Yksin kotona kakkonen

Viime viikolla Hippi ja pojat lähtivät syysloman viettoon edeltä minun jäädessä yksin kotiin pariksi päiväksi. Tällä kertaa todellakin olin ihan Macaulay Culkinina _yksin_ kotona.

home-alone

Ai saatana!

Tein villejä suunnitelmia, kuinka kerrankin hyödyntäisin tyhjää taloa ja villiä vapauttani, menisin vaikka pitkälle brunssille, lenkille, elokuviin. Kuljeskelisin melodramaattisesti yksin kaupungilla vailla velvotteita ja lähtisin keskellä viikkoa Klubille bailaamaan. Siivoaisin, lepäisin, nukkuisin ja haravoisin. Tapaisin ystäviäni, joita en ole pitkään aikaan nähnyt…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä tein?

– nukuin sohvalla järjenvastaisia päiväunia iltapäivisin ja iltaisin

– istuin sohvalla

– tilasin Woltista sushia kotiin ja söin sohvalla. Kaksi kertaa. Saman annoksen. Empiessäni toista tilausta, sattui metsästämässä ollut Hippi ihan muuten vaan _soittamaan_ kuulumisia prepaid-numerostaan (!!!). Säikähdin harvinaista tilannetta (=Hipin puhelinsoittoa) niin paljon, että pelkäsin Hipin mehtällä ampuneen Tumppia jalkaan tai toisin päin. Puhelimessa Hippi kannusti tilaamaan annoksen, jos kerran mieli teki sekä hakemaan kellarin portaista vielä tölkillisen kylmää olutta kylkeen. (Niin tein ja ai että oli mukavaa.)

– katsoin tunteja sarjoja, jotka olen jo nähnyt (en edes kehtaa kertoa, mitä sarjoja. Kyllä kaikki tietää kertomattakin.)

– tein hulluna töitä istuen läppärini kanssa sohvalla niin kierossa, että fysioterapeutit olisivat antaneet piiskaa, jos olisivat nähneet yhdeksänkymmenen asteen kulman, jossa konettani nakutin

– join liikaa kahvia, sohvalla

– tapasin naapurin muijia

– kävin naapureiden kanssa Tapissa kaljalla

– kävin naapurin muijan kanssa lounaalla

– kävin naapurissa kylässä

– istuin naapurin muijan kanssa ja katselin hänen kutomistaan, sohvalla

– pesin kuusi koneellista pyykkiä ja viikkasin seitsemän koneellista pyykkiä kaappeihin

– yritin (taas) kuunnella vinyylisoitinta ilman toimivia stereoita

– passivoiduin sohvalla

– ikävöin perhettäni sohvalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perjantaiaamuna olin niin onnellinen hypätessäni poikien luokse vievään junaan ja istuessani (yhdeksänkymmenen asteen kulmassa) vihdoin muualla kuin sohvalla. Saakelin sohva!

Olen aika pettynyt itseeni. Turha ihmetellä, miksei enää pyydetä Siwalle hengaamaan.

 

Lue myös:

Yksin kotona tehtyjä havaintoja

 

Kuva: Macaulay Culkin/ Homealone-Facebook

Share

6 kommenttia

  1. Laurakaisa kirjoitti: Vastaa

    Rakkautta, Asikaine.

    Meille molemmille.

    Mies ja lapset on olleet maanantaista asti syyslomalla mummolassa. Piti tehdä työpäivien jälkeen kaikenlaista kehittävää, ihanaa, melodramaattista ja villiä. Tai edes hyödyllistä.

    Maanantaina kävin naapurin kanssa lenkillä ja katsoin Top Gunin skolioosiasennossa iPadin ruudulta. Tiistaina kävin naapurin kanssa vaatekutsuilla ja katsoin Barack Obamaa Youtubesta. Keskiviikkona naapuritkin läksivät syyslomalle. Katsoin illan Michelle Obamaa Youtubesta.

    Ihan ahterista nää syyslomat. Perhettäkin on ikävä.

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Hahahahahahaa! Kuulostaa täysin mun syyslomalta, paitsi skippasin kaikki poliittiset tallenteet…ööh..

      Mukavaa syksyä sinne!

  2. Joliel kirjoitti: Vastaa

    Nyt jäi kyllä riivaamaan, että mitä sarjoja katsoit 😀

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Noooo Sex and the city, Girls, Ex-onnelliset ja muita hyviä 😀

  3. Veeamilia kirjoitti: Vastaa

    Oi ihan ootan jo mäkin että saan perse jumissa istua sohvalla itekseni!
    Realismia toi kyllä kehiin tää postaus, mulla on 10 päivän päästä tulevaa kolmen päivän yksinäistä kotilomaa varten suunnitelmissa ainakin lähteä Tallinnaan festareille, pysyä Turussa festareilla, juoda kännit, kutsua ystävät kylään, pitää pyjamabileet ja saunailta, nähdä siskon kanssa Anna Järvinen, pitää retriitti, kirjoittaa romaani, hakea apurahaa, nukkua vuorokausi, lukea Saddam Husseinin elämänkerta, lukea Bell Hooksin Rakkauskirja, lukea keskeneräinen romaani ja se josta sain viimein kirjastosta noutoilmoituksen kun pinossa on 8 muutakin kirjaa.. ja laittaa kellari kuntoon ja teipata ikkunat, tietenki. Ei paineita siis vaan pakastepitsaa. Ehkä kaljaa. Katsoisko jotain youtuubista..?

    1. Asikaine kirjoitti: Vastaa

      Oih, kuulostaa hyvältä suunnitelmalta sekä nuo bilehommat, että pakastepitsa ja sarjat!! <3 Ihanaa ypöilyä!

Vastaa käyttäjälle Laurakaisa Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.