Saatanallinen Anemone-Gate

Ei helvetin helvetin helvetti! Joskus kertasimmekin, kuinka käpy olin jo lakkiaisissani paljastettuani ostaneeni ylppärilahjarahoilla pesukoneen. Silloin en vielä edes paljastanut ihan koko stooria. Ylioppilaslahjaksi nimittäin toivoin

ASTIOITA!

Jep! Olisin toki voinut silloin jo luovuttaa suorilta ja poistua johonkin uurnaruukkuun odottamaan ripotteluani ilman vaivalloisia yrityksiäni kerätä villejä uskottavuuspisteitä rypemällä viikkoja mudassa Roskildessa, itkemällä vuoden ikävää Berliinissä, tekemällä sydänverellä dokumenttielokuvaa, kuvittelemalla päteviä levy-yhtiöduuneissa..

Olisin päässyt huomattavasti helpommalla myöntämällä olevani vain niporeppana,

JOKA HALUAA KAHDENTOISTA HENGEN YHTENEVÄISEN ASTIASTON!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylppärilahjaksi sain mukavasti Arabian Teema- ja 24h -sarjoja sinisenä ja valkoisena. Mukeja, kulhoja, vuokia, kippoja ja lautasia sekä tarjoiluastioita. Joskus myöhemmin saimme lahjaksi 24h-sarjan sinivalkoisia leipälautasia.

Hippi toi talouteen mukanaan eriparisia astioita, kahdeksankulmaisia (!) kasarikahvikuppeja ja kaffeleita, joissa lukee (itse!?)kaiverrettuna ihmisten nimiä, joita emme ole koskaan tavanneet. Rakastuneena olen varmaan ollut helvetin hurmioissani pitkätukan kyvystä yhdistellä kahdeksankulmaisia astioita, mutta mystisesti kyseiset kipposet katosivat keittiörempassa. Kyynel!

Jep. Sinisiä ja valkoisia kippoja piisaa, mutta yhteneväisiä ruokalautasia meillä ei koskaan ole ollut montaa. Porukkaa kuitenkin lappaa ja usein syömme isommalla porukalla, olisi kiva joskus kattaa samanlaiset lautaset kaikille. Syviä lautasia meillä ei pikkuisten ”murokulhojen” lisäksi ole oikeastaan ollenkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äitini lahjoitti joskus meille kirppikseltä löytämänsä seitsemän Arabian Anemone-sarjan lautasta, joiden seitkytlukulaisesta meiningistä tykkään paljon. Pidän retroista astioista, mutta useat vanhat astiat eivät kestä konepesua….Mutta Anemonetpa kestävät! HA!

Ja koska Anemoneja oli jo seitsemän plakkarissa ja sinivalkoiset lautaset sopivat mainiosti muihin astioihimme ja ovat sopivan mummolamaiset myös Hipin makuun, päätin koota juurikin Anemone-sarjaa meille isomman setin: ruokalautasia ja syviä lautasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuumasta toimeen ja Tori.fista löysin pian Anemonea muutaman ilmoituksen verran. Ensimmäinen tärppäsi hyvin ja sain halvalla sekä ruoka- että keittolautasia suoraan kotiovellemme. Juhuu! Astiasto täydentyi, mutta vielä jäi puuttumaan.

Tällä viikolla kävin postissa hakemassa uuden lähetyksen, jossa olikin vääränkokoisia ruokalautasia. Olin jopa kirjoittanut myyjälle tarkan halkaisijan, mutta hän oli erehtynyt koosta. Ottaisitko ne kuitenkin?

– Kyllä en ota! Kerään erityisesti YHTENEVÄISIÄ LAUTASIA!

Pysyin tiukkana yhteneväisyyslinjassani, vaikka myyjä kovin herttaisesti pahoitteli tapahtunutta. Aaargh! Raivostuttavaa säätöä. Lupasin ottaa paketista syvät lautaset, koska ei kai niitä voi olla kahta eri kokoa. Liian pienet ruokalautaset postitin takaisin, koska yhteneväisyys. Takaisinpostituskin maksoi pirusti, koska särkyvää. Myyjä tosin lupasi korvata takaisinpostituksen, kun pienen ota-nyt-no-enpäs-kyllä-ota-keskustelun jälkeen myöntyi erehtyneensä myymään vääränkokoisia lautasia.

