– Siis iha uskomatonta? Tässäkö tää ny oli? Sie oot ihan herja. Ihan ku jostain tosi huonosta elokuvasta. Sie vaa tulit tänne ja synnytit. Sitte menit nuttura vähä vinossa suihkuu ja nyt sie vaa juot siinä kohvia. Ja täsä on meijä vauva. Mitä ihmettä!?
Pari viikkoa sitten vaeltelin öisin ympäri kämppää pakokeinoja mietiskellen. Miten oon kyenny hoitaa itteni taas tilanteesee, että mun sisältä pitää saada toine ihmine ulos. Voi helvetin helvetin HELVETTI!
Kauhunsekaisina öinä ei tapahtunut mitään. Aurinko pilkisti pimennysverhon kulman alta. Poika läpytteli naamaan haluten iloisena alakertaan katsomaan piirrettyjä. Kivimies nakutteli liuskekiviä pihassa. Aamukahvi närästi ja Hippi oli piilottanut Hesarin kulttuuriosan ennen kuin ehdin lehteä avaamaakaan. Ei mitään, ei ketään.
Yhtenä yönä en herännyt sekoilemaan. Nukuin aamuun, jolloin tunsin ensimmäisen muutaman vakavammin otettavan supistuksen. Nysse tulee. Jatkoin uniani. (WTF!? Edellisestä synnytysreissusta tuttu synnytys alkaa, vaan ei koske mua -asenne!) Hetken päästä heräsin lapsivesiin. Kävin kylppärissä vahvistamassa tilanteen, jonka jälkeen jatkoin hetken uniani tralalaa! (WTF!).
Nukkumista kuitenkin häiritsi ärsyttävät lapsivedet ja supistukset, joita lopulta kellotin tulevan kymmenen minuutin välein. Nousin tavoilleni petturina puuhastelemaan rauhallisena. Pakkasin kamoja ja kävin suihkussa, jossa en tällä kertaa huutanut tai oksentanut hysteerisenä.
Yhdeksän kuukauden paniikki ja synnytyspelko loistivat poissaolollaan kuin pääni olisi erittänyt valiumia vereeni tai emmää-oo-menossa-synnyttään -itsepetos olisi ohjannut vakaana autopilottina. Jopa naureskellen ja pelleillen pitelin mahaani, kun kävin sanomassa Hipille Hei mää synnytän kohta! Nysse tulee! – Oot sie tosissas? Tarvit sie jottaa apuu. Voinks mie tehä jottaa? Pitäskö meijä oikeesti lähtee..
– Ei, emmää vielä haluu lähtee, eikä herätetä vielä Poikaa. Ootetaan et se herää lepposasti tähä päivään ja sitte kerrotaa, että me lähetää, ettei sille tuu hätä.Ei mua ees satu vielä, mää oon iha tosi ok. Ei tälläset säälittävät painallukset voi mitää avaavia supistuksia olla!
(Haha! hahahaha. HAHA! Hahahah! Mitään en ole viime synnytyksestä oppinut!)
Herättyään Poika itse soitti Hipin siskolle Tuu meille aamupalalle, ku isi ja äiti lähtee kohta sinne sairaalaan ottamaan sitä vauvaa pois, jonka jälkeen pojat hakivat leipomosta aamupalaa minun purressa hampaita yhteen kymmenen minuutin välein. Emmää vielä lähe mihkää! (WTF!)
Muutaman tunnin jälkeen tuntui ensimmäinen hevosen potkumainen supistus, jonka seurauksena juoksin autoon. Kyydissä huusin sekä kivusta että Hipin omasta ’nopeammasta’ ’ajoreitistä’ sairaalaan, jossa tilannetarkastuksessa paniikki nosti päätään kätilön todettua Viisi senttiä auki ja Hipin kadottua parkkeeraamaan autoa.
