• Asikaine
  • Armoa räntäisten keinutolppien sankareille

    Kaupallinen yhteistyö: HopLop

    Tihkuinen ja ikiharmaa lonkerosää inspiroi jälleen kummasti starttaamaan tämän syksyn sisäleikkipuistokauden. Mukavuudenhaluisesti sovimme Nekalan muijien kanssa puistotreffit tällä kertaa ihan suosiolla SISÄLLE! Eli Linnainmaan HopLoppiin, jossa sysipimeys tai kurakeli ei pääse iholle. Lapset olivat tietysti aivan innoissaan, jahka vain liikkeelle päästiin. Lähtöön liittyi tyypillisesti muutama turvaistuimessa toimitettu siltakaari (naapurin muijan pienimmäinen) ja muita takapenkin räpätyksiä (minä kuumissani istumassa auton tavarakonttiin aukeavassa takarivissä), mutta perille päästyämme olimme kaikki jo lähes hyvällä tuulella.

    Tällä hetkellä teemme itseasiassa kaikki kolme osa-aikaista työviikkoa ja iloksemme saamme vielä vähän viettää myös arkivapaita kotona pienten kanssa. Aika usein ollessamme lasten kanssa kotona vapailla sovimme leikkitreffejä, lähinnä esimerkiksi puistoon tai naapuriin. Haemme Marista pullaa ja istumme sohvalla hörppimässä kahvia, vaihtamassa kuulumisia ja selaamassa sisustuslehtiä samalla, kun lapset töhöttävät lattialla leikeissään.

    Leppoisissa mammatapaamisissa kaikki voittavat!

    Välillä käymme myös HopLopissa, yleensä aina isommalla porukalla. Lapset saavat hyvät pelit ja leikit pystyyn ja aikuisista on seuraa toisilleen. Nytkin heti sisälle päästyämme isommat lapset katosivat menoihinsa, eikä heitä sen jälkeen enää paljon näkynyt. Punapää arpoi hetken, kumpaan seikkailukööriin liittyisi ja kipitti lopulta isompien perään tullen vain välillä vähän tarkistamaan, että olen tallella. Äiti! Äiti, muista sitten huutaa mua tosi kovaa, jos sää lähet, niin mää kuulen, että me ollaan lähössä. Jooko, äiti?

    Hyvä luotto jätkällä! En kuitenkaan muistaakseni ole koskaan unohtanut kumpaakaan lastani mihinkään. Myös naapurin muija tuli reissullamme vanhempana kyseenalaistetuksi(!?) koululaisensa käytyä vähän huolestuneen oloisena parikin kertaa kehoittamassa vahtimaan tota vauvaa!

    Onneksi sentään porukan pienimmillä oli vielä vähän perusluottamusta jäljellä. Välillä minityypit pitivät tiukasti puntista kiinni ja hyppivät tuiskahtaen syliin ja välillä he huojuivat menojaan luottaen meidän seurailevan perässä ja ottavan kopin, jos kiipeily käy liian haastavaksi. Ihanan taitavia ja rohkeita pienemmätkin jo olivat seikkailuissaan, jopa melko uhkarohkeita.

    Viihdyimme vauhdikkaalla seurueellamme HopLopissa jälleen monta tuntia. Ajelehdimme seikkailijoiden mielenkiintojen mukaan kiipeilypaikasta seuraavaan tai trampoilta autoradalle huristelemaan. Pehmeä pienten alue oli tietty mineille ihan hitti ja ihanan hämärässä pallomeressä makasimme koko porukka pitkän aikaan.

    Välillä istuskelimme sohvilla katselemassa menoa sivusta, vaipuen omiin keskusteluihimme, jotka seilasivat öiden sujumisesta ja nukkumajärjestelyistä odotettuihin bileisiin ja muihin elämän tärkeisiin kulmakiviin. HopLopin sohvanurkkauksissa voi muutenkin retkottaa rennosti, vaikka vähän huilaamassa tai imettämässä. Tai tehokkaana naputtamassa läppäriä, jos on tilanne päällä.

    Jäimme myös porukalla syömään. Vaikka osalla oli vähän ongelmia malttaa pysyä hetki paikallaan, ruoka maistui hyvässä seurassa. Ja me saimme kahvia juodaksemme!

    HopLop on ihanan iisi paikka riehakkaankin seurueen hengailuun, lapset pääsevät purkamaan energiaa ja itse voi oikeastaan välillä vähän ladata akkuja tai reenata mukana trampalla. Mainio paikka kivoille ja vaikka vähän isommankin porukan leikkitreffeille, kun pienten menojalka vipattaa ja kaipaa vähän armoa räntäisien puistojen keinutolpilla töröttämisestä.

    Nyt uuden hinnoittelun myötä HopLoppiin pääsevät kaikki alle 2-vuotiaat lapset ja aikuiset sisään ilmaiseksi.

