Jouluinen Tampere

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

En ole antanut tihkusateen pilata omaa saatika lasten iloa joulun odotuksesta, mutta ihanaa, että eilen tuli vähän lunta. Jes! Joulupukille on kirjoitettu ja tonttuja on kytätty jo pidempään. Yksi tomera tonttu jätti jopa ovelle viestin, jonka jälkeen Pikkuveli on syönyt puuronsa reippaasti, eikä ole enää kertaakaan halunnut mennä yksin avaamaan ovea, vaikka tontusta ei näkynyt vilaustakaan. (Suunnittelemani kiva ylläri ei mennyt ihan putkeen toisen tonttututkijan säikähdettyä tontun kolkuttelua.)

Pian on aika kaivaa esiin kaikki kolme joulukoristettamme ja suunnitella naapurin muijien kanssa päivämäärät perinteisille piparitalkoille ja glögipikkujouluille. Piparkakkutalon ”kasaamista” ja isovanhempien valokuvakalentereiden teettämistä ajattelin vielä lykätä ainakin pari viikkoa. Olkoon joulurauha kanssamme vielä hetken ennen sulasta sokerista ja helvetin-helppokäyttöisistä-kuvalahjaohjelmista nousevaa hullua manaajamuijaa, jota perhe joutuu pakenemaan hankeen.

Ei siitä vielä sen enempää.

Vielä voimme ihan seesteisenä hörppiä joulukaffetta, kas näin.

Jep! Tampere on ihana joulukaupunki, jossa on jälleen luvassa paljon jouluista ohjelmaa, mainioita joululahja-apajia. Valoviikkojen kauniit valaistukset ihanasti luovat tunnelmaa ratikkakaivuiden ja räntäsateiden keskelle.

Tämän viikon sunnuntaina Tampereella on virallinen joulun avaus, kun suuri jouluparaati Joulupukkeineen, soittokunnan orkestereineen ja Koiramäki-tovereineen kulkee Hämeenkadun itäpäästä Keskustorille.

Lisäksi tänä lauantaina Tampereen keskustan kivijalkaliikkeissä on luvassa joulunavauksen kunniaksi erikoisohjelmaa, alennuksia, maistiaisia ja lämmintä tunnelmaa! Samalla paljastetaan Kaunein jouluikkuna -äänestyksen toinen toistaan kauniimmat näyteikkunat.

Joulunavauksessa on mukana Tampereen mielenkiintoisimpia kivijalkaliikkeitä, joissa on lauantaina erikoisohjelmaa ja alennuksia. Mukana ovat Muka Va ,  LinaKeidas by Lumo Uhana DesignTaito Shop Helga-Neiti Uniikit , Pihka CollectionKäsityökortteli, PikkuputiikitAteljeekatu-shopSeeleSisustus ID ja Vintage Garden. Ihania kauppoja!

Itse ajattelin tänä vuonna joululahjaostoksilla suosia kivijalkakauppoja, paikallisia pienyrityksiä ja kotimaisia tuotteita! (Vielä en ihan ole keksinyt, mistä pikkupuodista hankin Muumitalon ja playkkarin ja mitä näitä nyt oli, mutta ehkä oikea joulupukki tuo osan paketeista.)

Myös Tampereen Designtori joulu -tapahtuma on oiva paikka lahjaostoksille! Pakkahuoneella 9.-10.12 järjestettävässä design-tapahtumassa on mukana 60 muotoiluyrittäjää ympäri Suomea, Galleria Rajatilan myyntinäyttely ja Rajataide ry:n kuratoiman taiteilijan Anna Pekkalan teoksia sekä Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän työpaja.

10.12. järjestetään myös Ahlmanin maatilan Perinteinen Joulutori, jossa on tarjolla on suolaisia ja makeita herkkuja paikallisilta ja lähialueiden tuottajilta, käsityötuotteita ja lahjaideoita. Ihastuttava Tilapuoti kahvioineen on auki ja lisäksi ohjelmassa on myös poniajelua sekä tietysti Joulupukki.

Viime viikonloppuna starttasi jo Tallipihan joulu, jonne heti ensimmäisten joukossa kiirehdimme silittämään lampaita, ajelemaan karusellillä ja maistelemaan hurmaavan suklaapuodin maistiaisia. Tallipihan ihanasta Nooran putiikista tarttui mukaan jo pari osuvaa joululahjaakin. (jopa muille kuin itselleni.)

