• Asikaine
  • Postikortti Nepalista

    Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu

    Terveisiä Nepalista. Huh huh. Olen täällä tutustumassa Kirkon Ulkomaanavun kenttätyöhön. Pölyisen ja ruuhkaisen Kathmandun jälkeen jatkoimme matkaamme vielä tuntikausia, lensimme pienellä koneella yli vuorten ja ajoimme autolla halki hökkelisten kylien, joissa peltikasoja muistuttavien talojen edessä perheet tekivät aamutoimiaan. Lapsia istui vadeissa saippuaa tukassaan, lehmiä löntysteli kuivilla pelloilla ja keskellä tietä, tööttäilyistä lotkauttamatta

    Vietimme yön 40-asteisessa Nepalgunjissa, josta jatkoimme matkaamme halki viidakon. Näimme krokotiileja ja apinoita ja ylitimme Nepalin suurimman joen. Lopulta tiet alkoivat muuttua kuoppaisiksi hiekkapoluiksi, lämpötila nousta yli neljänkymmenen asteen ja kylät kuivien peltojen saartamiksi savimajoiksi. Olimme saapuneet päämääräämme: tutustumaan pieniin kyläyhteisöihin, joihin entiset maaorjat ovat vailla työtä ja kotia asettuneet ryhminä asumaan, vapauduttuaan maaorjuudesta noin kymmenen vuotta sitten.

    En tiennyt, mitä odottaa, mutta kaikki yllätti täysin. Käveltyäni vesipullo kädessäni räjähtäneessä aurinkohatussani kivistä hiekkatietä pitkin, pienen savimajan luona odotti värikkäissä perinneasuissaan iso porukka naisia, jotka johdattivat meidät toiseen maailmaan. He parhaat päällään, minä aurinkorasvan värjäämissä vaatteissani miettien, pitikö tännekin saapua alipukeutuneena!! Katsoimme toisiamme vuoroin hämmentyneinä, iloisina, virallisina, ihmeissämme ja jännittyneinä. Arvokkaasti he laittoivat kukkaseppeleitä kaulaani kumarrellessani tärkeänä kädet yhdessä Namaste, namaste!

    Kunnes kylän koirat alkoivat rähisten tapella rikkoen seremonian jäykkyyden ja jään välillämme ja aloimme läikkyen nauraa ja nyökkäillä toisillemme. Että tälläistä tämä aina on, kun jotain yrittää järjestää ja vieraita on tulossa.

    Seuraavien päivien aikana koimme monia unohtumattomia kohtaamisia, joilla sain kuulla tarinoita ja mielipiteitä naisilta, joilta ei koskaan oltu kysytty mitään.

    Ennen minulla ei ollut edes ääntä. Ennen en ollut kukaan.

    Nyt moni pienten kyläyhteisöjen naisista oli jo pääsemässä jaloilleen ja nousi kertomaan tarinansa ja puhumaan muidenkin puolesta. Esittäytyi vahvalla äänellä isolle porukalle, jonka edessä itseänikin jännitti esittäytyä. Kaikki eivät edelleenkään halunneet puhua, monissa katseissa oli kadonneen toivon jättämä tumma tyhjyys ja tulkki sanoi muutaman kerran he eivät ymmärrä kysymystä, koska heiltä ei ole koskaan kysytty mitään. He eivät osaa vastata.

    Juuri sen takia on tärkeää, että näiden naisten tarinat kuullaan ja kerrotaan. Ja sen takia tarvitaan pitkäjänteistä ja suunnitelmallista kehitysyhteistyötä, jolla yhteisöt ja perheet ovat alkaneet nousta jaloilleen, työllistyä ja saada lapsiaan koulutielle.

    Sen takia kerron pian kaiken, kun palaan kotiin ja jotenkin toimivan netin ääreen.

    Namaste!

    Share
  • Asikaine
  • Eteerinen kesänassu suojakertoimilla ja laadukkaita aurinkovoiteita (+alekoodi!)

    Kaupallinen yhteistyö: Biodelly

    Nyssi! Aurinko paistaa ja tulevan kesän lempparituotteeni luonnonkosmetiikan verkkokauppa Biodellyn valikoimista on virallisesti vahvistunut. Algamariksen kevyesti sävyttävä aurinkovoide antaa hetkessä iholle heleän ja päivittyneen ilmeen, mutta suojakertoimilla vahvistettu voide suojaa ihoa auringolta. Ihan täydellinen tuote, jos haaveilee vähän päivittyneestä ja kauniin kuulaasta kesänassusta, mutta haluaisi kuitenkin yrittää suojata ihoa auringon haittavaikutuksilta.

    Algamarisin sävyttävä aurinkosuoja antaa iholle hienovaraisen päivettyneen sävyn ja se levittyy iholle helposti, vähän kosteuttavan meikkivoiteen tavoin. Voide imeytyy nopeasti ja antaa luonnollisen ja kivasti hehkuvan kesänassun, jossa on kuitenkin UV-suojat kohdillaan. Kiva kesäinen hehku yhdistettynä suojaan, ihan mahtavaa!

    Olen käyttänyt Algamarisin sävyttävää aurinkosuojaa ihan vaan sellaisenaan, tavallaan pohjana koko meikille, meikkivoiteen sijaan. Algamarisin aurinkovoide peittää rosoisuutta ja tasoittaa ihoa, kun sen levittää huolella. (kuvissa kasvoillani on pohjana ainoastaan kyseistä savyttävää aurinkosuojaa)

    Aurinkovoide suojaa ja hoitaa, mutta toki kannattaa pitää mielessä, ettei sekään varjele ihoa melanoomalta tai vanhenemiselta, kannattaa muistaa suojautua myös hatulla ja muulla kesävaatetuksella tai välttää pitkiä aikoja suorassa auringon paisteessa.

