• Asikaine
  • Taisteluni – Miten helvetissä tämä voi olla niin vaikeaa!

    Lauantaina rauhaisa aamukahvini keskeytyi Pojan rynnätessä keittiöön täysissä jalkapallovarusteissa toiveikkaana kysyen Äiti eikö meillä ookkii tänään se turnaus..

    – Ööh ei oo, tai ei kai. Sulla on kyllä joku turnaus joskus tulossa, mutta onkohan se vielä tänä viikonloppuna, mää tarkistan nyt tosta kalenterista vielä…ootas… ööh se on TÄNÄÄN!!! MISSÄ SE ON?? MONELTA SE ON…PALJONKO KELLO ON!?!?? AAARGHHH!

    – Äiti keretäänkö me…?

    KYLLÄ ME KERETÄÄN, ÄITI ALKAA NYT HETI SELVITTÄMÄÄN TÄTÄ ASIAA!!! Aamukahvit jäävät kuppiin siirtyessäni salamana penkomaan sähköpostejani, joista ei löydy mitään aikatauluja tai viestiä valmentajalta. Hädissäni soitan pelikaverin äidille, joka vahvistaa turnauksen tosiaan alkavan parin tunnin kuluttua (HUH! vielä ehdimme!) ja muistuttaa pelaamaan pääsemisen ehtona olevan maksettu lisenssi, niin siis oottehan te jo se lisenssin maksaneet..? NO EMME VITUSSA OLE!.Aivan, pitääkin tarkistaa. 

    – Äiti, saanko mää pelata siellä..?

    KYLLÄ SÄÄ SAAT PELATA SIELLÄ!  ÄITI ALKAA NYT HETI SELVITTÄMÄÄN TÄTÄ ASIAA!!! Kaivan meililaatikkoani, josta ei löydy lisenssilaskua tai mitään muutakaan järkevää ja lopulta soitan valmentajalle semihysteerisen puhelun, jossa käymme läpi mm. seuraavia asioita:

    – Mikä lisenssi?

    – Mikä internetti?

    – Mikä joukkue?

    – Mikä joukkueeseen ilmoittautuminen?

    – Miten ilmoittaudutaan joukkueeseen? (Klikkaa ATK:ssa kohtaa, jossa lukee joukkueeseen ilmoittautuminen)

    – Mikä lasku?

    – Olen vähän vitun tyhmä

    – Nähdään kentällä!

    – Mikä kenttä?

    Valmentajalle pitäisi antaa joku uskomaton fairplay-palkinto ystävällisestä keskustelustaan puolihullun kivireen kanssa, joka tuuttailee jatkuvia neronleimauksia, kuten Emmää oo tiänny, että pitää erikseen ilmoittautua joukkueeseen! Sitäkö tässä ny haetaan, että pitää itte tehdä jotain.. ja muita junnuvalkkujen painajaismottoja lauantaiaamuna kello kymmenen aikaan.

    Hetken päästä meiliini kolahtaa vahvistus joukkueeseen ilmoittautumisesta, jossa luvataan hetken päästä sähköpostiin saapuvan myös laskun, joka pitää ennen turnauksia olla maksettuna. No niin hyvä.

    Paitsi että laskua ei vaan kuulu. TUNTIIN. Pian alan olla varma, ettei automaattisesti saapuva lasku ole nyt tulossa. Kaivan hädissäni roskapostilaatikon – tuloksetta. Räpistellen kokeilen ilmoittaa Poikaa uudestaan joukkueeseen, mutta laskua ei vaan kuulu. Ilman maksua ei saisi osallistua peliin, jonka alkamiseen alkaa olla alle tunti.

    – Äitii, onko mulla nyt se lisenssi..