Pitkätukan löydyttyä eriparisissa lainakengissä (lupauksista huolimatta Hippi ei ollut kotiuttanut reenikselle unohtamiaan SYNNYTYSKENKIÄÄN), lähdimme vauhdilla synnytyssaliin, jossa jo huusin ilokaasumaskiin kivusta ja pelosta. Kätilö otti tilanteen haltuun ja kannusti sinnittelemään ilokaasun voimalla vielä hetken. Sykkeiden soundträkki hakkasi ysäritecnobileinä ja neljänä näkyvän Hipin hidastettuna puhuva suu rauhoitteli venyneenä kasettinauhana nauhana nauhana nauhana..Vielä hetki hetki hetki hetki hetki hetki…
Vielä hetki tuntui ikuisuudelta -hetken, kunnes sain itseni ilokaasulla hyvälle kujalle, jolla kyselin spinaalin antaneesta lääkäristä vainoharhaisena Kuka toi on? Kuka toi on? Kivunlievityksen alkaessa vaikuttaa, kätilö sanoi palaavansa kymmenen minuutin kuluttua. Painakaa tästä napista, jos on jotain tai jos tuntuu, että se syntyy heti.
Hetken rauha. Hetki aikaa huilata. Hetki aikaa olla kaksin. Katsella pilviä ikkunasta ja vaaleanpunaisen sairaalapaidan alla viimeisiä minuutteja kohoavaa mahaa. Kummastella tulevaa. Syke hakkasi tasaisena. Vauva tuntui näkyvän mahan läpi selvemmin, haluavan maailmaan. Luulin näkeväni unta, josta toivoin ja pelkäsin herääväni omasta sängystäni. Nyt ollaan selvitty jo niin pitkälle, vaikka salissa olimme ehtineet olla vasta reilun tunnin.
Kätilö palasi rauhalliseen huoneeseen. No niin, seuraavalla supistuksella voidaan sitte ruveta ponnistamaan.
Ponnistin kaikilla voimillani. Kaiken, mitä oli annettavaa. Pelon, kivun, odotuksen, jännityksen, rakkauden, sekavuuden. Kolme kertaa, hengittämättä. Näin pimeitä valoja ja välkkyviä sahalaitoja, joiden seasta kuului ihan uusi ääni. Loukkaantunut ja hämmentynyt huuto, johon olen aina ollut valmis kyselemättä vastaamaan.
Pieni silkkinen mytty nostettiin syliini. Rakas täydellinen poikanen tuhisi. Katsoin naureskelevaa Hippiä. Pelkäsin herääväni unesta. Synnytyslaulu ei ollut kaukana, niin hyvin kaikki meni.
Pikkuveli oli saapunut. Hippi laittoi voileiville kurkkua ja joimme kahvit. Alkoi uusi aika. Nukuimme salissa päiväunet.
– Siis iha uskomatonta? Tässäkö tää ny oli? Sie oot ihan herja. Ihan ku jostain tosi huonosta elokuvasta. Sie vaa tulit tänne ja synnytit. Sitte menit nuttura vähä vinossa suihkuu ja nyt sie vaa juot siinä kohvia. Ja täsä on meijä vauva. Mitä ihmettä!? Eihä nää hommat meillä näi mee.
Lue myös:
Mää täällä kaikessa rauhassa muina miehinä luin sun vanhoja juttuja, kun yht’äkkiä huomasin, että tännehän on tullut uus juttu. Hyvä. Nyt voi mennä nukkumaan.
Herja mikä herja. Ihana juttu ja älyttömästi onnea.
Terkkuja pikku-ukolle 🙂
Parasta. Ja niin ihana tuo loppu etten itkultani viitsi edes kirjautua sisään. Onnentyypit! T. Helmi
Hihittelyn jälkeen tuli itku täälläkin <3
Hianosti vedetty homma! Onnea teille kaikille!
Ihanaa, että meni noin! Sydämelliset onnittelut koko perheelle.
MAHTAVATA. mulla on ollu kolme samanlaista synnytystä, tosin en ehtiny saada muuta kuin istä iloista kaasua. ja ihan yhtä pönttö olin viimeisimmälläkin kerralla.
hitto, olin jo kyllästynyt kaikkiin blogeihin mut onneks löysin sut!