Saavuttuamme Pojan kanssa uuvuttavalta lautaspostireissulta, jolla kerjäsin postivirkailijalta säälin lisäksi ilmaista kuplamuovia saamatta sitä, totesin Hipille ostaneeni juuri ehkä helvetin kalliilla (koska postimaksut kahteen suuntaan ilman 100% tietoa, hyvittääkö myyjä oikeasti maksamiani astioita ja postimaksuja takaisin) muutaman yhteneväisen keittolautasen tulevaan astiastoomme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paitsi että. Purettuani postista hakemani keittolautaset, huomasin että TOTTAKAI ANEMONEN SYVIÄ LAUTASIAKIN ON KAHDESSA KOOSSA.

Aaaaaaarghhh! Olinkin  juuri ostanut helvetillisellä säädöllä ja aika hyvällä hinnalla väärän kokoisia lautasia. Se siitä täydellisestä sinivalkoisesta käpy-yhteneväisyydestä ja harmoniasta ja paska-astiastosta! Hippi lohdutteli ja sanoi mielellään syövänsä keittoa myös pienemmistä lautasista..nehän on ihan hyvät..?

17bsg0

 

Lopuksi haluaisin vielä esitellä Anemonen pikkupiiikku lautasen, joka todistaa Anemonen suunnittelijan olleen sinisiä rinkuloita maalaillessaan saatanallisessa pöllyssä tai Arabialla olevan mindfuck-suunnitelma, joka hankaloittaa yhteneväisen astiasarjan hankkimisen muuten kuin pränikkänä ostettuna mittanauhalla varustetun, laskutaitoisen myyjän avustuksella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tervetuloa meille syömään! Älä ota kahta perunaa ja varo muuten, ettei tipu se lautanen, on nimittäin aika kallis, kun laskee edestakaiset postimaksut ynnä muut kikkeliskokkelikset! Aaaaaaargh! (Välihuomio: kuvassa näkyvien lautasten välistä löytyy myös yksi koko: KESKIKOKO – > MINDFUCK! Ottakaa tämä kuva mukaan toimittaessanne minua hoitoon pyöreään huoneeseen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei huvita taas enää yhtään mikään! Menenkin tästä juomaan Anemone-kannullisen viinaa tai jotain! En tiedä, onko se paljon vai vähän, koska Anemonella todennäköisesti on kuusi erikoista kannua desistä litraseen ja kaikkea siltä väliltä! Jonka jälkeen haen kellarista Hipin sivarikommuunin kahdeksankulmaisen astiaston ja voitelen leipäni veitsellä, jossa lukee Tommi Penttilä.

KUKA HELVETTI ON TOMMI PENTTILÄ? Vittu nevöhöörd!

Share

46 kommenttia

  1. anna-liisa kirjoitti: Vastaa

    Ahahhahhaa! Love this.
    Sama seitsemän eri koon lautastarjonta koskee ainakin Teemaa myös, sitä mitä alkuun ostin ei sitten jonkun vuoden päästä enää valmistettukaan. Jaan kiukun. Mutta nautin tekstistä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      aaargh! Kyllä! KIITOS! Salajuoni! Meillä on muutamia lautasia Teemaa ja joskus lainatessani naapuriin lautasia huomasimme tosiaan olevan kahdessa koossa (pienellä erolla) ruokalautasia, ja toisia ei saa! Silkkaa vittuilua ja kiusaa ja rahan tuhlausta!

      VOISIKO LUNDIA ALKAA TEHDÄ ASTIOITA! ?

  2. Marikki kirjoitti: Vastaa

    Minä sitten rakastan tätä blogia, nyt taas naurattaa vedet silmissä! MUTTA mä ymmärrän tuskan, tottakai astioiden pitää olla yhteneväiset.
    Mut ihan huippuhauska teksti ja mahtavalla kuvalla ja ihan hyvät/ kivat mitkä tahansa ovat paskaa!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos ihanasta kommentistasi ja mahtavaa, että ymmärrät yhteneväisyystilanteen, se vähän ehkä lohduttaa paskassa tilanteessani 😀

  3. Ruskea kuppi kirjoitti: Vastaa

    Mun tädillä on hirveästi tuota sarjaa, vihaa sitä ja on vuosi(kymmeni)en ajan ajatellut ostavansa uudet jahka nuo hajoavat. Mutta kun eivät perkele hajoa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Tuo hajoamattomuus oli juurikin yksi valintakriteeri, kestävät konepesun, eivätkä muutenkaan hajoa tai kulu helposti! Eivät myöskään tipahtele helposti, koska ovat vähän raskaita.

