Pikkujoulutunnelmia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Järjestimme eilen ihanalla mammaporukallamme lasten pikkujoulut. Ensimmäisen äitiyslomamme jälkeisinä vuosina kaikkien elämä on rysähtänyt kiireiseksi, joten nykyisin on haastavaa saada koko porukka kerralla kasaan. Tulevat, jotka pääsevät ja silti meitä hämmentävästi on joka kerta aina enemmän ja enemmän… eteiseen pöllähtää aina uusi Maggie Simpsoni möllöttämään, juoksemaan hännänhuippuna porukan jatkeena..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiireessä unohtuneesta joululaulujen soittolistasta stressaaminen oli turhaa, sillä juhlavieraiden ilakoinnissa ei välillä kuullut edes omaa ääntään. Pikkuveli heitti tonttulakkinsa pois jo ennen vieraiden saapumista. Pöytä saatiin jälleen koreaksi jokaisen tuotua jotakin. Suklaata, pipareita, suolakeksejä, namuja, hedelmiä..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja aika nopeasti saimme porukalla kipot ja kupit tyhjenemäänkin -jopa ihan koko mehukannun kerralla pitkin liinoja ja lattioita. Perus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikkujoulujen ohjelmassa oli myös käpykoristeiden askartelua, joka oli erityisesti itselleni opettavainen pikkupuuhastelu kahdentoista opetuslapsen kanssa.

Lopuksi vielä vinkki, miten koti saadaan valmiiksi uuden vuoden ultimaattiseen hilediscoon, jota et tiennyt järjestäväsi:

10 purkkia hilettä

+

12 lasta (noin 1-4-vuotiaita)

=

1 huolella hiletetty koti (eteisen mattoa, vessaa ja ruokailuhuoneen verhoja myöten), erittäin tasainen lopputulos

 

Onneksi edellisistä lastenkutsuista olen oppinut:

– ennen juhlia ei kannata siivota

– suuri ilonaihe on, ettei yhdellekään juhlavieraalle sattunut pahempia haavereita vauhdikkaiden juhlien tuoksinnassa

– varaa punkkupullo kaappiin (tulee tarpeeseen loppusiivouksessa, kun lapset on saatu nukkumaan)

Hilekoristelun lisäksi eilisissä juhlissa tulimme tietoiseksi Kuoma-gatesta, jonka seurauksena meillä ei aamulla ollut punapäälle hankikenkiä ollenkaan ja kengät, jotka sovittiin meille ”palautettavan”, eivät olekaan meidän vaan ystäväni kuopuksen kengät, jolla taas olikin eri Kuomat, jotka….

Pääasia, että meillä oli hauskat juhlat! Ehkä ensi kerraksi opimme välttymään kenkäsekoilulta -tosin oli puhetta, että seuraavat mammojen kekkerit pidettäisiin ilman lapsia. Toki voihan niissäkin vahingossa vaihtua kengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihania pikkujoulumeininkejä kaikille!

 

Lue myös:

Naapurin muijan synttäri-illallinen

Ihanat, ihanat juhlat

Share

12 kommenttia

  1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Kuomissa on takana sellaiset pienet renksut, joihin voi kätevä emäntä/isäntä pujottaa värikkään langanpätkän ja solmia kiinni. Löytyy pikkuisen helpommin omat kenkämeristä, myös päiväkodissa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos vinkistä!
      Missä se on se kätevä emäntä / isäntä? Mistä saa sellasen?

  2. . kirjoitti: Vastaa

    Tässä askartelukaupan täti terve. Tunnustan, mie möin ne hileet teidän Hipille.
    Olisi varmaan pitänyt tarjota kimalleliimaa, niin loppusiivouksesta olisi tullut helpompi 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ahahahahahhahaaaa! Tulen kohta sinne kauppaan pölläyttämään vähän hileitä!

      PS. jonkun mielenhäiriön takia kielsin ostamasta glitterliimaa…!? WHAAT!?

  3. Jenni kirjoitti: Vastaa

    Hah, askartelukaupan täti 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      😀

  4. Laurakaisa kirjoitti: Vastaa

    Teillä on selkeästi siellä Tampereella lempeämmät päiväkodin aikuiset kuin Savossa. Täällä tulee välittömästi raippoja ja jalkapuuta jos vie lapsen nimikoimattomat Kuomat jalassaan varhaiskasvatusta nauttimaan…

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Nää oli kaikki sekoontuneet pikkusisarten kenkiä, jotka ei vielä ole päikyssä 😀

  5. T kirjoitti: Vastaa

    Voi Kuomaset! Meijän jäppinen talsi onnellisesti kaverin saappailla muutaman kerran, otti aina eskarista lähtiessään väärät kun on vain puolipäiväinen. Saman väriset, öbaut saman verran käytetyt, sattuuhan sitä. Mutta kun ne kaverin Kuomat oli KOLME NUMEROA SUUREMMAT! Eikä se höntti tuntenu mitään eroa. Voin kertoa, että kaveri varmasti tunsi – ja haistoi myös, koska jostain syystä noi eskarilaisen varpaat on alkanu haisemaan siltä miltä poikien varpaiden voi olettaa haisevankin. Meijän oli pakko ostaa uudet ja ihan tyystin eri väriä oleva pari.

    Kuomat ovat kyllä, herranen aika, niin kamalat että ovat ihanat.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JOo, on täälläkin tultu päikystä viisi numeroa liian isoissa kengissä (2-vuotias, isänsä pukemana…) Enkä ihmettelisi, jos jonain päivänä omat 38-koon kuomat ois 4-vuotiaalla. Itsekin siis kuljen aina näillä huipputrendikkäillä jalkineilla;)

      Mutta että eriväriset ku mustat…!??!?!? SHOKKKI!
      Haastavaa hommaa 😀 😀

  6. Asikaisen ja Papu fani kirjoitti: Vastaa

    Kymmenen peukutusta ensimmäisen kuvan Maggie Simpsonille, jolla yllään Papun ”metsänpoikanen”-mekko! Papuhan on tamperelainen brändi, joka tarjoilee eettisesti valmistettuja (mm Nokian neulomossa) vaateihanuuksia lapsille ja aikuisille! Onkos Papu jo teille tuttu Asikaine?:) jos ei niin tilaapa mukeloille kokeeksi ja rakastut! Niitähän saapi esim Weecosista.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jo vain Papu on tuttu ja tykkään merkistä tosi paljon!
      Oon siitä täällä kirjoitellutkin ( http://www.asikaine.fi/papu-made-in-nokia-ennakkomyynti/ ja http://www.asikaine.fi/papu-pop-up-huomenna/ ) ja joitain papun ihanuuksia meiltä löytyykin.

Vastaa käyttäjälle . Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.