Lämmitys-jankutus-päivittely-fiilistely

Koska rankka itsensä toistaminen kuuluu ominaispiirteisiini, ajattelin lumisen maanantain kunniaksi fiilistellä ja päivitellä ihan huolella asiaa, jota tulen seuraavan kuukauden aikana jankkaamaan tulevien kirjoituksieni jokaisessa sivulauseessa. Jospa saisin osan sketsihahmotyyppisestä hokemisestani ulos systeemistäni käsittelemällä aihetta (taas) (sadannen) kerran kunnolla erikseen. 

P9040147.JPG

No niin. Kröhöm:

Lämmitys-jankutus-päivittely-fiilistely

Vaikka olen raportoinut pihan ärsyttävässtä halkokasasta useampaan otteeseen, olen jälleen aivan tulessa (hah haha) takkojen lämmityksestä ja villasukkia vaativista portaista! Ihanaa, kotoisaa, tunnelmallista, makoisaa. Uuh! Tuli! Meditatiivinen halko. Makkara! Villasukka! Jopa mindfullness.

Lämmitämme tälle hetkellä vanhoilla kaakelitakoilla, joista osa toimii sähkövastuksella ja osa puilla. Pari talvea olemme jo lykänneet ilmalämpöpumpun hankintaa: ensimmäinen talvi kuulosteltiin, millainen patteriton talo talvella on (ihana, eikä niin kylmä kuin pelkäsimme!). Viime talvena emme vain saaneet aikaiseksi, koska ei oikeastaan ollut kylmäkään ja takkapuljaus sujui molemmilta jo rutiinilla. Kohta touhu menee jääryydeen ja muutosvastarintaisuuden piikkiin ja pönötämme täällä Hipin kanssa vanhana kansana sormet kohmeessa keinuen kiikkutuoleilla kilpaa. Ei sielä oo ku kymmenen astetta, ei tartte vielä lämmittää! Emmää oo ennenkää perkele sisällä vilustunu! Yhtään en oo turhaa lämmittäny, hyvin tarkenee! Nysse väliovi kii! 

Mutta olisihan se lämmittävä pumppu kiva ja varmaan pitää hommata se juu. Pumppu puhaltelisi lämpöisen ilman taloon tasaisemmin.Vaikka toisaalta tykkään lämmön leijumisesta lämmön lähteiden edessä sekä viileästä ikkunapaikasta, jonka avulla oman elämäni Knattertonina selvitin pitkään mietityttäneen villaverhomysteerin: olin useampaan otteeseen pohtinut nyt, miksi vanhat verhot ovat usein villaa. Pölyävää ja raskasta matskua, what the fuck vanha kansa, miksi tästä tehdään verhot, joku puuvillan puute vai mikä saakeli taas vaivannut!!? Johtopäätös -> Villaiset verhot torppaavat vanhoista ikkunoista puhaltavan vedon! Olen nero!

Vanhassa talossa minulle selvisi myös, miksi tuulikaappi on nimeltään _tuuli_ kaappi, väliovien käyttötarkoitus, paksun seinäryijyn ryijyyden merkitys sekä syy seiskaluokan köksän opettajan kehoitukseen jättää uunin luukku auki käytön jälkeen. Olen supererämuija, joka kohta jopa selvittää, miksi vanhojen ikkunoiden väliin laitetaan tulitikkurasioita. Sen selvitettyäni kämppä lämpenee pelkillä neronleimauksilla.

Mutta en selvitä sitä vielä. Leimausten sijaan haluan jaaritella.

Aamuisin rappukäytävässämme (on, meillä oikeasti on rappukäytävä, sillä yläkerta on ennen ollut erillinen asunto!) on viileää ja tullessa aamulla portaita alas osaan muina sammakkomuijina ennustaa, onko mittari miinuksella. Poika hihkuu ja hihittää sylissäni kylmässä käytävässä, pitää kaulasta kiinni Onko tänään kylmä päivä äiti onko? Tänään on ihan oikeasti kylmä päivä! Tuleeko talvi pikkuhiljaa, tuleeko? Alakerran vessan lattialämmitys on ihanaa luksusta ja aamupesujen jälkeen nakupelle kipittää sohvalle painavan peiton alle makoistelemaan. Hippi nostaa usein töihin lähtiessään meille puita valmiiksi ja kylminä päivinä tuikkaan takkaan tulet ennen aamukahveja ja pehmeä lämpö pöhisee olkkariin. 

Mummolan patterin nähdessään Poika kysyi ilahtuneena Äiti mikä tämä on? ja iltaisin pienen lempipuuhia on sytyttää tulet yläkerran takkaan, jonka loimua on mukava hetken katsella pimeässä huoneessa. Halkohommissa Poika on elementissään ja alakerran takassa on kiva paistaa makkaraa. 

