• Asikaine
  • Ravintolasuositus – Figaro Wine Bistro – Jyväskylä

    P3240035.JPG

    Ajeltuamme Itä-Suomeen Pikkuveli heräili sattumoisin Jyväskylän keskustan tuntumilla. Päätimme ainaisten huoltsikkabreikkien sijaan pitää ajomatkamme ruokatauon erilaisessa ympäristössä. Koska Jyväskylä-visiittini rajoittuvat yliopiston pääsykokeisiin (en päässyt, yllätys!) ja polttareihin (eri reissu!), soittelin Jyväskylästä kotoisin olevalle kaverille Missäs täällä Jyväääskylässä kannattaa syyä? 

    Ystäväni suositteli rautatieaseman läheltä löytyvää Figaro Wine Bistroa, joka ei suuremmin poikennut ajoreittimme varrelta. Sinne siis!

    P3240030.JPG

    P3240037.JPG
    Kivasti sisustettu bistro avasi ovensa nyittyämme kunnolla oven ripaa ja kurkisteltuamme ikkunoista alleviivailevan vihjailevasti sopivasti juuri saapuessamme. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja syöttötuolikin löytyi. Juhuu!
    Tarjoilija huomioi mukavasti vauva kainalossa saapuneen nälkäisen seurueen, jonka kuski oli pukeutunut riekaleisiin ja maalisiin verkkareihin. (Hei mitä helvettiä ny taas? – No nää on miun ajohousut! – Mitääh? Eiiiih! )

    P3240040.JPG

    Nälkäisenä arvoin blinien ja punajuuri-vuohenjuusto-hampparin väliltä. Tarjoilija suositteli purilaista, joten päädyin vaappuvaan hampurilaiseen ja patatas bravaksiin. Hillitön hamppari oli herkullinen, punajuuri ja vuohenjuusto paiskasivat makoisasti kättä! Olin tyytyväinen valintaani, vaikka kytättyäni naapuripöydän bliniannosta tunsin hetkellisen annoskateuspiston kyljessäni.
     
    Listalla oli myös houkuttelevia tapaksia ja viinejä, jotka jouduimme tällä kertaa skippaamaan.

    P3240044.JPG

    Myös Hipin tilaama tuplahamppari notkui korkeutta ja oli kuulemma oikein herkullinen. 

     

     

     

    P3240048.JPG

    Kiitos ystävälle suositteluista, viihtyisässä Figarossa oli herkulliset annokset ja ystävällinen palvelu. Ehkä ensi kerralla pääsisin bistroon istumaan iltaa, maistelemaan pitkää viinilistaa ja lupaavia tapaksia. Ehkä täytyy taas hakea Jyväskylän yliopistoon.

    Josko olisivat tajunneet, mitä menettivät! 

    *Ja tähän loppuun vielä päivittely, millaista olisi ollut, jos olisin päässyt Jyväskylään opiskelemaan. Että olisinko koskaan tavannut Hippiä, muuttanut Berliiniin, saanut lapsia, muuttanut Nekalaan jaadijaadi mitä jos jos kun mitä jos jos kun jaadijaadi, loputonta perusasikaispäivittelyä!*

    *Sen lisäksi sanon vielä, että olisin varmaan joku saatanan aivokirurgineropattiavaruustutkija, jos olisin muuttanut Jyväskylään, mutta olenkin raivostuttavuuksiin asti jossitteleva kotiäiti Nekalasta. Joka on hyvin tyytyväinen elämänsä valintoihin, on jopa perustanut blogin, jossa voi vakuuttaa kaikille, kuinka tyytyväinen on elämäänsä. NI!*

    *Yhtään en ole katkera, mutta Jyväskylän yliopisto haista paska! Sitä ollaan siellä nyt muka niin akateemisia, niin akateemisia ETTÄ!*

    *EN PIDÄ MINÄÄN*

    *Toisten ihmisten aliarviointi koulutustaustojen perusteella on ihan saatanan sivistymätöntä ja junttia. Ja kyllä muutes pääsin Tampereen yliopistoon ihan heittämällä, että mitäs siihen sanotte. NI!*

     

    Että hauskaa viikonloppua vaan kaikille ja menkää ihmeessä Figaroon syömään!

    Jyväskylän yliopistoa sen sijaan en suosittele. Menen viilentämään pääni pakastimeen, hampparista kirjoittelu lähti vähän lapasesta! Peace!

     

    Huomasithan!

    Epäakateeminen moukka blogini muuttaa. Asikaine-blogi 1.5. alkaen osoitteessa www.asikaine.fi

    Share
  • Perhe
  • Väyväsekoilua

    Aamuyöllä havahduimme Hipin kanssa Pikkuveljen heleään ääneen. Nukkaisessa yöpuvussa tyynyllä istuva punapää sanoi hymyillen oman nimensä, selkeällä ja kirkkaalla äänellä. Kuuliksää mitä se sano? Kuuliksää saman? Se puhuu!

