olkoon toinen tarina.

Eilisen Marja Hintikka Live -jakson voi katsoa YleAreenassa!

Lisäksi keskustelu jatkuu tänään myös lemppariradiokanavallani, Yle Puheella, klo 16.00. Kannattaa kuunnella.

 

Onnellista viikon alkua kaikille ja kiitos vielä kannustusporukalle! Meikällä on parhaat groopiet.

 

PS. Eihän se toki Slipknotin vika ollut, mutta jotenkin siitä jäi sellanen..

 
Share

29 kommenttia

  1. Norps kirjoitti: Vastaa

    <3 Hyvä sä!!!

  2. sanninen kirjoitti: Vastaa

    Miks et mainostanut jo kuukautta ennen päivittäin!?!

  3. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mää halusin vaikuttaa sellaselta mystiseltä ja eteeriseltä…

     

    (Koska mua jännitti! ja pelkään, että mokailen, niin otin tälläsen ei puhuta siitä -linjan!)

  4. sanninen kirjoitti: Vastaa

    Sun blogikin on niin mystinen ja eteerinen! 

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ihanaa! Sellasta juttua tässä on haettu! UTUSTA!

  6. AnniM kirjoitti: Vastaa

    Jee, mahtavaa! Kamerakammo on todellinen sairaus, mutta jotenkin lohdullista nähdä, että maailmassa on muitakin fotogeenittömiä kuin allekirjoittanut.

    Ja sen verran pilknus, että Marja Hintikka. Jiillä 🙂

  7. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos pilknussista, korjasin heti! Huih!

    Ja joo, voihan kammo. En ees tiä, kammottaako enää, kun tulos aina sama. Lähinnä se sellasta totuttautumista tilanteeseen 😀

  8. Johanna kirjoitti: Vastaa

    Onnittelut uskalluksesta! Pitääpä katsoa ohjelma. Mutta kotijoukkojen pipo – onko Itä-Savon pöllölogo?

    t. ex-savonlinnalainen

  9. Nii kirjoitti: Vastaa

    Olit hyvä! Ja kauhean luonteva 🙂

  10. tanjatanja kirjoitti: Vastaa

    Olit mainio!! <3

    Ja en ole ihan varma olenko ennen ollut tietoinen etunimestäsi mutta pakko sanoa että olet ihan Maijun näkönen! 

  11. Kanelibasilika kirjoitti: Vastaa

    Ilmanen viina ja Chisu on kyllä aika pahat houkuttimet 😀

  12. Puutaloholisti kirjoitti: Vastaa

    Sää olit ihana, odotin koko ohjelman sun puheenvuoroa ja tuli (tärkeä!) puhelu just silloin!!! Areenasta heti sitten katsomaan, mitä loihit lausuman. Olen naureskellut niitä fotegeenikuvia, että miten noin kauniista ihmisestä semmosia kuvia saa. Telkkarissa olit kovin kaunis ja luontevakin olit ja järkeviäkin puhuit. Myös Naapurin muija oli kaunis ja juurikin semmoisen oloinen, että ollapa itsellä samanlainen naapurin muija. Sydän tähän! (aina kun koittaa sen merkeillä tehdä, tulee jotain ihme sotkua tekstiin)

    Heidi Suomen puheenvuoro pisti itkua silmäkulmaan tällaiselle keski-ikäiselle ilman omaa haluaan lapsettomalle, mutta toi myös toivoa ja päännyökyttelyä, että aina ei mene niin kuin haluaisi, mutta elämässä on silti paljon hyvää. Ja Jani Toivola kun on keskusteluohjelmassa, niin se toimii aina.

    En ole Marja Hintikka Liveä kauheasti katsonut, kun olen kokenut etten kuulu kohderyhmään, mutta onneksi eilen katsoin.

  13. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Nimenomaan Puutaloholistia tässä kompaten kerron, että sohvalta heti tiirailin, että olitpas ihanan näköinen (ja kiljahdin kesken lauseen, että ”kato, Asikaine!” ja Mieskin heräs ja oli että ”ai toiko se o?” ja siis sillai hyväksyvän ilahtuneesti) ja kuulostit fiksulta. Mutta on se kommenttiaika siinä kovin lyhyt!

    Huvittelin ajatuksella, että siellä on Hippi lämpiössä puunannut sun kutreja paikalleen, mutta tiäkkö, jotenkin on lohdullista, että se ei niin tehnyt 🙂 Saitko kotona kannustavia kommentteja?

  14. Ha kirjoitti: Vastaa

    Se meni tosi hyvin! Satuin sopivasti avaamaan telkkarin ja kukas siellä istuukaan: lempibloggarini! Ja sisäisesti mua vähän nauratti, kun vaikutit niin tyyneltä ja aikuismaiselta ja arvasin, että blogiin tulee todellinen kurkistus kulissien taakse. Mut oikeesti, tää on huippublogi, kun kerrankin bloggari ei siisti elämäänsä lukijoita varten vaan kertoo mitä todellinen elämä on (oikeesti oot kuitenkin superasiallinen etkä mokaa koskaan ja keksit näitä juttuja vaan meitä lukijoita varten)!

  15. RdS kirjoitti: Vastaa

    Wau! Upeeta! … ööö … mää vissiin joudun ny kattoon Hintikan… jee.

  16. RdS kirjoitti: Vastaa

    Hyvin sää vedit.

  17. Satsuma kirjoitti: Vastaa

    Hyvä sinä! Sulla on niin ihanan rehellisiä nää postaukset. Kiitti!

  18. Yennie kirjoitti: Vastaa

    Mietin nimittäin ihan samaa 😀 Ihan Maijun näkönen!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos!

    Ostin pipon summamutikalla kirpparilta ja kyllä se taitaa Itä-Savon vanha pipa olla 😀

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos 😀 Ja mukava kuulla, että luontevaltakin vaikutin (ei tuntunut heti siltä..)

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Maiju on mun agenttinimi! 😀

  22. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! Maiju-naama!

  23. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, kyllä lähti puku heti päälle 😀

  24. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    IHANA KUULLA TÄMÄ! 😀 Kiitos!

    Ja kyllä, naapurin muijanlaisen ystävän soisin kaikille ihmisille <3

    Ja joo, Heidi Suomen puheenvuorot oli kyllä koskettavia, ja toki Jani Toivolan myös. Teema oli tosiaan aika herkkä. :´)

    Ihanaa talvea sinne puutaloholistille! <3 <3

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! KIITOS!

     Joo, kyse oli lyhyestä kommentista, hyvä niin! Toisaalta olisin voinut vauhtiin päästyäni siirtyä sinne pöytään puhumaan lisää.. HA:)

    Päästyäni kotiin sain palautteeksi unensekaisen sehä meni iha hyvi. Että vissiin oli sitten ok! 😀

  26. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jee! NO MÄÄHÄN OON TYYNI JA AIKUISMAINEN!!!!

    😀

  27. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    JEE! Kiitti! Kiva, kun katsoit!!

  28. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos!

    Joo, tästä on vielä vähän matkaa siihen mystisyyteen…

  29. RdS kirjoitti: Vastaa

    Pakkohan se oli kattoo, ”Minkähänlaista ääntä se pitää?”

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.