Saan ihmekiksejä vanhemmalla iällä havaitsemastani piilopartiolaisuudestani, jota aina fiilistelen keskenäni tää on kylä ny hienoa, että mää osaan tehä nopsaan oikeaoppisesti kasatut päältä sytytettävät pesälliset ja lämmittää puilla, jos on tarvetta tai joskus pitää osata! Mitäköhän maailmanloppua mahdan odottaa tai mikä tulevaisuudessani saattaisi olla sellainen tilanne, jossa ei ilman erämuijataitoja pärjää. Ehkä pääsen joskus pätemään jollain muijien satunnaisella mökkireissulla, sitä odotellessa! HAH! Siitä tulee Nekalan tulitikkutytön tähtihetki! Ei niitä sillain sieltä alta saa sytyttää!

Sähkövastuksella lämpiävät takat helpottavat elämää erityisesti päivinä, jolloin kukaan ei ehdi olemaan kotona. Keittiöön asentamaamme kiukkuista Harviaa lämmitetään ainoastaan paukkupakkasilla, koska keittiö tuppaa lämpenemään kuumien kokkailujen yhteydessä muutenkin tarpeeksi. Harvian kanssa en ole edelleenkään ole parhaissa väleissä, en meinaa aina saada sitä syttymään ja pelti on edelleen hommaamatta keittiön tiilimuuriin. 

Lopuksi välikatsaus halkotilanteeseen: toinen kasatuista halkopinoista on kasvanut niin korkeaksi, etten enää yletä hakemaan puita pinon päältä joutuen nirppimään klapeja pinon keskeltä sillä seurauksella, että kasa vielä jonain iltana romahtaa päälleni ja Hippi huomaa kolmantena päivänä katoamiseni. Minut kaivetaan keväällä loskan seasta esiin. Pöö! Tunnistetaan hampaista ja muumioituneesta homssunutturasta. Dna:tani onneksi saadaan talteen ja minut voidaan kloonata. Kloonataan samalla kolme Asikaista, kunnes huomataan sen olleen huono idea niiden alkaessa välittömästi riitelemään keskenään lämmityksen hiukkaspäästöistä.

Sen pituinen se.

 

HUOM! Kaikki oikeudet mielipiteen muuttamiseen pidätetään, jos huomisesta alkaen mittari näyttää pari kolme kuukautta miinus viittätoista astetta. Sen jälkeen soitan lähimpään hotelliin, kerron olevani maailman tärkein bloggaaja, vaadin saada sviitin talveksi luvaten kirjoittaa hotellin lämpöpattereista uskomattoman ylistyslaulun, jonka räppään livenä atk:ssa.

Nyt menen hakemaan kellarista halkoja, jonka jälkeen vaivun transsiin kahvikuppi (neljäs tänään) kädessä. Uuh. Tunnelmallista marraskuuta!

 

Share

27 kommenttia

  1. Olen salaa lueskellut sun blogia jo aika kauan, mutta nyt on pakko paljastaa itseni, kun tää postaus oli niin hyvä!! Nauroin ääneen melkein koko ajan. Kiitos älyvapaimmasta ja älykkäimmästä blogista, jota olen koskaan lukenut!!!

  2. Torey kirjoitti: Vastaa

    Sun kirjotukset on aina yhtä…yhtä. Sekopäisiä ja ihania. 😀 <3

  3. Ilana kirjoitti: Vastaa

    Ne tulitikut (samoin kuin jäkälä, jota joskus näkee) imee kosteutta ikkunoiden välistä. Meijän kämpässä ne tulis tarpeeseen, mutta ei ole väliä mihin tunkea. Pyyhin joka aamu vettä valuvia ikkunanpokia, koska Irlannissa ei vielä 2009 ole rakentaessa osattu hoitaa ilmanvaihtoa kuntoon…

  4. koikkarista... kirjoitti: Vastaa

    Ei kyllä paljoa naurattanut toi sun teksti. Sympatiat sinne, viileään ja lämpimään. Mitään en vihaa niin paljon kuin sitä, että meidänkin vanhaan torppaan tulee talvi ja pakkaset. Ei ihan kirjaimellisesti nyt lunta tupaan, mutta esim. lattialla on aina kylmä ja jostain (joka) tuutista vetää. Öljylämmityshän meillä on, mutta kämppä kaipaisi esim. varaavaa takkaa. Sen hankkimista on lykätty koko ajan. Mutta kesällä on sitten vastapainoksi ihanan viileää täällä kämpässä. Niin juu, vaatetta päälle vaan ja perhe pysyy terveenä kun oleskellaan enemmän viileässä kuin kuumassa. Ai että ottaa päähän jo nyt, mutta hei, sääkartta lupaa lauhenevaa! Jes!

