• Asikaine
  • Tutkimus: Mikä helvetti varhaiskasvatuksen opettajia vaivaa?

    Hyvää maanantaita! Aamun Hesari uutisoi, ettei palkankorotuksella ollut vaikutusta pääkaupunkiseudun huutavaan pulaan varhaiskasvatuksen opettajista. Jo toissa vuonna uutisointiin, että yli 40 prosenttia lastentarhanopettajista harkitsee alan vaihtoa, eikä tilanne muuttunut, vaikka Helsinki ja Espoo nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkaa 175 eurolla kuukaudessa ja Vantaa 145 eurolla kuukaudessa!

    Koska olimme tästä yllättävästä uutisesta niin uskomattoman ällistyttävän yllättyneitä, käynnistimme välittömästi tutkimukset palkankorotushankkeen epäonnistumisen syiden selvittämiseksi. Laskukoneen sekä empiirisen menetelmän lisäksi Kutsumusammatissa rahaa se on leikkirahakin –tutkimuksessa käytettiin välineenä muistia (lyhytkin riitti) ja kyyristyttiin hetkeksi tutkimushuoneen lattialle aamupiiriin miettimään tutkimusongelmaa: mikä helvetti kaikkia varhaiskasvattajia oikein vaivaa?

    Tutkijat yllättyivät tutkimuksessa ilmenneistä havainnoista melkein yhtä paljon kuin hallitus syntyvyyden laskusta.

    Ratkaisevin havainto oli merkittävä, etenkin päättäjille tieto tuli aivan puskista: toisin kuin yleisesti on kuviteltu, varhaiskasvatuksen opettajat osaavatkin laskea. Huolimatta stressaavasta ja vastuullisesta kutsumustyöstään, empiirisessä tutkimuksessa selvisi varhaiskasvatuksen opettajilla olevan korkeakoulututkinto sekä selkeän enemmistön tietävän esimerkiksi, ettei seitsemän pikkulasta ole ihan sama kuin kahdeksan pikkulasta (tämä oli jopa monelle vuoden 2015 poliittiselle päättäjälle vaikea ymmärtää, mutta varhaiskasvatuksen opettajilla huomattiin olevan ammatissaan kehittynyt, selkeä konkreettinen käsitys lukujen eroista).

    Toinen Kutsumusammatissa rahaa se on leikkirahakin –tutkimuksessa tehty läpimurto oli huomata monien varhaiskasvatuksen opettajien kykenevän kuormittavasta työstään huolimatta muistamaan yllättävän tarkasti jopa parin vuoden takaisia yksityiskohtia, jotka moni on unohtanut.

    Erityisesti monille mieleen oli jäänyt vuosi 2017, jolloin lastentarhanopettajien lomarahoja leikattiin 30 prosenttia, jolloin käytännössä palkka aleni noin 450 euroa vuodessa (liittyy vahvasti myös ensimmäiseen havaintoon: laskutaito). Samana vuonna lastentarhanopettajien työaikaa myös pidennettiin lisäämällä työaikaa 30 minuuttia per viikko, vaikka päiväkotihenkilökunnalla ei usein ole mahdollisuutta edes lakisääteisiin taukoihin.

    Melko järkyttävänä tietona tutkimuksessa tuli myös havainto varhaiskasvattajien haluttomuudesta puhaltaa ”yhteen hiileen”. Kutsumusammatistaan huolimatta varhaiskasvattajat eivät olleet osanneet arvostaa viime vuonna (katso havainto kaksi: muistaa vuoden takaisia asioita) uutisoitua pääkaupunkitasoista herrasmiessopimusta. Palkkakartellin Herrasmiessopimuksen avuin kolmessa pääkaupunkiseudun kunnassa lastentarhanopettajien kuukausipalkat oli pysäytetty 2 300 euron tietämille työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisen minimipalkan ollessa 2 304,88 e.

    Lisäksi Kutsumusammatissa rahaa se on leikkirahakin –tutkimuksessa havaittiin varhaiskasvattajien omituinen tarve asuntoon työpaikan läheisyydessä. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset olivat jostain saaneet tietää, että asuminen olisi selvästi kalleinta ja asumismenojen kasvu nopeinta pääkaupunkiseudulla: Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Tutkimusryhmälle ei selvinnyt, kuka tiedon oli kertonut varhaiskasvattajille, mutta ”herrasmiessopimuksen” laatijatkin haluaisivat sen mielellään tietää.

    Lisäksi tutkimusryhmän kerätessä taustatietoja selvisi varhaiskasvatuksen olevan nykytiedon mukaan kaikkein tärkein oppimisen ja kasvamisen vaihe, ja että OECD, Maailmanpankki, YK ja EU kehottavat panostamaan varhaiskasvatukseen, ja investoinnin lasketaan tuovan yhteiskunnalle seitsenkertaisen tuoton. Mutta nämä tiedot päätettiin hetken pähkäilyn jälkeen siirtää takaisin Ei vaikuta! –arkistoon, jossa niitä on jo aika monta vuotta tarpeettomana säilytetty.

    Seuraavaksi tutkimusryhmä siirtyy tutkimuksen toiseen osioon, jonka tutkimusongelma on Kuka yllättyi, ettei pääkaupunkiseudun palkankorotus purrut varhais­kasvatuksen opettajapulaan?

    Tutkimusmenetelmä: Käsi pystyyn! -laskenta

    Jep. I rest my case.

    Lue myös:

    Tervetuloa synnytystalkoisiin!

    Ihan pari kelaa, et jengin syntyvyys kehittyis positiivisesti

    Näistä voisi olla hyvä olla hyvä pikkulapsiaika tehty

    Ei leikkirahaa!

    Isilehmät on vittu töissä!

    Share