Miksi en ole naimisissa?

Niin perkele! Koska ei ole kosittu, enkä itsekään ole uskaltanut.

IMG_2298

Yksitoista vuotta olemme Hipin kanssa puljanneet ilman aamenia, rukkasia tai hamekankaita. Muistan seurustelumme alkuvuosina Hipin puhuneen juhannushäistä, joita ehkä jo tulevana kesänä tanssisimme vähintään viikon verran. Tanssittua tuli pari kuukauttakin, mutta ilman valkoista mekkoa ja avioliittoa, joka itselleni tuntui silloin aika kaukaiselta konseptilta. En oikeasti tiennyt, haluaisinko koskaan naimisiin, vaimoksi.

Uudestaan naimisiinmeno käväisi puheissamme (Hipin aloitteesta!?) haaveillessamme omasta perheestä. Lapsen toivominen oli kuitenkin sen verran iso päätös, että avioliitto tuntui silloin sen vieressä vähäpätöiseltä. Muistan silloin miettineeni parhaan ystäväni häitä, joissa juttelin sulhasen kanssa ennen kirkkoa. Eipä mua tää nys sillain jännitä..sillon jännitti, kumme käveltiin yhessä synnytyssaliin. Naapurin äijä puhui vähän, mutta asiaa.

Lapsentekopäätöksen myötä vapaus ja nuoruuskin alkoivat keikkua vaakalaudalla, en käpyyntymisen kukkuraksi halunnut samassa hötäkässä alkaa vielä rouvaksikin. Että hell no! Että yksi käpyhomma kerrallaan, kiitos vaan.

Astuessamme kolmisin ulos synnytyssalista, olimme perhe. Tai itsehän en suuremmin astellut, kuten ei vastasyntynytkään, mutta Hippi asteli hienosti meitä loppuja siirrellen. Yksi kaikkien puolesta muita mukanaan raahaten, se oli selvää ilman pappeja tai papereitakin. Ja se on riittänyt pitkälle. Silloin toki mietimme, vaikuttaisiko naimattomuutemme jotenkin lapsen turvallisuuteen, mutta emme keksineet, mitä turvaa tai oikeuksia lapsi voisi vanhempien avioliiton myötä saada. Paperilla vaikeampi ja hitaampi erota? What? Vai mikä homma?

En myöskään pidä siitä, että eron sattuessa ihmiset tuomitaan avioeroon. Vittu kiitti! Ihan kuin avioeroprosessi ei todennäköisesti jo itsessään olisi perkeleenmoinen rovio kaikille osapuolille, leimataan kirjoihin vielä virallinen tuomio. Samalla toki jatketaan ihmettelyä, miksi avioeronneita paheksutaan, jopa eronneiden lapsia paheksutaan(!), mutta edelleen suu viivana allekirjoitellaan moisia papereita.

Sanavalinnoilla on merkitystä.

Vihaan ihmisten tuomitsemista.

Avioeroon tuomitseminen juontuu toki avioliiton kirkollisesta rippituolista, jonka moraaliperiaatteista henkilökohtaisesti haluan pysytellä muutenkin etäällä. Liian moni mieli on särkynyt ”rikottuaan” vuosituhansia vanhoja valoja. Armollisuutta tarvitaan aina, mutta parisuhde- tai suhteettomuusasioissa ihmisten ahdistava tuomitseminen ajaa meikän heti lattialle rimpuilemaan. Antakaa mun elää mun omaa elämää! Mää saan olla näin, nää on mun synttärit!

Jep, no ehkä papinaamenhomma on muutenkin mennyt kohdallamme vähän ohi.

Avioliittokonseptissa on toki monia ihania asioita ja ymmärrän myös ihmisiä, joille naimisiinmeno on tärkeää. Suhteen virallistaminen koko maailmalle, yhteisen sitoutumislupauksen julkistaminen, vaivaannuttavan isyydentunnustuksen välttäminen, rakkauden konkreettinen todistaminen. Häät ovat ihania ja ikimuistoisia juhlia, on huippua juhlia mahtavien tyyppien rakkautta.