    KYLLÄ SÄÄ SAAT SEN LISENSSIN! ÄITI ALKAA NYT HETI SELVITTÄMÄÄN TÄTÄ ASIAA!!! Päätin, etten ainakaan soittaisi enää valmentajalle. Ehkä koskaan. Reeneissä kävisin naamioituneena toiseksi ihmiseksi. Lähinnä äidiksi, joka osaa netissä ilmoittaa lapsensa joukkueeseen Ilmoittauminen joukkueeseen -napista klikkaamalla, maksaa lisenssin ajoissa ja kyselemättä tietää, koska ja missä turnaukset ja pelit järjestetään. Muistaa tuoda kentän laidalle vesipullon, eikä ollenkaan soittele kivirekisiä missä-mun-pitää-olla-en-selviä-puheluita viikonloppuaamuisin.

    Suuri pyrkimykseni on ei-tehrä-tästä-numeroo-tyyppisesti hoitaa asioita. Tuoda kyselemättä pyydetyt eväät reppuun, leivät myyjäisiin ja tottelevaisesti saapua polttareihin ilmoitetun teeman mukaisessa asussa, sovitut kahdeksankymppiä lompakossa. (No aina ei ihan mene niin ja onkin ihan vahingossa vähän kaason painajainen, mutta puhunkin VAKAASTA PYRKIMYKSESTÄ!)

    Lopulta soitan uudestaan joukkuekaverin äidille, jolta pyydän kopion heidän saamastaan lisenssilaskusta. Siirrän väkisin ilman viitteitä futisjoukkueen tilille vuosimaksun verran rahaa ja sönkötän viestikenttään jotain ongelmistani ja lapseni lisenssistä. Otan siirron kuitista kopion, jonka lähetän Hipin puhelimeen ja ilmoitan alakerran mekkalaa ihmettelemään saapuneelle pitkätukalle hänen olevan lähdössä poikien kanssa futisturnaukseen, joka alkaa parinkymmenen minuutin kuluttua.

    Manatessani omaa paskafutismutsi -törttöilyäni ja odottaessani asian tehokkaasta ratkomisesta jonkinlaista sankarin manttelia harteilleni, futiskamoja kassiin pakkaava Hippi pyörittelee päätänsä Eihän tuossa ollu mikkää kiire sen lisenssin kanssa. Oishan sen joutanu, kun eihä se turnaus oo vielä ees alkanu..

    – !???!?

    – Mie oon aina maksellu niitä miun omia lisenssejä nappikset jalassa kentän laijalla jollain maksuautomaatilla tai vieny sinne pelliin kätteisenä sen summan tai jottai kuitteja…

    Jep. FUTISVANHEMMAT FROM HELL. Nevöhöörd mistään internetistä.

    Jatkotaistelut koettiinkin sitten muutaman päivän päästä haasteissa Eskariin tutustuminen (ei auta vaikka on puoli tuntia etuajassa, jos on väärässä paikassa) ja Päikyn kevätretki (kyllä on ihan helvetin vaikeaa lukea sataan kertaan annettuja ohjeita ennen retkipäivän aamua, jolloin huomaa, että päikyn pihassa pitäisi olla eväät repussa NYT. Ei hätää, KYLLÄ ME KERETÄÄN, ÄITI ALKAA NYT HETI SELVITTÄMÄÄN TÄTÄ ASIAA!)

    Vähänkö jo valmiiksi ressaa kesäkuussa (…?) alkavat pelit.

    Että mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

    Lue myös:

    Kaasojen pahin painajainen

    Taisteluni II

    Taisteluni 1

    Share
  • Asikaine
  • Askeleen edellä kesää

     

    Eilen aamulla ajelihdimme poikien kanssa pyörälenkiltä kauppareissulle, josta ajelihdimme Iides-markkinoille, joilta ajelihdimme leikkipuistoon, josta vahingossa ajelihdimme ystäviemme pihaan grillaamaan, leikkimään ja kahvittelemaan, jonka jälkeen ajelihdimme omaan pihaamme vasta joskus iltapalan aikaan. Hippi kaatoi naapuripihasta puun, lapset jatkoivat leikkejään naapureiden lasten kanssa ja itse valuin istuskelemaan naapurin muijan kanssa terassillemme. Leijuimme koko sunnuntain lämpöisen virran kuljettamana paikasta seuraavaan. Söimme lounaaksi lättyjä ja mansikoita, päivälliseksi maissia, makkaraa ja jätskiä. Täydellinen kesäpäivä, joita on ollut monta.