      Voi ei, miksi tätisi vihaa Anemonea, ovatko kaikki eri kokoisia? 😀 😀

  4. mirja kirjoitti: Vastaa

    Mun mielestä taas ei pidä olla yhteneväiset vaan just erilaiset.
    Mutjoo, teksti oli tosi hauska, ja mikä parasta, hyvää kieltä 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Se ois ehkä ihan hauska, jos kaikki lautaset ois hienosti räikeen erilaisia, mutta nyt on vaan osa Anemonea ja osa valkoista Teemaa… buu…
      ja ehkä tuo erilaisuus lautasten koossa ei ole kovin kiva 😀 😀

  5. Iida kirjoitti: Vastaa

    ???

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      😀

  6. murphy kirjoitti: Vastaa

    Hot tip Teemaan liittyen: Hulluilla päivillä myydään just sitä yhtä välikokoa mitä ei ole enää valmistettu pitkään aikaan. Värejä yleensä kylläkin vaan musta ja valkoinen? Mut siis 2x vuodessa on mahdollista saada niitä, Stokkalla kai joku spessu lisenssi siihen…
    Noin muuten sitten, mäkin jaksoin joskus kiimailla noista astioiden yhteensopimisesta, nykyään oon liian laiska. Kuhan joku pakasterasia on mistä lusikoida..

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      hullut päivät tästä vielä puuttuikin!

      TODELLAKIN ON USKOMATON SALAJUONI!!!!!!

  7. T100 kirjoitti: Vastaa

    Koetapa tehdä sama astiaston yhteneväisyysprojektihomma Arabian Kosmoksilla. Ai jumalauta että on hauskaa puuhaa saatana. On kahvi,- tee ja KAAKAOkuppeja, niihin tasseja ja lautasta sen seittemää sorttia. Niitä on MYÖS SINISINÄ, koska miksipä ei olisi. Puurokulhoa, murokippoa, mitä ikinä keksiä saattaa. Ja ilmeisesti on keksitty oikein huolella. ”Hei Gunvor, jätkien kanssa keksittiin että oisko jokainen lautanen eri kokoinen?”, mihin Gunvor loihe lausumahan ”OMG LOL LMAO JOOOOO!!!”

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ahahhhhahahhhahahhhaaa FEEL U! SAATANAN GUNVORI!

      MUTTA oih Kosmos on niiin kaunis ja ihana!! Sitä olisin halunnut keräillä, jos ei ois jo ollu anemonea saatuna ja kaikkea sinivalkoisena muuten..en nimittäin todellakaan tiennyt, että Kosmosta ois myös sinisenä, se ois ollut TÄYDELLINEN!!! Eli ihan kiva kuulla, ettei sitäkään helpolla haalita…

      😀 😀 VOIMIA!

  8. Kippuralla kirjoitti: Vastaa

    NE KASIKULMAISET ON OCTAGONEJA ja mulla on niitä liki 12 hengen verran. AITOA 80-LUVUN RETROA. MUMMON NAAPURI LUOPUI OMISTAAN MEILLE JA NYT MÄ MEEN NEULOMAAN MUINA MUMMOINA KIITOS-LAPASET.
    Ugh. Tykkään

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Mahtavaa, että sait mummon naapurilta astioita ja että teet lapaset <3! jeee!
      Eikä siinä, hauskathan ne kasikulmaiset kasaritkin on, vaikkei ihan mun lemppareimmat, mutta ei sitä(kään) sarjaa ole kuin pari mukia ja loput onkin sitten yks lautanen sitä ja toinen tätä...