Nyttemmin Hippi ei ole ollut enää yhtään menossa naimisiin, vaan on jopa sanonut, ettei avioliitto merkitse hänelle yhtään mitään. Vaikka itse olen meistä kahdesta alkuun (noin viisi vuotta) ollut vastarannankiiski avioliittoasiassa, menivät Hipin avioliittoa vastustavat sanat kuitenkin vähän ihon alle. Eikä asiaa enää auttanut rakkaani avokätinen lupaus: Voiaa myö mennä, jos se siulle on tärkeetä. Mennää mennää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken avioliittokonseptin vastustamiseni jälkeen tunsin kovaa paloa naimisiinmenoon heti Hipin todettua avioliiton olevan aika turha instituutio. Haluaisin, että Hippi palavasti haluaisi kanssani naimisiin. Joutuisin varmaan väkisin joustamaan periaatteistani ja pakosti suostumaan, sillä hän olisi niin ääliömäisen romanttisesti rakastunut MINUUN, että vaatisi päästä vihille kanssani. Ehkä hän vaatisi myös suuret häät ja minun olisi vain pakko suostua siihenkin. Ehkäpä jopa väkisin joutuisin pukeutumaan säihkyvään kermakakkuun, koska se olisi rakkaalleni niin tärkeää.

How mindfuck is that?!

Some crazy prinsessa shit in my head! Aargh!

Ilman akuutteja prinsessakohtauksia, karkauspäivien painetta ja muiden ihastuttavia häitä, en ole edelleenkään yhtään vakuuttunut naimisiinmenosta. Leskeneläkkeen lisäksi en nopeasti meinaa keksiä muita järkisyitä avioliitolle. Yhdentoista vuoden aikana suhteessamme on ollut myötä- ja vastamäkiä sekä molemminpuolista ihan vitullista tötöilyä, joissa on tarvittu järkeä ja vielä enemmän loputonta järjettömyyttä.

Hulluutta, anteeksiantoa, huumoria, toivoa ja rakkautta. Sietämistä ja kasvamista.

Yhteiset vuodet ovat sinetöineet meidät omaksi instituutioksi, jonka takia tällä hetkellä on vaikea nähdä erityistä tarvetta suhteemme virallistamiselle. Paitsi toki joka kerta, kun puhuessani poikaystävästäni joku oman elämänsä konservatiivi kysyy Siis niin onkse kuitenki sun lasten isä vai joku eri tyyppi?

Mikä homma? Mikä vuosi nyt on? Kivikaudelta kiikutettu isyyslaki näköjään voi hyvin ja vaikuttaa ihmisten aivoissa. Vain aviomies voi olla isä ja poikaystävä on lähinnä epämääräinen ratto tai rakastaja.

Ehkäpä siinä yksi villi syy, miksi yleensä vähän tyytyväisenä myhäilen vastatessani, ettemme ole virallistaneet suhdettamme.

Ainakaan vielä.

Hyvää tiistaita kaikille!

Jos joku odotti tähän jotain päätöksen tekevää kaneettia, niin juu ei. Prinsessa shit versus me-ei-tehä-niinku-muut-koska-vaan-pitäis-ku-me-ollaan-muutenkin-me versus leskeneläke. Että tältä pohjalta.

Lue myös:

Ihanissa häissä

Kaasojen painajainen

Kosinta

Rakkaalleni

Share

45 kommenttia

  1. Katri kirjoitti: Vastaa

    Leskeneläkettä mielessäni laskeskellessani uskon, että menemme naimisiin tässä…neljäntoista vuoden sisällä. Toinen hyvä peruste on, että jos toinen kuolee niin yhteisten lasten takia on helpompaa olla naikkarissa.

    Että enpä minäkään muita hyviä syitä keksi naimisiin menolle kuin kuoleman 😀 Aika ankeeta.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No joo, vähän samanlaiset laskennat aina välillä täällä, mutta miksi on yhteisten lasten takia järkevämpi olla naimisissa? Minkä järkevyys-porsaanreijän olet vielä keksinyt? (Paitsi leskeneläke)

      1. Anu kirjoitti: Vastaa

        Eloon jäävästä vanhemmasta tulee alaikäisen lapsen edunvalvoja perintöön liittyvissä kysymyksissä. Näissä tilanteissa sitten helposti vaikuttaa se ovatko vanhemmat olleet naimisissa (esim. leskenoikeus jäädä asumaan asuntoon) siihen miten perintöä voidaan hoitaa. Edunvalvojan siis tulee tehdä holhousviranomaiselle (eli maistraatille) selvitystä siitä miten lapsen omaisuutta on hoidettu.

        1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

          No niin,
          mistäs niitä valkoisia mekkoja taas saikaan…

          1. Katri kirjoitti:

            Anu vastasikin tähän selkeämmin kuin minä olisin osannut. Kiitos!

  2. Anu kirjoitti: Vastaa

    Se lesken eläke, perintökuvioiden helpottaminen ja juridinen lähiomaisen asema ovat olleet itselle ne riittävät syyt mennä naimisiin. Yhdessä ollaan rakkaudesta, mutta naimisiin mentiin, koska tämä meidän lainsäädäntö on mitä on.

