Luettuani Hesarista ei ketään yllättävän ”uutisen” Ihmiset tunkevat Ikea-kassit täynnä tavaraa lauteiden alle piiloon, muistinkin käydä kaivamassa kellarista pari sinikeltaista kassia. Ai niin, siellähän ne on mun puukengät ja vintage-takki, joita oon ettiny!
En saa mieleeni, minkä presidentin vierailun tai neuvolan tarkistuskäynnin takia ikea-kassi-kikkaa on tarvittu, sillä aika harvoin ehdimme raivata edes eteisen sekamelskoja ennen kuin vieraat saapuvat. Ja niitähän lappaa. Suunnitellusti, kutsuttuna, lyhyellä varoitusajalla ja aika paljon myös yllärinä. Välillä jopa niin yllärinä, että saattaa mennä tuntikin ennen kuin Risto liikahtaa olkkarin nurkan lepakkotuolissa ja huomaan hänen itseasiassa olevan meillä. Ai kato sääkin oot täällä, moi!
Viikko sitten myös naapurimme saivat kokea Ai-kato-Risto-momentuminsa Riston liikahdettua aamulla yhteisen terassimme sohvalla. Sitä ennen Hippi oli luullut terassilla nukkuvaa pörröpäätä naapurin tytön bestikseksi ja ollut häiritsemättä. Mutta pörrön paljastuessa yllätys-Ristoksi oli pojilla ilo ylimmillään, sillä pörrö jaksaa pelata pleikkaa ja jalkapalloa ja on muutenkin hyvää seuraa. Paitsi naapurin kissan mielestä, joka on varmaan edelleen melko närkästynyt menetettyään vakkari nukkumapaikkansa syksyisenä yönä.
Jos Hipin kanssa vietetyt vuodet ovat ainakin vierailijoiden suhteen opettaneet rennomman LET IT GO -asenteen, niin lapset ovat kyllä hienosti pakottaneet frozenilaiseen asennoitumiseen, vaikka kyläilijät saapuisivat keskelle sekamelskaa. Nykyisin yritän jopa olla jankuttamatta sori näistä banaankuorista vessassa, noista kumppareista sohvalla ja näistä vaipoista ruokailuhuoneen lattialla, muuten vieraat eivät koskaan saisi suunvuoroa ja ehtisi kertoa kuulumisiaan. En kyllä tiedä, saavatko aina muutenkaan.
Jos keksin maailmalla suosioon nousseen Bullet Journalinkin, niin olen taas kerran uskomaton edelläkävijä tai ainakin surffaan aallonharjalla, sillä Hesarin jutussa kannustetaan lieventämään kyläilyharhaa päästämällä kylään ihmisiä koteihin juuri sellaisena kuin ne yleensä ovat. Ja olemaan KOTIPOSITIIVISIA!
Mahtavaa! Hyvä!
Tosin jutussa myös kerrotaan, että ”ihmiset eivät kehtaa kutsua vieraita ihmisiä kylään siivoamatta kotia. Moni jopa ajattelee, ettei voi edes ottaa kyläkutsua vastaan, kun vastakutsua ei voi sotkun takia tehdä. Se rajoittaa sosiaalista elämää todella paljon. Kyläily on vähentynyt jo 40 vuotta.”
Apua!
Kyläily, piipahtelu, viikonloppuvierailut värittävät arkea ja ilostuttavat elämää niin paljon, ettei niistä voi luopua sekamelskan ja likapyykkien takia. En jaksa uskoa kenenkään saapuvan kylään tekemään muistiinpanoja eteisen nurkkaan kertyneistä kurahanskoista tai arvostelemaan tiskipöydälle kasaantuneita biojätteitä.
Ja jos kaaos onkin ihan mahdoton, ehkä voi vaikka kylään saapuneen ystävän kanssa vähän siivoilla yhdessä. Ehkäpä apu tulee oikeasti ihan helvetin tarpeeseen juuri ennen sujahtamista mustaan aukkoon. Pikkuveljen vauva-aikana muistan naapurin muijan usein pyyhkineen keittiömme pinnat ihan kuin ohi mennen poiketessaan meillä muuten vaan teellä. Appivanhemmat ovat myös saapuneet moneen kertaan pelastamaan meidät milloin mistäkin remontti-kesken-vauva-syntyy-tyyppisistä tilanteista.