      Onnittelut yhteneväisen astiaston omistajalle 🙂

  9. Laurasss kirjoitti: Vastaa

    Aaahhhahahaa :———–D Taattua Asikaisen säheltämistä taas! Mistä ihmeestä sie nyt sait tuomosen aivopierun, että pittää olla yhtä ja ainoata Anemonea. Konhan tuo teän perhe ja taloki tuomonen öhh värikäs, villi ja monisyinen. Miksi tyytyä standardiin astioissa? Niinkö näet, kohtaloki järjestää sulle jotaki hauskempaa, useamman sorttisia Anemoneja, kaheksankulmasia kuppeja ja uppo-outojen ihmisten nimilä kaiverrettuja aterimia. Enempi seikkailua, Asikaine, eiköstä vaan?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ei ole seikkailua, on paskaa!!!!! 😀 😀

      Talon kuuluu olla värikäs, mutta LAUTASTEN ON OLTAVA YHTENEVÄISET! Haluan värikkääseen huoneeseen tehdä sellasen ihanan kattauksen, jossa kaikille on samanlainen lautanen, eikä kenellekään tule sellanen varalautasolo!
      MUTTA EI TÄSTÄ MITÄÄN TULE!!!! 😀 😀

  10. Kippuralla kirjoitti: Vastaa

    Lapset on syöneet ekat 8v muovikupeista. Se on mun salaisuus :,D

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahahhahhaa…hyvä idea! 😉 JA on mulla ihania Sarviksiakin tuolla..mutta ei niitäkään riitä useammalle syöjälle…

      AAAARGH!!

  11. Sup kirjoitti: Vastaa

    Itsehän olen joskus erehtynyt ajattelemaan että hei, minä kerään itselleni Koko-astiaston! Tuommoinen ruskea olisi kiva, eikun sittenkin pistaasin värinen. No voi nyt hemmetti, pistaasi loppuikin tuotannosta ja kas tilalle tuli sahrami joka on melkein saman värinen mutta ei kuitenkaan. Ruskeankin valmistaminen on taittu lopettaa, eikä tässä sarjassa muuten ole ollenkaan normaalia syvää lautasta jolta voisi syödä kalakeittoa. Jostain syystä joskus sain pakkomielteen että se syvälautanen on täydellinen miltä voi kuvitella syövänsä kalakeittoa. Kaikilta lautasilta ei voi syödä kalakeittoa. Vihdoin totesin että heitän Kokot kokkoon ja aloitan alusta jollain ihan muulla.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Aaargh!! I feel u! Eikö löytynyt mitään ruskeaa, jolla olisi voinut jatkaa sitä Kokoa..vaikka en kyllä suosittele tätä täydennyskeräilyä, se on hermoja raastavaa! Vasta pari viikkoa takana, pari (ylikallista) väärän kokoista lautasta hankittuna 😀 😀 Helevetin helevetin helevetti!

  12. emiliaMaria kirjoitti: Vastaa

    Arabia/Iittalalla on kyllä ollut tuon Teeman kanssa monenlaisia salajuonia kansalaisen hermojen menetyksen aikaansaamiseksi.
    Itse kerään tylsästi valkoista 24h:ta, vaikka se ei mikään mieliastia olekaan. Nyt kaappiin on eksynyt myös mustavalkoista Taikaa, mukeina ja kahvikuppeina. Ne lautaset kun on jotenkin omituisen mallisia ja syön mieluiten ihan valkoiselta lautaselta. Miehen poikamies-ajoilta kaapissa on mustaa teemaa, MONEN kokoisena, niitä käytetään lähinnä silloin jos kaikki muut on likaisena..

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Haha! Meilläkin on muutamia tuota valkoista 24 h:ta, se on kyllä kaunis ja ajaton!

      mutta niitäkin meillä on vaan muutamia..ja Taika-mukeja on vähän. Tosiaan ne taika-lautaset on aika sileet ja reunattomat, vähän hankalia lapsille, oon jossain raflassa niiltä syönyt. Vaikka kauniit on..ja joo, kyllä vaan meiltäkin löytyy Hipin poikamiesastioista muutama musta Teema-lautanen.. KAIKKEE ON! 🙂