    Äitiyspakkauksen haalari on jäämässä pieneksi ja ravaan jatkuvasti kellarissa etsimässä isompia vaatteita. Naapurin muijan antamilla ensiaskelkengillä Pikkuveli jo hoipertaa puistossa pitäen tiukasti kiinni hiekkalaatikon reunasta. Keinussa punapää nauraa isoveljensä vieressä ja vauhtien himmattua huutaa lisää. Kävellessämme pieni istuu vaunuissa tärkeänä mässässä huutaen ja kommentoiden kuin myyjä pienen lippakioskin luukusta. 

    P4030048.JPG

    Taputtaminen on parasta, mitä pikkuinen tietää. Oman elämänsä Pate Mustajärvenä pieni odottaa käsiä kaikista hienoista yrityksistään ja taputtaa itsekin mielellään -erityisesti itselleen. Kädet! Ennen nukahtamista Pikkuveli nousee helottaen istumaan taputtaakseen päivän viimeiset rytmit, vaikka samettiset kädet eivät meinaa väsyneenä osua yhteen ja tasapaino horjuu taputuksen voimasta. Pieni rytmikäs myttynen.

    P7310023.JPG

    Pinnasängyn pohja pitää laskea alimmalle tasolle, vaikka juuri sen petasin ensimmäistä kertaa. Kriiseilin reunapehmusteista ja pesin täkitkin hellillä pesuaineilla. Eikä Pikkuveli ole käynyt kertaakaan edes kääntymässä omassa sängyssään. Heinäkuussa Marimekko-kankaisen reunapehmusteen valmistumisella oli kiire ja ratkaiseva rooli suunnilleen synnytyksen käynnistymisen kannalta! Olen aina keskittynyt olennaiseen.

    P7310026.JPG

    Viikkailen pieniä vaatteita paperikasseihin, joita kantelen sekopäisesti edes takaisin tietämättä, mihin vauvanvaatteet laittaisin tai veisin. Ajatuskin kaikista pienistä lyttyisistä potkupuvuista luopumisesta saa kyyneleet poskilleni. Monia pieniä villasukkia en ehtinyt kertaakaan pujottaa pikkuvarpaisiin ja elokuussa vielä-ihan-liian-isot-vaatteet ovat nekin punapäälle jo pinkeitä.  Rintaa puristaa vauva-ajan loppuminen ja päätös vauvanvaatteiden kohtalosta tuntuu dramaattiselta valinnalta. Tässäkö nämä nyt oli, minun vauvani? Oliko tää nyt tässä, annetaanko kaikki pois..Vai vieläkö joku joskus? 

    Hetkessä mahani tuntuu autioituneelta kodilta ja sylini hylätyltä pihalta. 

    Ehkäpä pääni kuitenkin ammottaa suurinta tyhjyyttä pillittäessäni vierashuoneen laipiossa miettimässä, kirjoittaako äitiyspakkauslaatikkoon kellariin vai kierrätykseen. Kuin yhdellä mustalla textmarkilla olisi mahdollista hetkessä tehdä kohtalokas päätös lopullisesta lapsiluvusta. Pikkuveli huojuu hymyillen ohitseni kävelykärryyn nojaten. Kallistaa päätään Väyvä! Väyvä! Väyvä! Vää Väyvä! Vää.

    Sepä se. Sen lisäksi, että vauvani osaa jo puhua, hän myös meediona lukee ajatuksiani. Vauvakuume! Vauvaikävä! Silkkaa hulluutta! Parempi sulkea seitkytsenttiset vaatteet tyynesti laatikkoon. Nauttia perheen pienimmän kasvamisesta, lopettaa haikeudessa vellominen ja kuunnella järjen ääntä.

    …huhuu..

    ..??

    Niin. Miksi järkeni nyt avaisi sanaisen arkkunsa, kun se on menestyksekkäästi vaiennut monissa kiperissäkin tilanteissa. (Ei virkannut sanaakaan treffiseuralaiseni vahingossa polttaessa housunsa tai asuntonäytössä valitessamme kotia vaaleanpunaisen värin mukaan) En edes tiedä, miltä järkeni ääni kuulostaa, olisiko se yhtä heleä kuin pienellä punapäällä.

    Väyvä!

    Kuulitteko tekin sen!? Aaaaarggh! Täytyy ehkä odottaa huuruisen pään palautumista normaalitilaan (ahhahahahah never gonna happen). Antaa Pikkuveljen olla vauva vielä ainakin viisitoista kolme vuotta, jonka jälkeen voisi miettiä vauvanvaateasioita ei-niin-hysteeriseltä ja haikealta sekopääkantilta.

    Vauvapölyn laskeuduttua kirjoitan pahvilaatikon kylkeen jotain.

     

     

    Pöllyistä viikonloppua!

    Share