• Asikaine
  • Muista aina liikenteessä

     

    Kaupallinen yhteistyö: Folksam ja Suomen Blogimedia

    Aikoinaan etsiessämme uutta kotia, yhtenä kriteerinä oli pyörämatka keskustaan. Lyhyen etäisyyden takia olin valmis luopumaan esimerkiksi kunnollisesta lämmityksestä sekä haaveestani muuttaa omakotitaloon. Kunhan uudesta osoitteesta pääsisi koska vain konstailematta keskustaan, töihin tai mihin nyt huvittaisikin hetkessä hilppaista. Sijainti olikin itseasiassa toiseksi suurin syy Nekalaan päätymisessä -isoin syy oli tietysti talon vaaleanpunainen väri.

    Rakastan taittaa työmatkat pyörällä, myös talvella toppahousut suhisten. Kuuntelen musaa, podcasteja tai äänikirjoja ja heräilen samalla tulevaan duunipäivään. Hujauksessa huristelen Viinikan liikenneympyrässä jumissa tupruttavien autojonojen ohi ja olen vapaa myös bussien aikatauluista. Yleensä aamuisin valitsen rantareitin toimistolle ihan vain fiilistelläkseni järven tyyneyttä tai aaltojen melskettä ja rannassa heräileviä sorsia.

    Viime keväänä aloimme pyöräillä keskustaan yhdessä Pojankin kanssa. Tosin silloin valitsemme reitin ennakkoon turvallisten pyöräteiden tai pelkkien kevyen liikenteen väylien mukaan. Edelleenkin ohi lentävän frisbeen tai äärimmäisen mielenkiintoisen kiven(!!) kohdalla pieni kypäräpää saattaa odottamatta pyörähtää noin 360 astetta, jolloin ohjaus herpaantuu sekunnissa ihan mihin sattuu. Yleensä pyöräilenkin Pojan perässä takalokaria hipoen ja papukaijana jankuttaen Katto eteenpäin. Katto eteenpäin. No niin, hidasta. Hyvä. Katto eteenpäin. No niin jarruta. Pysy reunassa. Hyvä. Katto eteenpäin. Pysy reunassa. STOP!!! 

    Olemme käyneet sääntöjä läpi, mutta 6-vuotiaan on vielä vaikea hahmottaa liikennettä keskittyessä samalla ajamiseen. Huutamani ohjeistukset jäävät usein ihan kakkoseksi ympärillä ollessa niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja välillä tyyppi saattaa sujahtaa ihan muuten vaan omiin ajatuksiinsa.

    Mutta ihan huippua, että voimme jo tiettyjä reittejä porukalla pyöräillä kaupoille, kalaan tai vaikka Tammelantorille kahveelle. Myös Pikkuveli viihtyy tyytyväisenä keisarina istuimessaan, usein jopa nukahtaa pidemmillä matkoilla ja klassikkona retkottaa pää mutkalla selkääni nojaten.

    Myös päikkyyn ja eskariin menemme joka aamu pyörillä. Poika ajaa omallaan ja Pikkuveli istuu yleensä kyydissäni. Paitsi välillä luppoisempina aamuina punapää lähtee liikenteeseen potkupyörällään. Silloin tosin jätän oman pyöräni päikkykäynnin ajaksi pois kuviosta, jotta voin tarpeen tullen juosta melko hasardin potkuttelijan kiinni ennen risteyksiä ja nostella välillä kainaloista takaisin pystyyn.

    Kypärät lapsilla on tietysti aina, ja nyt iltojen hämärtyessä olemme ottaneet myös keltaiset heijastinliivit käyttöön. Pimeän marraskuun alkaessa pidämme liivejä varmaan myös jo eskariin mennessämme. Ja sieltä tullessamme. Ja illalla puistoon mennessämme… Jep! Varmaan kääriydymme heijastinliiveihin marraskuun alussa ja riisumme ne joskus vappuna.

    Pitäisi itseasiassa ostaa vielä kunnon lamput kaikkien pyöriin. Nyt on sysimustaa ja märkä asfaltti imee sumuisen katuvalon niin tehokkaasti, ettei jalankulkijoita tai pyöräilijöitä meinaa erottaa erkkikään.

    Muistakaa hankkia hyvät heijastimet ja turvalliset varusteet liikenteeseen. Folksam on tehnyt sponsoroimattomia pyöräilykypärätutkimuksia niin aikuisten kuin lastenkin kypäriin. Kestäviin pyöräilykypäriin sekä testeihin voi tutustua Folksamin sivuilla.

    Turvallista keskiviikkoa kaikille! Muistetaan ajella maltilla ja näkyä liikenteessä!

    Share