  5. Ananasa kirjoitti: Vastaa

    Tää on hauska blogi! Kirjoitat hyvin. Monesti vähintään hymyilyttänyt nää jutut, ja joskus oot saanut vedetkin silmiin :’) tunnelmallista talvea Nekalaan!

  6. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Puulämmitys on paras. Ei mulla muuta, menen tästä just tsekkaamaan, jos saisi jo pönttiksen pellin kiinni.

  7. Miiiu kirjoitti: Vastaa

    Tuli luettua koko blogi. Parissa päivässä. ”Oho” 😀

  8. jennajohannasi kirjoitti: Vastaa

    Siis mää oon miettiny ihan samoja juttuja viime päivinä! Toissailtana leivoin jotain teeleivänkikkaroita ja tajusin ton uuninluukku auki-homman. Ja vaihdoin jouluverhot ja ne kun on pitsistä sorttia, niin jäin miettiin et aika typerä ratkaisu kyllä näin talvella ku pitäis olla ne paksummat.

    Ja kyl se takkatuli vaan on, ai että <3 Yhtä jännää se lämppääminen joka kerta. Ja meilläki on yks sähkövastuksellinen pönttöuuni, sitä ei oo viä kertaakaa käytetty, harmiteltu lähinnä sitä sähkökäyttöisyyttä. Ilmalämpöpumppu on ja se löyhyttää kivasti koirien pierut ympäri taloo.

  9. jennajohannasi kirjoitti: Vastaa

    Ja hei miten ois sellanen Asikaise paremmat takansytytysohjeet-postaus viä, määki sytytän just sillai kerettiläisesti altapäin ku en tiä paremmasta?

  10. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Ihanaa, ihanaa <3 Käytän tilaisuuden hyväkseni ja raportoin, että koska ilmalämpöpumppu on, ja se on puhallellut jo silloin tällöin pari kuukautta, ei meidän vastuksellisia kakluuneja vielä ole kertaakaan säädetty päälle. Keittiön puuliesi testattiin, lämmitti, muttei varaa (asia saattaa vaatia oman postauksensa). Nyt vasta pakkasöiden jälkeen mietitään, pitäisikö yläkerrassa ottaa uuden puolen patterit käyttöön. Että siis tarkoitin vaan sanoa, että lämpöpumppu vetoisen eteisen oven edessä on aika bueno.

  11. Lähiöleidi kirjoitti: Vastaa

    Joo, elikkä voikko tehä sellasen postauksen ”miten lämmitän oikein”? Monenlaisia ohjeita kuulee, ite en osaa lämmittää oikein: joko kämppä on täynnä savua ja silmiä kirvelee, tai sitten uuni on aamulla kylmä.

  12. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hahaa! Mahtavaa paljastautumista ja ihana kuulla, että olet lueskellut blogiani <3

    Jos tämä on älykkäin blogi, jota luet, herää kysymys, millaisia blogeja noin niinku muuten lueskelet? ;D

     

  13. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! <3

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Jäkäläkin vielä! JÄKÄLÄ TÄSTÄ VIELÄ PUUTTUIKIN! Sitten ollaan ytimessä, kun lähden sitä etsimään!

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No  nyt mää kyllä jo oon ihan innoissani ootellu pakkasia taas, mutta sellasia sopivia kiitos saisi olla! Ei yli miinus viidentoista, niin hyvin menee. Sen jälkeen pitää laittaa villasukat ja joudun tuumaamaan kotishortseille vaihtoehdon ;D

    Lämpöisiä hetkiä sinne toivotan!! Tsemiä!

    PS. takat on niin ihania!!

  16. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitos ihana kuulla! Mukavaa talvea sinne myös!

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No on se kyllä ihanaa! 🙂

  18. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Whaaat!!? 😀

    Hullu!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Mahtavaa, jouluverhot!! 😀

    Meillä ne sähkökäyttöiset tulee kyllä tarpeeseen, kun ne pitää kämpän lämpösenä, kun ei olla lämmittämässä…Kun ei ole pattereita, eikä lämpöpumppua -vielä..

  20. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haha! En oo niin hyvä asiantuntija:D Mutta puukasa pitäisi saada sytytettyä päältä, päästöjen pienentämiseksi.

    http://yle.fi/uutiset/oikea_sytytystekniikka_vahentaa_puulammityksen_paastoja/5114972

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Kuulostaa kyllä hyvältä tuo lämpöpumppu..hmm..hmm..

    Ja tee ihmeessä oma postaus keittiön liedestä:) kuulostaa juuri hyvältä päivittelyn aiheelta! Meidänkään keittiön harvia ei varaa oikeestaan mitään, mutta lämmittää kyllä. (Jos saan sen syttymään..)

