Ihanat sarjattomat lasit

Menetettyäni lopullisesti hermoni kaikki juomalasimme rikkovaan perheeseeni, en enää nähnyt järkeä ostaa edes Iittalan tehtaanmyymälän edullisia kakkoslaatuisia laseja. Marimekon ihanien keltaisten makkaralasien ja kartioiden huvetessa astiakaapistamme, vähän kuitenkin ärsytti kattaa välillä _mukeja_ tai muovikuppeja ruokapöytään juomalasien tilalle. Olenhan muutenkin avautunut olevani YHTENEVÄISTÄ ASTIASARJAA (epäonnisella menestyksellä) keräävä käpy.

Lopulta Marssin Nekalan kierrätyskeskukseen hankkimaan uusia laseja. Mitä tahansa kivoja, edullisia ja kulutusta kestäviä laseja, joilla ei niin olisi väliä.

Mutta mitä kävikään!?

Ensin olin vähän harmissani, ettei kierrätyskeskuksen värikkäällä astiapöydältä löytynyt monia hyväkuntoisia kivoja vaihtoehtoja, joita olisi ollut enemmän kuin kolme samanlaista (koska yhteneväisyys, koska käpy!). Mutta syvennyttyäni tarkemmin kierrätyskeskuksen pöydän monipuoliseen kippojoukkoon, bongasin useamman kivan ja kauniin lasin. Joitain löytyi yksi, joitain kaksi tai kolme samanlaisia.

Kaikki kotimaisia (luulisin) kirkkaita laseja, jotka jollain tapaa retrosti muistuttivat vähän toisiaan. Lopulta keräsin kierrätyskeskuksen pöydästä monta erilaista lasia koriini.

Keräsin oman tee-se-itse-sarjaton-sarjan! Josta tuli ihana!

Vaikka kauniit vanhat lasit ovat aika erilaisia keskenään, muistuttavat ne silti hienovaraisesti toisiaan -tai ainakin kaikkia kyläilijöitä jostakin. Lähes kaikki retrolaseista hörpänneet vaipuvat ajatuksiin juomalasin pintaa tuijotellen. Meijä mummolassa oli tälläset lasit. Tulee ihan mieleen, ku lapsena join siellä mehua! Meillä oli hei mökillä tälläset!

Joukossa on ainakin Riihimäen lasin Kielo sekä Lumihiutalelasi ja yksi ruudullinen söpöläinen, jota epäilen Riihimäen lasin Erkiksi, ehkä. Myös Oiva Toikan herkkiä Pioneja (ehkä?) oli muutama, ihan loistokunnossa. Samanlaiset kuin mämmälässä ja meillä kotona joskus oli!

Yritin etsiä, liittyvätkö Wirkkala-henkiset tutunnäköiset retrolasit jotenkin Wirkkalaan, mutten löytänyt atk:stä johtolankoja. Muutama kaveri muisteli lasien joskus olleen ehkä Turun sinapin sinappipurkkeja, joista saattoi kerätä lasisetin. Appiukko sanoi kysyttyäni mystiseksi jääneistä laseista tarkemmin Joo, nää ei oo mitään.

Pulitin kahdentoista yhdistelemäni lasin ”setistä” muistaakseni _yhteensä_  nelisen euroa. Kokoamastani tee-se-itse-sarjaton-sarjasta tuli itseasiassa lopulta niin ihana, etten ollenkaan suhtaudu uusien parittomien kierrätyslasiemme käyttöön (tai mahdolliseen hajoamiseen) suunnittelemallani kepeydellä. Kauniit lasit näyttävät kivalta kattauksissa, joista lapset aina innoissaan valikoivat mieluisensa lasin itselleen.

Jee, mitkä löydöt! Ajattelin vielä täydentää kahdentoista lasin settiä muutamalla kauniilla hajakappaleella, jos tulee torilla tai kirppiksellä vastaan. Ole sinäkin nyt oman elämäsi Iittala ja kerää oma sarjaton-sarjasi kirppikseltä! Aika kiva idea, jos haluaa pienellä budjetilla kauniit lasit.

Söpöä keskiviikkoa kaikille!

 

Lue myös:

Saatanallinen Anemone-gate

Mitä minä edellä, sitä Avotakka perässä

Share

24 kommenttia

  1. Joliel kirjoitti: Vastaa

    Wirkkala-henkiset lasit taitavat olla Riihimäen lasin Keskolle suunnittelemaa Ilona-sarjaa 70-luvulta. Ne ovat puristelasia, joten tavallaan appiukkosi oli oikeassa 😀 Mulla on saman sarjan jälkiruokamaljoja, joten uskaltaisin väittää selvittäneeni tämän mysteerin.. Joku viisaampi astiaguru oikaiskoot mikäli olen väärässä..

