Ainakin kahdentoista tähden hotelli

Matkustellessani yövyn välillä ihan mielelläni hotelleissa ja joskus reissujen spontaani luonne on ajanut täyteen buukatussa kaupungissa rannalle nukkumaan. Sidoin reppuni palmuun kiinni ja otin rantapyyhkeen peitoksi. Roomassa Hippi valehteli säädytön cowboy-hattu päässään hostellin pitäjälle meidän olevan siveellisesti naimisissa, jotta pääsimme samaan huoneeseen nukkumaan ja olemaan osaamatta laittaa ilmastointia päälle.

Kuitenkin kaikista mieluiten majoitun reissuillani äärimmäisessä luksuksessa: ystävien luona tai muuten paikallisilla!

kuva.JPG

Olen majoittunut usein perheissä tai vieraillut ulkomaille jääneiden ystävien luona. Joskus matkakohde valikoituu sen mukaan, _ketä_  ollaan menossa morjestelemaan.

Puolassa ystävä lähti hakemaan pyörällä kioskista mehua, joka oli ainoa juoma, jota osasin vaikutuksen tehdäkseni puolaksi pyytää. Just a moment! I’ll be right back ja jäin yksin tuijottamaan aamupalapöytää, johon oli ruhtinaallisesti katettu teetä, kahvia, kaakaota, vettä…Briteissä perhe esitteli ruusuisen vierashuoneensa esittäen vienon pyyntönsä, että karistaisin tuhkakuppiin, jos päättäisin tupakoida huoneessani. Ranskalais-tahitilaisessa perheessä totesin bambuhameiden olevan todellakin heinää. Toscanassa majoituimme auringonkukkapeltojen keskelle sata vuotta vanhaan taloon Hipin ’Italian perheen’ luokse, jossa olin pari viikkoa Hipin tulkkauksen varassa. Apteekissa koko villaggio seurasi ilahtuneena turpoavaa silmääni ja apteekkarin kanssa takeltelevaa keskusteluamme Did you touch the Gatto? Berliinin kämppisten luokse saavun oikeastaan ilmoittamatta ja syön jääkaapista juustot. Prahassa koimme ystäväni kanssa juhlien jälkeisen nukkumisen paljon tärkeämmäksi puuhaksi kuin nähtävyyksien näkemisen. 

Paikalliset tietävät juuri sen hetkiset parhaat clubit, kirpparit, kahvilat ja tyypit. Auttavat apteekkarin kanssa ja hakevat joskus kentältä. Lainaavat yöpukua ja matkakorttia. Katsovat juna-aikataulut, jalkapalloa ja tööttäilevät autoillaan voittaessaan mestaruuden. Halaavat, kun saavun kentälle reppuni kanssa ja kertovat kuulumisia.

kuva.JPG

Siksi olin viime viikolla Lufthansan tiskillä suhteellisen kärttyinen matkalainen jäätyäni lennon myöhästymisen takia yksin jumiin väärään kaupunkiin Saksassa. Virkailija ei ollenkaan halannut, vaan ilmoitti viileästi frau Asikaiselle olevan varattuna taksi kentän edessä, hotelli Münchenissä ja paikka seuraavan aamun lennolta. Muristuani lentoemolle aikani huomasin, ettei kenelläkään ole aikeita käynnistää yötä vasten moottoreita lennättääkseen minua määränpäähäni. Otin taksin ja häivyin hotellille tuntemaan itseni yksinäiseksi jättimäisessä sängyssä ja vilkkaassa aamupalasalissa.

Seuraavana päivänä pääsin jatkamaan matkaani. Lentokentän lasin takana odottavan ystävän näkeminen tuntui sitäkin suuremmalta. Na endlich bist du da!

kuva.JPG

Neljä vuotta oli taitettu nopeasti. Ystäväni kysyi, joinko edelleen kahvia maidolla ja minä kyselin, mitä laittaisin päälleni illan häihin.

Äärimmäinen luksusmajoitukseni sisälsi: herkullisen täysylläpidon, kauniin huoneen, ihania ihmisiä, kaupunkioppaan ja tyylineuvontaa. Lisäksi ainakin kahdentoista tähden pakettiin kuului myös spesiaalikutsut MM-futiskisakatsomoon sekä ystäväni isän synttäreille. Parasta!

kuva.JPG

kuva.JPG

Ajattelin buukata saman paketin pian uudestaan, seuraavalla kerralla koko perheelle! <3

kuva.JPG

kuva.JPG

Osa tuliaisistakin tuli hankittua kavereilta puolipummilla: ystäväni _itse poimimista_ mansikoista tekemää marmelaadia, ystävän pikkusiskon tekemää herkullista pestoa sekä kaverin kirjoittama kirja, joka sai haikeasti kaipaamaan takaisin järjettömään ja arjettomaan Berliiniin, aikaan ennen äitiyden ja remontin kahleita.

kuva.JPG

Ei se matka, eikä määränpää, vaan seura <3

 

Danke Insa!

 

 

 

Share

2 kommenttia

  1. insa kirjoitti: Vastaa

    gerngeschehen maiju! du bist immer willkommen!

  2. Asikaine kirjoitti: Vastaa

    Freut mich und ich werde wieder kommen!! Vielen dank auch für Jan!! <3

Vastaa käyttäjälle insa Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.