Äijäporukalla Ruotsissa

– No onpa tosi kiva lähtee silleesä ihan äijäporukalla reissuun! totesi anoppi kerrottuani, että olin matkan varatessani vahingossa klikkaillut koko yhdeksänhenkisen seurueemme olevan miehiä.

Ja niin lähdimme isolla äijäporukallamme pitkään odotetulle Asikaisen seuramatkalle Tukholmaan!

IMG_1535Yhdeksänkymmentä prossaa reissun riemusta oli tietysti iso hauska porukka, risteily, buffa ja pallomeri! Sekä yllätyssuosion saavuttanut metro, joka oli Pojan mielestä Ruotsissa aivan parasta. (Ehkä nyt olisi aika tehdä jo pitkään haaveilemamme koko perheen Berliinin reissu.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1546Todettuani risteilyni iltaohjelman ja discoiluasun kokeneen pienen inflaation viimeisen kolmen vuoden aikana, huomasin laivan baarissa noin kuusikymppisistä naisista koostuvan ison ystäväseurueen, joka joraten kävi toivomassa laivatrubaduurilta What can we do with a drunken sailorin.

Ihastuttava daamiporukka vahvisti uskoani faktaan, että laivabailaukseni kulta-aika siintää itseasiassa vielä edessä päin. Risteilybiletys on vain hetkellisellä tauolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAToisilta se taas on ollut lopullisesti ohi jo pidempään! He keskittyvät vihaamaan laivojen yökerhoja, ahdistuvat polttariporukoista ja jurnuttavat hytissä Knusperin taakse piiloutuen. Ei se oo mikkään Knusperi ku se on Knausgård! Et sie voi sannoo sitä Knusperiksi!

Emme olleet vielä edes Ruotsin puolella ja toisella meni jo oikeaoppinen ääntäminen tunteisiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaihin päästyämme matkaseurueemme hajaantui osan suunnattua Moderna Museettiin ja meidän lähdettyä aivan ihanaan Junibackeniin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASelvittyämme Astrid Lindgrenin tarinoiden läpi johdattavasta satuseikkailusta, joka tilannetajuisesti ja kolmevuotiaiden tyrmistykseksi päättyy Veljeni leijonamielestä tuttuun veljesten yhteiseen itsemurhaan (Ihan tosi, VAD FAN ASTRID OCH KOMPISAR! !!?!) leikimme Pepin talossa ja seikkailimme ihastuttavassa muumimaailmassa yrittäen karistaa satuseikkailun aiheuttaman trauman ja pahan mielen..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA..hankkimalla uusia traumoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJos Pepin talo näytti erehdyttävästi kodiltamme, oli Muumimaailma puolestaan Nekala by night!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1553 Junibackenin satujen jälkeen jatkoimme seikkailujamme kohti Södermalmia paatilla, jolla lopulta matkustimme vahigossa pummilla. Sinäänsä uskomaton suoritus äänekkäästi säntäilevältä seurueelta, joka kaksikin kertaa kävi selvittämässä paatin henkilökunnan kanssa niin lippuasiaa kuin päämääräämme. Ehkä onnistuimme sekoilullamme mindfuckisti harhauttamaan tai ehkä laivakundit iloitsivat maihinnousustamme ja päättivät jättää rahastamatta. Ehkä he eivät kehdanneet tulla lähemmäksi myymään lippuja, koska satuin juuri imettämään itkuista vauvaa lippurumban ollessa kuumimmillaan. Tai ehkä näytimme aivan liian köyhiltä lipunostoon!

Viimeisin teoria syntyi kysyttyäni paikallisilta neuvoa kävellessämme Södermalmille ja heidän todettua ..You wanna go to Södermalm? But it´s for rich people!!

IMG_1578 Yes yes yeees, we are very very rich people! We come from Nekala, have you heard about it? Here in Sweden You have the Junibacken, we in Finland have the Nekala. You have to pay many many euros to get in and see the mess in our kitchen!

Ja niin jatkoimme rikkaidenkin uhalla Södermalmiin, jossa poikkesimme kahvilla, lounaalla ja muutamassa kaupassa sekä Slussenissa, joka oli Hipin matkailun ainoa toive Knusperin lukemisen lisäksi, päästä Slusseniin.

Kaikille jäi epäselväksi, mikä Slussenin pointti oli -eikä Hippikään sitä tiennyt. Sillä ei kuulemma ollut väliä, pitkätukka oli vain kuullut puhuttavan Slussenista ja hoki nauraen Mie halluun Slusseniin! Eiku mie meen sinne Slusseniin, joten lopulta menimme SLUSSENIIN koko saatanan sakki.

IMG_1563Slussenissa hyppäsimme metroon, jolla ajelimme takaisin satamaan ja nousimme laivaan.

Olisi ollut vielä ihana jäädä pidemmäksi aikaa pyörimään Södermalmiin, joka vaikutti viihtyisältä alueelta. Ehkä ensi kerralla voisimme jäädä Tuklholmaan vaikka pariksi yöksikin, jotta ehtisimme nähdä kaupunkia kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_1579Tällä kertaa pelkässä risteilyssäkin riitti kaikille riemua, nähtävää ja koettavaa.

