Kun Lena Dunhamkin matkii

Sisustusmuodin mustahevonen täällä taas moro! Terveisiä edelläkävijän elämästä!

Avotakan ja muiden sisustuksen edelläkävijöiden stalkatessa ja kopioidessa sisustuspäätöksiäni, olen saanut perääni ihan uuden siiman. Asikaisen matkijat -kerhoon on nimittäin liittynyt skenessä ineimmän Girls-sarjan pääjehutar Lena Dunham. Olisin uskonut Lenan sentään lahjakkaana muijana keksivän omia ideoita, mutta näköjään parempienkin piirien ikonit ammentavat ja kopioivat Nekalasta, _minun_ kodistani. Pitihän se arvata.

dsc_0393.jpg

Muistatteko ikuisesti murroksessa olevan muodonmuutoshuoneemme?

 

Perjantai-iltana vajottuani keskivaikeaan Girls-putkeen, pomppasin puuroisen sohvan nurkasta sisustuksen aallonharjalle sarjan tyttönelikon tehdessä viikonloppureissun rantatalolle.

Näyttökuva 2015-1-26 kello 12.34.15.png

Kuva: HBO Girls / Beach house

Vanha tuttu ruokasalimme tapettihan se siellä! (By the way: ei muuten yllätä, että Dunham vei laajasta valikoimastamme juuri vagina-aiheisen tapetin.)

Vaikkei ruokailuhuoneen tapetointi ole tänäkään vuonna remppajonon kärkikahinoissa, vuoden tärkeimpänä henkilönä muotiaallolla surffatessani, aloin empiä, tulisiko kreisihuoneen tapettia vaihtaa ollenkaan..?

Samalla mietityttää, mitä muuta Lena Dunham on pöllinyt tapetti-ideoita viedessään? Onko jopa koko Girls-sarja _minun_ ideani? Olenko _minä_ käsikirjoittanut palkitun kuumissarjan?

 

Vain maanantaina voi jälkijättöisesti selvitä tälläinen petos, voi helvetti taas! Jumalauta Dunham!

 

Share

35 kommenttia

  1. annakarin kirjoitti: Vastaa

    Hei mä muistan nähneeni noi vaginatapetit myös Ylen Uusi päivä -sarjassa! Kohta kaikilla on noi!

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Aargh! Naapurin muija varotti (myös tuosta Girlsistä ja ) jostain kotimaisesta leipomisohjelmasta. Ja Vain elämää -ohjelmassa on kanssa..

    Meen tänään repiin irti sitä tapettia… ;D

  3. Kristaliina kirjoitti: Vastaa

    Mä just tajusin, että mä haluan tapettia. Tapettia. Pakko saada tapettia.

    Kyllä, blogit synnyttävät lukijoissaan kulutustarpeita. Eimulmuuta.

  4. Kristaliina kirjoitti: Vastaa

    Öööö paitsi että mullahan on jo tapettia. Ei se mitään. Haluan silti.

  5. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Nyt kun tapeteista tuli puhetta, niin mistä ihmeestä sä oot löytäny ton teidän keittiön tapetin? Kyselin viime kesänä samaista tapettia Tapettitalosta (niillä on kuva sivuillaan punasena versiona) vanhemman tytön huoneeseen ja ne sano sieltä ettei sitä enää saa mistään. Löydettiin kyllä huoneeseen sit ihan tosi hieno tapetti, mut jäi kaivelemaan kun tuo oli 7-vuotiaan tytön eka valinta. Long story short: teidän keittiön (?) tapetti on ihan sairaaaaan hieno ja oon niiiiiiiiin kade.

  6. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    K-Raudassa on melkein samanlaista kukkatapettia jos ”kopio” kelpaa ..

  7. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Hei kiitti! Täytyy käydä kattomassa 🙂

  8. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Tapettia ei voi koskaan olla liikaa. Kannattaa ottaa ihan asiakseen tilailla kaikkia näytepaloja, joita ripustelee seinille ja käy tapettitehtaalla sekoilemassa! Se on hyvä harrastus, ite tykkään 🙂

  9. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Voi ei, oon pahoillani, mää nimittäin ostin noin vuosi sitten tuon tapetin viisi viimeistä rullaa Tapettitalosta! Sitä ei kai enää valmisteta, ainakaan tällä hetkellä , harmi 🙁 Se on joo ihanaa!!

    Mutta hyvä hyvä että löytyi teidän tytölle toinen hieno tapetti 🙂

    Ja kiitos, määkin niin tykkään siitä tapetista, vaikkei se mun lemppari ensin ollutkaan.

  10. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ohoh, en tiennytkään 🙂

  11. anni maaria kirjoitti: Vastaa

    I feel you!! Tapettikuumeilen täällä, enkä vähiten Asikaisen nurkilla vieraillessani… No kunhan nyt päästään sinne oman kodin omistamis -asteelle edes niin katellaan sit 😉 Niin ja miust legendaariset vaginatapetit on kyllä aika ”keeperit”, olivat jo ennen tätä Girls-bongausta 🙂

  12. Hannahi90 kirjoitti: Vastaa

    Samainen tapetti bongattu just äsken Suomen paras leipomo Lappi jakson loppupuolella!

  13. Kristaliina kirjoitti: Vastaa

    Öööö tota tarkoitatko about tähän tyyliin…? 😀

    [[{”fid”:”489631″,”view_mode”:”media_original”,”fields”:{”format”:”media_original”,”field_file_image_alt_text[und][0][value]”:””,”field_file_image_title_text[und][0][value]”:””},”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”540″,”width”:”720″,”class”:”media-element file-media-original”},”link_text”:null}]]

  14. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Hei mää muistan ihastelleeni tätä postausta joskus sun blogissa!! Tuo on hieno!! Sattuu olemaan vielä aika montaa mun lempparia tuossa kombossa. Hieno!! 🙂 Miten raaskitte muuttaa pois!

