Kulahtaneista farkuista pränikät! VINKKI!

Nyssi! Vuoden ostolakkoni aikana avauduin täälläkin useampaan otteeseen pilalle menneistä luottofarkuistani. Täydellisen malliset ja tuntuiset korkeavyötäröiset mustat pillit ovat olleet jo useamman vuoden meikän luottouniformu. Pyöränsatulan hinkkaamista luottopilleistäni tuli oikeastaan käyttökelvottomat mälvättyäni lempihousuni vielä satulan kulutuksen lisäksi Hietarannan skeittipoolin betoneihin. Hinkattuani persettäni monta kertaa poolin laitoihin, tarttui karhea betoni erityisesti farkkujen kulumakohtiin. Eikä todellakaan lähtenyt pesussa.

Kuljen usein kulahtaneissa vaatteissa, joista ihan tykkään ja onhan aivan riekaleiset farkut jopa muotia..

..mutta harmaa lapsivesirinkula perseessä näyttää vähän epämääräiseltä, etenkin housujen ollessa jalassa. Vaikka itseasiassa vielä joskus käytin housuja läntistä välittämättä, mutta lopulta nöyrryin saatuani farkuista useampia ”tosiystävien huomautuksia” Hei ooksää istunu johonkin, sulla housuissa takana tollanen läntti…

– JOO MÄÄ TIIÄN SIITÄ LÄNTISTÄ, MUTTA NÄÄ ON MUN LEMPIHOUSUT!

– Ööh, ok. Mää vaan aattelin, jos sää et tienny, ku toi näyttää vähä..tota..

Lopulta luovutin ja käytin housuja joskus vain pitkän neuletakin kanssa tai tilanteissa, joissa en joutunut kääntämään selkääni kenellekään. Kuten esimerkiksi HopLopissa, jossa törmäsin exääni ja kuljin koko ajan seinä selkää vasten tai peruuttamalla todella omituisesti, jottei läntti perseessä paljastaisi minun edelleen olevan ihan yhtä homssu ja pihalla kuin aina ennenkin.

Vuoden ostolakkoni päätyttyä juhannuksena, kävin parikin kertaa katsomassa uusia farkkuja. Mutta koska en löytänyt housuja, jotka olisivat voittaneet noin nelivuotiaat luottohousuni, en viitsinyt ostaa mitään välimallin ratkaisuja.

Tänään kuitenkin Black Fridayn teemavärin innoittamana päätin yli vuoden jahkailun jälkeen tehdä jotain pelastaakseni vanhat farkkuni roskikselta. Viimeinen mahdollisuus: ostin Cittarista mustan Nitor tekstiilivärin. En ole koskaan värjännyt vaatteita, olen pitänyt vaatteiden värjäilyä vähän luovempien ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutuvien batik-ihmisten hommana.

Tänään heitin tekstiilivärin kulahtaneiden farkkujen kanssa pesukoneeseen.

And I can´t believe this shit!! Meikän mustat lempparilänttipersehousut on ihan kuin uudet! Rinkulasta ei ole tietoakaan ja muutenkin nelivuotiaat mustat pillit näyttävät ihan uusilta pöksyiltä. JEE JEE JEE!! Tervetuloa takaisin housut! Vuoden valitus ja jahkailu oli ihan turhaa.

Uskomaton onnen musta perjantai. Jos jollain on samanlaisia ongelmia, kulahtaneita vaatteita tai housuja, joiden kanssa joutuu kulkemaan toimistossa takaperin, suosittelen kokeilemaan värjäämistä! Saattaa pidentää vaatteiden käyttöikää helposti.

Hyvää Black Fridayta ja viikonloppua kaikille!

Lue myös:

Toinen vuosi ilman vaatteita DONE!

Toinen vuosi ostolakossa – Retkahduksia, mutta pysyvä vaatevallankumous?

Miten meni vuosi ilman vaatteita?

Vuoden ostolakosta ja ihana Second Hand -verkkokauppa

Retkahduksia ja vintagelovea – Vuoden vaatelakon puoliväli

 

Share

17 kommenttia

  1. Bläääk kirjoitti: Vastaa

    Mä rakastan näitä värjäysaineita ja back to blackejä = kunnolla MUSTIA vaatteita. Tää Nitor kun värjää myös tekokuituja <3 Oon pelastanu useita melkein loppuun kaluttuja vaatteita takaisin käyttöön JA värjännyt vääränvärisiä takas mustiksi. Parasta.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No joo, oli kyllä super kätevää!! Oon edelleen aivan amazed tästä taikuudesta!! 😀

