Ammaddilaine

Eilen juoksin puolen päivän aikaan portaat alas sadatellen mää nukuin pommiin ei helvetti työt voi helvetti mun piti laittaa tiedote voi helvetti mää nukuin pommiin voi jumalauta mää en kestä miksei herätetty mää en ehdi mää.. Hippi ja Poika tuijottivat hölmistyneenä sohvalla. Keskeytin leppoisen aamurauhan, kahvit sekä Luisevan puisevan leijonan. – Ensinnäki sie oot ihan kippee ja toisekseen tänään on sunnuntai.

Uuh, pitkä aika sisällä kuumepotilaan kanssa sekoittaa pään lisäksi päivät. Kuumehöyryt olivat viikonlopun aikana tarttuneet minuunkin. Sekoilun jälkeen nukuimme Pojan kanssa _koko päivän_ kestäneet Ruususen unet. Onneksi pienokainen voi jo paremmin, vaikka olikin väsynyt. Parhainta kuumeuniseuraa. Pieni toipuva hassumassu, pörrötukka, silkkitassu. Makoisasti tuhisi vieressäni, hellästi hipelsi kaulaani ja välillä viileällä kädellään läpsytteli otsaani. Äitii, äitii. Maiskutteli ja nukkui määrätietoisesti sinisellä Metsänväki-tyynyllään. Välillä huokaisi oi kein sy vään ja käänsi kylkeään. Venytteli, meni banaanin muotoiseksi. Jos yritin nousta (niistämään), koomakaveri sanoi unissaan Eiii! Eiii! tarrautuen olkapäähäni hönkäisten Höö. Pieni mokkeroinen. Höö höö.

Unet keskeytyivät prinssin saapuessa tarjoamaan herättävän suudelman duactia. Lääkkeen antamilla taikavoimilla leijuin alakertaan syömään muffinssin sekä havaitsemaan alakerran kaksikon räjäyttäneen nenäliinapaketin lisäksi mustikkamuffinssin sohvalle, tyynylle ja huovalle. – Mie ihmettelinkin mihin se meijän muffinssi katosi. -!!?! Niin katosin minäkin takaisin yläkertaan toteamaan kuumeeni ja kotiarestini yhä jatkuvan.

Tänä aamuna Poika iloksemme oli ihan hyvävointinen, mutta minä laahauduin tyyny päässä sekaisin lääkekaapille. Kello yhdeksän ilahduimme nokisuutarin yllätyskyläilystä. Savupiipun kautta kontakti ulkomaailmaan! Mustikkaisessa raitayöpuvussani halusin kuumehuuruisena keskustella nokikolarin kanssa keittiöremontistamme. Onneksi työpuhelu keskeytti sekavat jossitteluni ja vetäydyin tärkeänä kotitoimistooni kuulostamaan nenä-äänelläni eriddäin ammaddimaiselda.

Däällä ollaan! Gesgiddymisgygyni on suheroa, eikä yksinäisellä yrittäjällä ole tuuraajaa. Toisaalta tunnen houreissani olevani voittamaton. Kekseliäs. Uhkarohkeana voisin lipsahtaa kepulikonsteihin, jotta vain jotenkin saisin tyylikkäästi päivän pakolliset työni tehtyä. Voisin napata vaikka toisten tekstejä ja ideoita niitä omikseni väittäen. Jopa pokerina uskoen, että ne ovat minun -MINUN- kirjoittamiani. Minun ajatuksiani. Minä! Minuus! Minä täällä hei. Höö.  

Sohvasurffailen kuumeenkatkuisessa luovassa tilassa mustikkasohvallani sähköposteja lähetellen. Klik. Klik klik! Abuaa!