  15. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Haa! Nyt se on kaikkialla.. 😀 Täytyy tsekata!

  16. Kristaliina kirjoitti: Vastaa

    Iso osa onkin just Tapettitalosta, myivät (keskikertaisen ihmettelyn jälkeen) mulle noita paloissa. Muut on… ….kröhöm… …saatu malleiksi K-raudasta 🙂

    Ja vastaus kysymykseen: uskottelemalle itsellemme, että uuteen kotiin tulee kans tuollainen. Ehkä joskus tuleekin 🙂

  17. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Ehkä joskus on just hyvä! Meilläkin tulee tapahtumaan vielä paljon ehkä joskus 😉

  18. MM kirjoitti: Vastaa

    Kristaliina: vau mikä seinä!

  19. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Onneksi tapettikuumeilla voi, vaikkei ois ees tapetoitavaa 😉

    Nuo tapetit on kivat, mutta väähän tummat.. Mutta kyllä ne siellä nyt tulee varmasti pitkään vielä olemaan (olkkarista kyllä vaihdan asap, kun keksin, mitä laitetaan tilalle. Olkkarissa siis keltaiset vaginat).

    Ennen joulua Hippi jopa tapetoi kellarista löytämillään palasilla vielä ruokailuhuoneen oven yläpuolen tuolla tapetilla..KOska seinässä oli revitty kohta, kun siinä oli aikaisemmin holvikaariovi (JEP!), joka purettiin ja oven yläpuoli vaan oli tuossa vuoden ilman mitään..Nyt ei näytä niin remonttikohteelta.. 🙂

     

     

  20. AlinK kirjoitti: Vastaa

    No mut hei, pääsi hyvään kotiin 🙂

  21. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No joo, ollaan kyllä hyvin pidetty!

    Ja hei, jäin miettimään tuota, kun sanoit, että punainen versio. Että tuota taitaa olla vaan tuo yksi ja sama, vai? Ei siis mitään väliä, mutta perus tapettipakkomielteisenä jäin miettimään! 

    Ehkä se riippuu, mikä kohta tapetista on kuvassa, kun tuossa on niin iso raportti. Meidän näytepala näytti aika puna-oranssilta, koska siinä ei ollut yhtään iso vihreää kukkaa osunut. Lopputulos sitten kuitenkin aika vihree..

    (pääsin taas valloilleen..jauhamaan tapetista!)

  22. Ladybugs mama kirjoitti: Vastaa

    Harhauduin itse tapetti aiheesta yrittäessäni lukea ja samalla oli vaan pakko taas tuijottaa tuota ihanaa huonetta. Se on vaan niin mahtava. 🙂 

  23. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Tämmönen kuva siel on vieläkin, Ideakuvastossa..musta se näyttää eri väriseltä ku toi teidän. Vähän kyl kaivelee vieläkin, olis ollu niin makee
    http://www.tapettitalo.fi/ideakuvat/idea_6.html

    Tytön huonees on nyt vihree Minikukka, taisteli kovin tummimman Kiurujen yön kanssa. Asukki valitsi ite ja oon erityisen ylpee siitä (et annoin sen valita ite) 😀

  24. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Nyt ku kattoo tarkemmin ni kyl toi aika samanlaiselta näyttää sittenki. Kuva voi vääristää, eikö? Voi vitsi, onpas kiva jauhaa tapeteista 😀 Meillä on vasta yks huone tapetoitu, muualla talossa on lasikuitutapetteja (öhöm, tosi kiva) ja vähän kammottaa niitten poistaminen ym. Alla taitaa viel olla vanhat pinkopahvit.. Ja sit on tietty se raha.. No joo, kiitti hei 😀

  25. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Whaat! Tuo laittamasi kuva on eri tapettia!! En oo nähnykään  tollasta! Hei vau!!

    Minikukka on myös kyllä tosi ihana! 🙂

    Argh, ne lasikuitutapetit on rankkoja,. Mekään ei oikein saatu mallikkaasti lasikuitutapetteja irti, samalla seinällä oli kaakeliakin. Lopulta levytettiin koko seinä uusiksi. Sekin oli helpompi, kun saada niitä irti. JOo, meilläkin puolet tapeteista  vielä tapetoimatta. Mutta ihan hyvä, voi rauhassa vaiheilla.

  26. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Se on kyllä hauska 😀 

  27. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Ai? Siis niinko kokonaan eri tapettia vai just eri sävy? Mä menin nyt ihan sekasin 😀 Mikä se teidän tapetti sit on? Levyttäminen on meilläkin se ainoo vaihtoehto varmaan..

  28. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    On se samaa, mutta eri värisenä. En ees tienny, että tollasta on 😀 Vau!

  29. AlinaK kirjoitti: Vastaa

    Jep, harmi ettei sitä enää saa..

  30. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Löytyy K-raudan nettisivuilta, Eco Happy 3850.

  31. Vierailija kirjoitti: Vastaa

    Sotken nyt tämän kommenttiboksin ihan täysin .. Ensin ei toimi linkki, sitten kommentoin väärään kohtaan, eli siivoa ihmeessä ylimääräiset pois. Kukkatapetin ”kopio” löytyy K-raudan nettisivuilta, Eco Happy 3850.

  32. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Oih, vitsit tuo sininen on ihana!!

  33. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    No niin, nyt se on päätetty, mää en vaihda näitä tapetteja koskaan 😀 😀 

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.