    Ja lisäksi HopLopilla on nyt meneillään kahvitreffitkamppis, joka tarjoaa päivällä vanhemmille kahvit. Koodisanalla KAHVITREFFIT saa arkisin (ma-pe) klo 15 asti ilmaiset kahvit. Etu on voimassa 20.12.2019 saakka. (Etu ei ole voimassa Rovaniemen tai Riihimäen HopLopeissa.) Tarkista HopLopin nettisivuilta sisäleikkipuistojen aukioloajat ja yhteystiedot. 

    Meillä oli jälleen tosi hauska ja leppoinen päivä, joka meinasi venähtää illaksi. Pidimme huolta vauvasta ja lähtiessämme muistimme kerätä kaikki seikkailijat mukaan. Emmekä tällä kertaa edes jääneet parkkipaikalle käynnistelemään simahtanutta Volvoamme, vaan tyylikkäästi kaarsimme naapurin muijan tilaihmeellä kohti Nekalaa.

    Armollista ja iloista marraskuuta kaikille!

    Lue myös:

    Menneisyyttä ei voi paeta, mutta jatkossa ajattelin pestä tukan ennen HopLoppia

    Ei paineita äitylit

    Share
  • Asikaine
  • Skipataan kokkailut ja lähdetään riehumaan (+ mahtava HopLop-arvonta!)

    Kaupallinen yhteistyö: HopLop ja Suomen Blogimedia

    Muutama viikko sitten kävimme poikien kanssa arkipäivän päätteeksi purkamassa energioita HopLopissa. Mukana oli tietysti myös naapurin muija perheineen, sillä toki menemme aina ja kaikkialle yhdessä ja ilman heitä emme olisi päässeet Linnainmaalta ehkä koskaan kotiinkaan. Että siitäkin syystä naapureiden mukana kuljettaminen on tärkeää! Jep. Ihan perus reissuja siis ja pääsimme lopulta kotiin (en kirjoita tätä autossa HopLopin parkkipaikalla).

    Autosekoiluistani huolimatta meillä oli ihana ja vauhdikas reissu. Käymme yleensä myös paukkupakkasilla pulkkamäessä, luistelemassa ja hiihtämässä, mutta ainakaan Pikkuveli ei kunnon miinusasteilla pysty tuntikausia ulkoilemaan. Energiamäärä on kuitenkin aina vakio, joten talvella on ihan mahtavaa välillä päästä sisäleikkipuistoihin riehumaan ja kikkailemaan.

    Olemme käyneet naapuripoppoon kanssa aika monta kertaa porukalla HopLopissa, isolla köörillä saa hyvät leikit ja pelit pystyyn. Perinteinen piste sekä lisääntyvä piilohippa ovat vakiohittejä, isossa ja sokkeloisessa sisäleikkipuistoissa on hyviä piiloja sekä paljon tilaa juosta isommallakin porukalla.

    Yleensä yritämme naapurin muijan kanssa vähän pysyä pienimmäisten perässä ja leikkien sujuessa kivasti otamme rennosti ja istuskelemme kahvittelemassa sekä keskustelemassa tärkeistä aiheista, kuten takan maalaamisesta tai edellisen yön sujumisesta. HopLopissa pääsee yleensä kieltämättä aika helpolla: joskus käydessäni yksin lasten kanssa HopLopissa, saatan istuskella sohvilla naputtelemassa hyvät setit töitä poikien viilettäessä liukumäissä ja trampoissa.

    Liukumäissä ja pallomerissä vierähtää helposti useampikin tunti, joten usein olemme myös syöneet HopLopin ravintolassa. Silloin säästyy kokkaukselta ja nälkäkiukuilta. Nytkin valloitimme pitkän pöydän pellavapäiselle laumallemme ja keskeytimme rasavillien puuhat hetkeksi.

    HopLop on panostanut ruokatarjontaansa ja nyt HopLopin ravintolat tarjoavat myös viikoittain vaihtuvaa kotiruokaa. Tällä kertaa tarjolla sattui olemaan lempeä lohikeittoa, joka oli superhyvää. Maukas soppa sopi hyvin pakkaspäivään ja niin tuntui sopivan myös lihapulla-annokset, joita useampikin seurueestamme söi hyvällä ruokahalulla. Lautaset tyhjentyivät villikoiden nauttiessa annoksistaan ja mukavasta seurasta.

    Myös naapurin muijan tilaama vegaaninen kasvisvarrassetti oli herkullinen ja sen verran kattava, että pääsin bataattiranskalaisista onnekseni osingoille. Nam!

    ARVONTA!

    HopLopin sivuilla on nyt kotiruoka-aiheinen kilpailu, josta voi voittaa koko perheelle vuoden VIP-seikkailut HopLop -puistoihin. Kilpailussa kerrotaan oma kotiruokatoive, joten HopLop saa samalla hyviä ideoita tuleviin kotiruoka-annoksiin. Kilpailuun voi osallistua viimeistään ystävänpäivänä 14.2.

    HopLopin Kerro kotiruoka -kilpailuun voi osallistua tästä linkistä. Onnea arvontaan osallistuville!

    Myös blogikollega Katja ystävineen oli käynyt testaamassa HopLopin kotiruoka-annoksen. Katjan kokemuksista voi lukea Optimismia ja energiaa -blogista.

    Share