    Se kuolema voi tuntua kaukaiselta asialta, mutta kun on itse kasvanut perhe-eläkkeen ja leskeneläkkeen turvin niin sitä vain on menettänyt kyvyn luottaa siihen, että elämä kantaa. Ilman puolisoa ja vanhempaa eteenpäin siirtyminen oli riittävän raskas rasti ilmankin ettei tarvinnut murehtia talouden päälle.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      En pidä kuolemaa kaukaisena asiana, viime vuosina itseasiassa ihan päin vastoin. Mutta esim perintöasioiden sujumisen voi hoitaa muutenkin kuin naimisiin menemällä.
      Mutta se mainitsemani leskeneläke on juurikin se järkiasia, minkä olen todennut olevan mahdollinen vain naimisiinmenemällä ja puoltavan avioliiton järkipuolia, ainakin tällä tietoa.

      Tsemppiä sinne syksyyn <3

    2. Just saying kirjoitti: Vastaa

      Niin, eihän tässä blogisti kirjoittanut ettei ajattelisi kuolemaan liittyvää juridiikkaa, vaan juurikin nosti leskeneläkkeen avioliittoa puoltavaksi järkisyyksi.

    3. Anu kirjoitti: Vastaa

      Juuri näin, se leskeneläke vain usein mielletään todella kaukaiseksi asiaksi ja sitä saa kuulla olevansa epäromanttinen ja tylsä ihminen kun on mennyt naimisiin juurikin nuo turvanäkökulmat edellä.

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        Joo, mutta eihän järkisyyt poista rakkautta yhtään, onhan näitä hyvä miettiä!

        Ja tässä kun näitä puntaroi, kirjoitan tällä viikolla vielä postauksen:

        ”Miksi menin eilen ruokatunnilla maistraatissa naimisiin?”

  3. Reetta kirjoitti: Vastaa

    Oispa romanttista mennä naimisiin pakahtuneena rakkaudesta! Itsehän menen siksi että yhteinen omaisuutemme jää minulle, eikä puolisoni lapsille edellisestä liitosta. <3 Toki rakastan rakastan!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Sepä se, mutta kai siinä aina painaa sekä järki että tunteen kupissa 🙂
      Onnea teidän liittoon <3

  4. Hei. Leskeneläkkeistä ja perintöjutuista tässä on muut kommentoineetkin perusteina naimisiinmenolle. Joten minä kommentoin tuota poikaystävä-nimitystä.
    Jokainenhan tietenkin kutsuu elämänkumppaniaan miten haluaa (huomioiden sen elämänkumppanin mielipiteenkin. Mutta! Mites puoliso-termi? Onhan hän sun avopuoliso kun asutte yhdessä ja on yhteisiä lapsiakin ja elätte ilmeisen ”avioliitonomaisissa olosuhteissa” (<– ei muuten oma keskimä sanamuoto vaan mainittu mm työttömyysturvalaissa aikanaan, vaikka ei määritelty kovin tarkasti mitä se tarkoittaa) ?
    Puolisosta puhuminen toimisi jos ei erityisesti halua korostaa ettei ole naimisissa (poikaystävästä puhuminen on hyvä valinta jos haluaa 🙂 )

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, totta tuo puoliso on hyvä termi! 🙂
      Olenkin aina välillä käyttänyt sitä yrittäessäni vaikuttaa vakiintuneelta kansalaiselta! Kerran tosin kyseisen termin perusteella luultiin, että puhun tyttöystävästä (”..no koska et sanonut mieheni”), mutta väliäkö tuolla 😀

  5. Emilia kirjoitti: Vastaa

    Niin siis avioliittohan on taloudellinen järjestely ja siihen on myös taloudelliset syynsä, miksi niin moni sen edelleen valitsee. Häät on vain se yksi päivä romantiikan huumaa, mutta sen jälkeen alkaa sitten se aika, jolloin ollaan lain nimissä sidottu toisiinsa. Jos on meininki olla yhdessä, niin kannattaa aika tarkkaan selvittää mitä tapahtuu esim. yllättävän kuolemantapauksen yhteydessä. Jos omaisuuden on testamentannut toiselle niin sitä verotetaan rankemmin kuin miten aviopuolison omaisuutta verotettaisiin. Aloittaisin esim. googlaamalla sanat ”rintaperillinen” ja ”avio-oikeus”.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Haa, tästä veroasiasta (testamentti vs aviopuoliso) en tiennyt myöskään! : /

  6. T kirjoitti: Vastaa

    Naimisiinmenon voi tehdä myös niin, ettei sitä oikein huomaakaan 🙂

    Me vain päätimme ykskaks mennä naimisiin (yli 10 vuotta tosin jo yhdessä), laitettiin esteiden haku netissä eteenpäin ja maistraatti varattiin kahden viikon päähän.

