Metatyömarttyyrin muistelmat

Syksy sai, koulu, päikky ja perus duunihässäkkä alkoi. Ensin iloitsin mukavasti täyttyneestä duunikalenteristani, mutta myös toinen tehtävälista the bulletjournalini viikkoaukeaman oikealla sivulla alkoi nopeasti kasvaa. Varaa hammaslääkäri koululaiselle, varaa hammaslääkäri päikkyläiselle, varaa nelivuotisneuvola ja nelivuotislääkäri, varaa rokotukset, osta rokotukset, soita sähkärille, tilaa polttopuut, maksa laskut, kirjaudu Wilmaan, etsi välikausivaatteet, ilmoita kuukauden hoitopäivät, varaa kaverisynttäripaikka, lähetä kutsut, laita viestiä iltikseen...

Saavuttuani töistä kotiin jouduin usein vielä illalla jatkamaan koneella varsinaisia TÖITÄNI, sillä osa toimistoajastani oli tuhraantunut kaikenlaiseen hertsinpertterin soitteluun ja metasilppuun, joka koostuu joo, tavallaan ”pikkujutuista”, mutta joista kasvaa nopeasti yksi saatanan iso työmaa!

Silppua ja hammaslääkäriaikoja lapioidessani alkoi rinnassani pistää kaiherrus, joka tuntui lähinnä siltä, ETTÄ PITÄÄKÖ MUN TÄÄLÄ AINA KAIKKI HOITAA! Ilman sankaritekojani koko perhehän jäätyisi talvella ja kuolisi puutiasaivokuumeeseen tai vähintäänkiin hoitamattomiin hampaisiin ja yksinäisiin synttäreihin!

Sankarin viitta alkoi painaa hartioitani lyttyyn ja Hipin kerrottua tulevista reeni- ja keikka-aikatauluistaan marttyyrin sankarin viittani repesi lopullisesti. Jaaahas. Mitä helvetin helvettiä. Jollain täällä jotain omaa elämää! Ihan todella törkeetä! Jonka jälkeen menikin taas aika mustiin. Pimeydestä tykittelin kaikenlaisia mää-AINA ja sää-et-KOSKAAN -tyyppisiä perus klassikoita ja kerroin, ettei halkokasa ole vuosittain ilmestynyt puutarhaamme joidenkin helvetin pihatonttujen toimesta ja paiskoin keittiön kaapin ovia ja heittelin huutaen laskuja ilmaan. Perus meno.

Viesti meni niin sanotusti nopsasti jakeluun, mutta jo käsittelyaikana minua kehoitettiin laskeutumaan alas ristiltä huutamasta. Jonka jälkeen seurasi keskustelua, miten sinne ylipäänsä aina kerta toisensa jälkeen ajaudun roikkumaan. ENKÄ IHAN OIKEASTI TIEDÄ! Hoidettavat asiat jotenkin leijuvat ilmassa pitäisi-tehdä-tyyppisesti tai tunkevat muistilappuina postilaatikosta, josta minä kyselemättä nappaan ne ja pakkaan taakaksi reppuuni.

Miksei toinen nappaa? Olenko jotenkin parempi pesiksessä? Ehkä kyseessä on joku ripe, joka on jäänyt pyörimään ajalta, jolloin olin enemmän osittain kotona. Säädin kotipäivinä neuvolat ja muutenkin vapaapäivinä ehti luontevammin hoitaa puhelut tai virka-aikaan säätöä vaativat asiat. Mutta enää homma ei ihan toimi, rippeet helvettiin! On vittumaista hoidella kaikki silput itse.

Mutta kuulemma myös vittumainen tapa hiljaa haalia kaikki vapaapallot ja varauslappuset piiloon kalenterin väliin ja sen jälkeen alkaa kotiorjantappurakruunu päässä marttyyrina huutaa ja paiskoa kaappeja, mikrokin meinasi mennä rikki. Point taken.

Että ihan voi antaa pallon muillekin. Yllättävän vaikeaksi osoittautui myös päästää irti esimerkiksi synttärikutsuista tai olla puuttumatta välikausivaatevalintoihin. Nelivuotisneuvolaankin halusin itse välttämättä katsomaan Pikkuveljen hienot palikkahommat ja etenkin näkötestin, jossa punapää istui tuolilla toinen silmä peitettynä varpaat tehtävän tärkeydestä kipristellen. Sydän, eikun talo eikun öö pallo. Maailman ihanin nakkero.

Mutta viikonloppuna lähdin Pojan kaverisynttäreille täysin kanssamatkustajana tietämättä varatusta juhlahuoneesta, tarjoiluista, kutsuista, tulijoista tai vieraslistasta sen suuremmin. Lapsilla on päivittäin ollut jonkinlaisia välikausivaatteita päällä hakiessani heitä päikystä tai koulusta. Poika ilmeisesti oli käynyt hammaslääkärissä ja vessaan oli ilmestynyt sähköhammasharja lapsille. Vessan lattialämmitys oli käyty korjaamassa. Iltistä oli infottu menoista ja Wilmaa en ole avannut tänä syksynä ennen tätä viikkoa kertaakaan…

Eikä otsaani ole enää kiristänyt ollenkaan niin helvetisti!! Toki vähän vaikea oli saada kotiorjantappurakruunua päästä irti, olin sen aika voimalla päähäni iskenyt.

Mutta suosittelen irroittelua myös muille oman elämänsä marttyyriviittasankareille!