  22. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hmm.. no valitettavasti mulla ei kyllä oo tähän tarpeeksi asiantuntemusta lähteä pätemään 😀 (vaikka mielelläni niin tekisin!;)

    Ja kaikki on niin uunista / takasta kiinni, että mikä homma. Onko varaava ja kuinka syttyy..

    Jos savu on tullu kämppään, niin onko hormi ollu pitkään käyttämättä tai puut märkiä tai jotain… : /

  23. eepu kirjoitti: Vastaa

    Meillä myös lämpenee lähes kokonaan kaakeliuuneilla. 4 sellaista ja keittiössä hella, jota ei oikeastaan koskaan jakseta lämmittää ( sen päällinen vaatisi aina raivauksen:) Uunit lämpenevät vielä hyvin, vaikka ikää jo on. Muutaman uunin pesää tarvitsisi vähän korjata, mutta lämmittää niitä voi hyvin edelleen. Ehkä sitten seuraavana kesänä. Teidän uuninne ovat samanlaiset kuin meidän ja ehkä jopa saman tekijän. Meidän talomme on rakentanut muurari, joka on ilmeisesti tehnyt paljon uuneja taloihin tällä alueella.
    Sytytämme myös aina puut päältä ja olemme aatelleet hankkia yhteen isompaan uuniin kokeeksi Tiileri-arinan, koska sen pitäisi nopeuttaa paloaikaa ja polttaa puhtaammin. Niillä on yksi malli, joka on suunniteltu juuri vanhoihin kakluuneihin. Sitäkään emme ole saanut vielä aikaiseksi, jospa vaikka pukki toisi 😉
    Ilmalämpöpumppu ollut muutaman vuoden ja siitä on kyllä iloa. Tasaa todella lämpöä ja antaa vähän pelivaraa kotoa poissaolon aikana. Ihan mahtava kapine.

    Haloista sen verran, että nyt on ollut paljon myyräkuumetta, että on pistänyt vähän stressaamaan. Meillä puut kuivassa, mutta kylmässä kellarissa. Olisi kiva tuoda ne sisälle lämpiämään ennen sytyttämistä, koska syttyvät niin helpommin. En vaan mielellään säilyttele niitä sisätiloissa, muuta kuin ehkä suljettavassa laatikossa. Olen tullut ehkä vähän vauhkoksi, kun muutama vuosi sitten kuoli yksi tuttu kys. tautiin. Pahintahan se on kun pöllyttelee kasojen pohjia yms, mutta silti en tykkää kun lapset kantelevat välillä halkoja pitkin kämppää leikkeihin 😉

  24. jennajohannasi kirjoitti: Vastaa

    Aivan, meillä on myös sähköpatterit, tosin kovasti toivomma, että pärjäisi talven pelkän pumpun ja takan voimalla. En yhtään tiiä, et oisko se sähkönen pönttis si fiksumpi lämmittää vai patterit.. 

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei, hyvältä kyllä kuulostaa tuo pumppu! 

    Meilläkin itseasiassa yksi takka tarvisi korjailuja, mutta jotenkin sitä ei vaan ole saanut taas aikaiseksi..

    Huoh, hyvä pointti! mää en ollu yhtään miettinyt tuota myyrähommaa, käyny ees mielessä, argh! miten se leviää..pitää heti mennä vauhkona katsomaan..

  26. anne kirjoitti: Vastaa

    Täällä korvessa keskellä ei mitään…meillä on sähköt jollei ne ole poikki ja meille tulee vesi jollei se ole jäässä ja meiltä valuu kakka jollei rööri ole tukossa. 15 vuotta ja pienin askelin….ensin oli sisäkuivakäymälä…ei helvetti…6000 l tankki upotettiin maahan ja sinne se kakki valuu…ensin oli myös avotakka …ei helvetti Harvia (takkasydän) oli helpponakki asentaa …ensin oli myös hirrenraot avoinna…rivetin kaikki villalla…niin ja ensin oli vesiputki luonnon purosta…kiva kiva , meni jäätymään…asennettiin 70 m lämpökaapelia ! Kaikki tämä pikkupikku askarrus on helpottanut arkea, mutta kyllä markkinoiden toiseksi tehokkain ilmalämpöpumppu kruunaa kaiken…se kierrättää uunien luovuttamaa lämpöä ja jotenkin tuntuu että rakkilauman ominaistuoksukin häviää johonkin !

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kuulostaa kyllä aikamoiselta prokkikselta siellä…Huh huh. Mutta ilmeisesti hyvä meininki kuitenkin siellä! 🙂 Tsemppiä talveen!!

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.