IMG_1573

Meillä oli porukallamme ihana reissu, jonka jälkeen saatoin todeta kyllä olevani yksi maailman rikkaimmista muijista! Ni! Siinä teille Slussenit ja Söderit.

 

Aurinkoista keskiviikkoa!

Share

30 kommenttia

  1. Stea kirjoitti: Vastaa

    Olen samaa mieltä Junibackenin satuseikkailusta. Se on todella traumatisoiva. Kaksi kertaa on yritetty ja molemmilla kerroilla tyttö on huutanut hysteerisenä kauhusta junanvaunuseikkailun läpi. Enää ei mennä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      ..kolmas kerta toden sanoo..?
      Ei vaan, se on oikeesti surullinen ja pelottavakin paikka paikoin!

  2. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Slussen! Oliko söussen se paikka jossa nää (suomalaiset)juopot asui siellä kallion sisällä sellaisissa koloissa? Slussenin viimeiset viikingit tjtn 😀
    Olivat joskus (70-luvulla?) lähteneet Suomesta, ehkä just nekalasta, ruåttinmaalle rikastumaan. Sit ne ei oikein osanneetkaan rikastua, ryyppäsivät kaiken vähänkin ja teki vähän pimeenä duunia. Sit loppu työt ku alkoi viina maistua ja ne muutti niihin luoliin. Slusseninluoliin, ne näkyy ihan siinä sataman vieressä ne luolat siellä kalliossa. Mutta kysymys kuuluukin että oliko tää just söussen? 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei, paljon mahdollista! Nyt en ihmettele, mikä hinku Hipillä oli juurikin Slusseniin!:D

    2. Anna kirjoitti: Vastaa

      Yhden (nyt jo eläköityneen) kriminologian proffan mukaan osa suomalaisista tuli laivalla Tukholmaan 70-luvulla mutta satamasta tullessaan ne ei päässeet koskaan Slussenia pidemmälle vaan jäivät sinne sisseilemään 😀 Tällaisia ne siellä Tukholman yliopistolla meille opetti, heh. Tai no, ainakin tuo yksi opetti.

      Sillä oli aika kuolemattomia juttuja muutenkin. Kuten esim. se, että viikko ennen isoa tenttiä se totesi, että te ette ole kuitenkaan lukenut pätkääkään tenttiin joten hänpä antaa teille neuvon. Kannattaa mennä Sergelintorille (tunnettu mm. huumekaupastaan) hakemaan vähän amfetamiinia niin pysytte hereillä kun tämän viimeisen viikon tankkaatte tenttikirjoja 24/7…

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        Hei, ihan mahtava proffa!!! 😀 Ja alkoi tämä Slussenikin ratketa!

  3. Sanna kirjoitti: Vastaa

    Ei Söussen ku SLUSSEN.

    Hö.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      SÖYSSEN KU SÖYSSEN!

  4. Emmi kirjoitti: Vastaa

    Vi tar bussen till Slussen och Tunnelbanan till Bagarmossen tai jotain sinnepäin on ainoa mitä muistan yläasteen ruotsintunneilta 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hei tää lause kuulostaa etäisesti jotenkin tutulta…. 😀

    2. Virkaihmisäiti kirjoitti: Vastaa

      Joo sehän oli teininä ihan vakio darrapäissään tiedustella Tukholman viikkarin satamassa paikallisilta että ”när går bussen till slussen?”.

      1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

        ahahahahahahhhahahhahaaaa!

  5. Elisa kirjoitti: Vastaa

    Satujuna on ihan järkky. Tai siis hieno mutta ei mitään ikärajaa missään ja nimi Satujuna tuollaisessa ympäristössä ei anna osviittaa mitä on luvassa. Ja ne tarinathan on ihan kauheen julmia ja murheellisia, en oo ennen tajunnutkaan. Lipputyttö sanoi kyllä den är lite spännande mutta oikeesti, hysteerisesti itkevä ja kirkuva kolmevuotias sylissä yrittää pitää käsiä sen korvilla että se ei kuulis sitä selostusta jonka olin tietty pyytänyt suomeksi. Poika muistaa satujunan edelleen vaikka aikaa on kulunut jo vuos melkein 🙂 Muuten ihana paikka mutta toi ei ollu kiva.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Joo, se juna on näköjään traumatisoinut sakkia enemmänkin, sellanen kollektiivinen Ruotsin reissutrauma:D VOI EI!

  6. Lottovoitto kirjoitti: Vastaa

    Jag tycker om Asikaine.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      🙂

  7. Monika kirjoitti: Vastaa

    Hyvä setti taas!

