Sneak peek olkkariremppaan

P7180022.JPG

Jo ennen olkkarirempan kunnollista alkamista tuli muutama jättimäinen muuttuja, joiden seurauksena pari lepopäivää oli kaikille tarpeen. Pojan lähdettyä odottamalleen kesälomareissulle, josta iloisena totesi Tämä se on onnen päivä!, pyyhin perseeni sekopäissäni tekemilläni remppa-aikatauluilla ja olemme lähinnä nukkuneet kotona vietetyn ajan. 

Aamulla päivällä herättyämme kyselin neljältä yöllä keikalta saapuneelta Hipiltä, huvittaisiko lähteä ulos aamupalalle tai vaikka Tammerfesteille. Mie halluun vaa jäähä kottiin. Vaikka vähä tapetoija, jos jaksais.

P7180011.JPG

Niin.

Kaiken arpomisen ja arvailun jälkeen olkkarin tapetiksi valikoitui Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan paperinen…. *torvientöräyttelyä tittiritittiririii* Onni-tapetti! 

P7180027.JPG

Hipin ehdoton ykkössuosikki ohitti lopulta oman lempparini, joka oli Pihlgren ja Ritolan sininen Pro Finlandia. Toki tilaamamme näytepalat ja tuleva värimaailma olivat jo molemmille ihan mieluisia vaihtoehtoja (rankkasin tosin Hipin valinnoista pois kaikista savuisimmat kusenpolttamat kirjastomummolat. Kusihommissa joku raja kusiperheelläkin).

Keittiön jo _vähän_ lipsahdettua Hipin toiveiden mukaiselle psykedelialinjalle kyseessä piti olla kompromissi. No valkataan keittiöön sun suosikki näistä näytepaloista ja mää päätän sitte olkkarin tapetin.

P7180012.JPG

En olisi uskonut myöntyväni olkkarissakin hippikukkalinjalle, mutta ehkä rakkaus pitkätukkaiseen muusaani on sekoittanut pääni. Lisäksi olen ollut kukkakeittöömme onnellisen ihastunut, vaikka alkuun epäilinkin värikkään tapetin olevan vähän liian villi skandinaaviseen makuuni, joka taisi pari vuotta sitten tippua muuttokuormastamme jo ennen Viinikan liikenneympyrää.

P7180023.JPG

Aika ihanalta näyttää jo nyt!

P7180029.JPG

Uusi tapetti piristää myös vanhaa kaakelitakkaa, joka on meinannut hukkua keltaisen tapetin lämpöiseen sävymaailmaan.

P7180020.JPG

Hyvä perse!

P7180028.JPG

P7180026.JPG

Good bye vagina! It was fun while it lasted! on monella tapaa teemana tässä kuukauden sisällä!

P7180021.JPG

Rakastan kukkaolkkaria jo nyt!

 

Leppoista lauantaita kaikille! 

Vähän houkuttaisi Tammerfestit ja POPEDA. Ehkäpä ehkäpä…

 

 

Share

28 kommenttia

  1. Tuulentupa kirjoitti: Vastaa

    Ihana on tapetti! Onnistunut valinta. Pitikin jo aiemmin kommentoida teidän sieltä monitoimihuoneesta, vai mikä muuntautumishuonesenytolikaan, näkyviä maisemia keittiöön. Sekin on suorastaan herkullinen. Kyllä Hippisi osaa tapettivalinnat 🙂

  2. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    JUST HYVÄ! Kukat tuo rentoutta ja väri rauhaa. Mitä muuta sitä olkkarissa tarvitaankaan. Kymppivalinta.

  3. Ihan mieletön ihana tapetti. Tammerfest ja Popeda kuulostaa hyvältä.

  4. jennajohannasi kirjoitti: Vastaa

    Aivan mainio tapetti!! Oot kyllä hyvä mainos tuolle tapettitehtaalle, pakko munkin on tulevan tönön seinänkoristajat sieltä tilata kun tämän blogin kautta sinne joskus eksyin ihailemaan 😀

  5. Puutaloholisti kirjoitti: Vastaa

    Veikkasin tapettivalinnaksi juurikin Pro Finlandiaa, mutta aivan ihanahan tuo seinään päätynyt on! Kuvio rauhoittuu toiston takia isolla pinnalla paljon verrattuna pieneen mallipalaan. Värisävy on hyvä, vähän viileä ja saapi yhdistettyä skandinaaviset Artekit ja Lundiat mennen tullen, ei tuo oo väärällä lailla mummola.