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Jahas, noniin mahtavaa, tämäkin selvisi! kiitos! 🙂

  2. Tsubu kirjoitti: Vastaa

    Hei, mahtavaa! Kaunista ja ekologista!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Niinpä <3

  3. Kaunis setti! Mun lapsuuden kodissa on ollut myös noita ”ei oo mitään” -laseja.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Eli ne on sun lapsuuskodin laseja sulle. (Eikä EI MITÄÄN 😉

  4. Metsärusakko kirjoitti: Vastaa

    Täällä myös yhteneväisestä sarjasta haaveillut käpy. Luovutin (koska muilla perheenjäsenilläni on ilmeisesti öljytyt kädet) ja keräilen kirppareilta settiä, jossa ainoa kriteeri on lasien sama muoto. Helposti ja halvalla löytyy. Aina nappaan mukaani, kun sopiva löytyy. Ja lapsista on kiva valita joka aterialle erilainen lasi.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, taitaa olla täälläkin öljyssä kädet ;D

      Kuulostaa hyvältä keräykseltä myös siellä!!

    2. Eeva kirjoitti: Vastaa

      Palaan aina tähän blogiin kun yritän selvittää meidän mökillä olevan lasin historiaa. Se on kuin tuo Erkki, eli ruudullinen, mutta pohjassa on lehmän pää ja lukee Melli. Olen googlannut googlaamasta päästyäni tätä Melliä enkä löydä mitään. Onko ollut sinappipurkki? Hilloa? Mutta miksi lehmä ? Jos joku tietää niin kiinnostaa 🙂

  5. Rinkeli2 kirjoitti: Vastaa

    Ihania! Varsinkin tuo lumihiutale.

    Ei oo mitään -lasit tosiaan nimeltään Ilona, mulla oli joskus 6 kpl alkuperäispakkauksessa. Myin pois kun ne ei valitettavasti pinoudu ja keittiön kaappitilaa on liian vähän ?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, se ja kielo ovat suosikkejani (ja nyt myös apila).

      joo, ei mitään -lasit ei valitettavasti pinoudu(paitsi itseään vähän isompien kanssa, joten onneksi saan ne kaappiin, toki pitää vähän järkkäillä,mutta ihan ok..)

  6. Anni kirjoitti: Vastaa

    Innolla odotan Avotakan ajatuksia aiheesta 😉

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oh shit, VAINAHARHA ISKI PÄÄLLE KUIN HÄRKÄ.

      HETI!

      MISSÄ ON UUSIN LEHTI!??!?!?

  7. Mumrik kirjoitti: Vastaa

    Oi, ihania! Ja tosi kiva idea 🙂 Meillä oli lapsuudenkodissa noita ei oo mitään -laseja, niistä oli helppo pitää pienellä kädellä kiinni, kun on toi kapeampi kohta. Ja mummulassa on vieläkin noita lumihiutaleita.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Toivottavasti lapseni pystyvät myös pitämään niistä helposti kiinni..ehkä se on ollut se ongelma edellisten (kaikkien erilaisten lasien) kanssa ;D ;D

  8. Iida kirjoitti: Vastaa

    Ihana setti! Onkos tämä nyt sitä trendikästä mixmätchäystä.

    Meillä on kans kotona/mummilassa ollut noita joka sorttia. Varsinkin iittalaa löytyy jos jonkinlaista kun sinne on _suhteita_

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Ehkä tämä on, ihana mixailua 😉

  9. AnuV kirjoitti: Vastaa

    Ihanan trendikästä!
    Pinottavan kestävän yhteneväisen lasisetin saa toki ranskalaisista kestolaseista… Ja edullisesti…
    Itsellä on mixmätchätyt ruokailuvälineet 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Kuulostaa sekin hyvältä ratkaisulta! 🙂

  10. Tuutta kirjoitti: Vastaa

    Hei ! Innostuin myös vanhoista Riihimäen laseista ja löysin tänne sivulle. Eilen kirpparilta löysin 6 lasia , jotka saattavat olla Erkkiä. En ostanyt. Tänään kierrätyskaupassa löysin samanoloisia laseja 4 kpl, mutta pienempiä. Olivat 0.20 e /kpl. Kysyin henk.kunnalta voisko ne olla Erkkiä ja kuinka ollakaan heidän mielestään oli. En halunnut niitä ostaa pienen koon vuoksi , niinpä he jäivät miettimään niille oikeaa hintaa.
    Kipin kapin menin kirpparille ja ostin isommat Erkit. Maksoin niistä kuudesta 1.50 e. Teinkö hyvät kaupat ??? 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      No 1,5 e kuudesta lasista kuulostaa kyllä edulliselta, vaikka en mikään asiantuntija olekaan 😀 Hyvä löytö!! Meillä kanssa erkkiä isompana!

  11. Tuutta kirjoitti: Vastaa

    Innostuin juttusi perusteella myös vanhoista laseista. 20 – 50 snt olen maksanut per kpl. Kierrätyskaupoissa tosin samat on 4 – 6 e / kpl . Ne olen jättänyt toistaiseksi ostamatta.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, hienoa! Ja joo, niitä löytyy kyllä halvalla, jos vähän odottelee. Liikkeet osaa pyytää tietyistä laseista kovaakin hintaa 🙂

  12. Villiviini kirjoitti: Vastaa

    Hei!

    Kiva juttu tämä! Olisiko Sinulla tietoa toisiksi viimeisne kuvan taustalla näkyvien kahden samankaltaisen lasin valmistajasta tai nimestä? Laseissa siis tuo kauniisti pohjalle asettuva kukkateema ja ylöspäin hiukan levenevä suu. Kiitos jo etukäteen!!

Vastaa käyttäjälle Eeva Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.