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      KIITOS <3

  8. Pamsu kirjoitti: Vastaa

    Jag också 🙂

    Teil oli jälkikäteismuisteloiden kannalta parempi ikäjakauma Junibackenissa kun meillä, kun me jouduttiin jakautumaan niin, että miehet 39 ja 14 vuotta lähtivät urheilukauppoihin ja naiset 33, 12 ja 5 vuotta jäivät Junibackeniin. Satujunassa esiteini ja pikkusisko säätivät monen olennaisen jutun ohi, myös den där jävla dubbelsjälvmorden, ja loppuaika meni ”mul on pissahätä mis on vessa eikun ei ookkaan äiti onpas sittenkin” -säädössä. Hämärästi muistan, että olin vaikuttunut kaikesta, ja kai vissiin tytötkin tykkäsivät..? Paljon paremmin on jäänyt mieleen metro ja paatti ja joku marssiesitys kuninkaanlinnan liepeillä, ja nuorison taannoinen Hollister-kuume 🙂

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Haha, kuulostaa joka tapauksessa hauskalta reissulta siis! JA sellastahan se aina perhereissuissa on, joku säätää ja pissajotain jollain 😀

  9. Laurakaisa kirjoitti: Vastaa

    Ilmoittaudun traumajunakerhoon. Oma lapsi oli tosin junan kyydissä puolivuotias ja nukahti, mutta joitakin vuosia vanhempi veljenpoika traumatisoitui iäksi.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Voi ei, tuntuu olevan aika yleistä tämä Junibackenin junatrauma, enkä kyllä ihmettele :/ Apuah!

  10. LeenaK kirjoitti: Vastaa

    Kaksi kertaa ollaan käyty Junibackenissa, eka kerralla esikoinen 3v ja häneltä muistaakseni peitin slt siinä pelottavassa lohikäärmekohdassa. Arvelin että jotakin hirvittävää tulossa, kun edellisissäkin vaunuissa joku alkoi parkua siinä kohtaa. Vois kyllä olla ihan varoitus jossakin että ISO lohikäärme!

    Siltä Tukholman reissulta jäi pahimmat traumat vähän eri asiasta: laivan lähtiessä Tukholmasta löydettiin veljen perheen kanssa (heillä silloin 1v tytär) towi hyvä paikka kannelta katsoa laivan lipumista ulos satamasta. Oikein ääneen ihmeteltiin, että miten hyvä tuuri ettei täällä ole ketään muuta! Joo sitten selvisi miksi. Laivan sumutorvi töräytti siinä ihan selän takana, lapset pärähti hysteeriseen itkuun, kompuroitiin itkiennja nauraen jotain portaita alas (minä tukevasti raskaana ja vauva mahassa myös hysteerisenä poukkoillen). Esikoinen, nyt 17v, muistaa vieläkin sumutorven. 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Apua! Hei meillä on poika jo traumatisoitunut yhden Saimaan laivan töräytettyä ja nytkin kyseli ennen laivareissua, että ei kai se laiva sitten tööttäile, ettei säikähdä taas. ETTÄ HELVETIN HYVÄ; ETTEI MEILLE KÄYNY NOIN! 😀

  11. Tulkaa vaan Berliinissä käymään! Ehkä minäkin saisin siihen mennessä blogiini ne luvatut leikkipuistosuositukset… 😉

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      NO se ois kyllä ihanaa! Tarkoituksena ois tulla 🙂 Puistovinkit tulis kyllä tarpeeseen!

  12. Oija kirjoitti: Vastaa

    En ole moneen vuoteen käynyt Tukhoman keskustassa. Jään aina siihen Södermalmille pyörimään. Lapsille on upeita leikkipuistoja, mm. Bryggartäppan (http://www.stockholm.se/-/Serviceenhetsdetaljer/?enhet=ce40d68069284f2eb0715b6917549cf3). Kahviloissa, rafloissa ja itselleni mieluisissa secondhand-liikkeissä myös löytyy. Ravintolasuosituksena seuraavalle porukkareissulle: Koh Phangan (http://www.kohphangan.se/sodermalm/). Saatiin lennosta isolle porukallemme kabinetti ja siellä oli huikeet ukkostehosteet, ”sähköt meni” ja alko kuulua jyrinää ja sateen ääntä. Lapset tykkäs kovasti! Muutenkin ravintola oli ihan huikea nähtävyys pienille, paljon värivaloja ja viidakkokatto ja taisi joku kalapurokin mennä siellä ravintolasalin pöytien välissä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Se oli kyllä ihan tosi kivan olosta seutua ja voi kiitos vinkeistä! Kuulostaa juuri sopivilta suunnitelmilta seuraavalle reissulle!!

  13. Jag älskar Sverige! kirjoitti: Vastaa

    Meillä lapset otti Junibackenin ihan rennosti, mutta äiti kompuroi vaunusta ulos hysteerisesti märsäten. Lapset ja mies vilkuilivat ympärilleen vaivautuneen huvittuneina, vaunusta ulos ohjaava kesätyöntekijä lähinnä hämmentyneenä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      JOo, ei se itelläkään mitenkäään helppoa ollut 😀

Vastaa käyttäjälle Sanna Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.