Taas vuosi ilman vaatteita

Mökillä pitämäni kreisi monologi hikipajoista ja pikkubikinimalleista tunnettujen firmojen feminist-printtipaidoista ryöpsähti jälleen päätökseen olla taas vuosi vaateostolakossa.

Viimeksi olin noin vuosi sitten vuoden ostamatta uusia vaatteita, kenkiä, asusteita ja laukkuja, kun osallistuin Vuosi ilman vaatteita -haasteeseen. Prokkis meni ihan hyvin, vaikka tyypilliseen tapaani olin täysin hieman hysteerinen ja marisin Köpiksessä, kun en saanut ostostella kultaista jumpsuittia.

P5040001.jpg

Jonka lisäksi pamahdin tietysti heti haasteen alkuun paksuksi ja vyötärönympärykseni muuttui yllättäen. Mutta ihan hyvin meni! Tulipahan taas nähtyä, että seinän kokoisen vaatekaappini valikoima on jo aika laaja. Josko vihdoin olisi mennyt jakeluun, että mekkorekkini edessä vietetyt mulla-ei-taaskaan-oo-YHTÄÄN-MITÄÄN-päälle pantavaa-hetket johtuvat ihan muusta kuin kaappini sisällöstä.

Kattavan vaaterepertuaarini hyödyntämisen lisäksi lakko sai loputtuaan myös tarkemmin harkitsemaan ostopäätöksiä, aikaisemmin olen todellakin ollut heräteostelija ja välillä aika laiska etsimään hakemaani esim kirppiksillä. Alennusmyynneissä kiertely ja hetken mieliteko-ostokset jäivät lähes tyystin. Hyvä! Lisäksi myös lainasin enemmän vaatteita, kaikkien kannattaisi hyödyntää ystäviensä vaatekaappeja. Itseasiassa en ole palauttanut Hipin siskolle vieläkään muutamia mekkoja. Kjäh kjäh kjäh..vaikka en tällä hetkellä edes mahdu niihin, kjäh kjäh kjäh..

Nyt juhannuksen raivokohtauksen käynnistämässä vuoden lakossa mennään aika samoilla spekseillä kuin viimeksi. Kirppikset ja second hand -hankinnat ovat ok (toki niissäkin ostoksissa järkeä!), mutta lisäksi mietiskelin, että voisin pitää jonkinlaisen pienen oljenkorren kotimaisiin, kotimaassa tuotteita valmistaviin vaatemerkkeihin. Hippi kuunteli pohdintojani ja pyöritteli silmiään kuin kaivaisin vieressä uskomatonta porsaanreikää. No mitäh? No miksen mää vois ostaa jotain kotimaisen pienyrittäjän vaatetta, niitähän just pitäis tukea, että tälle paskista paskimmalle vaateteollisuudelle ois ees jotain kohtuullisia vaihtoehtoja!!!

– Emmie sanonu mittää! Mie vaan kuuntelin ku sie itekses siinä selittelit siun vaateostoksia.. Mie en sanonu yhtään mittään!

Jep. Eli ainakin juhannukseen 2018 mennään Vuosi ilman vaatteita -meiningeissä, ostelematta uusia vaatteita. Myös kirppiksillä ja vintagemestoilla homman pitää pysyä maltillisenä ja myös mahdollisia kotimaisia hankintoja saa tehdä vain äärimmäisen harkitusti. Lisäksi käyn tutustumassa Nekalan Nextiili-pajaan, että mikä homma.

Kohta sitä ollaan jossain Berliinissä pukukopissa itkemässä täydellinen hopeinen jumpsuitti päällä, mutta nyt jo kokemuksesta tiedän pääseväni siitä yli.

No niin Vuosi ilman vaatteita -haaste, off we go!

 

Reipasta viikonloppua kaikille!

Lue myös: 

Miten meni vuosi ilman vaatteita?

Päivien asuja ja muutama ajatus vuodesta ilman vaatteita

Share

13 kommenttia

  1. Hei ei lainkaan hullumpi idea tämä. Taidanpa itsekin lähteä mukaan!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jee! Kaikki mukaan! <3

  2. Lottovoitti kirjoitti: Vastaa

    Klassinen vaatekaappi jakautuu neljään osaan:
    1) ei mitään päällepantavaa
    2) mihinkään ei mahdu ripustamaan vaatteita
    3) ei raaski heittää pois
    4) laihdutan ihan kohta

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      SAMA! 😀 😀

  3. Hävettää, ettei ole yhtään itsehillintää. Mä olin sentään tehnyt aiheesta ihan tietoisen päätöksen ja rummuttanut sitä ihan joka mediassa ja töttöröö, taas on kaappi täynnä uusia vaatteita (eli ”ei mitään päällepantavaa”). Nyt saatana tsemppaan. Ja hei hyvä sä, Nekalan nainen näyttää mallia!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jos mää pystyn tähän, sää pystyt tähä <3 MUKAAN!

  4. Annine kirjoitti: Vastaa

    Joko oot käyny Forget-Me-Notissa Aleksanterinkadulla?? http://www.forgetmenot.fi <3 Vintagee ja kymmeniä pieniä kotimaisia vaate- ja korumerkkejä, veikkaan niin vahvasti että tykkäisit! Eikä taija olla eka kerta kun oon täällä härskisti käynyt puotia mainostamassa… 😀

    Leppoisaa kesää koko teijän poppoolle Asikaine! Blogisi on edelleen maailman parhain!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oon mää joskus käyny, mutta nyt en taas hetkeen käyny missään kaupoissa! pitääkin tulla poikkeamaan, hyvä kun tulit mainostamaan 🙂 😀

      Ihanaa kesää sinne myös!!

  5. Eeva kirjoitti: Vastaa

    Mukana!!!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jes! JEE!

  6. mia kirjoitti: Vastaa

    Moro ja terkut vihdoinkin täältä Ihanakadun perältä! ??
    Oon samaa mieltä tuosta kotimaisuudesta. Ihan huikeita laatuja ja desingnereita..!
    Aleksis Kivenkadulla ennen Kaffilaa on ihan huippu mesta: Seele!! ♡ Mielettömiä mm kaksipuoleisia asuja vaikka mihin. Ja, kestävät vuosia ja katseita! Mee ihmeessä tsekkaan ?

    Soonmoro.
    Mia K

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Moro moro Ihanakadulle!! Ja kiitos vinkistä., pitää poiketa Seelessä..en oo ehkä koskaan käynyt, vaikka kävelen kyseistä katua pitkin lounaalle aika usein 🙂

  7. sdas kirjoitti: Vastaa

    tissit!

Vastaa käyttäjälle Eeva Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.