Ravintolasuositus – Pizzeria Capero – Savonlinna

P1010382.JPG

Välipäivinä en turhaan poistunut appivanhempieni sohvannurkasta, mutta pitsalla houkuteltuna istuin nopeasti toppatakki päällä autossa. Kävimme porukalla syömässä Pizzeria Caperossa.

Yli kolmekymmentä vuotta Savonlinnassa toiminut perinteikäs Capero on reilu vuosi sitten muuttanut uusiin tiloihin, kadun toiselle puolelle. Uusi sisustus on hauska ja viihtyisä, jonka lisäksi ruokalistakin on kuulemma vähän uudistunut unohtamatta kuitenkaan herkullisia klassikoita.

P1010380.JPG

P1010376.JPG

P1010378.JPG

P1010369.JPG

Saapuessamme pizzeria oli aika täynnä, joten onneksi olimme varanneet seitsenhenkiselle säätävälle ja älänmölöiselle seurueellemme pöydän. Poika otti haltuun piirrustusnurkan muiden vaiheillessa monien herkullisten pitsavaihtoehtojen kanssa.

Lopulta päädyin tilaamaan sardelleja ja kapriksia sisältävän Sisilianan, joka oli ihan mahtava ja juuri sopivan suolainen joulun jälkeiseen puutostilaan. Sardellit ovat kyllä aliarvostettuja, pitäisi ostaa niitä joskus kotiinkin ja kokkailla vaikka pastaa tai salaattia. Nam! Ja niin olivat kaikki muutkin onnellisen tyytyväisiä maistuviin pitsoihinsa sekä taidokkaaseen suoriutumiseemme ulos neljän seinän sisältä. Juhuu!

Suosittelen poikkeamaan Caperossa! Hyvää ruokaa ja kiva paikka.

Jännittävää tiistaita kaikille! Lätkän loppuottelu vai Downton Abbeyn päätösjakso vai lätkän loppuottelu vai Downton Abbeyn päätösjakso..

 

Share

21 kommenttia

  1. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Mäkin pähkäilen et kumpi, mut sit tykkään katsoa Downtown Abbeyta sunnuntai-aamuisin, joten illalla voisin katsoa lätkää ja jos se on tylsää vaihtaa Downtown Abbeyhin. Jos se on tosi mielenkiintoista niin mulla odottaa ihanuus sitten aamulla Yle Areenassa. 

  2. Oranssinen kirjoitti: Vastaa

    Lätkää en viitsi katsoa, kirja voittaa sen 6-0, mutta Downton Abbeyn nautiskelen aamupalan kera.

  3. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Mä päädyin katselemaan edellisen jakson Yle Areenasta 🙂

  4. Iitamari kirjoitti: Vastaa

    Meinasin tipahtaa tuolilta, kun näin otsikon – ettehän työ nyt Savonlinnassa voi lomailla! Bloggaajathan on vaan tsadissa ja hippi-Nekalassa ja tsadissa. Mutta onpa kiva! Jos nään teijät ens kesänä Lipan nurkilla, ni saatan vilkuttaa 🙂

  5. Almadidi kirjoitti: Vastaa

    Ihana huomata etten ole ainut joka luuli että sen ohjelman nimi on Downtown Abbey. Kunnes tänään radiossa valaistettiin tyhmää ja kertottiin että se on DownTON Abbey??!!!whaaaaaa

  6. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Mitäää, mitä mä oon kattonut kaikki nää vuodet 😀

  7. Mikko Antero kirjoitti: Vastaa

    Oi, kotikaupungin yksi lempparipaikoista, voin vain yhtyä suosittelemaan! 🙂

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, oli kyllä hyvä, että tuli katsottua se peli (eikä mulla kyllä ollut täällä edes sanomista!) Olipa jännä peli ja ihan mahtava fiilis!!!! 😀 😀

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Olisit ny katsonu! Oli ihan huippu!!!!

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! Sitten morjestellaan, jos nähdään! 😀

  11. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    AAArgh! Kirjoittaessani mietin, että ei se ihan näin ollu, mutta silti se oli mielestäni ihan oikein…tämähän se nimi on…

    HAh! Et siis todellakaan ole ainoa.

    No nyt korjattu, kiitos tästä 😀

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Oli kyllä hyvää! 🙂

    Hyvää loppiaiasta!

  13. kao kao kirjoitti: Vastaa

    Katoin sen äsken ja vähän kyynelehdinkin tässä sohvalla. Mies toi aamupalaa ja aurinko välkehtii lumisessa metsässä. Ihana tapa päättää vuosikausien Downtown Abbey. (päätin et katson sen nyt loppuun asti Downtown Abbeynä enkä viimeistä osaa Downton Abbeyna :D)

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! Hyvä niin, pidä tuo!

    Meillä vielä katsomatta! Jännittää!!

  15. koikkarista nääs kirjoitti: Vastaa

    Savonlinna?? Savonlinna…Käytiin viime kesänä, ja en voi kuin ihmetellä mihin ”jouduttiin”. Vaihtoehtona oli reissu Lappeenrantaan, ja sinne olisikin pitänyt ennemmin suunnistaa. Eli pitemmittä puheitta voitaneen arvailla ettei allekirjoittanutta napannut koko kaupunki. Hyvästi jää Savonlinna, tuskin enää tapaamme… Mutta hei, pointsit maailman avartamisreissusta teille!

    Ja loppiaista kaikille! Myös savonlinnalaisille! Hahaha…

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mitäs ihmettä!? Mitä teille tapahtu? Savonlinnahan on tosi kaunis ja kiva kaupunki!

    …sitä ollaan ny vaa niin tamperelaista niin tamperelaista 😀 😀

    …tai niin koikkarilaisia, niin koikkarilaisia!

  17. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Vai on Capero uudistunut, vau! Sinne pitänee suunnata seuraavalla reissulla. Se edellinen sisustus olikin aika klassinen.

  18. Aino2 kirjoitti: Vastaa

    Oo, mahtavaa, mun lempipizzeria Savonlinnassa (myös ainut, missä oon siellä käynyt, mutta ei muistella sitä nyt) ja mun lempipizza! Ja sardelli, aivan käsittämättömän upea herkku! Onnittelut hienostuneen maun johdosta!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Joo, suosittelen, oli kivasti sisustettu! 🙂 Ja vanhasta ravintolasta oli iso kuvatapetti seinällä, lohdutukseksi!

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kiitos onnitteluista 😀 Pitääkin nyt muistaa ensi kerralla kaupassa ostaa sardelleja tehdä joku ihana salaatti, nams!!

  21. Statisti kirjoitti: Vastaa

    Oon kasvanut S-linnassa ja monet hyvät hetket on kavereitten kans Caperossa vietetty 🙂 Ikävöin vieläkin sitä pasta bolognese -ruukkua…

Vastaa käyttäjälle kao kao Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.