Anna kaikkien kukkien kukkia…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuonna kaivurilla ”uudistettu” puutarhamme on alkanut kukoistaa. Tällä viikolla pääsin huristelemaan naapureilta lainaamallani trimmerillä puskien juuret ja katuojankin..touhu lähti vähän lapasesta ja hurruutin naapurinkin puolelle uutta ja epätoivottua kynsisaksi-nipo-luukkia. Harmillisesti jatkojohto rajoitti etenemistäni vastapäiseen puistoon, jossa selvästi rehotti kolme yli kymmensenttistä heinää ja muutama pusikko kaipasi siistimistä…

Pojan kanssa yhdessä työntelimme ruohonleikkuria pitkin pihaa ja pieni apulainen kasteli myös uutta sireeniaitaa ja muita kukkia innoissaan. Puutarhassa on mukava puuhastella, vaikken vielä osaakkaan tai ehdi ottaa touhusta kaikkea irti. Esimerkiksi istutussäkit ja muut suunnitelmat saattavat suosiolla siirtyä ensi kesään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka terassi on vielä suunnitteluasteella, on pihassa jo niin mukava viettää aikaa. Päivisin leikimme ja grillailemme lasten kanssa, iltaisin chillailemme portailla tai väliaikaisessa katoksessa (naapurin muijan kanssa olemme veikanneet väliaikaisuuden kestävän noin kolme vuotta, joten olemme tehneet katoksesta mahdollisimman viihtyisän!)

Onneksemme lähes kaikki kaivurin tieltä siirtelemämme vanhat kasvit, kuten ikivanha  alppiruusu, naapurin muijan iso lila sireeni, vattupuskat ja muut muuttajat näyttävät kotoutuneen uusille paikoilleen. Alppiruusu puskee jo kreisejä pinkkiä kukkiaan ja viime hetkellä kaivurilta suojelemani pieni kaareva omenapuu kukki siihen malliin, että satoa saattaisi olla tulossa enemmän kuin viime vuoden kaksitoista kappaletta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksemme huomasimme isossa kukkapenkistämme pilkistävän vanhoja tiikerililjoja, jotka istuttaessa olivat pyörineet noin kuukauden ikean kasseissa. Liljojen ja uudempien istutusten seasta näyttää ihmetykseksemme nousevan myös samaisissa kasseissa kesänsä nuhjastuneet vanhat pionit. AH! Jännityksellä odotamme, tekevätkö viisi vanhaa pionipuskaa vielä vaaleanpunaiset jättikukat tänä vuonna.

Pionien, liljojen ja muiden istutusten joukossa puskee kyllä myös ei-toivottuja sinnikkäitä yrittäjiä. Naapurin muija on jo nyppinyt rikkaruohoja aika urakalla, mutta silti niitä vielä riittää.

Itsehän en ihan erota, mitä pitäisi nyppiä ja mitä ei…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä ei saa nyppiä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä pitää nyppiä. Ok.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä ei saa nyppiä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä pitää nyppiä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä ei saa nyppiä…Ok, hei mitähän helvettiä taas, kuka hullu horto nämä säännöt on keksinyt?

Mitä tapahtui kaikkien kukkien kukkimiselle!?

Hyvää kesää! Toivoo: oman puutarhansa Markku Aro

 

Share

4 kommenttia

  1. voi kukkia kirjoitti: Vastaa

    Pikkasen voisitte kyllä puutalobabyn kanssa koordinoida näitä kirjoituksia, niin minä mieleni pahoitin kun huomasin lukeneeni saman tekstin kahteen kertaan 😀 Nih!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahaaha! Pitääkin jatkossa tsekata eka Puutalobabyn tulevat aiheet, ettei mee näin rankasti päällekäin ;D

  2. Voikukka kirjoitti: Vastaa

    Voi mitä kakkia, Voi Kukkia!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voikukkia indeed…. : /

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.