Tääl mie vaan itkee pillitän kun pitäs olla töihin jo menossa :´) Ihanaa kun kaikki meni niin hyvin, oon onnellinen teidän puolesta! Onnea <3
No niin itku se täälläkin tuli naurun lomassa. Kiitos, että jaoit tämän! Toivottavasti oma lähestyvä synnytys menee yhtä rennolla asenteella.
Ensiksi onnea, koska en ole muistanut onnitella, vaikka olen blogia käynytkin lukemassa! Mullakin synnytyspelko parantui toisessa synnytyksessä – tosin sain apua myös pelkopolilta. Viimeiseen asti kyti epäilys siitä, että perseelleen menee, kun olosuhteissakin oli samaa: streptokokkitesti oli positiivinen (ekalla kerralla tuli tästä ongelmia) ja salissa todettiin avonainen tarjonta. Mutta sitten kaikki menikin ihan hyvin ja jälkeenpäin olo oli mahtava.
Tosi hienoa, että kaikki meni hyvin ja sait hyvän kokemuksen. Mä tunsin, että se jotenkin paransi sen, mitä ensimmäinen huono kokemus sai aikaan. Ja muuten, kaksi poikaa on aika ihana asia – tiedän kokemuksesta 🙂
Oi Asikaine sä olet paras! Ihanaa ja onnea vielä kerran!
(Ja kiva kun viitsit palata hormonihöyryistä tänne – tavallaan toivoin, että saisit ja malttaisit rauhassa siellä hymyillä maailman navoille, valahtaa vauvaelämään ja sitä rataa, mutta ehtihän tässä jo ikävä tulla <3 )
Vanha ratkesi itkemään… Ihanasti kirjoitettu ja koettu! Ja vielä Neil Young lopuksi, ah. Kuten w-täti tuossa yllä totesi, olin itsekin kyllästynyt moniin niin samankaltaisiin ”näkyyks laukku, entä kello” -blogeihin, että olen ihan ihastunut tähän! Keep on rockin’
Mulla tuli kans itku. Olipa aivan mahtavaa, että kaikki meni hienosti! Vaikkei mulla mitään synnytyspelkoja ookkaan, niin varmasti luot hiukan toivoa niille, joilla on. Vautsi mikä muija! Onnea valtavasti!
Ihana teksti. 🙂 Se tunne kun saa vauvan rinnalle ja kaikki on vielä mennyt nappiin, mahtavaa!
Onnea, Asikaine. Ihana, että sait upean synnytyskokemuksen tästä. Nautinnollisia päiviä teidän perheelle.
Voi miten ihanaa! Itku tuli tätä lukiessa ja nyt vielä uudestaan 🙂
Onnea tästä ja pojistasi 🙂
Onnea kovasti!! Perässä tullaan parin kuukauden päästä. Toivoen kaikki sujuu täällä yhtä hyvin. 🙂
Niin aavistelin, että se toinen tulee helpommin! Ihanaa vauva-aikaa teille! 🙂
Oi, mä niin haluan tuollaisen synnytyksen! Paitsi siis en halua enää ikinä synnyttää, mutta silti! Mahtavuutta 🙂
Kuulostaa mahtavan hienolta synnytykseltä! Onnea siitä ja erityisesti onnea pienestä pojasta. Ja isosta. Ja siitä suurimmastakin. On se vaan niin hassu, se Hippi.
Itku tuli. Onnesta teidän puolesta ja surusta omasta puolesta kun toista synnytyksen ihmettä en varmaan pääse kokemaan.
Ihana kirjoitus. Nauttikaa elämästä just nyt. Kaikkea hyvää koko perheelle.