    Ei vieraita, ei juhlia, ei kerrottu sitten kellekään suunnitelmista. Ja niin vain olimme hetken päästä onnellisesti naimisissa rakkaudesta! Paitsi syynä nuo kaikkien muiden edellä mainitsemat järki- ja lakisyyt avioehtoa unohtamatta 😀

    Koska teillä on jo lapsia, ei se eroaminen ainakaan kauheasti hankaloidu avioliiton myötä..

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hienoa, paljon onnea teille <3
      Kuulostaa ihanalta tavalta tuokin! 🙂

  7. Anna kirjoitti: Vastaa

    Me mentiin naimisiin kolmesta syystä (no okei, neljästä, se rakkaus :). 1) olimme muuttamassa ulkomaille ja se nyt vaan on kaikin puolin simppelimpää kun on naimisissa, 2) olemme eri maiden kansalaisia ja tämä tämmöinen avoliittohan ei tarkoita yhtään mitään maan rajojen ulkopuolella. 3) Lähiomaisen asema. Jos meistä jompikumpi vaikkapa joutuisi sairaalaan, avopuoliso ei olisi juridisesti pätevä päättämään puolison hoitoon liittyvistä asioista, eli meidän tapauksessamme lääkärit soittaisivat 7000km päähän miehen siskolle kysyäkseen saako miehen viedä leikkaussaliin, vaikka seisoisin kuinka tyttöystävänä ja lasten äitinä sairaalasängyn vierellä. (Pakko sanoa tähän että en ole 100% varma onko asia näin Suomessa, mutta nykyisessä asuinmaassamme kyllä)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, kuulostaa kyllä painavilta syiltä teidänkin punnitsemiset! Itseasiassa en tiedä edes tiedä tuosta hoitomääräysasiasta, että miten se on Suomessa. Toki luotan, ettei lähisukuni myöskään tekisi huonoja päätöksiä puolestani, mutta ehkä mielenkiinnosta tarkistan senkin!

      Mutta onnea paljon teidän liittoon! <3
      (Hyvä tuo sun sulkulisäyksenä oleva neljäs syy :D!!)

      1. satu kirjoitti: Vastaa

        Me ollaan puolison kanssa mietitty että perimis-, eläke- ja lähiomaisasioiden takia pitäisi mennä naimisiin. Mutta. Olen aina ollut ylpeä siitä että ollaan oltu yhdessä yli 23 vuotta ilman sitä papin aamenta. Niin kuin joku mainitsi täällä kommenteissa, joillekkin se tuntuu olevan joku statusjuttu. Tosin näin pitkään kun on oltu yhdessä, kaikki taitaa luulla että ollaan naimisissa. Jopa puolison isä 😀

        Puoliso se mulle on, tässä vaiheessa poikaystävä tuntuisi oudolta kun on yhdessä asuttukin jo yli 20 vuotta :). Luultavasti mennään joku päivä naimisiin, ehkä 25-vuotispäivänä.. kahdestaan jossain paratiisisaaren biitsillä <3

        Meillä päin on joskus ollut kirkossa helposti naimisiin -iltoja, eli voi vaan mennä paikalle ja nonstoppina vihkivät ihmisiä saapumisjärjestyksessä. Toki yksi pari ja mahdolliset vieraat aina omassa tilassaan. Muutama vuosi sitten yksi tuttavapari meni siellä naimisiin, häät järjestettiin kahdessa viikossa ja niistä ei puuttunut mitään, paitsi monen kuukauden stressi 😀

  8. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Mä sanon ”mun mies”, vaikkei ollakaan naimisissa. Helpompaa, ei ole kukaan enempiä kysellyt. Onhan se mun kanssa ja mies, joten ihan ok näin. Virallisemmissa yhteyksissä lisään eteen avo-etuliitteen.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JOo, oon jo vähän harkinnut ”mun mies” -termiin siirtymistä, etenkin kun tässä ollaan jo aika vanhoja ja miesystävä ei vaan käy! Ehkä oon vähän hannannut mies-sanan kanssa, koska -heh heh- ei ole aviomies..

  9. Suninen kirjoitti: Vastaa

    Me mentiin naimisiin yksi perjantai käräjäoikeudessa, todistajina 2 ystävää ja mun veli. Sitten mentiin lounasbuffettiin syömään ja lähetettiin vanhemmille tekstarit. Oli parasta! Syy oli tietty rakkaus, mutta myös turva ja taloudelliset seikat. Juuri nää perintöhommat ja leskeneläkkeet. Me oltiin ennen häitä oltu jo 15 vuotta yhdessä, mutta vasta nyt alkoi tulla sellainen olo, että tarvitsen turvaa. Ja vaikka ennen avioliitolla ei meille kummallekaan ollut erityistä merkitystä, yhtäkkiä sillä oli. Se teki meidän tosi onnellisiksi ja ollaan oltu tyytyväisiä nämä kaksi aviovuotta tässä. Kyl mä suosittelen!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, ihana kuulla näitä toisten tarinoita ja kiitos suosituksista, kyllä kuulostaa hyvältä!

