Meikä Trendissä, koivu Avotakassa

Piip piip* Ystävältä kuvaviesti: Mulle tuli jostain syystä trendi:D

IMG_07241.jpg

Vanha trendibloggari se siellä: toimitus oli nostanut Sisustushitti-postauksestani pienen lainauksen Trendiin. Tarkoitukseni oli tietysti heti jarruttaa kikkarin kohdalla, mutten ole vieläkään saanut lehteä käsiini. En siis tarkkaan tiedä, millainen kollaasi on kyseessä, mutta kuvaviestistä päätellen kultaisen Artekin kyljessä lukee Asikaine. Uuh! Olen vuoden tärkein ihminen.

Naapuri muija tuli illalla yllätysvierailulle ja suunnittelimme vaihteeksi hittikeittiömme remonttia. Selitin tärkeänä koivuisia kaappi– ja lattiasuunnitelmiani ja haaveilin edelleen kultaisista lampuista. Murustelin sohvalle patonkia vaipuessani valinnanvaikeuksissani keittiökoneiden ja värien maailmaan vailla reittiä päätöksentekoon. Piinasin naapurin muijaa köökillämme keskiyöhön asti.

Päätökset laahaavat ja tiskikoneemme ei edelleenkään toimi. Sain kaksi suunnitelmaa keittiöliikkeestä, mutten pitänyt kummastakaan. Olin kertonut aivan tarkasti, mitä haluan! (*Hippi pyörittää silmiään rankasti*)

Jankkasin leipä kädessä naapurin muijalle haluun sellasen ajattoman keittiön, täyspuuta, ei liian modernia, ettei olis parin vuoden päästä kyllästyttävän out. Haluun niinku tän talon hengen mukasen, haluun tyylikkään, haluun pelkistetetyn, haluun perinteisen, jankati blaa blaa blaa…eiku ei sellasta ja sitten rosteria. Tai integroitua, vaaleeta koivua tai emmätiä. Yläkaappeja, muttei sit yläkaappeja, mutta säilystystilaa. Ajatonta, ilmavaa, valoisaa, seinän kokoinen laatoitus..ei trendikästä, sitten mää en halua sitä enkä tätä…

Seuraavana päivänä postilaatikkoon kolahti Avotakka. 

kuva.JPG

Mustavalkoinen sisustaminen on nostanut vaalean puun uuteen suosioon. TÄ?  Mitä se koivu alkaa nyt sooloilla? Miksei koivu voinut pysyä metsässään?

Luovutan. Olen trendien orja. Olen Avotakan, Dekon ja Finnish Design shopin RAKKIKOIRA! Wuh! Haluan kultaa ja koivua ja sellaisen puisen käden string-hyllylleni. Nostan puiset käteni pystyyn! Keittiömme on out ennen remontin valmistumista alkamistakaan. 

Maa kutsuu.

Reality check!

IMG_4108.JPG

Keittiömme.

DSC_0382.JPG

Hipin tapettivalinta.

*

Kaikki on ihan hyvin.

Kaikki on ihan hyvin.

Auto on nytten musta
New York on jälleen in
Tunnethan Woody Allenin
ja Manhattanin
Farkut on jälleen in
Valkoiset farkut talvellakin
Näin lehdet kirjoittaa
meitä valistaa

Hei mikä mahtaa olla in?
Tai mikä vastaavasti out?

On muotia pelata tennistä
ja rullaluistella
Hevospoolon sääntöjä
on taas syytä muistella
Tee niin, tee näin
olet in, in, in
Olet keskipiste koko kaupungin

Hei mikä mahtaa olla in?
Kertokaa mikä mahtaa olla out?

Pyhä paavi laulaa
levylle lauluja
Niitä myydään U.S.A:ssa niinkuin halpoja tauluja
Get on up
Get on down
On the disco ground
Se on muotia suuren maailman
sekä pienen taajaman

Hei hei mikä mahtaa olla in?
Tai mikä mahtaa olla out?

Tahdon olla
kuin lautasellinen parsaa
jonka ylle valutetaan
voisulaa

Out, out, out
Köyhä pyytää kulkijaa
In ja in ja in ja
Ylpeä katsoo valittajaa

Hei hei mikä mahtaa olla in?
Kertokaa mikä mahtaa olla out?

Mikä mahtaa olla in?

J.Karjalainen

 

Näyttökuva 2014-4-2 kello 23.09.44.png

Hei hei!! Hei heii!

Menenkin tästä kiihdyksissäni kittaamaan kaljaa haltex-seinäämme ja repimään lasikuitutapettia irti. Heii heii!

                                                                                                                                              Kuva: Finnish Design Shop

TRENDIKÄSTÄ VIIKONLOPPUA!

Share

13 kommenttia

  1. ellu. kirjoitti: Vastaa

    Niinpä niin, meillä olis pääsiäisviikonloppu varattu keittiörempalle ja hirvittää nyt jo! Meijän keittiö on nyt ihan alkuperäisessä (joskin ovet on uusittu joskus) mallissa, eli jokaisen kaapin sisus on maalattu eri värillä ja kaikki on hiukan kalleellaan.. aina eri suuntiin 😀 Nyt revitään kaikki irti ja tuodaan hiukan uudempaa tilalle. Rungot on appivanhempien keittiöstä ja ovet haetaan Ikeasta. Mutta mä en jotenkin osaa yhtään suunnitella tai edes kuvitella, että minkä näköistä tuosta tulee.. haaveilen kyllä tosin, vähän turhankin paljon 😀 Mutta tsemppiä, kyllä se siitä lähtee liikkeelle! Viimestään sitte, kun on ihan pakko 😀

  2. Koivua vain kirjoitti: Vastaa

    Laita ihmeessä koivukaapit! Täyspuu ylipäätään on aina varma valinta 🙂

  3. possu kirjoitti: Vastaa

    Heiii! Meidän tuleva keittiöhän on aivan ajan hermolla, jos kulta on seuraava hitti! Verholaudat on jo maalattu kullanvärisiksi ja vaalean laatan sekaan on hankittu kullanväristä mosaiikkilaatttaa. Nyt vaan pitäisi (miehen) ehtiä rempata….