    Ihoni ei ole kyllä koskaan kestänyt aurinkoa, punapikmenttisenä naamani täyttyy pisamista, jonka jälkeen ohut ihoni palaa tosi herkästi. Rusketus ei myöskään koskaan ole pysynyt kasvoillani kahta päivää kauempaa, joten satunnaiset naaman kärventämis päivetysyritykset olen todennut täysin turhiksi trippailuiksi, joista jää vain paha mieli ja palovamma!

    Iän myötä ihoni on myös muuttunut herkemmäksi, ja ohuemmaksi, joten kosteutuksesta ja suojaamisesta on tullut tärkeämpää, olen myös ollut ihonhoidossa vanhemmiten paljon tarkempi ja kesällä huolehtinut nassun suojaamisesta ihan päivittäin. Luonnonkosmetiikan suojavoiteet eivät ärsytä herkästi reagoivaa ihoani, vaan tuntuvat samalla kosteuttavilta.

    Eletty elämä jee ja naururypyt joo, mutta jos valita saisin, niin ei nyt ihan vielä tarvisi koko naamarin rypistyä!

    Vartalolla käytän yleensä mieluiten käteviä spray-voiteita, jotka on helppo suihkautella ja levittää käsivarsiin ja sääriin. Algamariksen kasvoille ja vartalolle sopiva vettä hylkivä aurinkovoide 50+ on kätevä spray-voide, joka levittyy hyvin ja siinä on myös hyvä suojakerroin. Sama Algamariksen suihkautettava voide löytyy myös suojakertoimella 30, jos pärjää kevyemmällä aurinkosuojalla.

    Palan vaan ihan pirun helposti, tänäkin keväänä olemme spontaaneilla ulkolounailla joutuneet Tompan kanssa vaihtelemaan paikkaa, koska en todellakaan voi istuskella keskipäivän auringossa puoltakaan tuntia. Käsivarteni paloivat kerran jo huhtikuussa käytyämme Laukontorilla lounaalla. Aargh! Ihan pakko aina ulos- ja ihan vaikka töihin lähtiessä huolehtia aurinkovoiteesta tai pyöriä koko kesä kaapu päällä!

    Laadukkaat Algamaris-aurinkotuotteet sopivat hyvin myös allergia- ja tuoksuyliherkille, siksi ne ovat hyviä tuotteita myös lapsille. Jos itselläni välillä on lipsunut torilounailla ja Telakan terassilla, lasten ihosta olen sentään yrittänyt olla tarkkana.

    Etenkin Pikkuveli palaa ihan heti, pieni punapää ei oikeastaan ole koskaan edes tykännyt olla suoraan auringossa vaan hakeutuu aina automaattisesti varjoihin ja meinaa ihan silmissä läkähtyä paisteessa, varmaan jo itsekin vaistonnut olevan parempi pysytellä visusti hatun alla varjoissa. Säälittävä!

    Lapsilla olemme aina käyttäneet korkeampia suojakertoimia. Algamariksen lasten aurinkosuoja 50+ on uudistunut ja nyt voide sisältää enemmän ihoa kosteuttavia ainesosia. Hypoallergeeninen, turvallinen ja hajusteeton suojavoide sopii herkälle iholle sekä myös ihan pienillekin lapsille (jopa yli 6 kuukauden ikäisille vauvoille).

    Lisäksi Algamariksen lasten aurinkosuojassa (ja myös aikuisten suojissa) on hyvä vettähylkivä ominaisuus, joka on tärkeää rannoilla ja altailla leikkiville lapsille. Ja tietysti hyvät aurinkohatut ja asianmukaiset kesävaatteet ovat lapsilla niin kuin myös aikuisilla tärkeitä. Hattu päähän ja kertoimia naamaan!

    ALEKOODI! Biodellyllä on nyt kesän alkajaisiksi menossa Algamaris-kamppis ja sain lukijoilleni oman alekoodin Algamariksen kaikkiin aurinkotuotteisiin! Koodilla ASIKAINE19 saa -15% koko alkukesän ajan alen Algamariksen tuotteista. (Koodi on voimassa 30.6. asti.)

    Omia kesän luottotuotteita on kauniisti sävyttävä kasvojen suojavoide, jota aijon koko kesän käyttää meikkivoiteen sijasta ja salaisena UV-muijana näyttää silti aurinkoiselta beach babelta! Sekä kätevä spray-suihkittava Algamaris 50+ aurinkovoide, jolla suojaan mekon alta vilkkuvat sääret, dekoltee-alueen ja käsivarret, jottei tarvi taas kärvistellä Kuuman terassilla musta nahkarotsi päällä. Ja on Algamariksen valikoimissa vaikka mitä ihania aurinkotuotteita!

    Aurinkoista kesän alkua kaikille! Muistakaa pitää hattu päässä ja suojata ihoa auringolta ja herutella menemään rannoilla!

    Kesällä hattujen alla hikoillessa ja voiteilla läträtessä, kannattaa panostaa ihon huolelliseen puhdistukseen. Meikän luottovinkkeillä saa helposti kotona tehtyä nopean kuorivan syväpuhdistuksen ja postauksessa on myös hyvä täsmähoito finneille(!!!) sekä tuhat herutuskuvaa lisää, jos ei vielä saanut eteerisestä kesänassustani tarpeeksi: Iho kesäkuntoon! – Puhdistusta ja täsmähoito finneille!

    Lisää luonnonkosmetiikkavinkkejä:

    Heleän ihon salaisuus – toimiva tehohoito punakkuuteen ja karheuteen

    Muutama kuva meikin voimasta ja ihana Nui Cosmetics

    Share