• Asikaine
  • Risottohipsterin suppilovahverorisotto

    Muutamat ehkä muistavat parin vuoden takaisin risottohipsterin. Tarkennettuna jäbän, joka vähän sattumalta kertoi telkkarissa (ehkä jopa uutisissa) joskus harmistuneensa siitä, ettei ruokakauppojen valikoimissa ole viiniä. Jos vaikka illalla on juuri kokkaamassa risottoa ja valkkari on loppu, niin sitä ei voi käydä kaupasta hakemassa.

    Taisin repiä jotain riemua risottojäbän ongelmista, kunnes tänään ihan oman elämämme risottohipstereinä täysin tuskaisena availimme kaappeja ja laatikoita etsien valkkaria haaveilemaamme suppilovahverorisottoon! Avauduin ikävästä tilanteesta myös Instan puolella ja tulin houkutelleeksi esiin yllättävän monta harmistunutta risottohipsteriä, jonka lisäksi linjoille ilmestyi myös mielensä pahoittanut kuivakakkuleipuri, joka ei saanut kakkuun kaipaamaansa contreauta ja ikävästi oli myös joku pyhäpata jäänyt ilman punkkua. Olimme kaikki todella harmistuneita!

    Mutte emme luovuttaneet. Viinin puuttumisesta huolimatta Hippi pisti vähän soveltaen sienirisotot tulille ja vitsi, miten hyvää oli! Toiveesta jaankin ihanan risoton reseptin, joka on kokattavissa myös Alkojen ollessa säpissä.

    Risottohipsterin suppilovahverorisotto

    Tarvitset:

    -3 valkosipulin kynttä

    -1 sipuli

    -1 lihaliemikuutio

    -1 dl kermaa

    -parmesaania

    -persiljaa

    -suolaa ja pippuria

    -noin 1,5 litraa suppilovahveroita

    -4 dl risottoriisiä

    -voita ja öljyä paistamiseen

    Valmistus:

    Pilko sienet ja paista pannulla niin, että vesi haihtuu, jonka jälkeen lisää voi, öljy ja pienennetyt sipulit ja paista, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada joukkoon myös riisit sellaisenaan ja paista myös riisejä hetki. Tee samalla kattilassa lihaliemi (vedestä ja lihaliemikuutiosta) ja lisäile lihalientä pannulle riisien ja sienten joukkoon, aina noin 2 dl kerrallaan, kunnes riisit vaikuttavat kypsiltä (ei mössöä). Raasta joukkoon iso kasa parmesaania ja ripottele sekaan persiljaa (tai muita mieluisia mausteita ja yrttejä). Sitten alkaa olla valmista.

    Osan sienistä voi jättää sivuun ja paistaa kokonaisina, rapeita sieniä voi laittaa risoton päälle sekä raastaa annoksen päälle myös parmesanlastuja.

    Hyvinhän siitä selvittiin ja hyvää oli!

    Lohdullista pyhäinpäivää kaikille!

    Instagramin puolella risottitilitystä ja muuta tärkeää.

    Muita hyviä kokkailuvinkkejä:

    Sinisimpukat valkkarissa (JOS ON VALKKARIA!)

    Herkullisia sienihommia

    Parhaat kukkakaaliwingsit

    Makirullailua ja kauniit silakkanigirit

    Murskaperunat

    Naapurin muijan tomaattikeitto

    Hullun hyvät härkispihvit

    Share