    Kaatellisena tiedustelen sohvastanne, joka näkyi aiemmassa postauksessa: näinkö käy, että se verhoillaan mustavalkoisilla Marimekon kankailla tyystin? Siitä tulee ihana! Ja tulee varmasti vaikka tulisi värejäkin joukoon! Marimekon mustavalkoiset kuosit on siitä näppäriä, että ne sopivat vähien tai monien värien keskelle, toimivat aina.

    Jaksamista ja kaikkea semmoista ja ihana tuo pojan onnea-kommentti <3

  6. Kanelibasilika kirjoitti: Vastaa

    Voi apua tuota tokavikaa ”kuvatekstiä” 😀 uusi tapetti on kaunis ja ihanan sävyinen! Rauhallinen, vaikka onkin kuviota! Ja Hippi oli oli niin jees keikalla etten ihmettele että meni 04, meni melkein itselläkin sen keikan jälkeen – huvitti kyllä, kun kävelin sinne kuppilalle ja ekana ”Heii!! Toihan on ”Hippi” (aka ihminen jota en edes tunne)” ”Hhheeeiii, Asikaine (:nkin) käveli vastaan!” ”Aiii, ahaa, ooo, Hippi menee lavalle ja hei se soittaa tässä bändissä bändissä!” ;D just hetkeä ennen vanhana Tehis-fanina olin kaverille pähkäillyt, miten bändillä on sit parempi olla asenne kohdillaan tai muuten ei uppoa mut osu ja uppos ja asenne oli enemmän kuin kohdillaan! C’mon baby yeah! Jne 😉

  7. MinnaM kirjoitti: Vastaa

    Khaaunista! Vaikka olihan tuossa pimppatapetissakin toki oma viehätyksensä. 

  8. kata_eric kirjoitti: Vastaa

    Jes toi olikin mun lempivaihtoehto 🙂 olisitte ny kehystäneet yhen vaginan ja pistäneet tauluksi seinälle!

  9. Rinkeli2 kirjoitti: Vastaa

    MÄ ARVASIN! Tää oli munkin suosikki. Onnea hienon tapetin johdosta! Näyttää niiiin kivalta.

  10. Hauhau kirjoitti: Vastaa

    Olen ehdottomasti samaa mieltä! Vaginatapettitrendin edelläkävijä pitää ehdottomasti säilöä kehystettynä uudistuneessa olohuoneessa!

  11. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Peukut vanhan tapettipalan säilyttämiselle myös, eihän sitä voi kaiken jälkeen vaan hävittää 😉

  12. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Hei nyt oikeesti mää oon melkein keski-ikäinen mies ja olen ihan rikki, kun tänne mammablogiin ei ole tullut uusia päivityksiä pariin päiään. Oon menetetty tapaus! Liekö synnyttämässä Asikaine!

  13. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Ei tapetteihin liity millään lailla, mut pakko silti kertoa: näin unta, että Hippi oli kirjoittanut kirjan. Siinä oli kaikkea: ranskalaisia vakoojattaria, inhorealistinen synnytyskohtaus hississä, teoria viikunan salatusta yhteydestä maailmantalouden nykytilanteeseen ja enemmän väkivaltaa kuin Fight Clubissa. Että milloinkahan uutuutta kannattaa alkaa kyselemään kirjakaupoista? 😀

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos, jee! Tykkään itsekin siitä kovasti! Joo, hipille pisteitä. Toki tykkäsin tästä itsekin paljon, mutta en olisi ehkä ennen kukkakeittiöö suostunut näin kukalliseen 🙂

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tapetointi ei tuonut rentoutta tai rauhaa, mutta ehkä se vaikutus tässä alkaa…

    😉

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jes, tapetti on kyllä ihana! Popeda jäi tällä kertaa väliin 🙁 Mutta eiköhän niitä keikkoja tule…

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos!!

