Dokkarisuositus – Ensin tulee rakkaus

TestOpen300dpi.jpg

Yle Areenassa on nyt uusintakierroksella katsottavissa Nina Davenportin elokuva Ensin tulee rakkaus (First Comes Love). Dokumentti on omakohtainen kertomus yksinelävän naisen lapsenhankkimisesta ja elämästä New Yorkissa. Dokumentaristin elämä ei mennyt suunnitelmien tai perinteisen kaavan mukaan: biologinen kello alkoi hälyttää 41-vuotiaana. Hän halusi lapsen, mutta yksin ja ilman avioliittoa. 

Sperman lahjoittajaksi Davenport saa homoystävänsä Ericin ja tueksi synnytykseen hän värvää parhaan ystävänsä Amyn. Raskaus vaikuttaa kaikkien osallisten elämään perusteellisesti.

Davenportin elokuva on ajankohtainen, rehellinen, hauska ja koskettava. Arkaa aihetta ruoditaan koko suvun ja ystävien kanssa mielipiteitä editoimatta ja myös ilmestyessään elokuva on herättänyt myrskyisää keskustelua lastenhankinnasta ja valinnoista.

Davenport kiteyttää elokuvallaan raskauden, pelkojen ja pohdintojensa kautta osuvan kuvan tästä ajasta ja kulttuurista. Dokkari kuvaa matkaa äidiksi arkisesti nostamalla esille käytännön ongelmia ja touhuja, mutta myös syvällisemmin omaa äitisuhdettaan pohdiskellen. Nykyaikaisen kaupunkilaiselämän lisäksi dokumenttia kuvittavat myös kauniit kaitafilmit Davenportin omasta lapsuudesta.

Suosittelen! Elokuva on vielä 25 päivää Areenassa katsottavissa.

First Comes Love –traileri

 

 

PS. Sain juuri vahvan dejavun. Jos olen jo joskus esitellyt tämän elokuvan blogissani, unohtanut asian ja nyt vaan esittelen pokkana uudestaan, niin älkää kertoko sitä minulle. En tahdo tietää, kuinka sekaisin taas olen. Jos olen

Kuva: Firstcomeslovemovie.com/press

Share

9 Comment

  1. Kiitos mahtavasta blogista ja tästä dokkarisuosituksesta! Olin aikeissa katsoa sen, mutta Areenasta ei löytynyt! 🙁

  2. Asikaine says: Vastaa

    Kiitos kommentistasi! Voi ei! kokeile vielä painamalla tuosta tämän postauksen linkistä (ensimmäinen sana, Yle areena) se linkkaa suoraan siihen dokkariin) 

    toimiiko?

  3. Asikaine says: Vastaa

    Tässä vielä tämä linkki

    http://areena.yle.fi/1-2194798

  4. punaisen talon anna says: Vastaa

    Se löytyy suomenkielisellä nimellä ”Ensin tulee rakkaus”, itsekin hämäännyin aluksi!
    Kannattaa todella katsoa.

  5. Mulle tässä dokkarissa oli kiinnostavinta (ja kamalinta) raastava, haastava ja kipeä isäsuhde.

  6. Kiitos loistavasta suosituksesta 🙂 Tämä oli äärimmäisen kiinnostava ja koskettava dokkari, joka sekä nauratti että itketti.

  7. Asikaine says: Vastaa

    Joo, tässä dokkarissa on kyllä tarttumapintaa monelta kantilta..

  8. Asikaine says: Vastaa

    Ole hyvä! Hyvä, jos upposi 🙂

    Piti jo ekan kerran tuon nähtyäni kirjoittaa siitä, mutta ajatus unohtui taas johonkin kiireisiin, onneksi bongasin uusinnan!

  9. No nyt! Kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle Mimumii Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.