Pariin äskeiseen postaukseesi viittaamatta, miten koet että olet pystynyt säilyttämään oman itsesi äitinä? Siis en kysy tätä vittuillen, vaan ihmisenä joka ehkä voisi saada lapsen joskus tulevaisuudessa ja on huolissaan siitä, että hukkaa itsensä. En tiedä miten pystyisin mihinkään, mutta vähintään huolettaa että onko elämä sitten vain lapsia ja sitten mies ja minun oma identiteetti häviää. Myös lapset hirvittää hieman, niistä kun ei lähempää kokemusta ole enkä niin tiedä niistä. No, en ole lapsia juuri nyt tekemässä kun en tiedä olisiko minusta äidiksi tai haluaisinko edes. Sinulla ei vissiin vastaavia tunteita ole ollut, mutta miten teet sen että olet edelleen mahtava sinä?
Sain esikoiseni viikko sitten ja synnytykseni sujui tismalleen samoin! Ehdimme olla sairaalassa neljä tuntia ennen syntymää ja vauvan tultua ihmettelin, että tässäkö tämä synnytys nyt oli?!?!
Kiitos! Ja onnea!
Itku tuli. Odotan toista lastamme ja ensimmäisestä synnytyksestä jäi melkoinen pelko. Tämä tarina helpotti taas hieman. Ehkä minullakin menee paremmin kuin viimeksi.
Hahaa! Nymmää tajusin, missä tuo kuva on otettu!!! No TAYSilla tietenkin juujuu, mutta missä siellä! H*l*v*tti että mää oon miettiny sitä 🙂 Tää on oikee monitoimiblogi tää sun blogi, kaiken normipölinän lisäksi vielä puuhanurkkaus, ”Lähetä oikea vastaus vaaleenpunaseen taloon, palkintona maininta seuraavassa postauksessa!”
Haha! Hyvä, ettei tarvinu aamuun valvoo!! 🙂
Kiitos paljon!! 🙂
No niin kyllä ollaanki! Voin itsekin sitä aina halutessani vähän itkeä <3
Niinpä! Ja kiitos!!
Mahtavaa!! Hyvä sää kolmesti 😀
Ja kivaa, että oot löytänyt blogiini!! JEE!
Voi kiitos, ihanaa! Jee! Kiitos <3
Toivotaan!! Pidän sulle peukkuja! 🙂
Kiitos, kiitos paljon onnitteluista ja mukava kuulla, että sullakin meni kaikki sitten hyvin! Hyvä!!
Todellakin tuo hyvä kokemus vei pois ensimmäisen synnytyksen jättämää ahdistusta ja kammoa. Jäi todella hyvä fiilis!
Kiitos paljon kiitos!! <3
..ja en mää hirveesti malta, kun pitää kokoajan jonkun varpaita nuuhkia tai nukkuja. Mutta välillä huuruissani valvoessani täällä tykkään naputella 🙂 Hih.
Hei kiitos, ihana kuulla! JEE!
PS. Kyllä täälläkin välillä laukkuja ja housuja esitellään ;D
No niinpä! Meikä! Vautsi! Ja kaikki muijat jee! Ja kaikille kätilöille jee ja vautsi!
Kiitos 🙂
Paras tunne <3
Kiitos paljon! Onnea on täällä yllin kyllin <3
Onnea myös sinne!! Toivotaaan!! Hengessä mukana <3
Aavistelit onneksi oikein 🙂
Suosittelen tälläistä kyllä kaikille raskaana oleville. Ja muillekin 😀
Kiitos onnitteluista!
Ja ikävä kuulla surustasi! 🙁 Voimia ja kaikkea hyvää.
Hmm.. en tiedä, ymmärsinkö kysymystä ihan oikein mutta mutta..vastailempa sitä sun tätä 🙂
Ensinnäkin, en tiedä, olenko pystynyt säilyttämään sen oman identiteettini, aika paljon oon varmaan muuttunut äitiyden ja ihan vuosien kuluessakin. 😉
MUTTA..
Mulla kyllä oli kaikenlaisia huolia, kun ensimmäistä lasta odotin. Ehkä enemmän pelkäsin, että en muutu tarpeeksi lasta ajatellen. Osaanko ottaa vastuuta, tehdä yhteistyötä isän kanssa, näyttää esimerkkiä, olla kärsivällinen jne jne…ja mietin sitä vieläkin, kun kaksivuotiaan kanssa haastavammissa tilanteissa ei meinaa osata olla johdonmukainen ja rauhallinen vanhempi. Usein tulee jopa sellanen huijari olo, että täällä mää vaan oon jossain perheenäitinä, vaikken oikeesti tajua tästä hommasta mitään..
