• Asikaine
  • Ihania kasvisruokia kesään

    Tänä vuonna olen yrittänyt lisätä koko perheen kasvisruokapäiviä ja olemme edenneet hommassa ihan kivasti. Aika usein olen nirsoilun ja yleisen sekoilun väsyttämänä vaan heittänyt riman ali eineslihapullia ostoskärryyn, mutta nyt olen päättäväisemmin yrittänyt suunnitella ja kokata kasvisaterioita pitkin viikkoa. Välillä vähän kyselemättä huijaamalla (TÄÄ ON IHAN TAVALLISTA LASAGNEE!), välillä ihan avoimesti lanseeraamalla. Ja kappas, aika monet ovat maistuneet jopa ihan santsikierroksellekin.

    Vaikka toki juu välillä on vähän ollut vaikeuksia, mutta erityisesti sopivan nälkäisenä on helpompi tyrkätä uusia makuja lautaselle ja välillä lapset tietty nirsoilevat muutenkin, vaikka tarjolla olisi samaa settiä, joka eilen vielä maistui.

    Jos hyvä ruoka maistuu tai kasvisruokien kokkailu on muuten mielessä, tässäpä jaan muutamia hyviä ideoita maistuvista kasvissafkoista.

    Härkispihvit ja perunamuusi. Yksi blogini suosituimpia reseptejä on Hipin keksimä härksipihviresepti! Ja se on kyllä hullun hyvä, mausteissa voi jokainen vähän vetää makunsa mukaan. Pihvit toimivat hyvin myös härkishamppareissa.

    Herkulliset pinaattilätut! Pinaattilettuja on helppo ja nopea valmistaa myös itse ja isoon lättyyn voi laittaa mieluisia suolaisia täytteitä tai vedellä klassikkona puolukkahillon kera. Ja tietty einespinaattilättyjä vedetään meillä aika usein kiireisinä arkipäivinä, ovat erityisesti Pikkuveljen lemppareita ja esimerkiksi ainoa ruoka, joka maistuu kipeänä.

    Nokkosletut! Samalla reseptillä voi tehdä myös maukkaita nokkoslettuja, kun korvaa pinaatin nokkosella (huuhtelee ja keittää ja jäähdyttelee ensin). Tai pinaattilättytaikinan joukkoon voi heittää myös joukkoon nokkosia, antamaan makua.

    IMG_7839.JPG

    Sitruunapasta on ihanan raikasta (jos ei raasta joukkoon liian syvältä kuorta), sopii esimerkiksi kesäpäivän lounaaksi mainiosti.

    Vegem-lastuilla täytetyt pitaleivät (tai tortillat). Tamperelaisen vegemin seitanlastut ovat ihan superherkullisia, pikkuveljelle seitankebablastu menee meillä ihan hyvin, mutta esikoiselle ovat vähän mausteisia.

    Tortillat ja pitat on muutenkin kivoja aterioita, sillä jokainen voi täyttää omansa. Tulisuutta ja makua voi säädellä vähän kastikkeilla.

    Vegebratwurstit currydipillä. Vegemistä puheen ollen, vegebratwurstit maistuvat erilaisten dippien kanssa ja kylkeen voi kokata vaikka pellillisen rapeita lohkoperunoita, joilla voi huidella loput dipit.

    Mainiolta Vegemiltä tosin tulee koko ajan uusia tuotteita, esimerkiksi miedomi snakki on tehty juurikin perheen pienempiä ajatellen ja grillikaudelle lanseerattiin muun muassa grillikiekko, joka sopii vaikka hampparin väliin.

    Grillikaudella on muutenkin helppo tehdä hyvää kasvisruokaa: maissia, vartaita, täytettyjä herkkusieniä, kasvisnyyttejä, parsaa…

    Tomaattikeitto! Naapurin lapsien lemppariruoka on naapurin muijan ihana tomaattikeitto. Helppoa ja niiin hyvää! Kylkeen vaikka rapsakkaa leipää.

    DSC_0389.JPG

    Kasvissosekeitto! Ei unohdeta Hipin mahtavia kasvissosekeittoja, joissa jippona on kasvisten paahtaminen. Sosekeitto on hyvä ruoka esimerkiksi vihanneslaatikon nahistuvalle hävikille, kaikki uuniin ja soseeksi.

    Naapurin muijan kukkakaaliwingsit! Leivitetyt kukkakaalit ovat herkullisia napsittavia tulisen siipisoosin tai lempeiden dippien kera.

    Ja tietty kasvispitsaa tulee leivottua aika usein.