  13. EmiliaMaria kirjoitti: Vastaa

    arabian arctica on muuten kaikista näistä tiskikoneyhteensopivin. Niin monesti oon kironnut teemaa ja 24h:n syviä ”lautasia” kun ne on niin hankalia tiskikoneessa. ALkukodissa oli arcticaa ja vaikka se on tylsää ja vihasin sitä silloin, niin nyt on jo vähän mieli taas lämmennyt sille. Mutta 24h:n pastalautasia mä jotensakin rakastan, ne on niin ihania.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Aaargh, joo meidän ainoat syvät lautaset (kaksi kappaletta, pienten murokippojen lisäksi) on 24h:n syviä, jotka juurikin kiepsahtelee koneessa miten sattuu tai sitten linkkiintyy yhteen (jolloin eivät puhdistu) + vievät paljon tilaa…. AAAARGH! Raivostuttavia puolipalloja, vaikka kauniita ovatkin, mutta käytettävyys sen verran haastavaa, etten lähtenyt sitä keräämään soppalautasiksi.

  14. Jansku kirjoitti: Vastaa

    Mää en kestä ! Nauroin ja paljon. Osittain ihan vaan,koska mulle vois käydä just noin. Paitsi et mun mies ei varmaan ois niin ymmärtäväinen…
    Mun mentaaliseen hyvinvointiin vaikuttaa jo ne Teemalautaset..varmaan pienemmät,ei saatana ! Ku ei mahu kunnolla koneeseen,koska reuna.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oli pakko olla ymmärtäväinen, koska olin niin kilareissa ne lautaset käsissä, ties mitä ois tsaas käynyt…
      Teemat ei mahu koneeseen….whaaat…?!

  15. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Arcticaakin on monia kokoja. Ja uudet isot just pari milliä erikokoisia kuin vanhat muka samankokoiset. Valitin tehtaalle, mutta loska salajuoni, eivät tietenkään vastanneet.

    Ymmärrän sun tuskan. Ei oo helppoo.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      SAATANA! Mitään(kö) ei voi saada ikuisesti yhdessä ja samassa koossa jo on kumma!!!!

  16. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Mä toivoin sinisiä ja valkoisia teema-astioita Ylppärilahjaksi. Mun sukulaiset ei kuuntele kahta sana pitemmälle joten mulla on kaappi täynnä Sinistä teemaa. Täydellinen kahviastiasto niitä minipieniä kissankuppeja joista kukaan ei halua kahviansa juoda (oon pari kertaa kokeillut ja vieraat pyytää kohteliaasti kunnon kuppeja).

    Mä niin toivon häälahjaksi uudet lautaset. jotain muuta kuin sinistä Teemaa. (ja arvaa tykkääkö tuo mies niistä sinisistä teemoista, no tykkää tietenkin.. Ruokakuvatkin näyttää ihan kammottavilta tummansinisiltä lautasilta, ärgh)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No niin, sama meininki siellä siis…mutta niihin sinisiin voi yhdistää vaikka mitä ihanaa..kuten Anemonea, suosittelen 😉

      Ja mahtava hätävara nuo häät, pystyy vähän täydentämään ylppärihankintoja, 😀

  17. Paula* kirjoitti: Vastaa

    Mäkin käytin ylppärilahjaksi saadun Stockan lahjakortin Teemoihin. Ihan kivan setin sai, sinisiä ja valkoisia. 😀
    Ja siis raivostuttavan koon muuttumisen lisäksi myös lautasten ja kulhojen paksuus on muuttunut?! Uudemmat on ohuempia ja se on kyllä lähes yhtä ärsyttävää kuin kokoasia!
    Mutta aiemmalle kommentoijalle kiitos hullarit-vinkistä!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Se Teema on kyllä kaunis ja ajaton ja käytännöllinen! 🙂 Ite oon myös tykännyt, että silloin valitsin juurikin sinisiä ja valkoisia, tykkään niistä vieläkin (kuten myös sinivalkoisista anemoneista sittemmin..)

      mutta voisivat pitää jonkun standardin siellä tehtaalla, että astiastoja voisi kätevästi täydentää, argh!!! USkomatonta lautassekoilua, tuota paksuusasiaa en ollut huomannutkaan…menen mittaamaan…

  18. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Eripaksuisia on uudemmat ja vanhemmat 24h-kupitkin. 2001 vuoden on siroja Arabian leimalla, uudet Iittalan pökkyröitä. Punnitsin, kun epäilin silmiäni, kun en voinut uskoa tuollaiseen sekoiluun, kuitenkin designastioita, joiden suunnittelijalla on ihan nimikin. Mutta totta se on.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, kerran kaupassa katoinkin, että näytti ne isot teekupit ihan erilaisilta kuin mitä itselläni on..mulla on niitä vanhoja siroja..ELI HAA! NE tosiaan on erilaisia. NEKIN!