      Paljon onnea teille ja mahtava kuulla, että erityinen merkityskin tuli, vaikka puskista <3 Huippua!!

  10. murphy kirjoitti: Vastaa

    Itse olen mennyt naimisiin maistraatissa, klassisesti ”lounastauolla”. Ei hankittu sormuksia, kumpikaan ei vaihtanut sukunimeä, ei pidetty juhlia. Lähinnä nimet paperiin ja se oli siinä. Asia tuli puheeksi omien vanhempienikin kanssa vasta n. puoli vuotta myöhemmin, osa kavereista ei tiedä varmaan vieläkään vaikka aikaa on kulunut jo 5 vuotta. Yhdessä oltiin oltu jo 12 vuotta ennen sitä ja kolme lasta pykäisty.

    Kuten muutamat edellä kirjoittaneetkin, voin yhtyä siihen että naimisiin menolla ei mitään tekemistä rakkauden kanssa, ainakaan minun silmissäni. Tapana ollut sanoa aina, että se ei ollut rakkausavioliitto, vaan järkiavioliitto! Leskeneläke oli minulle se suurin motiivi, ja mahdolliset perintöön liittyvät lakitekniset asiat (tosin mitään perittävää ei meillä kummallakaan ole ja tuskin tuleekaan).

    Ajatus itsestäni jossain kermakakussa kirkon käytävällä tuntui niin utopistiselta ja falskilta näytelmältä, että en edes puolitosissani sellaista ikinä harkitsisi.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Onnea myös teille! Kukin tyylillään! 🙂
      Tiedän muutamankin pariskunnan, jotka _ihan oikeasti_ ovat käyneet hoitamassa homman lounastauolla! 😀

      1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

        Nää lounastuntihäät oli oikein muotia 1970-luvulla. Omatkin vanhemmat hoitaneet homman maanantaina ruokiksella.

        Juhlia ei ole vieläkään pakko pitää, vaan kyllähän ystävät niistä juhlista yleensä tykkää! Me mentiin naimisiin, kun oli ollut niin paljon hautajaisia sitä ennen, että olisi joku iloisempikin juhla välillä. Vieläkin muistellaan niitä juhlia (sekä itse että muut), että olipa kiva, kun tuli pidettyä. Vaikka ne oli minibudjetilla kesken opiskeluvuosien.

  11. Satunnainen kirjoitti: Vastaa

    Juridisista ja kuolemantapaus-ym.tylsistä syistä naimisiin mentiin, maistraatissa (tosin myös valkoinen mekko päällä ja tukka nättinä) ja siitä hybin syömään läheisten kanssa. Lapsen takia tuntui tärkeältä ja vaihdoin sitten vielä rakkauspäissäni sukunimenikin, vaikkei pitänyt alunperin.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Onnea teille myös! 🙂

      Ja hyvä, että otit sukunimiasian esille..sitäkin olen vuosien varrella pohtinut ja jojoillut! Hipillä on hauska ja kaunis sukunimi, jonka joskus ajattelin olevan myös itselleni kiva nimi. Nyt kuitenkin yli 30-vuotiaana tuntuisi itelle oudolta vaihtaa sukunimeä…hmm hmm..tai ehkä sittenkin..hmm
      TÄLLÄISTÄ TÄMÄ MUN POHDINTAVAIHEILU NYT SITTEN ON! Ei mitään päätöksiä.

  12. Mii kirjoitti: Vastaa

    Tykkään näistä sun kirjotuksista niin paljon! 8) Onneksi viimeviikon syksytauko ei kestänyt (kai) pidempään! Vaikka toki ymmärrän, että on varmana kiire, mutta kaipaan sun juttuja päivittäin! Oot mun lempibloggaaja!
    Hyvää syksyä ja menkää naimisiin!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos ihanasta kommentista ja mukavaa kuulla, että tykkäät lueskella blogia! Jee!

      Joo, tää syksy on aika hässäkkää -toki oon mahdollisuuksien mukaan raivannut työpäivistäni (ja öistäni;) myös blogille aikaa, mutta kiireisimpinä aikoina jää blogi helposti muiden töiden ja deadlainien jalkoihin ja kotipäivät yritän pyhittää perheelle jne.
      Mutta toivotaan, että blogi pysyy matkassa mukana. Tarkoitus ois!