    Härkiksestä on helppo tehdä maistuvaa lasagnea tai makaroonilaatikkoa, kunhan pikkasen panostaa maustamiseen paistaessa ja laittaa vaikka vähän ekstrajuustoa joukkoon. Härkiksestä tai soijarouheesta saa myös tehtyä maukasta soijapologneesea. Mifua en jostain syystä ole vielä kokeillut ollenkaan, pitäisi ehkä ottaa sekin testiin.

    Seuraavaksi haluaisin myös ottaa vähän paremmin haltuun kotimaisia kaloja! Meillä kokkaillaan aika paljon kalaa, mutta usein tehdään esimerkiksi perus uunilohta. Olisi kiva oppia tekemään vaikka maukkaita silakkapihvejä, saa antaa vinkkejä! Silakasta kiinnostuneet, kannattaa muuten tsekata myös kauniiden silakka-nigireiden ohje.

    Poika on nostanut jo tämän vuoden ekat kalasaaliit, joten ehkä saamme tänäkin kesänä savustaa haukea ja paistella ahvenia. Ja sienisaaliita ja sienikokkailujaodottelen myös innolla, viime kuussa aloittelimme jo Hipin keräämillä korvasienillä.

    Ja jos ei joka päivä halua vetää uusia perunoita, kannattaa vilkaista myös suositut pottureseptini!

    Ihania kesäkokkailuja kaikille! Yritän myös kirjoitella lupaamani Hipin palak paneerin ohjeen tässä kesällä.

    Share
  • Asikaine
  • Parhaat kukkakaaliwingsit

    Nyssi viimeinkin lupailemani naapurin muijan kukkakaaliwingsien resepti! Olen päässyt nauttimaan maailman parhaimmista kukkakaaliwingseistä jo useampaan otteeseen ja rapsakasta herkusta on nopsaan tullut yksi lemppareistani!

    Naapurin muija on taitava kokki, mutta hän vakuutti kukkiswingsien kokkaamisen olevan helppoa! Ja parhaansa mukaan fiiliskokki yritti painostukseni alaisena koota reseptin, vaikka yleensä vetelee ainesosien määrät ja muun säädön ihan vaan tuntumalla.

    Naapurin muijan kukkakaaliwingsit

    -kukkakaalia

    -vehnäjauhoja (jauhojen määrä riippuu kukkakaalien määrästä)

    -korppujauhoja

    -kananmuna

    -öljyä

    Ota kolme kulhoa. Ripottele yhteen kulhoon vehnäjauhoja, toiseen kolhoon korppujauhoja ja kolmanteen kulhoon rikottu kananmuna. Irrottele kukkakaalista sopivia ”nuppuja” ja kierittele kukkakaalipalat ensin huolellisesti venhäjauhoissa, sen jälkeen kananmunassa ja sen jälkeen korppujauhoissa siten, että nuput leivittyvät kauttaaltaan.

    Kaada öljyä kattilaan (siten, että kukkakaalit mahtuvat kellumaan ja peittymään öljyssä.) Kuumenna öljy (170-180 astetta voisi olla hyvä, mutta ilman mittaria pärjää, jos testaa öljyn lämpötilaa vaikka leipäpalalla: kun leipäpala ruskistuu kauniin väriseksi noin minuutissa, öljyn kuumuus on sopiva). Nostele kukkakaaleja kattilaan ja anna paistua öljyssä noin 5 minuuttia siten, että pinta vähän ruskistuu. Nosta palat lautaselle ja tarjoile haluamasi wings-soosin tai vaikka dipin kanssa.

    Ja ah, miten herkullisia ja rapsakoita ihanat kukkakaaliwingsit ovat ihan sellaisenaankin. Vaikka yleensä kunnon tamperelaisena läträän wingssisoosin kanssa melko hulluna. Olen ihan koukussa siipikastikkeisiin ja leivitetyt kukkakaalit sopivat täydellisesti tulisten soosien kanssa nautittaviksi.

    Olemme napsineet naapurin muijan ihania kukkakaaliwingssejä isojen porukoiden illallisilla erilaisten dippien kera ja nopsaan valmistuvat kukkakaaliwingsit on myös hyvä idea vaikka koko perheen arkiateriaksikin. Suosittelen kokeilemaan!

    Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille ja kiitos naapurin muijalle ohjeesta! Toivottavasti kaikilla oli kiva helleviikonloppu. Meillä ainakin oli, grillailua, chillailua ja pyöräilyä.

    Muita herkullisia kokkailuideoita:

    Naapurin muijan tomaattikeitto

    Hullun hyvät härkispihvit

    Murskaperunat

    Makirullailua ja kauniit silakkanigirit

    Sinisimpukat valkkarissa

    Share