      Emmää kestä!

      1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

        Ei juukeli, ne edustaa kaiken lisäksi maaseuturomantiikkaa! Nyt tuli ryppy pitkäaikaiseen 24h-rakkauteen. http://www.arabia.fi/Astiasarjat/24h Seuraavaksi varmaan Lundiakin on maalaisromanttinen hyllystö?!

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          TÄMÄKIN VIELÄ 24H!!!

          Mutta Lundialla on ehkä vielä vähän matkaa romanttisuuteen 😀 Luotan siihe kuin umpipuuhun!!

  19. jermia kirjoitti: Vastaa

    Kivasti aloin jo 15-vuotiaana kerätä Kermansaven vihreää Oliivi-astiastoa. Vuosia sain kupin sieltä, kipon täältä ja loppujen lopuksi koko paska tietysti vedettiin markkinoilta. Kiva nyt sitten yhdistellä, kun on 15 kappaletta kolmea erikokoista kahvikuppia ja ehkä kaksi kahvilautasta.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Aaaaargh! Ärsyttävää..

      ..ehkä sun pitää alkaa torista metsästämään, mutta sitten tarkkana niiden kokojen kanssa ;D

  20. Annamone kirjoitti: Vastaa

    Äidilläni oli anemon-sarjaa pitkäänkin käytössä. Huomattiin, että uustuotantona tehdyt astiat oli selvästi pienempiä ja ohuempia kuin vanhat astiat. Erottaa pohjan leimasta: uudemmissa on Arabian leima, vanhoissa on käsin maalattu teksti ”Arabia”. Itse tykkään sarjasta paljon, vaikka isoja ja painavia ovatkin. Kukkakuvio on kaunis ja sininen ihanan syvän sininen.

  21. Riepu kirjoitti: Vastaa

    Meillä ihan tarkoituksella samaa sarjaa eri koossa. Pienemmältä syödään pizzaa, pannaria, aamiaisleipiä jne. Toimivat myös juhlissa lasten lautasina. Enempi melkein käytetäänkin sitä pienempää, ei varsinaista ruokalautasta. Kunhan on samaa sarjaa, niin koolla ei väliä.

  22. kulmanmuija kirjoitti: Vastaa

    Siis tää on niin hauska juttu että luen tän näköjään aina puolivuosittain uudestaan!? ja edelleen pyöreen huoneen ja viina kannullisen kohdalla repeen! me alettiin kerätä arabian piilopaikkaa tuossa joskus ja siitä hetkestä parin kuukauden sisään sen tuotanto lopetettiin. Ja ei muuten voi yhdistää muita valkopohjaisia astioita, koska piilopaikan pohja ei olekkaan valkonen vaan enempi kerman värinen?
    Kiitos että kirjotat, nekala maailman kartalle?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahaahhahaa! I feel your pain! Ja siis etenkään noihin uudempiin sarjoihin ei voi luottaa, aina ne lopetetaan tai väri vaihtuu jne jne.

      ELI: mihinkään ei voi enää luottaaaaa!!!!!!

  23. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Tää on edelleen ihan paras teksti! ??? Meillä on astioista valkoinen 24h, mutta toki siitäkin ollaan saatu lahjaksi muuta kuin toivottuja kuppeja (ohjeista huolimatta) – koska miksi ei? Lasien kanssa on ollut huonompi onni; viinilasit lopetettua Iittalan Auroraa ja olutlasit & jälkiruokakulhot lopetettua Tapiolaa… ?

  24. Anni kirjoitti: Vastaa

    Alkuruoka- pääruoka- ja leipälautaset nyt vaan OVAT eri kokoisia. *virnistää

Vastaa käyttäjälle Iida Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.