  13. Kaarina kirjoitti: Vastaa

    Olen itsekin viime aikoina miettinyt, miksi mennä naimisiin ja perusteiksi keksin lähinnä järkisyyt ja hyvän syyn järjestää bileet läheisille, jos nyt vaan jaksaa nähdä sen vaivan.

    En ole oikein koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan sillä, että mennään naimisiin rakkauden takia ja koska halutaan olla aina yhdessä. Ihan kuin rakkaus muuttuisi miksikään avioliiton myötä ja ihan kuin ei voisi olla aina yhdessä ilman virallista paperia. Joskus tuntuukin, että avioliitto on joillekin joku status, joka pitää saavuttaa elämässä.

    Itse sanon kyllä avopuolisoani miehekseni, koska se tuntuu luontevimmalta. En ole ajatellut, että termin käyttö olisi sallittua vain avioliitossa oleville. Kyllä hän on mieheni, oli meillä sitten joku allekirjoitettu lappu tai ei. Käytän myös välillä puoliso-sanaa, ja voisin käyttää sitä myös naimisiinmenon jälkeen. Termien tarkka kyttääminen on mielestäni outoa. Samoin pidän meitä kahta perheenä, mikä on varmaan sitten joillekin terminatseille jo ihan liikaa. 🙂

  14. Voipulla kirjoitti: Vastaa

    Ymmärrän hyvin poikaystäväksi kutsumisen! Mulla se liittyy siihen, etten vain koe itseäni niin vanhaksi ja aikuiseksi, että mulla voisi olla MIESystävä. Siis joku vanha mies vai, hihihii! Itseänikään en naiseksi kutsu, nuoreksi naiseksi korkeintaan. Kauankohan tätä voi jatkaa?!

    Nyt kun yhdessäolovuosia on kertynyt niin, että naimisiinmeno hyvinkin tulisi kysymykseen, en tiedä, miten suhtaudun asiaan. Tai tiedän haluavani naimisiin (kaikki edellä luetellut järkisyyt), mutta voisin hyvin suorittaa homman maistraatilla ja hyvällä ravintolaillallisella. Nätit vaatteet ja kukkia haluaisin toki, koska no, nätit vaatteet ja kukat. 🙂

    Mutta mies (no nyt sanoin sitä mieheks!) haluaa kirkonkäytävän ja katsomollisen ihmisiä sitä seremoniaa katsomaan. Musta koko ajatus kävelystä alttarille kaikkien tapittaessa on jotenkin outo ja falski. Se olisi siis siunaus, koska minä en kirkkoon kuulu enkä liity. Sekin vielä, en todellakaan koe tarvitsevani tekemisilleni mitään kirkon siunauksia. En tiedä, saisiko miehen taipumaan sellaiseen, että maksaisimme maistraatin virkailijan johonkin kauniiseen ”kirkkomaiseen” paikkaan. Ne jorinat maistraattivihkimisessä eivät tosin kai ihmeelliset ole, että tuskin siitä kovin tunnelmallista seremoniaa saataisiin aikaan.

    Olen ulkomailla ollut vieraana siviilivihkimisessä, joka pidettiin todella kauniissa vanhassa rakennuksessa ja vihkimisen suorittanut virkailija piti tosi kivan puheen parille. Olivat siis jutelleet kolmisin etukäteen ja virkailija oli ehtinyt tutustua pariin sen verran, että puhe oli henkilökohtainen. Se oli kiva vihkiminen, sellaisen ottaisin itsellenikin mielelläni. 🙂

    1. Jeps kirjoitti: Vastaa

      Kyllä maistraattivihkimiseenkiin saa pitemmät jorinat halutessaan. Riippuu kyllä varmaan vihkijästä, mutta ainaski mun lähipiiriin kuuluva vihkijä menee pyydettäessä juhlapaikalle vihkimään ja pitää sellasen puheen kuin vihkipari haluaa. Toki se pakollinen kaava pitää sinne sekaan upottaa kuitenkin. Mut periaattees voi vaikka omat vihkivalat siinä vannoa. Kannattaa kysyä oman paikkakunnan maistraatista ja käräjäoikeudesta löytyiskö sellainen vihkijä 🙂

      1. Voipulla kirjoitti: Vastaa

        Tämä on uutta ja oikein tervetullutta tietoa, kiitos! Elän/elin siinä uskossa, että vihkiminen voi tapahtua muuallakin kuin maistraatissa (ja vaikka virka-ajan ulkopuolella), jos siitä maksaa erikseen, mutta että kovin ihmeellisiä juhlapuheita siihen ei saisi. Aika päivittää tiedot siis. 🙂