Jouluajan Tallipihalla on lampaita, aasi ja heppa sekä eläimet ja viikonloppuisin puotien lisäksi myös tapahtumapihan kojut ovat avoinna. Viikonloppuisin alueella voi tavata myös Tallitonttu Tuuren. Tallipihan joulu kestää aina aatonaattoon asti. Katso aukioloajat ja tarkka ohjelma täältä.

Innolla odotamme myös Tampereen perinteistä Joulutoria, joka avaa tänä vuonna porttinsa 2.12. Tunnelmallisella torilla on jouluherkkuja, käsitöitä, koristeita, lahjaideoita, karuselli, ihania valaistuksia, joulukuusi, glögiä ja glühweinia. Yleensä olemme lasten kanssa poikenneet tunnelmallisella joulutorilla useampaankin otteeseen!

Myös Särkänniemen Koiramäen eläinpuisto avaa ovensa 30.11. Koiramäen joulussa on ohjelmassa leikkejä, lauluja, askartelua, työpajoja, jouluherkkuja ja muuta hauskaa ohjelmaa. Drakkulan linna on auki ja joulupukkikin on tavattavissa. Ja tietysti Koiramäen joulussa pääsee myös katsomaan satumaatilan ihania eläimiä: poroja, villasikoja, minipossuja, lampaita, kaneja, vuohia, aaseja ja poneja.

Perheemme uusin jouluperinne on Nekalan Sorin Sirkuksen jokavuotinen mieletön joulushow. Isolla tuotannolla toteutetut esitykset myyvät joka vuosi loppuun, eikä ihme -isolla tuotantotiimillä toteutetut esitykset ja uskomattoman lahjakkaat sirkustaiteilijat ovat joka vuosi lyöneet seurueemme ällikällä. Suosittelen heti hankkimaan liput Nekalan viihdyttävimpään ja elämyksellisimpään joulushowhun!

Otetaan kaikki irti tunnelmallisesta ja taianomaisesta vuodenajasta. Yritetään olla sekoilematta ja skitsoilematta, syödään pipareita ja nautitaan Tampereen jouluisista tapahtumista!

Tervetuloa Tampereelle!

Visit Tampereen sivuilta löytyy kivoja ideoita Tampereella matkailuun ja muuten vaan seikkailuun. Ja katso myös Joulu Tampereen sivu, joka kätevästi kokoaa Tampereen joulunajan tapahtumat sekä paikat yhteen sivustoon.

 

Kuvat: Ylin Joulutori-kuva ja Joulutorin portti -kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Koiramäen joulu -kuva: Visit Tampere / Kari Savolainen

Sorin Sirkus -kuva: Kristian Wanvik

Muut omia hienoja!

Share

8 kommenttia

  1. Apua miten ihania kuvia! Tekis saman tien mieli varata bussiliput Tampereelle, että pääsis nauttimaan noista ihanista joulujutuista itsekin 😀 Onneksi Helsingissäkin on kaikkea hauskaa. Mukavaa joulunodotusta sulle!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No nyt vaan varaamaan Onnibussi-tiketit ja teet kivan päiväretken 😀 Vaikka juu on Helsinkikin ihana.

      IHanaa joulunodotusta sinne myös <3 <3

  2. Kirkka kirjoitti: Vastaa

    Juuri samaa meinasin tulla kommentoimaan, ihania kuvia ja onneksi olemme tulossa tyttöjen viikonlopulle Manseen! Shoppaan nuo putiikit tyhjiksi! KIITOS TÄSTÄ ASIKAINE!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jes, mahtavaa!! Tervetuloa! Pitäkää hauskaa täällä! 🙂

  3. Hahaa, kiitos näistä, ollaan oikein Hollannista saakka tulossa joulunviettoon Tampereelle. Ihan jännittää, eka kerta. Voisitko yrittää järjestää sinne lunta? ?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JEE! Tervetuloa Suomeen ja erityisesti Tampereelle! Kuulemma jotain myräkkääkin on jo luvattu, joten ehkäpä saan toiveesi täytettyä.. 😉

  4. Maija kirjoitti: Vastaa

    Jos nyt jossain mielenhäiriössä päädyt kasaamaan piparkakkutaloa, niin kokeilepa osien kiinnittämiseen pikeeriä eli valkuaisesta ja tomusokerista tehtyä massaa. Huomattavasti turvallisempaa kuin sulatettu sokeri ja maistuukin paremmalle. 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kiitos tästä vinkistä, pitää painaa mieleen 🙂 Tosin saatan jättää Hipin hommiksi, hän tosiaan teki ihan tosta noin vaan viime vuonna piparkakku-muumitalon. Meinasin heittää seinään.
      Ihanaa joulun odotusta sinne!!

Vastaa käyttäjälle Maija Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.