    Kesä tuli puskista, mutta kerrankin olemme hypänneet sen kyytiin.

    Yleensä olemme paritalonaapureidemme kanssa alkaneet joskus toukokuun lopussa melko verkkaisesti suunnitella esimerkiksi yhteisiä piha- tai terassiremppoja  ja toteutukset ovat lopulta siirtyneet seuraavaan kesään tai heinäkuun lopulle tai syys/lokakuun räntäsateisiin, kuten esimerkiksi terassin kattotalkoot viime vuonna… Mutta nyt kiipeilimme koko sakki tikkailla sutimassa terassiimme homemuljua ja maalia jo ennen äitienpäivää ja istuimme iltaa valmiilla terassilla jo ennen omenapuiden kukkia. Ihan että ähäkutti!

    Kukkiakin olimme naapurin muijan kanssa käyneet ostamassa, jopa ennen maalaushommia ja Hipin kanssa saimme pihapuoliskomme siivottua talviroinasta ennen toukokuuta! Whaaat! Yleensä olen vielä juhannusviikolla istuskellut rattikelkan päällä viinin äärellä miettimässä, pitäisikö ehkä joskus irroittaa jouluvalot pensasaidasta. MUTTA nyt lumikolat, polttopuuhöskät, pressut ja kaikki hertsinpertterinvertterit oli kannettu niin rivakasti kellariin, että jopa pihasta roudattujen talviroinien alta herännyt myyräkin hieroi silmiään ihan että mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu!!!?  (Hertsinpertterivertterioinan määrän voi tsekata esimerkiksi tästä videosta, kyllä siinä myyräkin hämmentyy.)

    LAJITTELIMME JOPA TALVIVAATTEET KELLARIIN! EI OLE TAPAHTUNUT KOSKAAN!

    Grillailut ja puutarha-aamupalat on myös startattu reippaasti ja terden ylimääräisestä kattopalasta kyhätyn väliaikaisen puutarhapöydän ympärillä on jo nyt vedetty monet grilliherkut, aamupalat, viinit ja kestitetty ystäviä ja sukulaisia. Pihassa on pidetty Euroviisu-valvomoa, täytetty uima-allasta, pelattu jalkapalloa, nypitty rikkaruohoja, leikitty lisääntyvää piilohippaa, pistettä, floor is laavaa, hypitty trampalla, kaatuiltu, puhalleltu saippuakuplia, heitelty vesi-ilmapalloja, leikitty vesisotaa, istuskeltu aurinkotuoleissa syömässä jätskiä. Hämärtyvissä kesäilloissa olemme istuneet naapureiden kanssa kippistämässä skumpalla tai höpisemässä lasillisella.

    Talviturkit on heitetty ja uimareissuja on tehty useampia niin Rauhikseen kuin Peltsuunkin, eli Lappeenrantaan, kuten lapseni haluavat Peltolammin uimarantaa nimittää. Olemme pyöräilleet Ahlmannille ja ympäri Nekalaa ristiin rastiin. Olen huudellut edessä ajavalle 5-vuotiaalle tarkkoja komentoja ja Pikkuveli on hymyillyt tarakallani huutaen Tämä se vasta on elämää! Tämä on onnenpäivä, kun menemme katsomaan lehmiä! Olemme viiletelleet fiiliksen mukaan sinne tänne. Tehneet retken Helsinkiin ja loikoilleet Tervasaaressa rannoilla ja syöneet jätskiä. Saatamme jopa mennä Särkänniemeen ennen gaudeamus igiturin kajahdusta!

    On ollut ihanaa ja hei, kesä ja gaudeamus ovat oikeastaan vasta tulossa. Niin! Ihan että ähäkutti ja myyrälleki tiaroks vaa! PARASTA!

    Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

    Lue myös:

    Paritalo – Vaikein asumismuoto?

    Kesä 2017

    Oletko koskaan

    Kotimaan matkavinkkejä perheille

    Share