  15. Arkirealisti kirjoitti: Vastaa

    Kyllä mä sanoisin, että nimenomaan rakkaudesta naimisiin pitäisi mennä, rakkaudenhuumassa ja silloin kun VIELÄ jaksaa innostua aiheesta. Katsokaa vaikka Sami Yaffan ja Meeri Koutaniemen hääkuvia <3 Nyt, liki 15 vuoden avoliiton jälkeen naimisiinmeno tuntuu nimenomaan näiden talouskysymyksien takia juurikin vain ja ainoastaan järkevältä eikä miltään muulta. Booooooooooooring. PS: Ihana biisi <3

  16. meg kirjoitti: Vastaa

    Mää olen aina ajatellut että naimisiin meno on nimenomaan ilmoitus yhteiskunnalle siitä, että nyt ollaan lain edessä ”yhdessä”. Koska jos avioliitto lakkautettaisiin, voisi periaatteessa kuka tahansa vaatia esim. leskeneläkettä. Sanois vaan että joo joo, oltiin me parisuhteessa, rahat tänne :D. Eihän se ihan noin toki menis, mutta avioliitto siis helpottaa jälkipuintia. Rakkaus taas liittyy avioliittoon siten, että kuka hullu sitä nyt toiseen haluaisi itsensä sitoa, jos ei rakasta.

    Mutta olitte sitten susipari (musta toi on niin symppis termi) tai aviopari, niin vähintäänkin toiset 11 vuotta onnea ja rakkautta teille!

  17. täti kirjoitti: Vastaa

    Jos on yhteistä omaisuutta, kannattaa ehdottomasti mennä naimisiin juuri sen perintöverotuksen ym. takia. Kuka tahansa voi kuolla vaikka tänään.
    Jos se tuntuu jotenkin radikaalilta päätökseltä, niin eihän se sitten olekaan jostain syystä ”ihan sama”. Minä olen mennyt ruokatunnilla naimisiin peräti kahdesti enkä kyllä näe mitään syytä olla menemättä. Ei sille tarvitse sen kummempaa painoarvoa antaa omassa mielessään.

  18. Kml kirjoitti: Vastaa

    Tuo avioeroon tuomitseminen ei itse asiassa liity kirkkoon mitenkään, vaan kyse on siitä, että käräjäoikeus antaa päätöksensä eli ns. tuomion avioerosta. Että tässä asiassa ei nyt oikein voi kirkkoa syyttää 🙂
    Surullista sen sijaan on, että yhä tänä päivänä on vallalla käsitys, että kirkko kauheasti tuomitsee ihmisiä. Onhan moni pappikin eronnut ja jopa (!) uusissa naimisissa. Onkohan siis ainakin osassa tapauksia kyse ihmisten vanhentuneista mielikuvista?

  19. Marja kirjoitti: Vastaa

    Itse kävin maistraatissa kun asunto ostettiin ihan vain siksi jos toinen heittää lusikan nurkkaan (=perintö ja vero). Nyt voin sanoa paska reissu mutta tulihan tehtyä. ?

    Nykyään/nykyisestä käytän nimitystä miesystävä, koska emme asu yhdessä. Mutta tuntemattomille saatan viitata mies.

    Mun mielestä Asikaise pitäisi käyttää puoliso nimitystä, koska se on niin avarakatseinen nimitys ja muille hämmentävää. Silloin Asikaine olisi avaramielisyydessään oman elämänsä Hippi.

  20. Tuulis kirjoitti: Vastaa

    Hah, mä käytin termiä puoliso siksi, että pidin sitä neutraalina. Oli outoa, kun sitten joku kysyi onko puolisoni nainen.

    Tuomitsemisesta tossa yllä olikin jo kommenttia, käräjäoikeus antaa asiasta tuomion. Itsehän päädyin reilun kahdeksan vuoden jälkeen maistraatissa naimisiin ja sitten parin avioliittovuoden jälkeen eroamaan. Ei ollut kyllä avioliiton vika, ongelmat oli jo ennen sitä. Sitä tuomiota ootellessa tässä…

    Mä kyllä niin näkisin, että te voisitte pitää hyvät puutarhabileet tai vallata Vanhan tapin sellaisen lounasvihkaisun päälle <3 Jos siis päädytte semmoseen järkiratkaisuun kuin avioliitto

    1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

      Minä käytän paljon aviomiehestäni nimitystä puoliso, koska sillä sukupuolella nyt ei ole juurikaan mitään väliä yleensä. Samoin kirjoitan lapsista yleensä vain meidän lapsina, tai esikoisena ja kuopuksena, enkä tyttönä ja poikana.