Ja välillä elämä toki on ollut ja on vain sitä ”lasta”, puurolautasta, univelkaa ja roskapussia, mutta en oo siitä huomannut mitään paineita ottaa. Samana tyyppinä niitä puuroja siivoilen ja yöllä valvoessa selitän Hipille niitä ihan samoja huonoja vitsejä kuin ennenkin. siellä ne omat ajatukset, halut, kiinnostukset yms on säilyny ja niistä tulee osa sitä äitinä olemista. Siitä omasta identiteetistäni, kokemuksistani ja elämänkatsomuksestani haluan lapsilleni jotain antaa, opettaa ja kertoa.
Myös mun monilla ystävillä oli (kun aloin odottaa esikoistani) jo lapsia ja heidän kanssaa hommat ja he itsessään olivat säilyneet ”omina itseinään” lapsista ja perhearjesta huolimatta. Esim parhaalla ystävällä oli kolme lasta ja sama meininki meillä oli kuin lukiossa tavatessamme, vaikka meidän elämäntilanteet oli täysin erilaiset. En ehkä tajunnut senkään takia pelätä, kun kaverit näytti esimerkkiä, ettei tarvi hukkua mihinkään, vaikka lapsen saa.
Oon myös nauttinut vauva-ajoista ja äitiyslomista tosi paljon, ja ihan siitä huuruiluistakin 🙂
Ja oon kyllä aina tehnyt vähän siinä sivussa pikkusen töitä (jos on huvittanut), nähnyt ystäviä (vaikka sitten sen vauvan kanssa), yrittänyt järkätä hipin kanssa hetkiä kaksin, käynyt keikoilla, festareilla, luistelemassa, nähnyt ystäviä, välillä oon käynyt yksin vaikka saunassa henkäsemässä, jos ei muuhun aika riitä, jne…Ja tekee aina hyvää välillä iltaisin nähdä puutarhassa naapurin muijia ja päivittää päivän kuulumiset. Puhutaan me paljon lapsista ja korvatulehduksista jne, mutta käsittelemme myös työt, miehet, vaatteet, rempat, viinit jne jne, ei meidän porukassa kaikilla ole lapsiakaan..
En tiedä, saitko tästä vastauksia..
Niin, sen vielä lisään, että mää en tiennyt lapsista mitään ennen kuin sain oman. En ollut koskaan edes vaippoja vaihtanut. Kerran olin ollut lapsen vahtina, mutta se johtu siitä, ettei se mun kaveri saanut KETÄÄN muuta ja sen oli mentävä festareille 😀
Että älä siitä ainakaan paineita ota, SINUSTA ON VARMASTI äidiksi, jos joskus tuntuu, että haluat!
Kaikkea hyvää 🙂
Hei ihan mahtavaa!! onnea sinne paljon!!
Voi, toivottavasti tämä helpotti ja nyt kovasti toivotaan, että menee tuo seuraava paremmin!!! Tiedän tunteesi. Oon hengessä mukana!!
😀 😀
Hei, ton sairaalasta saapumiskuvan piti näyttää tältä:
http://nypost.com/2015/05/02/prince-william-kate-emerge-from-hospital-with-baby-girl/
Ihanaa että toinen synnytys sujui noin ”helposti” ja hyvin. Itsellä oli kuopuksen 30 – minuuttisen syöksysynnytyksen jälkeen vähän sama olo että tässäkö tämä nyt oli.
Ja sitten olisi Iltalehnomissa lööppi: ”Prinssi William ja sen muija yllätysvierailulla TAYS:ssa!1!!!” Ei, tuo on just hyvä kuva, poifect. Isoveljen nonchalantti asenne viä kruunaa kuvan.