    Suosittelen kyllä selailemaan sieltä ihania vaihtoehtoja (jopa hankkiutumaan paikan päälle katsomaan, jos mahdollista poiketa Toijalassa;), oon tilannut meidän kaikki tapetit sieltä. Toki ehtona on hengittävyyden takia paperinen tapetti meillä, mutta kyllä mää tykkään niiden kuoseista niin paljon, että varmaan valikoisin muutenkin sieltä. Jollain tavalla ne on ajattomia 🙂

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Itsekin veikkasin sitä pro finlandiaa ja se tuossa viimisenä kilpailussa killui mukana, mutta kukallinen voitti, kun hipin mielestä se finlandia oli vähän liian sedula (!!) vaikka mun mielestä ihana sekin. 

    Ja juu hei, juurikin Lundia on kaavailussa tuohon olkkariin, se varmaan sopii ihan kivasti toivotaan 🙂 

    Joo oikein bongasit. Sohvaprokkis on vähän kesken. Ostin jo pari vuotta sitten nuo Marimekon markiisit (kahta erilaista musta-valkoista), mutta tilanne niiden kanssa vähän eli kun meinasin laittaa koko sohvan vaihtoon. En nyt tämän muutaman vuoden mustikka-puuro-sekoilun nähtyäni olekaan ostamassa uutta vaan kunnostamassa vanhaa..tai siis lahjakas ystävä (hipin sisko) on sohvaamme verhoillut. Luultavasti vaan nuo istuintyynyt saavat mustavalkoiset päälliset…ehkä…enkä tiä, mitä se verhoiluystävä sanois, jos alan ehdotteleen selkänojatyynyjä.. hmm…mutta kivalta ja raikkaammalta tuo sohva näyttää jo nyt. ehkä sillä mennään vielä muutamia vuosia. Ja päälliset saa pestyä! 🙂

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hahaah! Hauskaa, että bongasit meidät ja hyvä, että tykkäsit keikasta! Ne on kyllä hyviä! 😀 Kiva kuulla.

    (Tuo mainitsemani neljältä saapuminen oli itseasiassa eri keikka, mutta ei se siltä keskiviikonkaan keikalta kovin ajoissa kotiutunut… )

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos! <3

    Ja onneksi meillä on kuitenkin yksi huone pimppatapeteissa edelleen! (ruokailuhuoneessa sitä on erisävyisenä)

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀 …minkä niistä?…Mun oman?

    o_O

  22. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos paljon!! JEE!!

  23. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Täytyykin tsekata, onko meillä sitä tuolla jossain 😉 Nyt tuo jää tasotteeksi tuonne alle…mutta onneksi meillä on yksi huone vielä tuolla samalla tutulla kuviolla, ihan tuossa vieressä ;D

  24. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei nyt oikeesti, ihan mahtavaa kuulla!! 🙂 En ole vielä ollut synnyttämässä, mutta aika kiirus ollut remontin kanssa. Palaan ihan pian, ei huolta! Ja et oo yhtään menetetty tapaus, tottakai sää luet tätä, niin pitääkin! 🙂

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ahahahahahha! Tää täytyy kyllä kertoa sille!! Vitsit se on menny toteuttaan mun wanna-be-kirjailija-haaveita SUN uniin!! Kuulostaa vielä todella hyvältä kirjalta…Mitä tää mahtaa merkitä!!!

  26. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Se oli vielä jossain kirjakaupassa vierailulla kertomassa teoksestaan, hirveenä oli fanejakin. Vähän semmoiset nick cave-vibat oli kirjassa, kun aasintamma näki herran enkelin tuli mieleen. Mut ehkä tää meinaa sitä, että teistä tulee kirjailijapariskunta! Hippi Asikaine. 😉

  27. kata_eric kirjoitti: Vastaa

    HAHAH se vaatis jo vähän taitoa. Arvostaisin tätä blogia ehkä entisestään 😀

  28. Tuulis kirjoitti: Vastaa

    Toi tapetti on ihan parhautta! Iski kukkatapettikateus, vaan vuokrayksiön seiniä ei viitsi alkaa laittaa näin putkiremonttia odotellessa.

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.