  21. Ilargia kirjoitti: Vastaa

    Me mentiin naimisiin juuri noista aiemmin kerrotuista järkisyistä, ja koska miksipä ei, kun nyt vihdoin saadaan (rekisteröityä en halunnut, koska tiivistetysti puolisoni ei ole koira, vene, auto tai vastaava). Ollaan kuitenkin tunnettu jo 20 vuotta ja oltu yhdessäkin joku tovi, eikä paljon pelottanut, että avioliitto jotenkin pilaisi meidän suhteen tai muuttaisi jotain arkielämässä. Itse vihkiminen ei näin ollen myöskään hirveästi jännittänyt. Mitä nyt sellaista perus ”kaikki (= 10 paikalla olevaa, jotka tuttuja paitsi vihkijä) kattoo ja entäs jos multa menee ääni ja kurnutan vaan jotain kummaa, kun pitäisi sanoa tahdon”, mutta sellaista jännitystä koen kaikesta esillä olosta.

    Vihkiminen hoidettiin pienimuotoisesti maistraatissa sillä noin 2 min kestävällä kaavalla ilman valkoisia mekkoja. Sormukset päätettiin viime hetkellä vaihtaa, koska keksin, että siitä tulisi vähän juhlavampi olo. Ne kuitenkin on tunne-, talous- ja etiikkasyistä ne ihan samat opiskelijabudjetilla ostetut kihlasormukset. Tärkein seremoniallinen asia oli kuitenkin todistajien valinta. Pyysimme kahta pitkäaikaisinta ystäväämme, joista toisella on jo takanaan vuosikymmenien onnellinen avioliitto. Se tuntui kauniilta ja merkitykselliseltä.

    Hääjuhlat järjestimme, koska halusimme järjestää läheisillemme vähän hienommat ja isommat juhlat, ja häät oli kiva syy. Ne pidettiin vihkimistä seuraavana päivänä. Mikään prinsessapäivä se ei kummallekaan meistä ollut, kun ei se olisi ollut kummankaan juttu. Rahaa paloi jonkin verran, mutta lähinnä siihen, että saimme mieleisemme tilan meille rakkaasta Suokista ja hyvät tarjoilut. Valkoisia mekkoja ei nähty täälläkään, koska halusimme molemmat monikäyttöisemmät puvut.

    Oli aivan parasta saada kerrankin yhtä aikaa paikalle melkein kaikki rakkaimmat ihmiset niin kotimaasta kuin kauempaakin. (Olen ikuisesti kiitollinen ystävällemme, joka reissasi häihimme toiselta puolelta maailmaa, ja maksoi vielä yhteisen ystävämme matkan!) Suunnittelemamme ohjelma toimi upeasti, minkä lisäksi ystävät ja sukulaiset järjestivät meille aivan mahtavaa yllätysohjelmaa. Tanssilattia oli täynnä melkein koko ajan, ja moni muukin kuin me palasi mantereelle vasta viimeisellä lautalla. Seuraavana päivänä fiilistelimme vielä muutaman ystävän kanssa meillä: saunottiin, kokattiin ja nautittiin alkumaljoista yli jäänyttä samppanjaa kesäisellä parvekkeella.

    Jälkikäteen ollaan saatu ihan mieletön määrä kiitoksia siitä, että järjestimme juhlat. Tiivistetysti voisi sanoa, että häät eivät olleet elämäni tärkein päivä, mutta olivat ne parhaat juhlat, jotka oon järjestänyt. Tähän mennessä, toki.

    Välillä olemme vitsailleet, että oikeasti menimme naimisiin, koska se on niin hyvä tekosyy lähteä häämatkalle. Ja hääpäivämatkalle… (Haluan vielä tarkentaa, että olimme budjetoineet häämatkan niin, että omat rahamme riittävät siihen. Toki ihmisten vimma antaa hääpareille kohtuuttomasti lahjarahaa lisäsi reissuun luksusta ja helpotti elämää. Ja kyllä, lahjoista jäi upeat muistot, vaikka ne eivät olleet tavaraa, terveisiä vaan Hesarin ja muiden julkaisujen iän ikuisiin mitä-lahjaksi-silloin-ja-tällöin -juttuihin!) Mutta oikeastihan juhlia ja hienoja lomia voi ihan vapaasti järjestää, vaikka ei menisi naimisiin.

  22. Hanne kirjoitti: Vastaa

    Tuohon poikaystävään kommentoisi, että itse käytän miehekettä. Selviää sukupuoli, naimattomuus ja kuulostaa vakavammin otettavalta suhteelta kuin poikaystävä 😉

Vastaa käyttäjälle Suninen Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.