Lasten kanssa on aina iloa ja apua, jos porukoissa pyörii leikkikavereita tai ylimääräisiä aikuisia, kuten vaikka ”kahville tullut” Hipin Italian serkku, joka jäikin viikoksi. Sain tehtyä ruokaa ja käytyä suihkussa, kun saatoin jättää vauvelin viihdyttämään vierailijaa. Erityisesti täydessä vitutuksessa saattaa naapurin muijan munienlainaamiskäynti muuttaa paskaksi suistuvan päivän suunnan täysin. Että paskaa kuuluu, kiva ku kysyit. Ja yhdessä tuumataan hetki. Että tällästä. Että koitetaas ny taas, vaikka onki tällästä. Että voinksmää tehä jotain? Et, mutta kiitos, ku kuuntelit. Tässä näitä munia.
Välillä on tietysti kiva leipoa, siivota ja valmistautua kunnolla vieraiden saapumiseen, mutta jos se olisi edellytys kyläilyille, jäisivät visiitit tämän hetkisessä arjessa ihan liian harvoiksi.
Suosittelen kaikille unohtamaan nojatuolille jääneet pyykit ja spontaanisti kutsumaan ystäviä kylään! Vaikka ihan tavallisena arki-iltana päivällispöytään tai sunnuntaina jätskille. Leppoinen kyläily tekee maailmasta paremman paikan ja arjesta paljon hauskempaa!
Juttelin meillä ramppaavista yllätysvieraista myös Mamma Rimpuilee-podcastin Yllätysvieraita-jaksossa, jossa huomasimme minun olevan kolmikossamme aika eri linjoilla yllätysvisiitteihin suhtautumisessa ja suureksi yllätyksekseni selvisi, ettei termi rotinat ole kaikille tuttu! Whaat!
Kysyisen jakson voi kuunnella täällä. Ja ensi viikolla (19.9.) on muuten tulossa uusi kausi Mamma rimpuilee -podcastia, olen myös uuden kauden joissain jaksoissa vieraana.
IHanaa torstaita!
Lue myös:
Aaaaahhh, kyläily on niin parasta. Muakin on siunattu (isolla taloyhtiöllä, rennolla menolla ja ennen kaikkea) kivoilla naapureilla, joiden kanssa oon ottanut semmosen strategian, että leivon jotain nopeeta&yksinkertaista ja sitten kutsun jotkut kivanoloiset tyypit leikkitreffeille meidän lasten kanssa. Nyt, kun kuopuskin on jo neljä ja huitelee pihalla menemään itsekseen kavereiden kanssa, alkaa käydä aika vähiin. Pitää äkkiä kutsua lisää uusia ja vanhoja tyyppejä ihmettelemään meidän arkikaaosta, johon on jo aika monta kuukautta kuulunut mm. kumollaan oleva ja myyntiä odotteleva pinnasänky…
Oih, nyt sun pitää äkkiä alkaa kutsua joitain kavereiden vanhempia ihan ilman syytä vaan kylään! Tai järjestät talkoot! Tai liity nappinaapuriin!
ja kumollaan oleva pinnasänky kuulostaa tutulta, tosin meillä ne tarpeettomat sängyt tuppaa jännästi aina olemaan roinaa täynnä…
Ihanaa syksyä sinne!
Ah tätä blogia on aina niin kiva lukea, kiitos siitä! Ja ihania kuvia nämä kaikki taas!
Kiitos ihanasta kommentista, jee 😀
Kylläpä podcastin perusteella vaikuttavat nihkeiltä nuo kollegasi. Luulen, ettei kyläily ole vähentynyt minkään sotkujen häpeilyn takia, vaan siksi, että ihmiset ovat nykyään niin tärkeileviä.
No, musta on ihan ymmärrettävää, jos kaikki ei tykkää yllärivieraista!
Mä kuuntelin kans tuon podcastin, ja voi perse, että alkas hiertää noi kaks muuta! Asikaiselle lisää puheaikaa, oot paras!