  2. Ompelijan tytär kirjoitti: Vastaa

    Voi ihana!
    Nytkö vasta tämä nerokkuus saavutti sinut? Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kiitos kun vinkkasit niille, joilla ei ole veren perintönä vaatteiden värjäys/tuunaaminen/korjaaminen/paikkaus.
    Mulla käy lempparihousut keskimäärin kolme kertaa värjäyksessä ja kaksi kertaa korjattavana kunnes ne on niin lopussa etteivät kelpaa enää edes matonkuteiksi.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Juuh, ehämmää raukka parka tajunnu, että tämmöstä voi. Vaikka moni oli mulle jotenkin jo asiasta maininnutkin…niin en ihan tajunnut sen olevan lopulta näin simppeliä ja oikeesti toimivaa!! 😀

  3. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Tämä on ollut munkin luottokeino hoidella kestotahratut ja haalistuneet vaatteet. Tosin olen ilmeisesti käyttänyt jotakin toisenmerkkistä väriä, sillä omissa systeemeissä tekokuidut eivät ole värjäytyneet vaan olen saanut nauttia personallisen värisistä tikkauksista ja saumoista 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Mahtava keino!! En ees tajunnu tsekata tuota keinokuituasiaa, mutta meni just hyvin näin 🙂

  4. Moi kirjoitti: Vastaa

    Hetken jo kauhistuin, kun lause alkoi ”tänään black fridayn teemavärin innoittamana”… Onneksi et sentään ostanut uusia, vaan sait vanhat korjattua! Jospa palvelisivat vaikka toiset viisi vuotta 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Haha…en vaikka oon jo kerran käyny ihan jopa etsimässä. Mutta nyt on taas luottopöksyt onneksi jalassa ;D

  5. laurasss kirjoitti: Vastaa

    Mulla on kokemusta saatana että kannattee värjäyksen jälkeen tyihänä puhistuspestä pyykkikone ja sitte vaikka mustan värjäyksen jälkeen pyykätä mustat pyykit seuraavaksi. Eijeesus!!!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jahas, sellasta! Määkin vähän pelkäsin jotain tälläistä tapahtuvan, mutta paketissa oli ohjeet pestä vielä housut värjäämisen jälkeen. Siinä samalla puhdistui myös kone.

  6. Hanna kirjoitti: Vastaa

    Nyt vasta alkokin kiinnostaa, kun tuolla toinen kommentoija kertoo olevan mahdollista värjätä myös tekokuituja eli kaikkia lankoja!! Nyt aukes aivan uusi maailma, kun voin ilmeisesti värjätä melkein minkä vaatteen vain minkä värikseksi vain… (Eli vääränvärisiä vaatteita mustiksi. :D)

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      AIVAN!!! Tässä on nyt ihan loputtomat mahdollisuudet kaikenlaiseen tuunailuun! 😀

  7. veeamilia kirjoitti: Vastaa

    Heti menin ostaan nitoria, samaa syssyyn kun hain liimattaviasilitettäviä nylon-paikkoja rymyhaalariin (näistä kans postaus jos kaikki ei tiedäkään että nää pelastavat elämän ja maapallon!). Nyt en oo ees ihan varma mitkä lukuisista kulahtaneista housuistani on kaikkein eniten lempi. Millaista jälkeä tulee jos lyön tummansiniset mustaan väriin, tulisko hyvä vai paska? Kertokaa.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ite en tiedä, mutta oiskohan täällä joku pro linjoilla, jolla ois antaa vastaus? 😀

      Ja hei, rymyhaalarit kunniaan!! <3

  8. iituliina kirjoitti: Vastaa

    Siis kenellä kestää housut vuosia, kysyn vaan? Mä just hihkuin, että mulla on nyt pisimpään kestäneet housut ikinä, kun ostin keväällä, ja nyt vasta alkaa näkyä pientä reikää! Niitä ennen ostin tammikuussa kahdet ja molemmat kului puhki kevääseen mennessä. Mitä mää teen väärin?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oh noes, hei mää kyllä tiedän paljon ihmisiä (mm. Hippi), joilla ei kunnon leviksetkään (siis vanhat, paksumpaa farkkua) pysy puolta vuotta kauempaa ehjänä. Mutta se ei oo kyllä mullekaan selvinny, että mikä siinä oikein on!

      Ehkä vaan jollain on kovemmalla käytöllä, on liikkuvaisempaa sorttia tai vika on housujen laadussa!?
      En osaa vastata, mutta lähdetään siitä, että vika ei ole sussa 😀

  9. Amazed kirjoitti: Vastaa

    Vau! Menikö tuo yks pakkaus kokonaan yhtiin farkkuihin? Mietin, josko saisin kahdet kulahtaneet farkut kerralla (ei oo ihan noin pahasti elämää nähneet kun sun)… 🙂 Ja oliko sulla millainen pesuohjelma?
    Mietin myös, että ei kai tää jätä pesukoneeseen väriä ja pilaa seuraavaa koneellista pyykkiä… Mutta tosiaankin, vau!

Vastaa käyttäjälle Ompelijan tytär Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.