Lue myös:

Erään riidan anatomia

Ragen rakenne

Nimihomman hoitaminen

Kyläilyharhaa – Let it go

Share

18 kommenttia

  1. Mummo jo kirjoitti: Vastaa

    Loistavaa.Niin tuttua,ei vaan ole itse osannut sanoiksi pukea?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  2. Nennu kirjoitti: Vastaa

    Kiitos sanoittamisesta❣️

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  3. Ansku kirjoitti: Vastaa

    Just näin, mahtavaa tekstiä jälleen kerran! 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      <3

  4. Mää jo Lähärinkin tontilla tästä avauduin (ja varmaan siis avauduin kaikille jotka kuuntelee ees puolella korvalla ja avaudun vaikka ne kävelis jo pois päin, silti huudan perään) että jollain perverssillä tavalla hommaa helpottaa helvetisti se, että on vain mä. Että ei tartte ees ajatella että joku muu hoitais homman vaan se on meikäläinen (ja tämä ei oikeasti ole mitään passiivisaggressiivista piiloteltua uhrimentaliteettia vaan sellainen iloinen, emansipoiva havainto! Eikä siis myöskään tarkoitus vertailla että kellä meillä ny on oikeesti ihan kamala elämä!) ja sit ne hommat hoituu 😀
    Ja kun kaikesta saa kiittää itseään niin kiitosta riittää eli voin silleen aina perjantaina hakea pullon skumppaa ja kiitellä että hyvä minä. Mun mielestä kyllä kaikki voi, ei tartte muuta ku olla elossa, siinä riittää juhlittavaa.
    (Tulipa kauhee avautuminen)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hyvä avautuminen!!
      Ja joo, ymmärrän tuonkin, että delegoiminen ja yhdessä jonkinlainen suunnittelu on sekin ihan perseestä, etenkin jos toinen ei hoida tonttiaan kunnolla. Silti – maximun respect kaikille yksin ruljanssia pyörittäville!!

  5. Laura kirjoitti: Vastaa

    Kiitos. Pyrin muistamaan teitä oman parisuhderiitani keskellä ?

  6. Maininki kirjoitti: Vastaa

    Näinhän se juurikin menee ? Mahtava kirjoitus!

    1. Kip kirjoitti: Vastaa

      nauroin ääneen ja samaistuin:)

  7. Kirsi kirjoitti: Vastaa

    Äh, periaatteessa näin. Epäilen kuitenkin, että minä joutuisin muistuttamaan ja patistamaan ja potkimaan… Eli kruunu istuu tiukassa.

  8. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Lottovoitto on saada piikkikruunu irti päästä! Me on jaettu kaikki vasut, neuvola-ajat, hampilääkärit ja vanhempainillat yms. joka toinen kerta -periaatteella. Näin molemmat pysyy jollain lailla selvillä, mitä siellä suunnilleen tapahtuu ja on joskus sanottu ja tutustuu edes auttavasti ammattilaisiin/opettajiin/muihin vastaaviin. Lasten harrastukset on menneet myös niin, että toinen vanhempi hoitaa yhden ja toinen toisen harrastuksen varaukset, ilmoittelut ja omistaa ne piip nettitunnukset, joiden salasanat ei ole koskaan hukassa, ja on se päävastuullinen muistaja ja huolehtija ko. asiasta. Vielä kun saisi maailman oppimaan, että jokaikisestä asiasta ei aina soitettaisi ÄIDILLE, kun lapsella on myös ISÄ, joka hoitaa hänen asioitaan, niin olisi erittäin buono. Esikoisemme on jo yläkoulussa, mutta IKINÄ KOSKAAN YHTÄÄN KERTAA ei ole soitettu iskälle kesken päivän MISTÄÄN lastemme asiasta, vaikka hänet on joka paikkaan kirjoitettu ensisijaiseksi yhteydenottohenkilöksi äidin liikkuvan työn takia. Ei edes silloin, kun isä on lapselle jonkin ajan varannut ja aikaan tulee joku muutos, niin siitä muutoksesta soitetaan tietenkin äidille, joka ei tiedä edes kyseisestä varauksesta hölkäsenpöläystä. Myös tekstarimuistutukset tulevat äidille, vaikka isä olisi ajan varannut. :O

  9. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Kuule Lottovoitto, ne tekstiviestimuistutukset tulee sille, jonka puhelinnumero sattuu olemaan lapsen tiedoissa matkapuhelinnumerokohdassa:). Samoin tietty perumiset ja muut, ainakin terveydenhuollossa. Ja sinne ei voi laittaa kuin yhden puhelinnumeron. Eli ei oo mikään salaliitto tämä.

    1. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

      Meneekö se äidin puhelinnumero sinne lapsen tietoihin jo ensimmäistä neuvola-aikaa varatessa? En muista tätä lapsen yhteystietonumeroa koskaan meiltä kysytyn. Päiväkodissa ja koulussa yhteystiedot kysytään sen sijaan erikseen joka vuosi ja näihin on aina laitettu ensisijaiseksi yhteydenotettavaksi isän numero. Ikinä ei ole siihen soitettu, vaan aina äidille, kaikista koulusta ja kaikista päiväkodeista.

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        No jos menisi edes niin, meillä ei isää tavoitettu (oli luennolle) ja äitin numeroa ei ollut missään papereissa tai järjestelmissä, kun piti kesken koulupäivän lähteä viemään poikaa sairaalaan… Että ei ihan näinkään perkule, en ollu muistanu täyttää jotain paperia !

  10. Sariskainen kirjoitti: Vastaa

    En oo aiemmin kehdannut kommentoida, mutta kiitos taas vertaistuesta (jota olen satunnaisilla visiiteilläni blogisi parista muutaman viime vuoden aikana hakenut ja saanut). Nimimerkkillä ”sen buutseissa rampilla temppuilleen hujopin tyttöystävä”

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos kommentistasi 😀
      Ja siellähän ne taas mökkeili! Sanoinkin, että joskus vielä me lähdetään mukaan ;D

Vastaa käyttäjälle Hanna Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.