Sä voisit perustaa oman podcastin!
Ja kyläilijöistä sen verran, että mun mielestä kaikki yllätysvieraan on ok, jos ne ei odota mitään huippupalvelua! Jos ei oo muuta kun Saludoa tarjottavana, sen ei pitäis olla vieraille mikään vittuuntumisen aihe. Koska kaikki tietää mitä niille vierasvaratarjottaville oikeasti tapahtuu, niin niitä ei sen takia kannata ostaa ?
Joo, yleensä meilläkään ei ole erityisiä tarjoiluja, enkä oo ees aatellu, että joku yllärinä ilmaantuva sellaisia odottaisi. Joskus kaivetaan pakastimesta jotain tai tehdään vaikka voileipiä. Ja ne arkiset tarjoilut myös tekee kahvitteluista sopivan leppoisia!
Ja ei -vierasvaroja ei tosiaan ole koskaan missää yli päivää… 😀 😀
Rotinat pitäisi kaikkien oppia. En olisi päästänyt ketään kylään vastasyntynyttä lasta katsomaan ilman rotinoita. Kun vieraat tuo pullat ja karjalanpiirakat mukanaan, niin tervetuloa vaan. Jos menee vastasyntynytta vauvaa katsomaan talouteen, jossa ei ole astianpesukonetta, suosittelen vieraita myös tiskaamaan kahvikuppinsa ennen lähtöä. Onneksi oli isoisoäidit, jotka ostivat leipomon tyhjäksi karjalanpiirakoista, joten niillä ruokittiin myös ne vieraat, jotka eivät olleet rotinoista kuulleet.
Joo, juuri niin sen pitäisi mennä! mekin ollaan aina saatu ihania rotinoita ja vieraat yleensä vähän ohimennen jeesailleet tiskienkin kanssa. Arvostan kyllä edelleen <3
Mulla ei juurikaan tupsahtele aikuisia yllätysvisiiteille, mutta en kyllä yleensä siivoa niille sovituillekaan, jos inspiraatio ei iske. Lasten kaverit sitten saattaakin pamahtaa ovelle klo 8 lauantaiaamuna, jolloin ensinnäkin olen tukka pystyssä aamutakissa tai jossain epämääräisessä nyt-äkkiä-joku-helvetin-riepu-päälle-ja-ovelle-asussa. Yleensä ne ekalla kerralla tuumii, että ”onpa teillä sotkua/meillä ei kyllä näytä tältä” ja sit sen jälkeen asia on käsitelty. Haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa kun ne briiffaa omille vanhemmilleen vierailua :D. Yritän lahjoa niitä vähän herkuilla, jos sattuu sellaisia löytymään.
Meillä kävi myös vuoden ajan perhetyöstä sosiaaliohjaajat parin viikon välein katsomassa miten hommat lähtee sujumaan miehen kuoleman jälkeen. Loppuvaiheessa oltiin jo niin tuttuja, etten jaksanut edes pahoitella mitään, pyyhkäisin vaan sohvalta pahimmat vaatekasat sivuun ja huutelin eteiseen, että yrittäkää luovia niiden pyörien, scoottien, kenkäläjien ja nukenvaunujen ohi. Positiivisena huomiona tästä kaikille, että lapsia ei oteta huostaan ainakaan äidin puuttellisen siivousinspiraation takia! (Eikä otettu muutenkaan, toim.huom. Sosiaaliohjaajat oli IHANIA ja todella tärkeä apu arjen vakiinnuttamisessa vaikeassa tilanteessa.)
Oi että, no teidän tilanteessa onkin kyllä ollut suotavaa olla itselleen maksimaalisen armollinen, hyvä jos oot jaksanut mitään, apua :´(
Ja nuo lasten kaverit on kyllä joo sellasia totuuden torvia myös täällä! Kerrankin tuli ihan vilpitön ”Siis miks teijän keittiö on näin sotkunen!!?” johon vieressä seisova naapurin 8 v. totesi: ”Älä välitä Maiju, mää kyllä ymmärrän sua”. Liikkiksiä <3
Tsemppiä sinne ja älä siivoo!