Onnelliset

Illalla itkuhälyttimen parahtaessa jäin yksin alakerran telkun ääreen Hipin häipätessä yläkertaan. Vaikerointi muuttui vaativammaksi ja lopulta Pikkuveli huusi suoraa huutoa. Kuuntelin hyssytystä. Voi sinnuu pikkuista, isi tässä. Ei oo mittää hättää. Yläkerran lattialaudat narahtelivat hiljaa Hipin kannellessa kärttyistä punapäätä. Itku ei tyyntynyt, muuttui raivokkaammaksi.

Hetken päästä kuulin Hipin napsauttavan makuuhuoneen valot päälle. Mitä helvettiä se meinaa?

Itku rauhoittui öhinäksi. Näitsie painajaista? Voi ei! Ai sie halluut lukkee Puppee?

– Öh!

– No voijaa myö lukkee. Isi lukkee.

Sammutin telkkarin ja kuuntelin itkuhälyttimestä Pupen ja tämän ystävien toilailuja. Puppe laittoi vanhan samettiverhon harteilleen. Joo, Helenalla on kruunu ja kato, mikä Pupella on päässä. Ai siullakii on hattu? Niin siullakii oli hattu sillon uutena vuotena juhlissa. 

Itkuhälyttimestä kuuluu pieni hihitys, joka peittyy Hipin matalaan höhötykseen. Oho! Sehän on Pupen nenä! Nii. Sie huomaat kyllä kaiken..

Hymyilin kyyneleet silmissä. Itselläni ei riitä kärsivällisyys lempeään satuhetkeen yöllä tai juuri, kun iltapuurot on pyyhitty seinästä ja pomppivien ninjojen tukikohta on hiljentynyt vaanimaan yläkertaan.

Luetaanko vielä toinen Puppe ja sitte sie voit käyä nukkumaan, vaikka tähän isin viereen.

– Öh! Paapapaapappappaa.

– Joo, no mie voin lukkee siulle vielä tän. Pupen orkesteri. Sitte sen jälkee myö käyää nukkumaan. Aa aa.

– Aa aa.

Pian ruusukammari rauhoittui tuhinaan.

Hipin lempeä läsnäolo ja olkapäät ovat aina taltuttaneet itkuiset vauvelit paremmin kuin omat hyssyttelyni, vaikka kuinka yritän zeninä silitellä. Että ei mitään hätää! Että ole hiljaa, muut herää, nyt on yö. Että Puppekin nukkuu. Ni.

Pikkuveljen ollessa ihan vastasyntynyt Hippi taltutti jopa muina vyöhyketerapeutteina vauvan masuvaivat pyörittämällä sormellaan ympyrää vauvan navan ympäri. (Itsehän laitoin cuplatonia mahavaivoja huutavan vauvan silmiin.)

Ennen joulua tehdessäni muutaman kotitoimistopäivän yllätin kahvinhakureissulla Hipin ja Pikkuveljen pelaamasta Aliasta olohuoneen lattialla. No nyt on miun vuoro selittää siulle ja sie saat kääntää sitä tiimalasia. Joo, se meni sinne sohvan alle se tiimalasi, kyllä myö se sieltä saahaan, vaikka tällä kaukosäätimellä.. No niin, mikä on sellanen, millä kastellaan kukkia? Ai sie aloit heti haistellee..Hienosti sie haistelet, mutta ei! Tää ei oo kukka..

Seuraavalla kahvireissulla kaksikko istui sohvalla soittamassa kitaraa. Alias-kortit olivat hujanhajan olkkarin ja eteisen lattialla. Keittiön lattialla lojuvan seinäkalenterin kulma oli vettynyt omanmehusta. – Noku se aina osottaa sitä sormellaan, ku se on seinällä, niin mie aina annan sen sille. Se tykkää niin hirveesti katella niitä valokuvia siitä, niin me aina yhessä selataan sitä. Pikkuveli nyökyttelee onnellisena vieressä. Päällään viisi kokoa liian iso ja täysin puuroinen Ryhmä Hau -paita, sillä hän oli vaatinut saada pukeutua isoveljensä yöpaitaan.

Niinpä tietenkin.

Yritä tässä nyt sitten rauhassa mussuttaa öillisistä satuhetkistä, sopivista ja puhtaista vaatteista, ympäri kämppää levinneistä lautapeleistä, vettyneistä seinäkalentereista, hukkuneista hoitorepuista ja Tenavanetin tunnusluvuista, kun toiset on niin saatanan söpöjä ja onnellisia!

 

Lue myös:

Hipin isyyspakkaus

Mie en muista, mihin mie sen jätin, mutta miulla oli se, kummie lähin

Share

16 kommenttia

  1. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Hyvin oot tyyppis valinnu hei <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kännissä ja läpällä,
      mutta kerrankin meni hyvin omastakin mielestä! 😀

  2. kati kirjoitti: Vastaa

    En oo määkään yleensä onnistunut lapsia rauhoitteleen. Mies onnistui aina milloin milläkin keinolla ja nopsasti. Hänellä on loputtomasti hermoja mikä varmasti auttaa, mutta selvästi jotain muutakin. …Kele. kai mää johonkin kelpaan kumminkin.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, meillä etenkin pienempi vaistoo heti, jos alan yhtään hermoilla tai ihan vaan stressata, että mikäköhän sillä nyt ja onkohan se kipee ja eikö se nyt rauhotu ja mitäs mää nyt ja nyt nukutaan ja ja..

      Mutta toisissa asioissa sitten saan minä vuorostani loistaa 😀
      ..ööh mietin juuri, että missä. TENAVANETISSÄ!

  3. Kuulostipa tutulta!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      HYVÄ! 🙂

  4. Sinkkone kirjoitti: Vastaa

    ❤️❤️❤️

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  5. Heya kirjoitti: Vastaa

    Ihana ja rehellinen tarina. Isät osaa monen jutun paremmin, kun vain saavat olla sellaisia isiä kuin ovat <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Sepä se! Kun antaa toisen tehdä omalla tavallaan tulee aina parempi. Ihan saan itsekin tehdä sitten omalla tavallani ja se on se ainoa oikea 🙂

  6. Murkinamasu kirjoitti: Vastaa

    Mulla on myös vastaavanlainen mies. Käytännön asiat ei välttämättä ihan rullaa, mutta on niin täydellisen läsnä muksuille, että turha se on natkuttaa muista asioista. <3

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JOo, välillä mietin, miksi tämä intensiivinen läsnäolo ei voi mennä käsikädessä käytännöllisyyden kanssa, mutta kaikkea ei voi saada 😀

  7. Heikkis kirjoitti: Vastaa

    Aivan ihana teksti! <3 Ei liity nyt tähän, mutta kerrotko onko tuo HAM:in näyttely sellainen, että sinne kehtaa mennä kahden ( 1 ja 4 v.) suht ylivilkkaan ja kovaäänisten lasten kanssa? Toi psykedeelisyys ainakin kiehtoo kovasti. 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos 🙂 <3

      Ja hei, me juurikin olimme 1- ja 4-vuotiaiden kanssa HAM:issa ja hyvin meni! Kunhan vaan saa pidettyä, ettei tyypit mene koskemaan teoksiin (niitä kun on jonkun verran ihan ulottuvilla ja ovat niin houkuttelevan näköisiä),niin hyvin menee. Ja meillä ainakin molemmat lapset nauttivat näyttelystä! Menkää!

  8. Krista kirjoitti: Vastaa

    Nohei kui söpöö 😉

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No niin on <3 <3

Vastaa käyttäjälle Krista Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.