  4. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No eiköhän! Koivu on ollut nyt aika pitkään the one!  🙂

    (tosin the one on tässä puolen vuoden arvonnassa ehtinyt pari kertaa vaihtuakin..) 

  5. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kuulostaa hienolta!!

    Onneksi en ole vielä millekään laattaosastolle päässyt..

  6. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ahkeraa pääsiäistä siis

    ..hyvä siitä tulee, kun itse tekee! 🙂

  7. possu kirjoitti: Vastaa

    Mut vietiin sieltä pois…silloin kun käytiin hakemassa nuo mosaiikkilaatat mies kysyi montako arkkia ajattelit ottaa, no kaks vois olla alkuun, haetaan lisää sitten jos tarvii. ”Nää on 50 €/arkki, nyt mennään.” Että tsemppiä laattaosastolle!

  8. Kiisseli kirjoitti: Vastaa

    psst, hei Asikaine!
    pakko vinkkaa, (kun meillä näyttäis olevan samanmoinen tapettimaku teidän kanssa,) että Pihlgren&Ritolan Tapettitalon ikkunassa (stadissa, in case you wonder) oli vihdoinkin comebackin tehnyt ”Taikayö” tapetti, mun kaikkien aikojen lemppari. Melko psykedeelinen, mutta ihana!

    ja hitto, et sulla on hauska blogi! kiitos!

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    😀

    Ehkä mun ei kannata mennä sinne laattaosastolle ollenkaan. Oon jo päättänyt, että isot valkoiset laatat..Tosin kaikki päätökset olen jo muuttanut moneen kertaan. 

    Tiskikoneen hajoaminen tosin on jollain tapaa tehnyt keittiöremppaan sellaisen henkisen paineen, että se huone hyppäsi ”alkuperäisessä remppasuunnitelmassa” nopsaan vierashuoneen ohi..

    Onnea teidän remppaan! Teillä sentään on jo hankittu niitä ja suunnitelma (kai) valmis!! 🙂

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jee! Meikä on hauska! Kiitos kivasta kommentista. Ihanaa, että tapettitehdassieluntovereita löytyy 🙂 Psykedelia on parasta.

    Ja JOO! Taikayötä on itseasiassa palloteltukin ja se on ihana. Toijalassa hipelsin jo niitä uusia rullia, MUTTA! Ensimmäinen ongelma on se, että siellä on niin paljon ihania vaihtoehtoja, ei osaa tietenkään päättää!!

    Ja Taikayö on ehkä vähän liian lila(!!?), vaikka ihana onkin..ja se harmaa versio oli myös kaunis, mutta huone, mihin sitä vähän mietin, oli yläkerran työ-/vierashuone ja nyt kun pojan huoneeseen siihen viereen tuli sellasta harmaa-valkoista Columbuksen laivaa, niin ei voi olla molemmat harmaita.. tietenkään..Ja alakerran huoneisiin kuvio on vähän pientä..ehkä.

    Pääsinpä taas lempipuuhaani: päivittelemään tapeteista suuntaan ja toiseen vailla mitään johotpäätöstä. Ei kannata avata tätä mun tapettipakkomielleluukkua..

    Ihanaa viikonloppua!

  11. possu kirjoitti: Vastaa

    Joo suunniteltu on ja kaikki on melkein jo hankittu. Enää en voi sanoa miehelle, että eiku sittenkin..!

  12. Mää tyrskin taas kahveja nenän kautta pitkin näitä sun juttuja lukiessa! Ja sitten, mää nostan kans puiset käteni pystyyn tuon teidän haasteen edessä: vaikka kuinka kadehdin taloelämää, en varmaan koskaan sais tehtyä MITÄÄN päätöksiä MINKÄÄN asian suhteen, ja mulla ei oo edes miehellä MITÄÄN tapetti-suosikkeja, joten varmasti päädyttäis elämään semmosessa industrial-henkisessä eli täysin riisutussa talossa, mies ja lapset ihan autuaan tietämättöminä mistään sisällön puuttumisesta, ja minä pakkopaidassa. Mut oishan se oma talo muuten ihan jees 😀

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei, äläpäs nyt 😀 😀 meillä on jo kolme huonetta melkein valmiit (ainakin tapettien osalta:D )

    Ja ehkä tänään tässä kuumehouruissani valkkasin juuri vierashuoneeseen tapetin, tunteella!! OOH!

    Mutta juu, myönnän, että kyllä välillä kaipaisin sellaista ihanaa ”selkeetä ja modernia” pintaa, kun helvetti sentään vessan valokatkaisija on väärällä puolella ja kerran tippui oven lista päähän. Joka paikassa repsottaa tapettia siellä täällä..rämähtäneet ovenkahvat jäävät käteen, oven karmit ovat erivärisiä..huuh..

    Mutta, rakastan tätä kotia silti.

Vastaa käyttäjälle possu Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.